Teppo Moisio

Olen Teppo Moisio, tämän sivuston ylläpitäjä. Pohdiskeleva liftari on blogini, kotisivuni ja verkkominäni. Täällä esittämäni mielipiteet ovat omiani, eivätkä edusta esimerkiksi työnantajieni näkymyksiä millään tavalla.

Sanon tämän siksi, että teen päivätyöni Helsingin Sanomien toimittajana, ja monilla on tapana kuvitella, että HS:n toimittajien sanomat asiat ovat Helsingin Sanomat -nimisen instituution sanomisia. Eivät ne ole.

Hesariin kirjoittamisen lisäksi olen tehnyt kaikenlaista. Viime vuosina olen juossut maratonin, innostunut polkupyöräilystä ja lennättänyt radio-ohjattavia lennokkeja. Aiemmin olen liftannut paljon ja perustanut (sittemmin tietoteknisiin ongelmiin kaatuneen) liftari.org -yhteisön. Jossain välissä harrastin tulisirkusta ja kävin perustamssa tamperelaista tulikollektiivi Flammaa ja pyörittelin tulia helsinkiläisen Poltteen riveissä. Joskus muinaisessa menneisyydessä olin aika hyvä jousiampuja ja tässä välissä pyörin muutaman vuoden parillakin eri dojolla harjoittelemassa aikidoa. Yliopisto-opintojen alkuvaiheessa olin innokas valokuvaaja Ylioppilaskameroissa.

Kaikille vanhoille tutuille siis terveisiä: Sama Moisio, taas uudet kujeet.

Tätä blogia olen pitänyt vuodesta 2005. Monessa mielessä Teppo Moisio, joka kirjoitti ensimmäiset postaukset, oli eri ihminen kuin se joka kesällä 2009 tarjoili täällä pyöräilyaiheisia linkkejä.

Ansioluetteloni, olkaa hyvät.

Yhteystiedot:

email: etunimi.sukunimi@gmail.com
Puh. +358 40 350 2057

Kun kerran tykkäät, levitä sanaa!

5 comments

  1. Matti Tapio’s avatar

    Moi, hyvä esiinnosto juttusi yhteiskäyttöautosta. Olen miettinyt samaa aloittaen taloyhtiön autosta, joka voisi olla myös erikoisauto – paku tai smart-kokoinen. Tällöin se palvelisi myös autollisten ihmisten erikoisautotarpeita. Onkohan näitä “lähiautoja” missään käytössä. Muistaakseni Otaniemessä opiskelijat pyörittävät tällaista toimintaa.

    Varauksia voisi hoitaa taloyhtiön pesutuvan tapaan välineenä esim. kännykkä ja auton avaimet lukitussa kaapissa rekisteröityneelle kimpalle. Tai talkkarin eteisessä, jos sellaisia enää on.

    Terveisin
    Matti Pyhtilä

    1. Teppo Moisio’s avatar

      Ei hullumpi idea, ja kyllä tuollaisia perinteisiä kimppa-autoja varmasti on. 

      Saatavuuden sattumanvaraisuuden kannalta olisi parempi, että jokaista kahdeksaakymmentä kimpan jäsentä kohden olisi kymmenen autoa kuin että kahdeksan hengen kimpalla on yksi auto. Silloin yhden toisen käyttäjän samanaikainen autontarve ei riitä pilaamaan mahdollisuuksia sen auton saantiin. 

  2. Matti Myllyviita’s avatar

    Mikä helvetin ohjuspyöräilijä olet, kun et välitä muiden kuin omasta turvallusuudesta?

    1. Teppo Moisio’s avatar

      Matti, en oikein ymmärrä. Tavoitteenii on parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien turvallisuutta liikenteessä. Fillarillakin ajelen kaupungissa varsin rauhallisesti, “puku päällä” ja hollantilaistyylisesti arkivaatteissa ja hikoilematta. 

      Voisitko ystävällisesti hieman avata, mistä tällaisen käsityksen minusta sait? 

Comments are now closed.