ympäristö

Jenkkilän hallinto pitää nykyisellään viherpiiperöitä pahempana uhkana kansalliselle turvallisuudelle kuin oikeistoterroristeja, mikäli Guardianin kuriöösiin juttuun on uskominen. Keissinä jutussa on aiemmin tänä vuonna sattunut tuhopoltto, jossa liuta Washingtoniin rakenteilla olleita luksusasuntoja kärähti maan tasalle.

Suuri uhka on FBI:n mukaan Maan vapautusrintama, Earth liberation front :”(Ainakin Wikipedia tuntee ryhmän, minkä lisäksi ryhmällä näyttää olevan Viagra-kauppiaiden hakkeroima nettisivu)”:. Viranomaiset uskovat sen olevan Eläinten vapautusrintaman sisarjärjestö, mutta ainakin tuon jutun perusteella koko lafkan olemassaolo jää vähän ilmaan heitetyksi herjaksi.

Lisäksi koko tuhopolttotapauksen linkitys ympäristöterrorismiin :”(Ympäristöterrorismille on näköjään hieno sanakin, ecotage eli ekotaasi. Lisää Wikipediassa)”: on ilmeisen kyseenalainen. Ympäristöihmisten mielestä talojen käräyttämisessä ei ympäristömielessä olisi ollut mitään järkeä, koska ne oli rakennettu tiukimpien ekostandardien mukaan ja polttamisessa pärähti ilmaan melkoinen määrä kasvihuonepäästöjä. Syyttävä sormi osoittaa talojen omistajien suuntaan. Lama on tulossa ja asuntojen myyminen olisi saattanut osoittautua hankalaksi. Haiskahtaa siis vakuutuspetokselta.

Jutussa vihjaillaan, että FBI:llä on taipumus leimata ihmisiä, joista Valkoisen talon väki ei pidä. Ympäristöaktivistit kuuluvat tähän porukkaan. Heillä on nyt isoveli niskassa, ja kansalaisoikeusjärjestöt varoittelevat tältäkin osalta perusoikeuksien kaventamiseseta.

Aktivistit ovat olleet jenkeissä ilmeisen tiukoilla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Terrorilakeja on kovennettu, ja jokainen aktivisti on mahdollinen terroristi. Ja jos rötökselle saadaan lyötyä “terrorismin” leima, sen tutkintaan saa rahaa ja tuomioon pituutta. Tähän osastoon kuuluvat esimerkiksi eläinoikeusaktivistien iskut tehotuotantolaitoksia vastaan.

Onko sitten järkevää, että kansainvälinen ison luokan terrorismi, jossa pyritään tappamaan ihmisiä kuin rottia, isketään samaan sarjaan kuin militanttien viherpiiperöiden iskut, joissa tuhotaan omaisuutta, ettei rottia tapettaisi laboratorioissa?

Mielenkiintoinen ilmiö joka tapauksessa, täältä kauempaakin tiiraten. Kaikista Smash Asem -jutuista huolimatta kuitenkin tuntuu, että täällä ei aktivistista vielä ole ihan tehty terroristia. Eihän?

Yleinen varallisuuden kasvu ja siitä seuraava yhä useampien mahdollisuus valita luksusta aiheuttaa ympäristölle yhä pahempia ongelmia. Niiden ratkaiseminen on hankalaa, koska vapautta valita luksus on ikävä rajoittaa.

Viime viikonlopun kirjoitelmani karppaamisen ympäristöetiikasta herätti keskustelua. Samaa ovat tehneet satunnaiset tekstini yksityisautoilusta. Ehkä voisinkin nyt koettaa vetää ajatuksiani vähän yhteen.

Minusta yksityisautoilu on äärimmäisen mukavaa. Autolla on kiva ajaa ja sillä pääsee paikkoihin kuivana, nopsasti ja kaiken lisäksi ilman, että tarvitsee katsella kaiken maailman pummeja ja punkkareita naapuripenkissä. Tunnen myös monia ihmisiä, jotka asuvat paikoissa, joissa oma auto on ainoa tapa saada asioita hoidettua millään mittapuulla järjellisessä ajassa. Ymmärrän hyvin, että monien mielestä heillä ja heidän lapsillaan on oikeus hankkia juuri niin monta autoa kuin varat antavat myöten.

Syön satunnaisesti lihaa ja toisinaan se on vallan mainion makuista. Olin aiemmin kasvissyöjä, mutta nuorempana olen myös metsästänyt. Minusta ihmisellä on oikeus tappaa eläin ravinnoksi. Näinhän se menee luonnossakin.

Lihan tuottaminen kuitenkin kuluttaa balttiarallaa kymmenen kertaa niin paljon energiaa kuin kasvien viljely. :”(YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö todisti hiljan, että lihantuotanto on suurempi hiilidioksiidin päästäjä kuin koko kuljetusala.)”: Lisäksi se pakottaa tehostamaan tuotantoa, mikä usein johtaa eläimien melko hurjaan kohteluun. Vaikka eläinten tappaminen ravinnoksi on minusta okei, niiden elinikäinen kiduttaminen alkaa jo tuntua moraalisesti arveluttavalta.

Yksinään kulkevat autoilijat puolestaan päästävät ilmaan rutkasti enemmän saasteita kuin tehokkaan julkisen liikenteen käyttäjät. Lisäksi autoille pitää rakentaa teitä ja parkkipaikkoja, mikä syö taas luonnonvaroja, tuottaa melusaastetta ja pakottaa peittämään määrättömät määrät hyvää rakennusmaata asfaltilla. Yksilölle oman ratkaisun hinta ei ehkä ole turhan kova, mutta yhteiskunnalle kokonaiskustannus on melkoinen.

Eliittien ^[1] harrastama luksus ei ole käytännössä merkittävä ympäristöongelma, koska määrät ovat pieniä. Moraalisesti se toki on väärin, jos kuningas syö kermaleivoksia, kun kansa samaan aikaan näkee nälkää.

Sekään ei ole ongelma, jos suuret joukot ihmisiä silloin tällöin hemmottelevat itseään ympäristöä hieman turhan paljon kuormittavalla luksuksella. Kyllä se luonto sen kestää.

Käytännön tilanne muuttuu, kun valtavat massat ihmisiä vaurastuvat niin, että heillä on varaa pieneen luksukseen, kuten vaikkapa autolla köröttelyyn tai pariin reiluun liha-ateriaan joka päivä. Tässä on ekokeskustelun suuri rintamalinja: Itse kukin vihastuu kulutusta arvosteleville viherpiiperöille, jotka vaativat rajoituksia valinnanvapauteen juuri silloin, kun itsellä alkaa olla varaa valita arkeen myös kiva eikä vain välttämätöntä.

Massakulutuksen ongelmia ei ratkaista yksilöiden omaan valintaan vetoamalla. Vaikka ihminen tietäisi hyvin massaautoilun ja lihatalouden ympäristölle aiheuttamat ongelmat, oma panos kokonaisuudessa on niin pieni, että omasta mukavuudesta tinkiminen ei tunnu mielekkäältä. Jos muut eivät tingi, maailma ei pelastu omasta uhrauksesta huolimatta. Jos kaikki muut tinkivät, maailma ei tuhoudu siihe, että itse ottaa vähän tai hieman enemmänkin luksusta.

Vapaaehtoisesti omasta edustaan tinkivä viherpiiperö onkin lopulta idiootti, joka kärsimyksellään maksaa vapaamatkustajankin ekolipun.

Mutta mitä tehdä? Lihansyönti ja autoilu tiukkaan valtiolliseen kontrolliin? Ikävältä kuulostaa moinen sääntelyvalta — eikä sille kyllä kansanvallassa saa kerättyä poliittista kannatustakaan. Ehkä sitä pitää vain tyytyä odottamaan parempaa tulevaisuutta, jossa insinöörit korjaavat maailman virheet ilman, että kenenkään tarvitsee tinkiä oikeudestaan luksukseen.

Tuttavat söivät lähinnä lihaa, kalaa ja juustoja. Ihmetytti, mutta ajattelin olla sosiaalihygieenisistä syistä hiljaa.

Alakarppaaminen :”(Wikipedia kertoo, että alakarppi - sanamuunnos englanninkielen termistä low carb eli low-carbohydrate diet - on ruokavalio, jossa rasvan vähentämisen ja kalorien laskemisen sijasta kiinnitetään huomiota ravinnon sisältämien hiilihydraattien laatuun ja määrään)”: on länsimaisen maailman buumeista kummallisin. Itse en syönyt lihaa moneen vuoteen, nyt otan punaista lihaa lautaselleni kerran kuussa, kun muuta ei ole saatavilla ilman kohtuutonta mausta, laadusta tai sosiaalisesta sopivuudesta tinkimistä. Kalaa ja eri sorttisia lintuja vähän useammin. Jotenkin vain tuo lihadietti tuntuu villeimpiin vegaanifantasioihinkin verrattuna melkoiselta nirsoilulta ja humpuukilta.

Koetin googlettaa, olisiko kukaan kirjoittanut mitään tämän buumin ekologisuudesta. Ei ollut, suomeksi eikä oikein englanniksikaan. Olin vähän yllättynyt. Olisi hyvinkin voinut, mutta ilmeisesti viherpiiperöt ja karpistit liikkuvat eri ympyröissä. Ei ole tullut kenellekään mieleen.

Alakarppaaminen on pahimman luokan elintasoyhteiskunnan ilmiö. Terveysvaikutuksista en käy väittelemään, mutta maailmanlaajuiseksi ja pitkäikäiseksi livetessään moisen hullutuksen ympäristövaikutukset olisivat huikeat. Siihen ei maailmalla olisi yksinkertaisesti varaa. Yhtä lihakiloa varten pitää nimittäin kasvattaa melkoinen määrä viljaa, mikä on omanlaisensa ympäristörasite. :”(Tästä on aika lailla viherpiiperölinkkejä, voit katsoa vaikka Suomen luonnonsuojeluliiton sepustukset.)”:

Ajatusleikkinä: mitä tapahtuisi, jos kaikki kiinalaiset innostuisivat (ja heillä olisi siihen varaa) pitämään itseään hoikkina raavaalla lihadietillä? Rai rai.

Jotenkin tämän ravintoainehysterian keskellä muistelen kaiholla sitä New York Timesin täysjärkistä artikkelia :”(Michael Pollan: Unhappy meals. Vaatii rekisteröitymisen, mutta on ilmainen.)”: , jossa annettiin terveysruokaohjeita tyyliin “Syö ruokaa. Älä liikaa. Enimmäkseen kasviksia”. Tuollaisia vinkkejä noudattamalla paranisi terveyden lisäksi maailma. Ihan oikeasti.

Tosin veikkaan, ettei alakarppaamisesta innostuneita tällainen pohdinta juurikaan kiinnosta.

Reissusta palaavaa toimittajaa odotti kotona kaksi settiä postiluukusta eteisen lattialle ujutettuja puhelinluetteloita. Eikä siis kahden eri firman, vaan yhden ja saman. Okei, ovessa on kaksi nimeä ja kodissa kaksi kännykkäliittymää, mutta herranjestas - mitä helvettiä yksiössä tekee kahdella samanlaisella puhelinluettelopaketilla? Mitä se Fonectan jakelija on oikein siinä oven ulkopuolella ajatellut? Tekevänsä vain duuniaan?

Tarkemmin ajatellen, en ole kyllä käyttänyt kotona puhelinluetteloa kertaakaan viimeeksi kuluneen kahden vuoden aikana, eli yksikin kotiin kannettu luettelosetti olisi ollut turhake.

Voisiko oveen laittaa lapun, jossa kiellettäisiin mainosten, ilmaisjakelulehtien ja puhelinluetteloiden jakelu? Toimisiko se?

Jaaha, kaupunkimaasturit ovat hypehybridejä ympäristöystävällisempiä ekologisella selkärepulla mitattuna. Täytyy myöntää, että yllätyin Hesarin autosivujen uutisesta amerikkalaisen CNW Marketing -tutkimuslaitoksen selvityksestä. Jutun juoni on, että maastureissa käytetään yksinkertaisempia ja pitkäikäisempiä osia kuin hybrideissä. Kertakäyttöosien tekemiseen menee energiaa enemmäin kuin mitä maasturien syöpöt moottorit ehtivät käytön aikana niellä.

Hybridiautoja valmistava Toyota on tietenkin jo ehtinyt syyttää tutkimusta kököksi, ja kyllä se vähän minunkin arkijärkeäni vastaan on. Se, onko tutkimus oikeassa vai väärässä, ei nyt ole pointti. Pointti on, että tuollainen tulos on ihan mahdollinen. Ympäristöystävällisiksi luullut tai ainakin sellaisina myydyt vaihtoehdot saattavat kriittisessä tarkastelussa paljastua perusmassatuotettuja kilpailijoitaan epäekologisemmiksi.

Maailmanparannuksessa kiusallista on, että liikkuvia osia on maailmanparannusyhtälössä tuhottomasti. Ympäristöihmisen pitäisi osata ynnätä kokonaista ekologista selkäreppua :”(Ekologinen selkäreppu tarkoittaa kaikkia niitä materiaaleja ja maapinta-alaa, sekä energiaa, joka on tarvittu tuotteen koko elinkaaren aikana - sisältäen valmistuksen, käytön ja jätteen käsittelyn. Usein tuotteen ekologinen selkäreppu on paljon painavampi kuin itse tuote. )”: tuotteille ja palveluille ja vertailtava näitä kokonaisuuksina toisiinsa. Ja sitten jos oikeasti aletaan parantaa maailmaa, pitäisi lisäksi ynnäillä, millaisia sosiaalisia vaikutuksia^[1] tuotteen matkan varrelle kuuluu. Nämä sitten yhteen vaakakuppiin sen varsinaisen käyttöarvon kanssa, toiseen hinta ja sitten ostopäätöstä tekemään.

Sitä rupeaa aika pian kaipaamaan helpompia tapoja tehdä kulutuspäätöksiä.

Kuluva talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin, sitä ei käy kiistäminen - vaikka lunta on viime päivinä tullut ja viikonlopuksi luvataan rapeita pakkasia. Mutta onko syynä ilmastonmuutos, vai onko kyseessä tilastoharha?

Merentutkimuslaitos turinoi poikkeuksellista talvesta 1929-30:

“Jäävuodelle antoi ensi sijassa leimansa jääkauden harvinaisen korkea lämpömäärä; mainittavampaa pakkasta ei ilmestynyt ennen kuin kuukausivaihteessa tammikuu-helmikuu, ja silloinkin oli pakkanen hyvin kohtalainen. Edelleen oli talvisaika tuulinen, ja vihdoin, jäätymisen alettua, vaikuttivat voimakkaat tuulet ja myrskyt hyvin suuresti jäänmuodostumisen yksityiskohtiin ja jään erilaiseen kehittymiseen eri alueilla.”

Ihan kuulostaa samalta kuin tänä talvena, ja tuolloin tuskin vielä saattoi kehnoista pilkkikeleistä syyttää kaupunkimaastureita.

Ilmastonmuutos on useaan otteeseen ja pätevästi todistettu ilmiö. Viime vuoden poikkeuksellisen lämmin sää on kuitenkin antanut kivasti pontta asiasta valistamiselle, kun ihmiset ovat olleet ihmeissään ja tavallista kiinnostuneempia paitsi sää- myös ilmastoasioista.

Onneksi vain harvat ovat koettaneet nivoa poikkeustalven ja ilmastonmuutoksen yhdeksi ja samaksi asiaksi. Siinä olisi populismi äkkiä kalahtanut omaan nilkkaan, kun olisi faktoja ruvettu kaivelemaan.

Vihreä Lanka:”(Vihreä lanka tunnetaan vihreiden puoluelehtenä, mutta tarkkaan ottaen se on sitoutumaton - ja nauttii kuitenkin puoluelehtitukea)”: on uusinut sivustonsa:”(Toimivan oloinen uudistus. Sivuston osoitteissa näkyy /node/, mikä antaisi olettaa ratkaisun perustuvan Drupaliin. Toisaalta sama pätkä näkyy myös uuden Imagen sivuston osoitteissa - onkohan ollut sama firma ratkaisuja viilaamassa?)”: ja lyönyt hynttyyt yhteen yhden numeron ajaksi Bisnes.fi:n^[1] kanssa. Yhteistyöstä on syntynyt molempiin lehtiin vihreä bisnes -teemanumero.

Fiksun oloista yhteistyötä, fiksu aihe.

“Suurikin voi olla kaunista”, toteaa Langan Elina Grudström pääkirjoituksessaan.

Ajatus siitä, että pienet teot parantavat maailmaa, on monelle vihreästi ajattelevalle suomalaiselle rakas. Välillä melkein unohtuu, että maailmaa voi parantaa vähän isompiakin palasia kerrallaan.

Kerrostalopihan tai lohijoen voi vielä saada puhtaaksi pienten tekojen politiikalla, mutta ihmiskunnan suurinta ongelmaa ei sillä ratkaista.

Juuri näin. Aihetta sivuttiin hiljattain myös Kulutusjuhlassa.

Harmi, ettei teeman keskeisiä artikkeleita löydy verkosta. Vihreästä Langasta netin kautta pääsee kiinni vain sisällysluetteloon. Bisnes.fi elää puolestaan vielä edellistä numeroa, vaikka lehti ilmestyi jo eilen. (via Image.fi)

Maikkarin uutisissa oli eilen otettu vinkeä näkökulma saksalaisten “uuteen” bisnesideaan, viimeistä myynti-/käyttöpäivää lähentyvien ruokien myymiseen alennuskorista pilkkahinnalla: ruokateollisuuden etu. Uutisen mukaan Saksassa maatalous ja ruuanjalostajat pelkäävät nyt housut tutisten, että halpoja loppuunmyyntituotteita ostavat saksalaiset ajavat alan perikatoon.

Hei haloo, oliko tässä taas yhtään mietitty mistä on kyse? Nuo samat safkathan menisivät seuraavana päivänä roskikseen, nyt joku maksaa niistä ainakin jotain. Saksalaiselle kansantaloudelle tuostakin säästöstä on hyötyä, josko valmistajan kannalta einesten menekki toki paranee kauppiaan hukkaprosentin kasvaessa.

Ympäristökin kiittää pihiä saksalaista. Vaikka osa ahneuspäissä ostetuista ruuista pilaantuisi sitten kotona jääkaapissa, niin ainakin osa siitä tulee käyttöön. Tätä voisi pitää jonkinlaisena kaupallisettuna dyykkaamisena tai ainakin eettisenä syömisenä by accident.

Fiksummalta näkökulmalta ilmiöön olisi tuntunut vaikkapa irvailu sille, että sakemannit eivät taida juuri perustaa ruuan laadun päälle, kun pistävät suuhunsa moista roskaa. Uutisen mukaan saksalaiset käyttävät suhteessa tulotasoonsa ruokaan vähemmän rahaa kuin kukaan muu Euroopassa. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa muuten todettiin, että kalliisti syövät syövät (Japani, Ranska) terveellisemmin, elävät pidempään ja pysyvät laihempina kuin halvalla syövät (USA). Siis noin tilastollisesti.