Medis kehittelee ideaa blogitelkkarista (1,2). Innostus tuntuu samanhenkiseltä kuin minulla vähän aikaa sitten, kun kehittelin blogilehteä. Way to go, minulta kaikki kannustus. Tuollaisessa proggiksessa ykkösasia on innostunut ja sitoutunut primus motor, joka jaksaa vetää projektia riittävän pitkään, että muutkin ehtivät löytää mukaan. Minähän jouduin sitten tunnustamaan, ettei oma vääntöintoni tällaisiin proggiksiin enää riitä.
You are currently browsing articles tagged yhteisöllisyys.
Vapaa verkko näyttää toimivan sittenkin. Se on erityisen mukava huomata niin sanotusti kantapään kautta.
Muutama vuosi sitten koetin pistää pystyyn englanninkielisen, liftausaiheisen wikin, joka yhdistelisi maailmalla keskenään kilpailevia liftaussaitteja. Homman ylläpitoon ei minulla kuitenkaan riittänyt aikaa, ja spämmi alkoi vallata wikiä. Lopulta pistin lapun luukulle.
Nyt huomasin, että wikin silloinen sisältö on otettu hyötykäyttöön ja idean pohjalle on rakennettu varsin hyvältä näyttävä Hitchwiki. Mikä mukavinta, saitilla annetaan krediittiä vanhalle projektilleni. Päivän hyvä mieli on taattu.
Projektit jäävät näköjään elämään, vaikka niiden tekijät väsyisivät matkan varrelle. Rock.
Tags: Elämä, liftaaminen, Verkko, wiki, yhteisöllisyys

Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista, jotka eivät liity suoraan omiin toimeksiantoihin.
Tuoreimmat kommentit