Hyviä uutisia: nettifirma Yahoo on haastettu USA:ssa oikeuteen avunannosta ihmisoikeusrikoksiin Kiinassa. Firma on luovuttanut kommunistihallitukselle tietoja, joiden perusteella vainokoneisto on niellyt ihmisiä. Noin kuvaannollisesti, kuivakkaampia ilmaisuita olen käyttänyt näistä joskus aiemmin.
You are currently browsing articles tagged yahoo.
Hesarin verkkosivuilla kerrotaan, että Yahoolla on ilmeisesti toinenkin kiinalaisuhri. Yhtiö auttoi Kiinan hallitusta jäljittämään sähköpostipalveluaan käyttäneen Li Zhin, joka oli kansainvälisillä verkkosivuilla arvostellut paikallisviranomaisia korruptiosta. Zhi sai kahdeksan vuoden vankeustuomion “yrityksestä kaataa kommunistinen järjestelmä”.
Tiedot pohjautuvat Journalistit ilman rajoja -järjestön lähteisiin. Yahoo kiistää tietävänsä Li Zhistä mitään.
Aiemmin paljastuneessa Shi Taon tapauksessa Yahoon osuus kiinalaisen toisinajattelijan jäljittämisessä oli dokumentoitu oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Tao sai kymmenen vuoden rangaistuksen. Amnesty kehottaa vetoamaan Yahoon johtajiin Taon puolesta ja tällaisten tapausten toistumista vastaan.
Kiinan markkinoille rymisteleviä yrityksiä on syytetty osallisuudesta sananvapauden polkemiseen. Google on suostunut sensuroimaan hakujaan ja Microsoft sulkenut toisinajattelijoiden blogeja. Yahoon temppu on kuitenkin näistä kaikista rankin: yritys ei ole pelkästään sensuroinut, vaan auttanut toisinajattelijoiden vangitsemisessa.
Tags: google, Ihmisoikeudet, Kiina, Li_Zhi, microsoft, sananvapaus, Shi_Tao, yahoo
Yahoo rikkoi viime vuonna asiakkaansa kirjesalaisuuden ja antoi Kiinan hallitukselle tietoja, joiden perusteella kiinalainen journalisti Shi Tao passitettiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan väärin ajattelemisesta. Amnesty International kehottaa lähettämään vihaista sähköpostia Yahoon johtajille Jerry Yangille ja David Filolle, ettei yritys enää vastaisuudessa komppaisi sananvapauden ja yksityisyydensuojan rajoituksia. Niin kehotan minäkin. Amnestyn sivuilta löytyvät sekä sähköpostiosoitteet että kylmän asiallinen kirjepohja.

Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista, jotka eivät liity suoraan omiin toimeksiantoihin.
Tuoreimmat kommentit