Vihreä Lanka:”(Vihreä lanka tunnetaan vihreiden puoluelehtenä, mutta tarkkaan ottaen se on sitoutumaton - ja nauttii kuitenkin puoluelehtitukea)”: on uusinut sivustonsa:”(Toimivan oloinen uudistus. Sivuston osoitteissa näkyy /node/, mikä antaisi olettaa ratkaisun perustuvan Drupaliin. Toisaalta sama pätkä näkyy myös uuden Imagen sivuston osoitteissa - onkohan ollut sama firma ratkaisuja viilaamassa?)”: ja lyönyt hynttyyt yhteen yhden numeron ajaksi Bisnes.fi:n[1] kanssa. Yhteistyöstä on syntynyt molempiin lehtiin vihreä bisnes -teemanumero.
Fiksun oloista yhteistyötä, fiksu aihe.
“Suurikin voi olla kaunista”, toteaa Langan Elina Grudström pääkirjoituksessaan.
Ajatus siitä, että pienet teot parantavat maailmaa, on monelle vihreästi ajattelevalle suomalaiselle rakas. Välillä melkein unohtuu, että maailmaa voi parantaa vähän isompiakin palasia kerrallaan.
Kerrostalopihan tai lohijoen voi vielä saada puhtaaksi pienten tekojen politiikalla, mutta ihmiskunnan suurinta ongelmaa ei sillä ratkaista.
Juuri näin. Aihetta sivuttiin hiljattain myös Kulutusjuhlassa.
Harmi, ettei teeman keskeisiä artikkeleita löydy verkosta. Vihreästä Langasta netin kautta pääsee kiinni vain sisällysluetteloon. Bisnes.fi elää puolestaan vielä edellistä numeroa, vaikka lehti ilmestyi jo eilen. (via Image.fi)
- Bisnes.fi kuuluu Image kustannuksen lehtiin, eli samaan sarjaan kuin Image, Muoto, Viini ja Mondo. Kun nuo uusitut nettisivut ovat samaa sarjaa, niin kertookohan tämä nyt sitten laajemmastakin yhteistyöstä Vihreiden ja Image kustannuksen välillä? ↩

Pohdiskeleva liftari on
Tuoreimmat kommentit