Britanniassa, missä Amnesty Internationalilla taitaa olla vankin kannatus ja sitä kautta myös raha-asiat poikkeuksellisen hyvin, osataan tehdä vetoavia videoiskuja ihmisoikeuksien puolesta. Nyt olympialaisten alla järjestö on tehnyt hienon animaation, jossa pistetään tunnetasolla rinnan kisojen loiste ja meno kidutustyrmissä.
Hahmot ovat kovasti Pokemon-henkisiä. Onko tässä nyt löydetty heikko kohta video- ja peliväkivaltaan paatuneen nykyteinin tunnemaailmasta? Lapsuudesta tuttu piirroshahmoko on se koukku, jolla kaukaisetkin asiat saa yhä tuntumaan joltain?
Valokuvatorstain 87. haaste on “kotimainen”. Tässä on kuva viime viikonlopun kotimaanmatkalta Tampereelta. Ilta-aurinko paistoi komeasti remontoituun asemahalliin ja nappasin Lomollani kuvan vastavaloon.
Aamulehtikin on kotimainen, sellainen kotimainen josta puhuimme maanantaina opiskelukavereiden kanssa. Tähän asti suomenkieli on ollut kova kotimainen valtti mediamarkkinoilla ja viiden miljoonan ihmisen nurkkakunnassa on ollut tilaa muutamalle maailmankin mittakaavassa todella isolle mediatalolle. Mutta miten kauan tämä jatkuu? Pöytäseurueessa moni totesi käyvänsä jo nyt lukemassa maailman uutiset BBC:n tai NyTimesin verkkosivuilta eikä suinkaan pari päivää vanhana Hesarista.
Vuotaako lukijakunta paitsi verkkoon, myös ulkomaisten uutislähteiden ääreen? Miten käy silloin kotimaisten mediatalojen? (Ja hitto, joutuuko tässä vielä vanhoilla päivillään kilpailemaan ammattitaidossa aidosti koko Euroopan laajuisilla kirjoittajamarkkinoilla?
Kuinka kuva syntyi:
Lopuksi vielä puolentoista minuutin videoselitys tämän kuvan kuvankäsittelystä. Testaan Flickrin videopalvelua sekä screencastien tekemiseen tarkoitettua ohjelmaa, pahoittelut demoversion videon päälle iskemästä vesileimasta.
Valokuvatorstain 85. haaste on jokin kolmesta: Humiseva harju; Lennä, uneksi tai Vetää kaikista ovista. Sorruin taas arkistojen kaivelemiseen, vaikka viime viikolla siitä jo vähän nitisinkin. Pari kuukautta vanha kuva vain jotenkin toi Humisevan harjun mieleen, vaikkei siinä tietenkään mitään harjua ole, vaan Tokoinranta.
Emily Brontënkirjaa en ole lukenut, enkä muista edes jaksaneeni istua yhtään Humisevan harjun filmatisointia läpi, mutta tämä onkin fiilisjuttu.
Pieni lupaus tulevalle: koska en ole osannut päättää, mitä sadan tuntemattoman sarjallani tekisin, ajattelin jatkaa miniatyyrihenkilökuvien kuvaamista ja julkaisua Pohdiskelevassa liftarissa. Tahti tulee olemaan rauhallinen, mutta kuitenkin: lisää naamoja ja tarinoita kohtaamisista tulossa.
Flickrin puolella joku muuten ehti jo oivaltaa, että kontaktinottohaastetta voisi laajentaa videohaastatteluihin, nyt kun palvelu antaa postata puolentoista minuutin “pitkiä valokuvia”.
Lempivalokuvasaitilleni Flickriin on nyt lisätty mahdollisus pistää jakoon “pitkiä valokuvia”, kuten sivuston ylläpitäjät uudistusta kuvailevat. Kyse on videoista, joita Erkka viime kuusta odotteli saapuvaksi.
Videoiden pituus on rajoitettu 90 sekuntiin, siitä ajatus pitkistä valokuvista. Ilmeisesti ajatus on ollut se, että puoleentoista minuuttiin mahtuu niin pitkä pätkä kenen tahansa amatöörin ottamaa sukulaisjuhlaa tai taidevideota, että pidempi menisi jo kiusaamisen puolelle. Pidemmät klipit ovat joko puuduttavia tai telkkarista nauhoitettuja, eikä etenkään jälkimmäisiä toivoteta Flickriin tervetulleiksi.
Pitäisi tietenkin itse koettaa ladata jotain ja testata palvelua sillä, mutta näin kuvien muiden palvelimelle tuuppaamien videoiden vilkaisun perusteella en vielä ryhdy raikumaan riemusta. Ehkä myöhemmin, mutta en vielä. Taidan olla vähän pysähtyneen kuvan miehiä.
Jeb Corliss wants to fly — not the way the Wright brothers wanted to fly, but the way we do in our dreams. He wants to jump from a helicopter and land without using a parachute.
Tarina kertoo miehestä, joka haluaa olla ensimmäinen, joka pystyy laskeutumaan liitopuvulla, siis täydestä putoamisnopeudesta. Tarvitsisi kuulemma kaksi miljoonaa taalaa, että saisi rakennettua kiitoradan laskeutumista varten.
Lentämistä tunteva työkaveri muisteli hississä, että Suomessa oli joskus vuosikymmeniä sitten sälli, joka jossain lentosirkuksessa viritteli samaa temppua. Onnistui kerran. Toisella yrityksellä kuoli.
Hienon näköistä noilla liitopuvuilla meno kuitenkin on. Hämmästyin ihan oikeasti, kun katselin YouTubesta The Flying duden menoa: kyllähän tuo on jo aika lähellä lentämistä tuo.
Yläastelaiset ja ammattikoululaiset alkavat kuvata Sataa tuntematonta videolle. No kidding.
Helsingin nuorisoasiainkeskuksen järjestämillä nuorten kulttuurikursseilla aletaan kuvata syksyn videotyöpajoissa projekteja, jotka ovat ottaneet vaikutteita tästä 100 tuntematonta -sarjastani. En tietäisi, ellei kurssien vetäjä olisi pyytänyt lupaa kuvien ja tekstien käyttöön opetustarkoituksiin. [1]
Odottelen mielenkiinnolla, mitä nuoret saavat aikaan. Lopulliset tuotokset, työpajojen Kymmenen tuntematonta -koosteet olisi määrä saattaa kaiken kansan saataville YouTubeen, kunhan kurssit päättyvät. Ilmoittelen ja linkkaan, kunhan tiedän mistä ja mihin.
Viitteet:
Aivan oikein, täällä kaikki tekijänoikeudet on luihusti suojattu, joten näitä lupia joutuu pyytelemään. Vaan helpostipa irtoaa, käyttölupa. Ainakin opetustarkoituksiin. ↩
Youtube on kyllä hassu peli. Meidän dojon (tai oikeastaan saman seuran, itse olen käynyt toisella treenisalilla) pojjaat ovat saaneet kotivideolleen yli 163.000 katsojaa, mikä on aikas monta. Vaikka kyllähän ne ovat hyviä nämä, Otaniemen teekkarit. Ainakin aikidossa. Eikä kyllä tuo videokaan ole yhtään hassumpi.
Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle sen jälkeen, kun aloin askarrella joululahjoja. Olen väkerrellyt viime päivinä vapaa-aikani kuluksi vanhojen kaitafilmien parissa.
Syksyllä saimme siirretyksi perheeni katafilmiarkistosta digitaalimuotoon vuosina 1979-85 kuvatut kaitafilmit, ja nyt olen ajanut mäkkini iMovieen[1] sisään kolmea tuntia raakamateriaalia, joista koetan koostaa jonkinlaisen järkevän puolituntisen dvd:n sukulaisten pukinkonttiin.
Kotivideoille tarkoitettu editointiohjelma on osoittautunut kiitettävän helppokäyttöiseksi. Oikeastaan isoin pettymys minulle on ollut ohjelman valmiiden teemojen ylenpalttinen amerikkalaisuus - Applen graafikkojen suunnittelemat lomamatkavideopohjat eivät oikein istu suomalaisen 70-luvun kuvitukseen. Pitänee pitäytyä jossain simppelimmässä.
Seuraavaksi pääsen sitten painiskelemaan dvd-valikkojen rakentamisen kanssa. Sama ongelma nimittäin tulee vastaan, kun ryhdyn kasaamaan iMoviestani varsinaista julkaisua iDVD:lla[2]
Koetin muuten etsiskellä kaupoista poltettavia dvd-levyjä, joissa olisi leffatyyppinen, läpinäkyvä kotelo. Sellaiseen voisi tehdä kaksipuoleisen kansilehden. Löysin vain erivärisiä, läpinäkymättömiä kansia. Vinkkejä oikeasta ostospaikasta otetaan vastaan.
Toinen pikkusäätö, jonka tähän elektroniseen käsityöhän haluaisin, olisi vähän fiinimmän näköinen levy. Mikä olisi fiksuin tapa saada itse dvd-levyn kanteen itse valittu kuva?
Isoin ongelma ei kuitenkaan ole muoto vaan sisältö. Koska kaitafilmi oli varsin kallista ja sitä on pitänyt säästää, vanhat filmit sisältävät villejä kolmen sekunnin otoksia, joista järkevän kokonaisuuden rakentaminen on varsin hankalaa. Joskus varhaisteininä kuvasimme kavereiden kanssa spaltterfilmejä videolle ja editoimme niitä suoraan kameralla, mutta sen jälkeen editointikokemus on ollut varsin vähäistä – olen tehnyt pari televisiojuttua, mutta niitä varten on käyty kuvaamassa erikseen, eli materiaali on ollut melko hallittua. Tässä oppii arvostamaan arkistomateriaalista dokumentteja koostavia ihmisiä: punaisen langan löytäminen hajanaiseen materiaaliin on pirun hankalaa.
Mutta editoinnissa on voimaa, ja lyhyistäkin pätkistä saa aikaan hyvää jälkeä. Paraatiesimerkkinä stop motion -tekniikalla tehty sävellys/musaviedo, johon eilen törmäsin youtubessa:
iDVD - iLife-paketin iDVD on rakennettu yhteensopivaksi iMovien kanssa, ja ideana olisi käyttää samoja pohjia sekä leffan grafiikoissa että dvd-valikoissa. Koska ne leffagrafiikat eivät maistu, menee tukkoon myös helppo ratkaisu dvd-valikkojen tekemiseen. ↩
Voima julkaisi viime viikolla Ultra Bra -henkisen laulun kunniaksi Anna Politkovskan muistoksi. Nyt biisiin tekeillä on video, johon etsitään kynttilämielenosoituksissa mukana olleiden ottamia kuvia ja videota.
Projekti etenee melkoisella vauhdilla, kuvat tarvitaan kasaan keskiviikkoon 25. lokakuuta 2006 mennessä. Kyselkää mukana olleilta, pyytäkää ottamaan yhteyttä. [1] Valokuvia tarvitaan paljon, ja erityisesti videokuvasta olisi kuulemma huutava tarve.
Kyse on hyväntekeväisyysprojektista. Panoksensa ovat antaneet jo muun muassa Joanna Haartti, Risto Hemmi, Terhi Kokkonen, Kerkko Koskinen, Susanna Kuparinen, Elena Leeve, Antti Lehtinen, Joel Melasniemi, Silvia Modig, Jussi Nikkilä, Ilmari Pohjola, Verneri Pohjola, Pepa Päivinen, Tommi Saarikivi, Dan Tigerstedt, Olavi Uusivirta, Jukka Viikilä, Pihla Viitala ja Klaus Welp – nyt on mahdollisuus päästä mukaan siis hyvään tekijäporukkaan.
Britit ovat onnistuneet nyt tekemään niin hienoa propagandaa kansainvälistä asekauppaa vastaan, että olisin kateudesta vihreä - ellei naurattaisi niin paljon. Tsekatkaapas, miten Kalashnikov-kauppa taipuu tv-shopiksi.
Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista, jotka eivät liity suoraan omiin toimeksiantoihin.
Tuoreimmat kommentit