Bloggaajat käynnistelevät vetoomuskampanjaa kiinalaisen elokuvantekijän ja bloggaajan Hao Wun puolesta. AsiaPundit kirjoittaa aiheesta laajasti, oheiskrääsää saa Free Hao Wu -sivulta.
You are currently browsing articles tagged vetoomukset.
Kirjoittelin joulukuussa venäläisnaisten ahdingosta. Lähisuhdeväkivalta on maassa hemmetin yleistä, eikä kukaan tee asialle mitään. Suomen Amnestylla on nyt verkossa vetoomus, jossa vaaditaan Vladimir Putinia puuttumaan vaimonhakkaajien toimintaan ja tekemään selväksi, että vaimon piekseminen ei kuulu miehen perusoikeuksiin. Käykäähän allekirjoittamassa.
Ja jos joku ei ole vielä käynyt vaatimassa pisteen pistämistä suomalaiselle vaimonhakkausperinteelle, niin käykää nyt. Amnesty vetoaa lähisuhdeväkivaltaa vastaan, ja nimiä on kasassa 19000. Kahdenkymmenentuhannen nimen tavoitteen saavuttamiseen on aikaa vielä pari viikkoa.
Tags: Ihmisoikeudet, naisten_oikeudet, Suomi, Venäjä, vetoomukset, yhteiskunta
Yahoo rikkoi viime vuonna asiakkaansa kirjesalaisuuden ja antoi Kiinan hallitukselle tietoja, joiden perusteella kiinalainen journalisti Shi Tao passitettiin kymmeneksi vuodeksi vankilaan väärin ajattelemisesta. Amnesty International kehottaa lähettämään vihaista sähköpostia Yahoon johtajille Jerry Yangille ja David Filolle, ettei yritys enää vastaisuudessa komppaisi sananvapauden ja yksityisyydensuojan rajoituksia. Niin kehotan minäkin. Amnestyn sivuilta löytyvät sekä sähköpostiosoitteet että kylmän asiallinen kirjepohja.
Iranilaista kansalaisjärjestötyötä tukevan NGO training centerin johtajaa ja naistutkimukseen keskittyvän Farzaneh-lehden päätoimittajaa Mahboubeh Abbasgholizadehia uhkaa vankeustumio.
Iranin viranomaiset pidättivät Abbasgholizadehin syksyllä 2004 ilmoittamatta pidätykselle mitään syytä. Hän vietti noin kolme viikkoa tuntemattomassa vankilassa äänieristetyssä, kahden ja puolen neliön kopissa ja häntä kuulusteltiin Euroopan sosiaalifoorumiin ja Peking + 10 -tapahtumiin osallistumisesta. Hänet vapautettiin kuukauden kuluttua pidätyksestä 30 000 euron takuita vastaan, ja häntä vastaan nostettiin ylimalkaiset syytteet “valtion vastaisen propagandan levittämisestä, epäsopivasta pukeutumisesta ja alkoholin hallussapidosta”. Read the rest of this entry »
Tags: Ihmisoikeudet, Iran, vetoomukset
Syksyllä 2004 kolumbialainen ihmisoikeusaktivisti Teresa Yarce ammuttiin kuoliaaksi Medellínin kaupungissa vain muutamaa tuntia ennen kuin hänen oli määrä todistaa oikeudessa paikallisen puolisotilaallisen järjestön johtajaa vastaan. Ennen kuolemaansa Yarce oli kritisoinut voimakkaasti muun muassa sitä, että julkisiin palveluihin tarkoitettuja varoja oli käytetty puolisotilaallisten joukkojen palkanmaksuun. Hän oli aktiivinen naisjärjestö Asociación de Mujeres de las Independenciasin jäsen.
Silminnäkijöiden mukaan murhaaja oli tunnettu paikallinen puolisotilaallisten joukkojen jäsen. Tereca Yarce oli joutunut puolisotilaallisten joukkojen murhayrityksen kohteeksi vain paria viikkoa aiemmin, mutta onnistunut pakenemaan. Read the rest of this entry »
Tags: Ihmisoikeudet, Kolumbia, vetoomukset
Bahrainilaisen naisjärjestön johtaja Ghada Jamsheer on vaarassa joutua poliittisen aktiivisuutensa vuoksi vankilaan. Häntä vastaan on nostettu syytteitä esimerkiksi perheettään pahoinpidelleen miehen häpäisemisestä oikeudesta sekä oikeuden herjaamisesta. Mitä ilmeisimmin syytteiden tarkoitus on saada valtaapitävien hankalaksi toteama kansalaisaktiivi pois isojen poikien leikkejä pilaamasta. Read the rest of this entry »
Tags: Bahrain, Ihmisoikeudet, Maailma, vetoomukset
Tänään on kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä. Kuudentoista päivän päästä vietetään ihmisoikeuksien päivää. Tässä välissä kampanjoidaan sloganilla “naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus”.
Minulla meni pitkään ihmetellessä tuota slogania. Miten niin naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus, eikö tuo ole itsestäänselvyys? Tarkoittako se, että miehiin kohdistuva väkivalta ei ole?
Vasta nyt olen alkanut hahmottaa kokonaiskuvan. Sloganissa kyse ei ole siitä, että naisten piekseminen olisi pahempaa kuin miesten piekseminen, kuten niin sanotut miesaktivistit tulkitsevat. Kyse on siitä, että naisiin kohdistuu sellaista väkivaltaa, joka hyväksytään – hiljaa tai jopa julkisesti – aivan erilaisella tavalla kuin muut väkivallan muodot. Naisiin kohdistuu myös erilaista väkivaltaa kuin miehiin yleensä tai jonka vaikutus on täysin eri mittakaavassa kuin sen kohdistuessa miehiin. Read the rest of this entry »
Tags: Asiat, Ihmisoikeudet, Suomi, vetoomukset
Myanmarissa Ma Khin Khin Leh on vaarassa joutua viettämään koko loppuikänsä telkien takana väkivallattoman mielenosoituksen suunnittelusta. Leh, ammatiltaan opettaja, oli mukana suunnittelemassa Bagon kaupungissa heinäkuussa 1999 pidettäväksi tarkoitettua rauhanomaista mielenosoitusta sotilasdiktatuuria vastaan ja demokraattisen liikeen puolesta.
Sotilasjuntan saatua vihiä mielenosoituksesta sen pitäminen estettiin. Ma Khin Khin Leh ja hänen kolmivuotias tyttärensä haettiin kotoa ja pidätettiin. Tytär - josta muuten tuli epävirallisesti maailman nuorin mielipidevanki - vapautettiin vajaan viikon kuluttua, mutta Ma jäi poliisin huostaan. Sillä tiellään hän on yhä. Edessä on elinkautinen tuomio.
Amnestyn USA:n osastolla on meneillään verkkovetoomuskampanja Ma Khin Khin Leh’n puolesta. Nyt on helppo tilaisuus käydä sanomassa painava sanansa. Hintana sähköpostiosoitteen antamisesta Amnestylle sähköpostilaatikkoon tulee kerran kuussa ilmoitus uudesta verkkovetoomuksesta.
Ja mitä hyötyä? Lähes joka toinen tällainen yksittäisestä tapauksesta lähetetty Amnestyn vetoomus johtaa tilanteen konkreettiseen paranemiseen vetoomuksen kohteessa. Melko hyvällä todennäköisyydellä Ma Khin Khin Leh hyötyy saamastaan huomiosta.
Tags: Ihmisoikeudet, Myanmar, vetoomukset
Joku aika sitten törmäsin Human Rights Watchin Blog for human rights -hankkeeseen, jonka innostamana olen itsekin alkanut kirjoitella ihmisoikeusaiheista. Blogsavvyn James Farmerilla näyttää olevan arkistossaan saman tyyppisiä ajatuksia kuin mitä [itsekin joskus aiemmin esitin -> Hyvän puolesta, pahaa vastaan].
Blogsavvy - Have Cause Must Blog
Seriously, I know that a lot of people would argue that no-one pays attention to blogs… but that is fast fast changing. Not only are Journalists starting to set up pubsubs galore but search engines have and always will pull up blogs ahead of pretty much all other content.Blogsavvy - A different type of publication - blogging for social justice
Talking to a client the other day we figured out that the best thing she could do for her cause (promoting research into social justice in education) was to use a blog. We didn’t, however, come to the conclusion that we were after an everyday, every week posting strategy or that we were looking to develop large social networks…. we figured out that a blog would be the best way to promote, distribute, archive and make interactive and available research findings, commentary and resources in the field.
Puretaanpa vielä nämä ajatukset suomeksi: Helppokäyttöisen julkaisujärjestelmän avulla yhä useammat voivat julkaista itseään kiinnostavaa, parhaimmillaan jopa tärkeää tietoa. Ykkösjuttu ei ole laaja, valmiina olemassa oleva lukijakunta vaan se, että tieto on hakukoneiden kautta helposti saatavilla.
Blogistanin hehkutuksia seuratessa harhautuu helposti kuvittelemaan, että yhteisöllisyys olisi blogien hieno juttu. Väärin. Blogibuumin taustalla olevan verkkojulkaisemisen helpottuminen tuoma oikeasti hieno juttu on, että helppo julkaiseminen lisää pidemmän päälle paitsi sosiaalishakuista sanakohinaa, myös oikeasti tärkeää tietoa verkossa.
Tags: Blogit, Meta, Verkko, vetoomukset
[Yhdistyneissa Arabiemiraateissa -> Yhdistyneet arabiemiraatit] kodinhoitaja on tuomittu 150 raipaniskuun, koska hän oli tullut raskaaksi avioliiton ulkopuolella. Nainen tuomitiin sharia-lain tulkinnan perusteella sen jälkeen, kun hänelle pakkokeinoin tehty raskaustesti oli antanut positiivisen tuloksen.
Naisen rangaistusta ei ole vielä pantu täytäntöön. Vetoa nyt ruoskimista vastaan, vielä ehdit. Epäinhimillisistä rangaistuksista on kansainvälisen painostuksen vuoksi luovuttu aiemminkin.
Lisätietoa tapauksesta: UAE: Flogging
Tags: Ihmisoikeudet, vetoomukset, yhdistyneet_arabiemirikunnat

Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista.
Tuoreimmat kommentit