English Russia » Abandoned Russian Polar Nuclear Lighthouses
Venäjän pohjoisrannikollla on rivi ryöstettyjä ja hylättyjä, saastuneita YDINVOIMALLA toimivia majakoita. (via dst)
You are currently browsing articles tagged Venäjä.
Erkki Toivanen on kirjoittanut Uuden Suomen lukijoiden runsaasti kiittelemän tekstin islamismin lepyttelyn vaaroista. Kyllä, brittien tapa tehdä bisnestä saudien hirmuhallinnon kanssa on helvetinmoisen vittumainen temppu. Mutta pariin otteeseen Toivanen tekee saman perusmokan kuin hemmetin moni muukin tässä maailmanpoliittisessa poppisaiheessa: islam ja islamismi menevät välillä iloisesti sekaisin. Pakko nillittää.
Islamismi, siis tämä vakaisiin ja vanhakantaisiin tulkintoihin pohjaava ja valitettavan laajalle levinnyt kouhkaaminen on oikea ongelma. Sen varjolla lietsotaan järjetötä vihaa köyhässä ja vähän rikkaammassakin maailmassa vääruskoisia – siis meitä länkkäreitä – vastaan.
Sen sijaan tietyissä piireissä kovassa muodissa oleva islamin – siis itse uskonnon – parjaaminen itsessään on puurojen ja vellien sekoittamista.
Näiden islamistimulkkujen tekosten tasoisia tempauksia on saatu aikaan muidenkin uskonkappaleiden pohjalta. Irlannissa pistettiin turpaan väärään krisintuskonhaaraan kuuluvaa maanmiestä, Nepalissa hindulaisuutta on käytetty yhteiskunnan eriarvoisuuden ja heikompien sorron kappaleena, ja mitäs kaikkea vielä…? Syvästi kristinuskoisten etelävaltioiden orjakauppa Jenkkilässä? Aina niistä uskonnollisista opuksista tuntuu löytyvän kohta, jonka perusteella sota, tappaminen ja sorto on paitsi sallittua myös toivottavaa.
Ei se vika ole uskonnossa vaan niissä mulkuissa, jotka sen pohjalta vihaa lietsovat. Riittävistä yhteiskunnallisista sortosuhteista on myös hyötyä – on niitä, joilla on syytä olla vihaisia ja niitä, joilla on syy keksiä joku luonteva oikeutus korkealle asemalleen. Globaalissa maailmassa voi näköjään turhautua vähän kauempanakin olevia hyväosaisia vastaan.
Miksi nillittää? No, tällainen ihan tavallisen uskonnon demonisoiminen johtaa käytännön katu- ja keskustelupalstaelämässä vähän turhan helposti siihen, että syyttömät ihmiset kärsivät. Ei siinä ole mitään mieltä, että perusjamppa/-pirkko pitää Algeriasta Suomeen muuttanutta maltillista muslimia oletusarvoisesti turpaansa sietävänä fundamentalistina mutta irlantilaista kiihkokatolista abortinvastustajaseparatistia ihan vaarattomana heppuna. Mutta tämän siitä saa, kun “rohkea ja ennakkoluuloton” julkinen keskustelu ja katuidiotismi lyövät iloisesti kättä.
Toisekseen läntisen maailman huomio on nykyisellään vähän turhan tiukasti islamisteissa. Moraalisia pohdintoja siitä, mikä on oikein ja missä tilanteessa kuuluu älähtää, pitäisi tehdä aina. Sillä, vedetäänkö vaimoa/toisinajattelijaa/etnistä vähemmistöä turpaan Allahin, Jahven vai Leninin nimissä, ei ole merkitystä. Väärin se on silti. [1]
- Tästä ei muuten ole kovin pitkä matka pr-insinöörien salaliittoteorian maalailuun: pseudotiedostavan maailman huomio on ohjattu islamismin kivittämiseen, jotta kiinalaisten, venäläisten sun muiden epädemokraattisten sortohallintojen kanssa voidaan käydä rapsakasti rahaa tuottavaa kauppaa… ↩
Tags: Ihmisoikeudet, islam, Kiina, sensurointi, Venäjä
Human Rights Watchilla on tyrkyllä tylyhkö raportti, jonka mukaan jenkit ovat lähettäneet Guantanamossa pidettyjä vankeja takaisin kotimaahansa Venäjälle kidutettavaksi.
Kyseessä on seitsemän Afganistanista pidätetyn kaukaasin remmi, joka passitettiin Venäjälle vuonna 2004. Venäläiset vannoivat kautta kiven ja kannon, että porukkaa kohdeltaisiin inhimillisesti, vaan kappas – kolme joutui kidutuspenkkiin.
Uh. Näitä stooreja lukiessa ei oikein tiedä, miten päin pitäisi olla. Ihmisoikeusjärjestöt ovat ihan aiheesta haukkuneet näitä niin sanottuja diplomaattisia takuita täysin mitääntekemättömäksi horinaksi. Ketään ei tulisi lähettää maahan, jossa voi joutua epäinhimillisesti kohdelluksi – eikä kansainvälisen oikeuden mukaan saakaan [1]
Vaan niin vain suurvaltain virkamiehet diilaavat ihmiskohtaloita. “Hei Sergei, ethän nyt varmasti sitten hakkaa tätä sälliä siellä Moskovassa jos me sen teille annamme?” “No en tietenkään, Bob, en varmana…” [2]
- YK:n kidutuksenvastainen sopimus kieltää luovutukset, joissa luovutettava on vaarassa joutua kidutetuksi kohdemaassa ↩
- BTW, Ihmisiä ovat karkottaneet kolmansiin maihin kidutettavaksi myös ainakin Kanada ja Ruotsi. Näissäkin Pilateksen käsienpesuna on toiminut diplomaattisilla takuilla diilailu. ↩
Tags: afganistan, Human-Rights-Watch, Ihmisoikeudet, kidutus, USA, Venäjä
Murhattu toimittaja Anna Politkovskaja haudataan huomenna tiistaina 10. lokakuuta kello 12.30 Suomen aikaa. Suomen journalistiliitto suosittelee jäseniään pitämään hänen muistokseen hiljaisen hetken iltapäivällä. Hiljaista hetkeä vietetään puoli yhdeltä ainakin työpaikallani Helsingin Sanomissa.
Kirjoittelin joulukuussa venäläisnaisten ahdingosta. Lähisuhdeväkivalta on maassa hemmetin yleistä, eikä kukaan tee asialle mitään. Suomen Amnestylla on nyt verkossa vetoomus, jossa vaaditaan Vladimir Putinia puuttumaan vaimonhakkaajien toimintaan ja tekemään selväksi, että vaimon piekseminen ei kuulu miehen perusoikeuksiin. Käykäähän allekirjoittamassa.
Ja jos joku ei ole vielä käynyt vaatimassa pisteen pistämistä suomalaiselle vaimonhakkausperinteelle, niin käykää nyt. Amnesty vetoaa lähisuhdeväkivaltaa vastaan, ja nimiä on kasassa 19000. Kahdenkymmenentuhannen nimen tavoitteen saavuttamiseen on aikaa vielä pari viikkoa.
Tags: Ihmisoikeudet, naisten_oikeudet, Suomi, Venäjä, vetoomukset, yhteiskunta
Venäjällä on tuomittu poliiseja pidätetyn miehen kidutuksesta. Poliisimiehet Igor Somov ja Nikolai Kosterin koettivat saada vuonna 1998 Nizhnii Novgorodissa pidättämänsä Aleksei Mikheevin sähköshokeilla ja pahoinpitelemällä tunnustamaan teon, jota hän ei ollut tehnyt, mikä ajoi Mikheevin yrittämään itsemurhaa kidutushuoneen ikkunasta hyppäämällä. Poliisien saamat neljän vuoden vankeusrangaistukset ovat historiallisia, sillä tähän asti joka ikinen väitetty kidutustapaus on lakaistu maton alle.
Olin hieman yllättynyt, että vain Iltalehti tarttui Amnestyn viime viikolla julkaistuun raporttiin lähisuhdeväkivallasta Venäjällä. Vaimonhakkausluvut siellä ovat täysin pöyristyttäviä, siltä osin kun niitä ylipäätään on.
Venäjällä vain kuolonuhrit lasketaan, ja niitä oli viranomaisten varovaisen arvion mukaan vuonna 2003 yli yhdeksän tuhatta. Paria vuotta aiemmin annettu arvio oli 14 000. Jo tuo pienempi luku tarkoittaa yhtä tapettua vaimoa per tunti, eikä tuo suurempikaan välttämättä ole yläkanttiin heitetty arvio. Poliisi ei aina pistä ruksia oikeaan kohtaan, eikä vanhempiensa luona asuvan tyttöystävän tappoa välttämättä lasketa perheen sisäiseksi väkivallaksi. Read the rest of this entry »
Tags: amnesty-international, Ihmisoikeudet, Maailma, naisiin-kohdistuva-väkivalta, naisten-oikeudet, Venäjä
Toimin eilisiltana hetken aikaa seuranpitäjänä venäläiselle naisasianaiselle Natalia Hodyrevalle. Ajauduimme puhumaan turkulaisen baarin nurkkapöydässä neuvostoajan samizdat-kulttuurista, feminismistä ja rock ‘n’ rollista.
Amnesty-klubilla Turussa oli hiljaista, tarjosin Hodyrevalle lasillisen kuivaa valkoviiniä. Baarimikko mittasi annoksen ja tarjoili sen muovikupissa. “Pidän kyllä rokista”, lähemmäs viisikymppinen Hodyreva totesi parikymppisten nuorten suomalaisten bändin soittaessa taustalla, “mutta olen kyllä vähän jäänyt kiinni vanhoihin yhtyeisiin – Led Zeppeliiniin, ja joihinkin muihin. Tiedätkö sellaisen bändin kuin Deep Purple?”
Kyllähän Deep Purple ja Zeppelin ovat minulle tuttuja bändejä, mutta olin luullut niiden olleen Neuvostoliitossa kiellettyjä. No, tämä kuusikymmentäluvun lopulla nuoruuttaan elänyt nainen oli ainakin niitä diggaillut. Read the rest of this entry »
Tags: historia, Ihmiset, Ihmisoikeudet, sananvapaus, Venäjä



Tuoreimmat kommentit