Oho, Pinseri paljasti Veloenan siirtyneen Suomen Kuvalehdelle, ja tottahan se on. Ansaittu juttu, isot onnittelut! Blogistanin parhaat (mikä ei välttämäti tarkoita samaa kuin suosituimmat) alkavat saada kiitosten lisäksi palkkaa, mikä on oikein. Nyt arvauksia: kuka siirtyy seuraavana mediataloille, ja kenelle?
You are currently browsing articles tagged veloena.
Sain vihdoin ja viimein tulostettua ja luettua Jeren blogiaiheisen gradun. Lukemisesta innostuin ajattelemaan asiaa ja sain töihin pyöräillessäni oivalluksen, joka on monille varmasti selviö, mutta josta en ole kovin usean nähnyt kirjoittavan: helpoin tapa käsittää suurinta osaa blogistaniin liittyvistä ilmiöistä, on ajatella bloggaamista harrastuksena.
Ajatus kimposi Jeren tutkielmassaan läpikäymistä perinteisistä tavoista jakaa blogeja sisällön perusteella nettipäiväkirjoihin ja linkkiblogeihin tai teknologiasta, politiikasta ja henkilökohtaisista asioista pidettäviin blogeihin.
Mietin, voisiko bloggaajat jakaa myös vaikkapa tiedottajiin ja kirjailijoihin; osa bloggaajista kirjoittaa saadakseen jonkin ajatuksen julkisuuteen - tiedottaa - ja osa haluaa pääasiassa ilmaista itseään - kirjoittaa. Jerellä on hyvä pätkä aiheesta (ks. gradun sivu 68), kun hän kirjoittaa erilaisista tavoitteistsa osallistua blogimaailmaan, joskin hän löytää motiiveja kolme: yhdet kirjoittavat ja kommentoivat rakentaakseen identiteettiään (henkilökohtaiset päiväkirjat, vaikkapa Veloena), toiset haluavat vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen (Vahtikoira), kolmannet haluavat koota tietoa (linkkiblogit, vaikkapa Linko tai Just sopivasti).
Jäin pohdiskelemaan myös niitä merkintöjä, joissa on kirjoitettu muista blogeista ja bloggaamisesta tai jopa bloggaamisesta bloggaamisesta. Miksi blogeissa puhutaan vaikkapa blogeihin linkittämisestä? Eihän sen pitäisi olla kovin merkittävää oman identiteetin tai poliittisen mielipiteiden muodostuksen kannalta, ja maailmanmittakaavassa se on kyllä varsin yhdentekevää tietoakin.
Pyörän päällä Sturenkatua alas kohti Töölönlahden rantaa rullaillessa ajatus sitten kirkastui.
Blogeihin kirjoitetaan bloggaamisesta, koska se on suurimmalle osalle harrastus, josta halutaan jutella. Kalastajat juttelevat siimoista ja verkoista, askartelijat liimoista ja papereista, bloggaajat blogeista. Bloggaamiseseta kirjoittaminen on blogiharrastajalle sekä identiteetin rakentamista, mikrotason poliittisen mielipiteen muodostamista siitä, miten harrastajien kesken sopii toimia että bloggaamiseen liittyvän tieto-taidon välittämistä.
Bloggaaminen on uusi siis pöytälaatikko: blogiin sopii kirjoittaa, jos kirjoittaminen tuntuu kivalta. Bloggaaminen on uusi kirjoituspiiri: joku kommentoi kirjoituksiasi. Bloggaaminen on uusi pienlehti: voit sanoa asiasi samoista asioista kiinnostuneille.
Tästä tulokulmasta aukeaa monta muutakin bloggaamiseen liittyvää asiaa, jotka jäävät melko hämäriksi, jos blogimaailmaa yrittää ymmärtää tiedonvälityksenä tai yhteisön kahvipöytäkeskusteluna.
Tiedon välittämisen kannalta esimerkiksi Blogilista ei ole kovin merkittävä. Olisi tehokkaampiakin tapoja mainostaa itseään kuin päätyä listan sivulle 40. Mutta blogiharrastuksen keskeisenä solmuna lista on tärkeintä, mitä voi kuvitella. Erilaiset listat ajavat samaa asiaa kuin perinteiset kirjoituskilpailut, Kuukkelit ovat kuin kirjailijaliiton vuosigaalat.
Toiset kirjoittavat pikemminkin kuin kirjoituspiiriin, jossa tekstejä sitten kommentoidaan. Heille olennaista on löytää sopiva porukka, samanhenkisten blogien verkosto. (Lukekaa tästä lisää Jeren gradusta.)
Koska bloggaaminen on ainoa asia, joka kaikkia bloggaajia yhdistää, bloggaamisesta kirjoittaminen on varmimpia tapoja saada merkintäänsä runsaasti linkkejä ja kävijöitä. Neuleista, politiikasta tai tekniikasta kirjoittaminen ei mikään vedä vertoja yhteisen harrastuksen nyansseista horisemiselle.
Osin blogistanin harrastehenkisyydestä johtuu, että heikoimmin bloggaajien yhteisöön kiinnittyvät ne, jotka kirjoittavat blogiin ammattinsa puolesta. Asemansa vuoksi he kilpailevat eri ryhmässä, jossa sijoitus blogilistalla ei ole olennaista, vain työnantajan mittaamat kävijämäärät merkitsevät. Ammattikirjoittajien tarvitse pohtia bloggaamista tai tehdä lukemiensa blogien listoja, koska, no, se ei ole olennaista. He ovat ensisijaisesti kirjoittajia, eivät bloggaajia. Palkkio tulee tilille, ei saman harrastajaporukan selkääntaputuksina.
Näin ajatellen blogin pitäminen ei vielä tee ihmisestä bloggaajaa. Blogi on tekninen asia, bloggaaminen harrastus. Keksin nyt vain kökön vertauksen auton käyttäjiin ja autoharrastajiin. Keksikää parempi, lisätkää kommentteihin, kiitos.
Ennen kuin joudun kivitettäväksi siitä, että pönkitän ammattijournalistien käsitystä bloggaajista harrastelijakirjoittajina, heitän ilmaan uuden pointin: Jos blogistan on valmis tunnustautumaan saman lajin harrastajiksi, avautuu muuten myös mahdollisuus järjestäytyä ja ryhtyä hakemaan kulttuurin ja harrastustoiminnan tukemiseen tarkoitettuja rahoja valtion, maakuntien ja kaupunkien (sekä EU:n?) kassasta. Näillä rahoilla voisi saada ammattilaisia puhumaan blogipiknikeille ja kaikenlaista muuta pientä kivaa, vaikkapa palvelintilaa ja kaistaleveyttä. Luovaa taloutta hehkuttavassa maassa kirjoistusharrastukselle löytyy takuulla tukijoita, kunhan vain joku keksii pyytää.
Tags: bloggaaminen, blogiasiat, blogilista, blogistan, harrastaminen, Just-sopivasti, kirjoittaminen, kulttuuri, Linko, Sedis, veloena
Yöllä töissä, mitään ei tapahdu. Verkkoa katsastaessani tunnistin Veloenan merkinnässä jonkin vanhan havaintoni, jota en saanut purettua sanoiksi.
“Joku luonnehti vuosia sitten erästä seuruetta, johon löyhästi kuuluimme, pekuliaristeiksi. Termiä ei koskaan määritelty ainakaan alkuillasta. Pekuliaristit, näin sen olen järkeillyt, ovat ihmisiä, jotka keräilevät erikoisia ystäviä. Se on hyvä määritelmä, joka ainakin natsaa tietystä näkökulmasta. Joskin huomauttaisin, että keräily ei ole tietoista - pikemminkin kyse on siitä, että täysin tavisidentiteetin ostaneet eivät oikein näytä tuntevan oloaan kotoisaksi kanssamme.”
Suosittelen Veloenaa muutenkin. Pitkät, pohdiskelevat tekstit eivät ole pikaruokaa, vaan niissä on ajan ja rakkauden tuntu.

Pohdiskeleva liftari on toimittaja Teppo Moision blogi asioista, jotka eivät liity suoraan omiin toimeksiantoihin.
Tuoreimmat kommentit