Vantaa

Ilpo näytti jotenkin ulkomaalaiselta asustuksessaan. En tiedä mikä tämän mielikuvan sai minussa aikaan, ehkä tuollainen vaatteisiin kääriytyminen ei kuulu tavallisimpiin paikallistapoihin. No, vaikutelma oli joka tapauksessa väärä.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

“Me ollaan gangstoi”, Koivukylän aseman nurkilla hengaavat pojat uhosivat. Jotenkin puheet tuntuivat vähän liioitelluita, jos vaikka osa näistä pikkuteineistä joskus olisi ilkivaltaankin syyllistynyt. Kovasti poikaporukka kuitenkin vakuutti, että alue on Vantaan pahamaineisin tappeluistaan, joita skinit käyvät “melkein ketä vaan” eli lökäpöksyjä ja maahanmuuttajia vastaan.

Takana näkyivät korkeat Havukosken asuintornit. Jotenkin kyllä tuntui siltä, ettei täällä kovin mielekästä tekemistä nuorille ole, vaikka kyllähän oikeasti niitä mahdollisuuksia ympäristöstä löytyy. Toisaalta löytyy kehnonlaisia mallejakin - toisella puolen iltapäiväänsä vietti joukko laitapuolenkulkijoita. “Mikset sä kuvaa noita, siellä on ton faija!” “Eikä oo!” “No mut se näyttää ihan siltä.”

Koko poikaporukkaa ei mukaan mahtunut, tässä kuitenkin Nico ja Matti. Kuka oikeasti sanoi mitäkin, se jääköön asianosaisille.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Huomasin Riston ja Seijan jo vähän kauempaa, kun he köpöttelivät kävelyllään kadun yli. Harmittelin, kun myöhästyin: eläkeläispariskunnalla olisi varmasti ollut kerrottavaa, mutta en oikein viitsinyt juosta perään - rajansa ihmisten pelottelullakin. Olin tyytyväinen, kun kaksikko jäi lepuuttamaan jalkojaan bussipysäkille ja ryhtyi mielellään juttusille ventovieraan kanssa.

Pariskunta oli muuttanut ensimmäisten joukossa Havukoskelle, kun aluetta rakennettiin 1970-luvulla. Silloin sopivan kokoista kämppää ei Helsingistä löytynyt (Alun perin pari oli toki muuttanut maalta työn perässä pääkaupunkiseudulle), joten Vantaa kutsui samaan tapaan kuin monia muita samassa tilanteessa olleita. Hyvänä asuinpaikkana he sitä pitivät - luontoa on, ja nyt kun paikallisjuna pysähtyy myös Koivukylässä. matka Helsinkiinkin sujuu näppärästi.

Kovin hyvä mainehan Havukoskella ei toki ole. “Kaupunginvaltuustossa oli joku mennyt sanomaan, että eihän siellä asu kuin juoppo ja huoria”, vanhapari kertoi. “Kyllähän minä tunnustan juoppo olevani, mutta vaimoa ei kyllä sopisi haukkua”, Risto naureskeli puheille. Totta tarinassa kuitenkin toinen puoli: työttömyys on Havukoskella yleisempää kuin vaikkapa Helsingin Töölössä.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Rahmo käveli minua vastaan vaaleatukkaisen ystävänsä kanssa. Parhailla kaveruksilla oli kiire oppitunneille lukioon, mutta sain Rahmon suostuteltua kuvaan. Miten? Kertomalla rehellisesti, että olen ottanut yli neljänneksen kuvaprojektistani kuvaamatta yhtään tummaihoista, vaikka syytä kyllä tilastojen pohjalta olisi. Ja huomauttamalla, että hän on versin kaunis.

Rahmon tyyppiset nuoret saavat minut suhteutumaan tämän maan - ja pienessä mittakaavassa maailman muutenkin - tulevaisuuteen vähän positiivisemmin. Tumma tyttö, joka käy koulunsa ja hengaa kantasuomalaisten kanssa, on merkki paremmasta. Hunnun perusteella voisi arvailla hänen mahdollisuuksiaan menestyä kotimaassaan, mutta täällä eväitä siihen tarjotaan - monissa Afrikan maissahan naisten oikeuksien kanssa ollaan melkoisesti Suomea jäljessä.

Toinen juttu on se, että nuoret tuntuvat melko suvereenisti ylittävän kysymykset ihonväristä, mikä on helvetin hienoa. Lähiöjengeissä ei kavereita karvojen väriin katsota. Propsit siitä.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

“Mutta enhän minä ole tuntematon”, Pauli vastasi pyyntööni saada ottaa hänestä kuva sata tuntematonta -projektiini. “Minähän esiinnyin juuri sadalle miljoonalle katsojalle Euroviisujen finaalissa.” Pauli oli saanut viisulähetyksestä roolin vanhana majakanvartijana. “He etsivät vanhaa, rumaa miestä jolla olisi pitkät hiukset ja parta. Ilmeisesti meitä ei ollut tarjolla kovin montaa.”

Paulin kanssa tuli puhuttua pitkään. Hänellä oli sanansa sanottavana useaan asiaan, eikä puhe ollut tyhjää. Hän oli seurannut hyvältä paikalta Vantaan kehitystä ja haukkui nykyisen asuinpaikkansa, Myyrmäen, alimpaan helvettiin. Liian nopeasti 1970-luvulta lähtien rakennettu kaupunginosa oli rakenteiltaan laaduton ja homehtui käsiin. Tylyä ja kylmää muutenkin - Pauli kertoikin viettävänsä mökillä kaiken siihen liikenevän ajan. Yrittäjältä se onnistui kohtuullisen joustavasti.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Aleksi lakkasi lautoja baarin takapihalla melkoisessa keväthelteessä. Hän seisoi auringonpaisteessa ja hikoili työskennellessään.

“Anteeksi, onko sinulla ihan hirveä kiire? Ehtisitkö auttaa minua pienessä projektissani?” kysyin. Olen välttänyt suoraviivaista “saanko ottaa kuvan” -aloitusta, koska se tuntuu vähän päällekäyvältä. Sen sijaan kokeilen erilaisia varioita avausrepliikistä, jolla koetan kiinnittää kuvattavan mielenkiinnon. Tämä “voit auttaa minua”-repla tuntuu toimivan kohtuullisen hyvin.

Aleksi antoi mielellään ottaa kuvan itsestään. Se tuntui olevan hyvää vaihtelua päivärutiiniin. Samaa puurtamista kuukauden verran, ehtiihän siinä pari minuuttia olla kuvattavanakin.

Tallinnalaismies kuuluu porukkaan, johon tunnun törmäävän tässä projektissa yllättävän usein: hän on virolainen rakennusmies, näitä työperäisiä maahanmuuttajia. Hän tekee projekteja Suomessa ja palaa kotiin aina kuin vain mahdollista. Lahden yli ei ole kovin pitkä matka.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Irja kantoi kahta kauppakassia Martinlaakson ostarilta, kun kysyin häneltä lupaa kuvaan. Ensin hän sanoi ei, mutta sain hänet puhuttua ympäri lupaamalla, ettei kuvaa julkaista sanoma- tai aikakauslehdissä.

Olen muutaman kerran törmännyt näihin ikääntyviin rouviin, joiden ensimmäinen vastaus kuvauspyyntöön on tiukka ei. Silti näkee, että he ovat vähän imarreltuja. Tilanne on kuitenkin sen verran outo, että turvallisimmalta tuntuu aluksi kieltäytyä kaikesta.

Tulee vähän mieleen oma lapsuus, kun oikeasti kyllä tytöt kiinnostivat, mutta jostain kumman syytä niitä piti juosta karkuun. Olivat niin pelottavia.

Kuva aloittaa lähiöseikkailuni. Tarkoitus olisi ottaa seuraavat kuvat vähän kauempaa kotinurkista ja kuljeskella kuvaamassa pääkaupunkiseudun syrjäkylillä.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.