tupakoinnin-lopettaminen

Hankin tänään juoksutietokoneen.

Kuukausi sitten lopetin (taas) tupakoinnin, ja olen muutaman vuoden maistellut mielessäni ajatusta maratonin juoksemisesta.14 vuotta vanhasta sykemittaristani loppuivat patterit jo jokin aika sitten, ja ominaisuudetkin ovat olleet melko vähissä. Nyt sitten ajattelin palkita itseni kirityskoneella: tein illalla vähän pohjatöitä ja marssin aamulla kauppaan. “Haluaisin sykemittarin, juoksua varten.”

Sokoksen myyjä esitteli kahta vaihtoehtoa, Suunnon T3:sta ja Polarin RS200sd:tä - molempia matkaa mittaavan jalkapotikan kanssa. Molemmat paketit maksoivat 230 euroa (plusmiinus euron), ja myyjän suosituksesta (oman kokemuksen mukaan pitänyt helpompana) päädyin Polariin.

Helppokäyttöisyydestä en tiedä, kyllä sitä käyttöohjetta piti vähän tavata ennen laitteen ominaisuuksien avautumista.

Ennätin aamupäivästä vielä testaamaan laitetta ja itseäni.

Hölkkäsin Eläintarhan kentälle, missä oli helppo mitata matkaa. Hölkkäsin ensin rauhallisesti 1600 metriä ja kalibroin samalla askelmittarin. Sitten kokeilin omia rajojani ja koetin juosta Cooperin. Epäonnistuin sekä ajanotossa että kierrosten laskemisessa, ja päädyin juoksemaan noin 11 minuuttia 15 sekuntia ja tasan 2600 metriä. Tai siis 2600 metriä ratamerkintöjen mukaan, hölkyttelylle hetkeä aiemmin täsmätty mittarini näytti 2640 metriä.

Vähintään tuon kokoisiin heittoihin kannattaa siis matkan mittaamisessa varautua, kun askeleen pituus kuitenkin käytännössä vaihtelee maaston ja nopeuden mukaan.

No, se nyt ainakin tuli testattua, ettei 28-vuotiaan pumppu tykytä enää kuin 191 lyöntiä minuutissa. Laskukaavoissahan sanotaan, että maksimisyke on 220-ikä, eli aika lähelle mennään. Kyllähän tässä rehellisyyden nimissä on jo lähempänä 29 vuotta kuin 28-vuotispäivää.

Tästä alkanee jonkinlainen epätasaisesti päivittyvä juoksupäiväkirja. Tavoitteena on 42 kilometrin kellotettu lenkki myöhemmin tänä vuonna, todennäköisesti joko Helsingissä elokuussa tai Vantaalla lokakuun alussa. Tuohon pystyminen edellyttänee painon pudottamista nykyisestä 77 kilosta lähelle 70 kiloa. Tällä painolla eivät polvet kestä neljän tunnin töksyttelyä.

Vinkkejä ja kannustusta harjoitteluun otetaan vastaan. Sattuuko muuten tämän blogin lukijoissa olemaan juoksuintoilijoita?

En ole täällä asiasta aiemmin paljoa keuhkonnut, mutta tänä iltana - joskus puolenyön aikaan - tulee kuluneeksi tasan neljä viikkoa edellisestä savukkeestani. Kuukausi ilman kessua on mennyt melko kevyesti, etenkin verrattuna aiempiin lopettamisyrityksiini. Hermot ovat pysyneet hanskassa aktiivisella nikotiinikorvaushoidolla, tai sitten purukumin mässyttämisen lumevaikutuksella.

Nikotiinipurukumin ohella toinen hyvä motivaattori on ollut lyömäni veto; tupakointi ei juurikaan houkuttele, koska yhdetkin henkoset tietäisivät kuukauden tiskivuoroa. Tiskaaminen ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, joten maaliskuun lopussa häämöttävään määräpäivään asti tahtotasoni savuttomuuteen pysynee melkoisen korkealla.

Pasilassa viereeni istui keski-ikäinen nainen. Kun hänen perässään kulkeva hajulaahus pyyhkäisi nenäni ohi, tuntui kuin sieraimiini olisi höyrystetty ammoniakkia.

Tajuntani tunnisti kyllä hajun, mutta vielä kuukausi sitten se tuntui erilaiselta. Muistin sen juuri tällaisena yläasteelta; juuri tältä luokan pahat pojat haisivat välitunnin jälkeen. Tämä oli vastavahvistettu, pinttyneen tupakan löyhkä.

Toisen savuttoman viikon torstai. Aistini alkavat palata.

Technorati Tags: Tupakointi

Inhoan tätä tyhjyyden tunnetta, jonka nikotiinivieroitusoireet saavat aikaan. Tunnen sen hyvin, olen kerännyt kokemuksia tupakoinnin lopettamisesta lukuisia kertoja. Nyt olen taas neljättä päivää savutta, ja tunne alkaa helpottaa. Joskus ensi viikon lopulla olo alkaa olla jo normaali, mikäli kaikki menee vanhojen karttojen mukaan.

Hesarissa jokin aika sitten olleessa artikkelissa tupakoinnin lopettamiseen liittyvä ahdistus ja hammasten kiristys yhdistettiin dopamiiniin, mielihyvän tunnetta välittävään hormoniin. Tupakasta saatava nikotiini sotkee elimistön luontaisen dopamiinisysteemin, ja tupakoinnin lopettamisen jälkeen elimistö ei tuota enää terveellä tavalla dopamiinia. Seurauksena on, että savuttomana ei enää koe normaalia mielihyvää - mikään ei tunnu miltään.

Onnistumiset, ruoka tai urheilu eivät palkitse tupakoinnin lopettanutta kuten ennen. Olo tuntuu vieraalta. Tekee mieli huutaa, koska kaikki on turhaa. Ainoa syy olla hiljaa on järki, joka kertoo kaiken johtuvan vieroitusoireista.

Hauskaa sinänsä, dopamiinin tuotannon ongelmat on yhdistetty skitsofreniaan ja psykoosiin. Olenko siis ruuvannut kessuttelemalla pääni niin sekaisin, että lopettaminen aiheuttaa kemiallisen (yleensä) väliaikaisen jakomielitaudin? Olen valmis todistamaan tämän ajatuksen puolesta.

Technorati Tags: Tupakointi