Toulouse

Saavuimme eilen Lyoniin, pian puolenpaivan jalkeen. Isantamme Carcassonessa heitti meidat tietullille, jossa en ehtinyt sytyttaa kunnolla tupakkaa ennen ensimmaisen kyydin saapumista. Montpellierin tietullilla jouduimme odottamaan tovin kauemmin, mutta sitten saimmekin kyydin perille asti.

Matka oli paras ikina saamani ranskantunti, silla jouduin puhumaan kolmen tunnin ajan ranskaksi politiikkaa ranskalaisen vasemmistoalykon kanssa. Matematiikan professori kertoi ranskalaisen yhteiskunnan kurjasta tilasta ja elintasoerojen rajusta kasvusta. Hurjaltahan se kuulosti - 1400 euron mediaanipalkka ei ole kovin kummoinen. Tulipahan sekin sanasto tutuksi.

Toulouse on sailynyt mielessamme viela sielta lahtemisen jalkeen. Paikka oli toistaiseksi sympaattisin nakemamme ranskalaiskaupunki, monestakin syysta. Muutaman sadan tuhannen ihmisen kaupungissa oli maan matalin keski-ika ja enemman opiskelijoita suhteessa kokonaisvakimaaraan kuin missaan muussa kaupungissa. Osittain tasta syysta kaupungin hintataso on hieman matalampi kuin muissa Ranskan kaupungeissa. Nuori vaki lisasi myos kaupungin eloisuutta, ja kiinnostavia palveluita oli paljon. Etenkin kohtuuhintaiset kahvilat ja nettipaikat olivat matkalaisen mieleen. Ja tietenkin kaupungin aarimmaisen laadukkaat sarjakuvakaupat ovat kaupungille pelkkaa plussaa.

Toulouse oli paikka, johon tekee mieli palata.

Lyonissa kaikki on suurempaa. Talot ovat korkeampia, metrolinjoja on enemman, kavelykadut leveita. Suihkulahteet julistavat suuruutta, kauppoja on jokaisen nurkan takana.

Tama ei tunnu kuitenkaan paikalta, johon haluaisi muuttaa asumaan. Hatainen johtopaatos, mutta usein ensivaikutelma on luotettava. Vaikka tassakin kaupungissa on kotoisat kolonsa ja onnistuneet ratkaisunsa, kokonaisuus ei kutsu asumaan. Sanon taman siita huolimatta, etta kavelimme tanaan kaupungin iloja esittelvat kojumarkkinat, missa itseaan mainostivat niin kansalaisjarjestot, urheiluseurat kuin ykkosiin pukeutuneet, punaviinia lipitelleet kaupunginisatkin.

Ensivaikutelma Lyonista syntyy sen mittakaavasta. Taalla, kuten Pariisissakin, kaikki on hieman liian suurta.

Ehka minulla on viela toinen jalka maaseudun mullassa, kuten niin monilla suomalaisilla sanotaan olevan. Suuruus tuntuu poyhkealta ja prameilevalta, eika se tunnu olevan minua varten. Urbaanin ei tarvitse olla mielestani valtavuuden massivinen utopia.

Sataa. Pitäisi jatkaa matkaa kohti Carcassonnea, mutta tien varteen ei huvita lähteä. Siellä kastuu.

Ranska voitti eilen Irlannin 1-0, mutta ainakaan Toulousessa se ei aiheuttanut suuria juhlia. Irlantilainen ystävämme Bennykin nieli tappionsa pystyssäpäin oranssi-valko-vihreää lippua liehutellen.

Poikien uho juopottelustakin jäi yhteen olutlasilliseen ja pieneen kupilliseen rommia. Benjaminin piti lähteä aamuseitsemäksi töihin Airbusin tehtaalle lentokoneita kokoamaan, Benny paljastui absolutistiksi.

Näin lyhyitä pysähdyksiä tehdessä harmittaa, ettei mihinkään ehdi tutustua kunnolla. Kaikki tarinat jäävät pinnallisiksi, eikä kaupunkeja ehdi millään tasolla ottaa haltuun. Toulousestakin olisi paljon hyvää sanottavaa jo nyt: pienet, kiehtovat kujat ja kirjakahvilat, sopiva koko, yliopisto-opiskelijoiden riehakas aloitusrituaali. Päivässä suuren osan ehtii nähdä, mutta juuri mitään ei pysty kokomaan.

Siksi kai japanilaisetkin ottavat niin valokuvia jatkuvalla syötöllä matkustaessaan. Kahden viikon loman aikana ei ole aikaa pysähtyä, joten kaikki tallennetaan kameralla kotona koettavaksi. Muistoja ei ole aikaa luoda, niiden työstämiseen pitää palata.

Meidänkin seikkailumme on tällä pikemminkin liikettä kuin syvää kokemista. Siispä lähdemme liikkumaan; tien varteen, sateeseen.

Liftausonni vaihtelee, sen on tällä reissulla saanut huomata.

Pariisista lähteminen oli, kuten olimme arvelleetkin, ihan yhtä tuskaa. Sopivaa liftauspaikkaa ei ollut löytyä millään, ja neljän tunnin ihmettelyn jälkeen löysimme itsemme paikallisjunamatkaa kokeneempana ja monta kilometriä kävelleenä lähiön moottoritierampista.

Kovin tavallista siis, suurkaupungeista pääseminen on aina hankalaa.

Pariisin jäätyä taakse matka on edennyt mukavasti. Pisimmät odotusajat ovat olleet parinkymmenen minuutin luokkaa. Kahdessa päivässä pääsimme mukavasti Toulouseen, yhteensä seitsemänsataa kilometriä. Hassuin kyyti taisi olla eilisen viisisataa kilometriä pitkä pätkä ruumisauton kyydissä.

Kyllä, ruumisauton. Ei minkään sellaisen mustan hautajaissaattovehkeen, vaan vainajien siirtoon tarkoitetun modernin paketti-Rellun. Kyytiin noustessa huomasi takana vähän kummallisen, harmaalla kokolattiamatolla päällystetyn ison kaapin, joka siis jälkikäteen selvisi jonkinlaiseksi kylmäkaapiksi. Jälkeenpäin tarkoittaa hetkeä, jolloin kuskilta on pakko kysyä ammattia, kun kojelaudalla on kaksisataa paria kumihansikkaita. (Vastaus: “Kuljetan ruumiita. Ei hätää, takana ei tällä hetkellä ole ketään.”)

Tänään käymme kiertelemässä Toulousea irlantilaisen Bennyn kanssa ja illalla lähdemme todennäköisesti paikalliseen irkkupubiin seuraamaan ranskalaisen isäntämme ja tämän edellä mainitun irlantilaisen kanssa Ranska-Irlanti -ottelua. Pojat ovat kehottaneet meitä valitsemaan puolemme ennen ottelua, ja molemmat ovat uhanneet auttaa tappion karvaan kalkin nielemiseen runsaskätisellä alkoholitarjoilulla.

Tilanne vaatii selvästikin äärimmäistä varoivaisuutta ja poliittista korrektiutta.

Muistutuksena vielä: Latailen verkkoon kuvia matkastamme sitä mukaa kun se on mahdollista. Matkagalleriaamme kannattaa siis käydä aina välillä vilkaisemassa.