Suomi

Lueskelin Uudesta Suomesta keskustelua aseista. Päätoimittaja Huusko kysyy, kuka tarvitsee pistoolia. Lukijat vastaavat, että harrastaja. Huusko ehdottaa tiukempaa kontrollia. Lukijat vastaavat, että kontrollia on liikaa, eikä se auta.

Minusta pyssyillä ampuminen on kivaa (olen harrastanut), mutta silti niiden hallussapitoa voisi rajoittaa. Ei harrastus ole mikään pakottava tarve, ilmankin voi olla.

Pari kertaa olen mielessäni leikkinyt ajatuksella, että hyvin pitkälti samaa retoriikkaa voisi käyttää huumeiden puolustamiseen. “Eivät huumeet tapa, vaan niiden väärä käyttö.” “Miksi meidän tarvitsee rajoittaa kunnollisten, lainkuuliaisten ihmisten huumeiden käyttöä?” “Harrastaja tarvitsee huumeita.” “Huumeiden käyttö on rentouttava harrastus, joka sopii erinomaisesti nykyiseen hektiseen aikaan.”

Huumeiden saatavuutta rajoitetaan, koska niiden käyttöä ei pidetä hyvänä harrastuksena. Ja siksi toisekseen, vaikka monet varmaan osaisivat käyttää huumeita sivistyneesti rentoutumiseen, väärinkäytön riski on yhteiskunnallisesti liian suuri.

Gary Younge kirjoittaa Guardianissa siitä, miten harhaista ja historiantajutonta maahanmuuttajiin kohdistuva kritiikki välillä on.

“It has become a Europe-wide habit to refer to Muslims in particular and migrants in general as though they are barbarians who must either be civilised or banished, before they pollute the egalitarian societies in which they were either born or now live. Lacking all sense of humility, self-awareness and historical literacy, Europe’s political class acts as though these communities not only manifest homophobia, sexism, antisemitism, political violence and social unrest, but also as though they invented them and introduced them to an otherwise utopian continent.”

Niin. Ovatko muslimit nyky-Euroopan juutalaisia, joita syytetään ruton levittämisestä ja yhteiskuntajärjestelmän romuttamisesta?

Hyvää ihmisoikeuksien päivää, muuten. Juuri juutalaisvainoista ja eurooppalaisista hairahduksistahan tämä nykyinen ihmisoikeuspaatos lähti liikkeelle, toisen maailmansodan jälkeisestä “ei koskaan enää” -fiiliksestä. Silloin kelattiin, että jokaisen ihmisen arvo pitää suojella kansainvälisellä lailla.

Osallistu kynttilämielenosoitukseen paikallisessa lähikaupungissasi.

Jäin katselemaan alas viettävää Erottajaa, sen raitiokiskoja ja päätin, että tässä otan kuvan. Kolme sekuntia sen jälkeen näin Leylan ja Jannen, jotka - uskomatonta onnea - olivat kävelemässä vain kymmenen askeleen päästä ohi. Otin pari askelta ja yskäisin jotain, millä sain napattua sopivat palan huomiota.

“Onko teillä kauhea kiire?” “Noo… sanotaanko, että semi-kiire.” “Okei, sitten olen nopea.”

Selitin kuvaprojektin ja tarjosin poseeraamisesta palkkioksi kivaa muotokuvaa. Pari katsoi toisiaan ja hymyili. “No eiköhän se onnistu.”

Säädin valotuksia, odottelin ratikkaa (Mitä olisi Helsingin Erottaja, ellei parin takana kulje raitiovaunu?) ja kyselin niitä näitä. “Olemme etsimässä huonekaluja uuteen kotiin”, Leyla kertoi. “Muutimme vähän aikaa sitten yhteen.”

Luulisin, että ratikan odotteluineen selvisin sessiosta kohtuulliessa ajassa. Pariskunta vaikutti mukavalta, ja jollei shoppailukiire olisi ollut niin kova, olisi heidän kanssaan voinut ehkä vaihtaa useammankin ajatuksen.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

“Tämä on minun elämäni mies.” Kas siinä, mitä Jaakko on Mariannelle. Sen lisäksi Jaakko on Mariannen kummipoika, jonka kanssa hän vietti päivää Kalliossa. “Mennäänkö meille kotiin, saat leikkiä paloautolla?”

Kerroin kaksikolle projektistani ja lupasin, että parhaat kuvat saa ottaa omaan käyttöönsä. Marianne tuntui suhtautuvan varsin mutakattomasti kuvattavana olemiseen, mikä oli tervetullut poikkeus kuvaussarjassa. Jaakkoa sen sijaan ujostutti aluksi vähän kuvattavana oleminen, mutta löytyihän se riemu sieltä sitten.

Jälkikäteen sain vielä Jaakon äidiltä luvan kuvan julkaisemiseen verkossa - ei tässä sarjassa ihmisten identiteettejä luvatta näytteille laiteta.

“Me ollaan gangstoi”, Koivukylän aseman nurkilla hengaavat pojat uhosivat. Jotenkin puheet tuntuivat vähän liioitelluita, jos vaikka osa näistä pikkuteineistä joskus olisi ilkivaltaankin syyllistynyt. Kovasti poikaporukka kuitenkin vakuutti, että alue on Vantaan pahamaineisin tappeluistaan, joita skinit käyvät “melkein ketä vaan” eli lökäpöksyjä ja maahanmuuttajia vastaan.

Takana näkyivät korkeat Havukosken asuintornit. Jotenkin kyllä tuntui siltä, ettei täällä kovin mielekästä tekemistä nuorille ole, vaikka kyllähän oikeasti niitä mahdollisuuksia ympäristöstä löytyy. Toisaalta löytyy kehnonlaisia mallejakin - toisella puolen iltapäiväänsä vietti joukko laitapuolenkulkijoita. “Mikset sä kuvaa noita, siellä on ton faija!” “Eikä oo!” “No mut se näyttää ihan siltä.”

Koko poikaporukkaa ei mukaan mahtunut, tässä kuitenkin Nico ja Matti. Kuka oikeasti sanoi mitäkin, se jääköön asianosaisille.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Huomasin Riston ja Seijan jo vähän kauempaa, kun he köpöttelivät kävelyllään kadun yli. Harmittelin, kun myöhästyin: eläkeläispariskunnalla olisi varmasti ollut kerrottavaa, mutta en oikein viitsinyt juosta perään - rajansa ihmisten pelottelullakin. Olin tyytyväinen, kun kaksikko jäi lepuuttamaan jalkojaan bussipysäkille ja ryhtyi mielellään juttusille ventovieraan kanssa.

Pariskunta oli muuttanut ensimmäisten joukossa Havukoskelle, kun aluetta rakennettiin 1970-luvulla. Silloin sopivan kokoista kämppää ei Helsingistä löytynyt (Alun perin pari oli toki muuttanut maalta työn perässä pääkaupunkiseudulle), joten Vantaa kutsui samaan tapaan kuin monia muita samassa tilanteessa olleita. Hyvänä asuinpaikkana he sitä pitivät - luontoa on, ja nyt kun paikallisjuna pysähtyy myös Koivukylässä. matka Helsinkiinkin sujuu näppärästi.

Kovin hyvä mainehan Havukoskella ei toki ole. “Kaupunginvaltuustossa oli joku mennyt sanomaan, että eihän siellä asu kuin juoppo ja huoria”, vanhapari kertoi. “Kyllähän minä tunnustan juoppo olevani, mutta vaimoa ei kyllä sopisi haukkua”, Risto naureskeli puheille. Totta tarinassa kuitenkin toinen puoli: työttömyys on Havukoskella yleisempää kuin vaikkapa Helsingin Töölössä.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Vietnamilainen diplomaattiperhe pelaili jalkapalloa Merihaan kävelykannella. Tällä kertaa tilanteen pysäyttäminen ei tuntunut sopivalta, joten näytin kameraani ja sain perheen isältä myöntävän nyökkäyksen.

Kuvaamisen ohessa pääsin potkimaan palloa, kun poika Tun innostui uuden ihmisen tulosta mukaan peliin. Siinä sitten, kamera kädessä ja mielessä lasten leikit.

Tässä kuvassa Tun pitelee palloa, taustalla näkyy äiti Lan. Seuraavaksi pallo lensi muistaakseni pään yli takaoikealle, ja riemu oli vallan verraton.

Hassua sinänsä, että näinkin pieneen otokseen on mahtunut jo kaksi diplomaatin lasta. Edellinenhän oli Seurasaaren sillalla kuvattu Susie0.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Rikkoutunut kaasutin, kolme ihmistä ja pirun paljon kiroilua. Pasin piti heittää veljensä sunnuntai-illan päätteeksi palvelukseen Santahaminaan, mutta autosta ei siihen ollut. Nuori mies sääti totisen oloisena autoaan, kun satuin paikalle. Ihmettelin touhua seuranneiden Nicon ja Essin kanssa, mahtaakohan homma toimia, mutta etenkin Nico oli auton eloonheräämisestä varma. Essi sen sijaan tuntui miettivän useaan otteeseen, uskaltaako rämään kyytiin lähteä mukaan.

Tilanne oli helppo aloittaa, ja olin tyytyväinen saatuani luvan ottaa kuvia. Sen sijaan valoa ei ilta pehmentänyt tarpeeksi, vaan varjon rajat olivat ikävän terävät. Siitä suosta ei ollut edes kikkailemalla pääsyä ulos - salama olisi ollut tässä hommassa kiva kaveri.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.

Jussi ja Joona pompottelivat kahdestaan vähän löysänlaista jalkapalloa rantakatujen väliin jäävässä pienessä puistontapaisessa. Otin ensin kuvia pompottelusta, mutta sitten pyysin poikia poseeraamaan. Toimintakuvista osa oli ehkä tätä pönötystä onnistuneempia, mutta päätin kuitenkin julkaista sen - onpahan linjassa muiden kuivakkaiden kuvien kanssa. Säästetään äksöniä sarjan loppupäähän, eikö?

Jussin ja Joonan tapaiset kaverukset kuvaavat hyvin sitä, minne maailma on Itä-Helsingin tapaisissa lähiöissä menossa. Nuoret kaveeraavat ihonväristä sen kummemmin välittämättä. Homma toimii. Tässä on sitä monikulttuurisuuden ongelmallisuutta sedille, joiden mielestä musta ja valkoinen eivät miksaa.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Kuvat ja englanninkieliset tekstit on jo aiemmin julkaistu Flickrissä.