sananvapaus

You are currently browsing articles tagged sananvapaus.

Hyviä uutisia: nettifirma Yahoo on haastettu USA:ssa oikeuteen avunannosta ihmisoikeusrikoksiin Kiinassa. Firma on luovuttanut kommunistihallitukselle tietoja, joiden perusteella vainokoneisto on niellyt ihmisiä. Noin kuvaannollisesti, kuivakkaampia ilmaisuita olen käyttänyt näistä joskus aiemmin.

Huhtikuu 19, 2007 by Teppo | No comments

Huonoja uutisia: Vietnamilainen pappi Nguyen Van Ly sai kahdeksan vuotta vankeutta vaadittuaan netissä demokratiaa. Miehellä on takana jo ennestään 15 vuotta sellinseinien tuijottelua rauhanomaisten protestien takia. Vietnam on viime aikoina kiristänyt kuristusotettaan maan toisinajattelijoista.

Huhtikuu 2, 2007 by Teppo | 1 comment

Sensuuria! Puoluetausta mainittava rikosjutuissa!

Katselin maahanmuuttaja-aiheista keskustelua Hesarin sivuilta, oppimismielessä. Vastaan tuli vanha itsesensuurisyytös, jonka mukaan media pimittää olennaista tietoa, kun ei kerro rikoksentekijöiden maahanmuuttajataustasta. [1] Huokaus. Jostain syystä selitys siitä, että maahanmuuttajuus ei ole rikoksen kannalta kovinkaan usein olennaista[2] ei tunnu menevän läpi ilman kunnon esimerkkiä.

No, otetaan esimerkki, vieläpä ihan aito ja kotimainen: Suomen sisällissodan jälkeen[3] lehdistöllä oli tapana mainita rikosjutuissaan olennaisena pidetty tieto rötöstelijöiden puoluetaustasta. Olennainen puoluetausta oli etenkin silloin, kun se ei ollut sama kuin kirjoittajalla. Kun vapaailtaa viettänyt suojeluskuntalainen törttöili kännissä ja joutui riitaan naissotkujen takia, punikkilehdet otsikoivat juttuun takuuvarmasti suojeluskuntalaisuuden – ja päinvastoin.

Vedetäänpä tuo vanha, hyvä suomalaiskäytäntö nykypäivään: “Kokoomuksen kannattajiin kuulunut 45-vuotias mies syyllistyi törkeään rattijuopumukseen.” “Vasemmistoliiton kannattajajäsen syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn.” “Puukottaja oli tiettävästi äänestänyt viime vaaleissa vihreitä.”

Onko sensuuria, että esimerkiksi Hesari ei kerro rikoksentekijöiden puoluetaustaa[4] Millä tavoin etninen tausta on olennaisempi kysymys kuin poliittinen suuntautuminen?

Silläkin uhalla, että jankutan ja toistan, ruodin HS.fi:n keskustelusivuilta poimimaani väitettä toiseksi esimerkiksi.

Jos suomalainen tappaa perheensä, niin se uutisoidaan esimerkiksi näin. Lahtelainen insinööri tappoi perheensä. Mikäli maahanmuuttaja on verityön takana, uutisointi on seuraavanlaista. Insinööri tappoi perheensä.

Jos Rovaniemeltä vuonna 1996 Lahteen muuttanut insinööri tappaa perheensä, ei tätä takuuvarmasti uutisoida “rovaniemeläinen insinööri tappoi perheensä” ja hullunahan sitä pidettäisiin, joka jotain tällaista vaatisi. Mutta jos vuonna 1996 on muuttanut Lahteen vaikkapa Mogadishusta, niin jostain syystä sen mainitsematta jättäminen on sitten kansan syvien rivien mielestä vaarallista itsesensuuria.

Huomaan muuten olevani kohtuullisen tyytyväinen siihen, että Hesarin maahanmuuttajakeskustelun valmistelussa päädyimme puhumaan “ulkomailta muuttaneista uusista helsinkiläisistä”. Tuo lause on saanut minut miettimään suhtautumistani maahanmuuttajiin muukalaisina: muutin itse pääkaupunkiin 1990-luvun puolivälissä ja olen siis itse huomattavasti “uudempi helsinkiläinen” kuin monet jututtamani somalit, jotka ovat saapuneet tänne noin viittä vuotta aikaisemmin. Mikäs minä olen kutsumaan ketään “uudeksi helsinkiläiseksi”?

Viitteet:
  1. (Aina välillä Hesariin tulee lukijapalautetta, joissa Hesarin rikosuutisointia verrataan esimerkiksi Ilta-Sanomiin ja todetaan, että koska lehti ei kerro totuutta (kuten Ilta-Sanomat), lukija on päättänyt lopettaa tilauksensa. Usein näissä paulautteissa manitaan myös sana neekeri ja ilmaus kunnon suomalaiset. Ei siinä voi oikein muuta tehdä kuin miettiä, että voi-voi.)
  2. Joskus se tietenkin voi olla. Jos vaikkapa Helsingin kiinalaiset alkaisivat sytemaattisesti tappamaan Järvenpään afgaaneita nimenomaan siksi että ovat kiinalaisia ja järvenpäälaiset afgaaneita, tämä olisi olennainen tieto. Näitä tulee kyllä vastaan melko harvoin.
  3. Lueskelen tällä hetkellä Valkoisen hämärän maa? -kirjaa, joka kertoo sisällissodan jälkeisten vuosien poliittisesta kontrollista Suomessa ja käyttää lähteinään lehtikirjoituksia, siitä tällä kertaa rajaus sodan jälkeiseen aikaan. Kyllähän sitä puoluetaustalla on retosteltu ennen sisällissotaa ja paljon sen jälkeenkin.
  4. No toki kertoo, jos vaikkapa poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtaja, mutta rivijäsenten kohdalla tällaisia ei juuri kysellä.

Tags: , , , , , , , ,

Murhattu toimittaja Anna Politkovskaja haudataan huomenna tiistaina 10. lokakuuta kello 12.30 Suomen aikaa. Suomen journalistiliitto suosittelee jäseniään pitämään hänen muistokseen hiljaisen hetken iltapäivällä. Hiljaista hetkeä vietetään puoli yhdeltä ainakin työpaikallani Helsingin Sanomissa.

Lokakuu 9, 2006 by Teppo | No comments

Kuvia Politkovskaja-mielenosoituksesta

We will remember, AnnaTehtaankadulla oli Anna Politkovskajaa muistamassa useita satoja, ehkä jopa tuhansia ihmisiä:”(Hesarin uutisen mukaan paikalla oli yli tuhat ihmistä, mikä olisi kaksi kertaa niin paljon kuin esimerkiksi Moskovassa.)”:. Tunnelma oli harras. Paikalla oli myös paljon ystäviä, kaikki allapäin. Hinkstoona tiivisti eilisessä postauksessaan varmasti hyvin monen tunnelmat.

Itse mielenosoituksessa tunnelma oli harras. Puheista ei väkijoukon keskelle kuullut juuri mitään, mutta eipä kuullut muutakaan. Jossain vaiheessa miesääni alkoi kovaan ääneen kailottaa: “Osasyy tästä kuolemasta kuuluu Tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka ei missään vaiheessa ottanut puheeksi Venäjän ihmisoikeustilannetta.” Joku otti sitten asiakseen huutaa kahta lujempaa “Älä puhu paskaa”, mihin häiriköinti loppui.

Ei niin, että Venäjän ihmisoikeustilanteesta olisi puhuttu tarpeeksi. Ei ole, ei todellakaan. Mutta sisäpoliittinen välihuutelu ei kuulu kansainväliseen muistotilaisuuteen.

Otin jonkin verran kuvia ja latasin niitä Flickriin. Haakana ehti ensin - taisi pistää kuvat verkkoon jo paikan päältä. Perustin Politkovskaja-kuville ryhmän, johon sopii liittyä.

Tags: , , , , , , ,

Kynttilämielenosoitus Anna Politkovskajan muistoksi tänään

CandlesTänään sunnuntaina 8. lokakuuta Helsingissä Venäjän suurlähetystön edessä hiljainen kynttilämielenosoitus lauantaina kotiovelleen ammutun venäläistoimittaja Anna Politkovskajanmuistoksi. Järjestäjä Suomen PEN. Levittäkää sanaa, tulkaa paikalle.

Lisäys: Politkovskajan kuolema on herättänyt voimakkaita tunteita. Suomalaisiin blogeihin hänestä ovat kirjoittaneet jo ainakin Taloudenhoitaja, Viima, Sanat (kiitos Tuijalle näistä kolmesta), Syksyinen, Riku Eskelinen, Malinen, Katri Sarlund, Päivästä toiseen, Politiikan sietämätön keveys. Lisää Technoratista, useilla eri kielillä.

Lisäys 2: Luettelenpa vielä nämäkin: Sedis, Ilja Suvanto, Hinkstoona, Image, Apinalaatikko, Esa Suominen, Kari Haakana sekä tietenkin myös Lehti. Kynttilämielenosoitusta mainostetaan blogistanissa laajalti, veikkaanpa että näemme verkossa myös paljon kuvia paikan päältä.

Lisäys 3: Kuvia on nyt sitten verkossa. Tästä sivusta näyttää tulevan listaus Politkovskajasta kirjoittaneista suomalaisblogeista, joten merkitsen muistiin vielä joitain löytämiäni: Elämää ja kirjoitusvirheitä, my typo, Mari Koo, Tosikko, Kasa, Vähätelmä, Nina Suomalainen, Finnsanity Blog, Tuhat sanaa. Enemmänkin varmasti on, lisäilkää kommentteihin jos satutte löytämään.

Amnesty vetoaa pääministeri Matti Vanhaseen, jotta ihmisoikeuskysymykset otettaisiin puheeksi Venäjän ja EU:n välisessä huippukokouksessa 24. marraskuuta. Käykäähän allekirjoittamassa.

Lisäksi Jussi tietää kertoa, että Novaja Gazeta on avannut surunvalittelukirjan, johon voi käydä jättämässä terveisensä Politkovskajalle.

Lisäys 4: Nyt jo suurin piirtein kaikki ovat kirjoittaneet jotain Politkovskajasta. Enää en lupaa tehdä täydennyksiä listaan, mutta lisäilkää ihmeessä linkkejä löytämiinne Politkovskaja-aiheisiin merkintöihin tuonne perään.

Mainitsen kuitenkin Amnestyn toiminnanjohtajan Frank Johanssonin merkinnän, jossa hän kertoo omasta yhteydenpidostaan Politkovskajaan:

Viimeisen kerran tapsin hänet noin vuosi sitten. Silloin hän totesi suoraan, ettei enää usko Euroopan maiden poliittiseen tahtoon muuttaa asioita Venäjällä. Että hän ei enää jaksa edes yrittää. Kun nyt toimistossa katson hänen kuvaansa ja sen edessä palavaa kynttilää en voi muuta ajatella, kun että Eurooppa petti hänet. Mutta ehkä hänen kuolemansa saa unionin heräämään. Ehkä Suomi voisi näyttää esimerkkiä.

Reeta on kirjoittanut Politkovskajasta useaan otteeseen (1,2) omaan blogiinsa, Samoin Laura (1,2). Samaan joukkkoon liittyvät myös eräänlainen esimieheni, Hesarin Nyt-liitteen Reeta Räty; selvästi vähemmän esimieheni, Radio Helsingin Paula Salovaara (kiitti linkistä, kohta loppuu liftarilta kaista); vasta lukulistalleni lisäämä Tapio Laakso; Media=blogin Matti Lintulahti Imagen blogissa sekä, tämä saa nyt jäädä vihonviimeiseksi päivitykseksi, Mitvit.

Tags: , , , , ,

Turkkilainen ihmisoikeusaktivisti Eren Keskin, jonta Suomen-vierailusta kirjoittelin syksyllä, on saanut vankeustuomion. Hänen tapauksensa on Amnestyn kuukauden vetoomuksena nyt huhtikuussa, käykää ihmeessä allekirjoittamassa.

Huhtikuu 6, 2006 by Teppo | No comments

Suomalaiset sensuuribisneksessä

Googlen Kiinan-valloitus herätti melkoisia vastalauseita tammikuussa. Yhdysvalloissa yritysten vastuuta Kiinan verkkosensuuriin osallistumisesta on vatvottu kohtuullisen ansiokkaasti viime aikoina.

Kertauksena kuitenkin vielä: Yahoo on antanut kiinalaisille todisteita toisinajattelijoiden vangitsemiseen, Google tarjoilee sensuroitua hakukonetta, Cisco toimittaa sensuuriominaisuuksilla varustettuja reitittimiä ja Microsoft lopettelee blogeja aina kun Kiinan viranomaiset sitä keksivät pyytää.

Jenkeille vittuillessa vähän vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että suomalaisillakin it-yrityksellä on näppinsä pelissä sensuuribisneksessä. Ainakin suomalainen firma nimeltä Nixu kauppaa Saudi-Arabiaan palveluja, joilla verkosta seulotaan pois (pornon lisäksi) esimerkiksi Amnestyn Saudi-Arabiaa koskevat raportit. Tai no, mistä minä tiedän, ovatko ne juuri Nixun palveluita joilla ihmisoikeusraportit verkosta seulotaan, mutta palaset sopisivat yhteen.

Joka tapauksessa, soittelin tällä viikolla yhtiön varatoimitusjohtajalle, joka vahvisti tällä viikolla, että Hesarin pari vuotta sitten tekemä juttu (€) pitää yhä paikkansa. Suomalaiset tekevät bisnestä sillä, että saudit saavat verkkonsa valtion mielestä sopivasti suodatettuna.

Tags: , , , , , ,

Yahoolla toinenkin kiinalaisuhri

Hesarin verkkosivuilla kerrotaan, että Yahoolla on ilmeisesti toinenkin kiinalaisuhri. Yhtiö auttoi Kiinan hallitusta jäljittämään sähköpostipalveluaan käyttäneen Li Zhin, joka oli kansainvälisillä verkkosivuilla arvostellut paikallisviranomaisia korruptiosta. Zhi sai kahdeksan vuoden vankeustuomion “yrityksestä kaataa kommunistinen järjestelmä”.

Tiedot pohjautuvat Journalistit ilman rajoja -järjestön lähteisiin. Yahoo kiistää tietävänsä Li Zhistä mitään.

Aiemmin paljastuneessa Shi Taon tapauksessa Yahoon osuus kiinalaisen toisinajattelijan jäljittämisessä oli dokumentoitu oikeudenkäyntiasiakirjoihin. Tao sai kymmenen vuoden rangaistuksen. Amnesty kehottaa vetoamaan Yahoon johtajiin Taon puolesta ja tällaisten tapausten toistumista vastaan.

Kiinan markkinoille rymisteleviä yrityksiä on syytetty osallisuudesta sananvapauden polkemiseen. Google on suostunut sensuroimaan hakujaan ja Microsoft sulkenut toisinajattelijoiden blogeja. Yahoon temppu on kuitenkin näistä kaikista rankin: yritys ei ole pelkästään sensuroinut, vaan auttanut toisinajattelijoiden vangitsemisessa.

Tags: , , , , , , ,

Presidentin uhkaus ajoi toimittajan maanpakoon Kolumbiassa

Amnestylla on tarjolla mielenkiintoinen videoklippi (RealMedia), jossa tutkiva journalisti Hollman Morris kertoo, miten hänen piti paeta Kolumbiasta maan presidentin esitettyä julkisuudessa perättömiä syytteitä yhteistyöstä maan hallitusta vastaan taistelevien sissien kanssa. “Kolumbiassa ihmisiä tapetaan tuollaisten syytösten takia.”

Journalistien henki on muutenkin halpa Kolumbiassa. Reporters sans frontiéresin mukaan maassa tapetaan useita toimittajia vuosittain, edellinen murhayritys tapahtui viime lauantaina. Tosin lauantaisessa tapauksessa on ilmeisesti epäselvää, johtuiko päähän ammuttu laukaus uhrin työstä radiojuontajana, vai oliko ampuja muuten vain kännissä ja vihainen.

Joka tapauksessa keväästä tulee rankka Kolumbian lehdistölle. Hommia ja haastajia riittää, sillä kevään aikana pidetään sekä parlamentti- että presidentinvaalit. Perinteisesti myös toimittajiin kohdistuvien tappouhkauksien määrä lisääntyy vaalitunnelmien tiivistyessä. Eivätkä ne Kolumbiassa välttämättä jää uhkauksiksi.

Tags: , , , ,

« Older entries