psykologia

Palaan toistuvasti miettimään onnea. Tämä ei ole ihmiselle yllättävää, sillä ihminenhän on sellainen apina (via Just Sopivasti), joka kuvittelee, että sen pitäisi olla onnellinen. Muut eläimet voivat vain olla.

Niinpä pistelinkin saman tien kirjakauppaan, kun luin Hesarista filosofi Timo Airaksisen kirjoittaneen buddhalaisesta ajattelusta vaikutteita ottaneen opaskirjan onnellisuuteen.

Kirja tuntui mielenkiintoiselta, koska oletin sen olevan hieman perinteistä self-help–oppaita syvällisempi. Meillä akateemisesti koulutetuilla ateisteillahan on se tutkitusti ongelma, että kovin yksinkertaiset viestit, joita rahvaalle tarjotaan, eivät tuppaa menemään läpi.

Airaksisen kirja oli hiukkasen hämmentävä lukukokemus. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt kyllä filosofian professori on lukenut viime aikoina liikaa Erlend Loea; sanomisen tapa on hyvin samantyyppinen. Airaksinen esittää lakonisesti lauseita, jotka ovat ilmiselvästi ironisia - ja välillä eivät ole. Osin Onnellisuuden opas tuntuu olevan suoraa vittuilua perinteisille onnellisuuden oppaille.

Seuraava ajatukseni oli, että ehkä syyttävällä sormella pitäisi osoittaa kustantajaa tai kustannustoimittajaa, joka todennäköisesti on lukenut jo vuosikausia liikaa Erlend Loea – Airaksisen Onnellisuuden oppaan on kustantanut Erlend Loen suomalaiskustantaja Johnny Kniga, jonka pomo on puskaradion kuljettamien tietojen mukaan itsekin melkoinen Loe-fani.

Lyhyesti: minusta Airaksisen onniopas ei ole erityisemmän hyvä kirja. Fiksut ajatukset on kätketty itsetarkoituksellisen sekundaloelaisen höpöhöpön sekaan. Älkää nyt ymmärtäkö tätä höpöhöpön dissausta väärin: tykkään laadukkaasta höpöhöpöstä ja Erlend Loesta, mutta Airaksisen höpöhöpö ei ole kovin hyvää. Syvällisiä ajatuksia kätkevä self-help -parodia ei oikein toimi, tai oikeammin sanottuna sitä ei ole tehty kovin hyvin.

Ajatuksen tasolla kirjassa on kieltämättä paljon hyvää ja kaunista. Airaksisen perusajatus on, että Suomessa vallitsevan liberalistisen ideologian reittiopas onnellisuuteen on väärä. Me emme saavuta onnea sillä, että saamme kaiken, mitä haluamme. Pitäisi sisäistää buddhalaisuuden idea, jonka mukaan halut tuottavat tuskaa, ja huijata itsensa eroon turhista haluista. Ajatus tuntuu oikealta, joskaan ei kovinkaan uudelta.

Tiukimmillaan Onnellisuuden opas on kohdassa, jossa Airaksinen antaa onnellisuuden oikean määritelmän:

ONNELLISUUS tarkoittaa sitä, että ihmisellä ei ole mitään hyvää syytä yrittää pois siitä tilanteesta jossa hän juuri sillä hetkellä on. OLLA ONNETON tarkoittaa sitä, että ihmisiä ajetetaan pois sieltä missä hän on onnellinen.

Tästä mennään eteenpäin ja pohditaan yhteiskunnan onnellisuutta ja yksilön onnen ehtoja. Ajatuskehitelmän lopputulos on, että edes buddhalaisesti ajatteleva ihminen ei ole irrallaan maailmasta, vaan onnellisuudelle on jonkin verran ihmisen ulkopuolisia ehtoja.

Airaksisen mukaan onnellisuuden salaisuus on kaiken harmonia. Kaiken harmoniassa yhteiskunnan, luonnon, maailmankaikkeuden ja ihmisen sielun osaset ovat tasapainossa. Epäoikeudenmukainen laki, kipeä keho, materiaalinen puute, sieluun istutettu kulutusmania, saasteet tai huoli maailmankaikkeudesta eivät rasita – ihmisellä ei ole mitään hyvää syytä pyrkiä pois nykyhetkestä.

Oma tulkintani onnesta? Kaipa se on aika airaslainen. Onnellisuus voisi olla vaikka sitä, että voi vain olla – räpiköimättä siinä ajatuksessa, että jossain muualla olisi onnellisempi ja asiat muutenkin paremmiin.