pelaaminen

Käteen sattui Kirjastolehti 6/2006. ja silmiin sen artikkeli internetin sosiaalistumisesta. Puhuttiin webin uudesta aallosta:”(Tästähän on jo useaan otteeseen todettu, ettei mitään uutta aaltoa ole, jatkuvaa liikettä vain. Web2.0 on O’Reillyn keksimä markkinointisana.)”:, viitattiin lähteenä Wikipediaan^[1] ja paljastettiin sivulauseessa, kenelle kirjasto on tehty:

“Helposti lähestyttävät pelit (casual games) ovat myös nousemassa suosioon. Keski-ikäiset naiset ovat löytäneet ne Amerikassa. Jos tämä yleistyy meilläkin, kirjastot ehkä rupeavat suhtautumaan peleihin suopeammin.”

Kirjasto suhtautuu siis suopeasti asioihin, jotka ovat suosittuja keski-ikäisten naisten keskuudessa. Enpä ollut koskaan ajatellut sitä tuossa muodossa, mutta kyllähän se nyt ääneen sanottuna kuulostaa ihan järkeenkäypältä.

Muistelen, että teininä kirjastoa dissattiin maailman kuivimpana paikkana^[2] ja kirjastotädin työtä pidettiin tylsyyden multihuipentumana.

Olisikohan näillä asioilla jonkinlainen yhteys? Ja pitäisikö kirjastojen suhtautua esimerkiksi pelikulttuuriin myönteisemmin jo nyt, vaikkeivät keski-ikäiset naiset vielä käykään kuumana sen suhteen?

Satuin viime viikonloppuna kotibileisiin, jossa kohokohtana oli turpaanvetoturnaus - jonka finaalissa voitin 28-vuotispäiväänsä viettäneen isännän. Oikeassa elämässä läski tosin ei päässyt tummumaan, nyrkkeilyturnaus käytiin isännän itselleen lahjoittamalla, upouudella Nintendo Wii-pelikonsolilla.

Pelaaminen Wiillä oli aika hauskaa, ainakin muutaman viinilasillisen jälkeen. Pelejä ei ohjattu perinteiseen tapaan peukaloilla, vaan koko kropalla: Nyrkkeilyssä molempiin käsiin otettiin langaton ohjainkapula, ja niitä sitten piti heilutella ihan kuin oikeasti yrittäisi kalauttaa vastustajaa kaaliin tai suojautua suorilta. Bile-emäntä kertoi saaneensa kätensä kipeiksi treenatessa, ja kyllähän siellä bileissäkin aika kuuma tunnelma oli. Heikoimmilla hiki virtasi.

Taitaa olla uusi vaihe videopeliskenessä hyvässä käynnissä. Ennen vanhaanhan vanhemmat kammosivat videopelaamista, koska sen pelättiin lihottavan ruudun eteen jämähtäviä lapsia. Nyt intomielet ovat jo ennättänet testaamaan ja todistamaan, että Wiin pelaaminen itse asiassa laihduttaa (via). Tehokkaimmaksi laihdutuslajiksi muuten todettiin nimenomaan tuo meidän kokeilemamme nyrkkeily. Ja jo jonkin aikaahan kolikkopeleissä ja konsoleilla on ollut tarjolla ainakin tanssipelejä, joiden pelaaminen on ainakin sivusta katsoen näyttänyt keskimääräistä aerobic-tuntia raskaammalta raadannalta.

Ehkä tässä nyt mennään suuntaan, jossa pelaaminen alkaa taas innostaa ihmisiä liikkumaan - ihan kuten vanhoina hyvinä aikoina, kun pelaamiseen tarvittiin konsolin tai tietokoneen sijasta pallo ja pari kaveria.