opiskelu

Annamari Sipilä oli kirjoitellut päivän Hesariin hyvän jutun kympin tytöistä ja siitä, miten koulussa hyvin pärjäävät tytöt eivät saa sitä arvostusta joka heille kuuluisi. Syytä tähän ei jutussa oikein löytynyt, mutta asiaa katseltiin monelta kantilta. Sipilä lopetti juttunsa havaintoon, että taaskin kun piti puhua tytöistä, alettiin puhua pojista.

Heitänpä nyt ajatuksen pojista minäkin: minusta myöskään kympin poikia ei yleensä pidetä neroina, vaan pinkoina – samalla tavalla kuin tyttöjäkin. Sen paremmin kympin pojista kuin tytöistäkään ei yleensä povata maailmanvalloittajia, vaan ahkeria ja korkeasti koulutettuja työmyyriä. “Menee varmaan tutkijaksi yliopistoon”, ajattelee sukulaistäti.

Kovimmat odotukset laitetaan niille, jotka pystyvät saamaan hyviä (vaikkei välttämättä huipputason) arvosanoja ilman suurta ponnistelua, pärjäävät sosiaalisesti erinomaisesti ikäistensä joukossa ja ovat osoittaneet kykynsä saada minkä haluavat, eli ovat riittävän röyhkeitä. Näissä tyypeissä on sekä tyttöjä että poikia, tosin useammin jälkimmäisiä. Sanotaan näitä vaikkapa ysin tytöiksi ja pojiksi.

Kympin tyypit ovat kirjaviisaita, ysin oppilaat käytännönälykkäitä. Ysin tytöt ja pojat ovat insinöörityyppiä: he eivät pyri täydellisyyteen vaan riittävän hyvään, koska paras on hyvän pahin vihollinen. Siihen menee liikaa aikaa.

Ne ovat nämä katunokkelat ysin tytöt ja pojat, jotka kurnuuttavat ylikilttejä ja pedantteja kympin oppilaita sitten työelämässä. Tyttöjä ja poikia.