onni

Bhutanissa arvellaan, että onnellisuutta mittaava tunnusluku, bruttokansanonni (Gross National Happiness, GNH) voisi olla permpi hyvinvoinnin mittarina kuin bruttokansantuloa (Gross National Product, GNP). Ajatus ei ole jäänyt pelkäksi ilmaan heitetyksi unelmaksi, vaan mahdollisuutta tällaisen tunnusluvun luomiseen on pohdittu [akatemiatasolla asti. -> http://www.bhutanstudies.org.bt/publications/gnh/gnh.htm]

Taloudellisia suhdelukuja on perinteisesti pidetty pätevinä hyvinvoinnin mittareina. Kummallista tätä taustaa vasten on, että esimerkiksi suomalaisten hyvinvointi on bruttokansantuotteella mitattuna parantunut tuntuvasti viimeeksi kuluneen neljännesvuosisadan aikana, mutta ihmiset ovat yhtä tyytymättömiä oloihinsa kuin vuonna 1980.

Nyt onni tulee rytinällä politiikaan, päätöslauselmiin ja pääkirjoituksiin.

New York Times::

The world looks the way it does - as if it is being devoured by some grievous species - partly because of narrow economic assumptions that govern the behavior of corporations and nations. Those assumptions usually exclude, for instance, the costs of environmental, social or cultural damage. A clearer understanding of what makes humans happy - not merely more eager consumers or more productive workers - might help begin to reshape those assumptions in a way that has a measurable and meliorating outcome on the lives we lead and the world we live in.

Bisnes.fi: [Onnimania -> http://www.bisnes.fi/3-405/artikkeli_onnellisuus.htm]:

Tony Blairin hallituksen entinen neuvonantaja, taloustieteilijä Richard Layard julkaisi alkuvuodesta kirjan Happiness: Lessons from a New Science, jossa pohditaan poliittisia keinoja onnellisuuden lisäämiseksi. Kirja on herättänyt jo Isossa-Britanniassa paljon huomiota.

Näin pitää ollakin. Kuten Layardkin toteaa, onnellisuus on ainut relevantti oman elämän päämäärä ja onnelliset ihmiset ainut relevantti politiikanteon päämäärä.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa lotosta ja todennäköisyyksistä jo vappuaattona, mutta ensimmäiset vieraat tulivatkin kemuihimme jo ajallaan, joten naputtelu jäi kesken. Aihe ei ole enää samalla tavalla ajankohtainen näin paria päivää myöhemmin, mutta on tässä ajatuksessa ajatonkin puolensa.

Lauantai oli siis paitsi syntymäpäiväni (paljon onneeaa miinä) ja vappuaatto, myös lottoarvontapäivä. Jaossa oli tavallista enemmän rahaa, joten oletettavasti lottoajiakin oli tavallista enemmän. Minäkin jätin rivini.

Lottoaminen on minulle satunnaistapa, jota on vaikeampi tunnustaa kuin tupakoinnin uudelleen aloittamista. Lukiossa matikanopettajani naureskeli lottoajille - mahdollisuudet voitoon ovat niin pienet, että ne on helpointa pyöristää nollaksi. Noin matemaattisesti ajatellen voittaminen on siis mahdotonta. Ja koska voittaminen on mahdotonta, myös lottoaminen on järjetöntä.

Silti ihmiset lottoavat. Vaikka käytännön mahdollisuus voittoon on pirun monen desimaalin päässä ykkösestä, arvontaan osallistumalla saa teoreettisen mahdollisuuden voittoon. Toive voitosta tuo elämään vähän jännitystä ja toivoa paremmasta, rikkaammasta elämästä. Hävittävää on vähän, voitettavaa paljon.

Lottoajien pilkkaamiseen yhdistyi lukiossa loton voittomahdollisuuksien suhteuttaminen erilaisiin tapaturma- ja onnettomuusriskeihin. Inhottava tilastollinen tosiasiahan on, että on todennäköisempää kuolla yllättäen tapaturmaisesti kuin voittaa lotossa miljoonia.

Ajatellaanpa vappun juhlintaa ja lottoarvontaa rinnatusten: Miljoonista lottoriveistä seitsemän oikein -osumia oli yksi,kuusi oli oikein reilulla sadalla, viisi oikein muutamalla tuhannella ja neljä rastia osui oikeaan vähän yli 120 000 ihmisellä. Vastaavasti vappuna Espoossa kuoli yksi ihminen kolarissa, kaivopuistossa tippui kalliolta yksi henkilö ja yksi jäi keskustassa raitiovaunun alle. Pahoinpitelyistä ei uutisoitu, paitis Oulun joukkotappelusta, mutta tuttujen mukaan melko pahan näköisiä tapauksia tuli kaduilla vastaan. Vapun pikkuhaaverit eivät ole uutisia: kaatumisia, ruhjeita, katkenneita luita. Reilusti yli miljoonalla oli tänään tai eilen melkoinen krapula, siis tavallaan neljä oikein. Lotto järistytti siis yhden, elämä ainakin kolmen suomalaisen tulevaisuutta.

Kaikki lottorivin jättäneet toivoivat voittavansa. Tuskinpa kenenkään vappua viettäneen mielessä kävi, että “tulenpa tänään hakatuksi” tai “putoanpa tänään kalliolta”.

Kun lototessa panokset ovat pieniä ja mahdolliset voitot suuria, arkielämässä voitot ovat lyhyellä tähtäimellä pieniä, panokset taas todella suuria. Jos uskoo lottossa mahdollisuuksiinsa, pitäisi samalla logiikalla olla kauhuissaan ajatuksesta kadulle astumisesta. Pelissähän on elämä, ja todennäköisyys sen menettämiseen, lottotodennäköisyyksiin verrattuna, valtava.

Tällaiselle ajattelulle on olemassa nimi: vainoharhaisuus. Vastaavasti naiivia uskoa loton avulla tapahtuvaan äkkirikastumiseen voi pitää typeränä.

Todennäköisyyksien hahmottaminen on vaikeaa (tämän huomaa tilastomatematiikan kurssilla yliopistolla), eikä yksittäisen ihmisen kannalta todennäköisyyksillä ei ole juurikaan merkitystä. Kuten lukioaikainen, todennäköisyyslaskentaan turhautunut tyttöystäväni totesi: Elämässä asiat joko tapahtuvat tai eivät tapahdu - välimuotoa ei ole. Yleensä terve ihminen tajuaa arkielämän riskit ja osaa elää jotakuinkin niiden mukaan.

Poikkeuksiakin on. Välillä käsitykset turvallisuudesta, vaarallisuudesta ja voitonmahdollisuuksista heittävät iloisesti häränpyllyä.

Minun lottokupongissani oli vappuaattona yksi numero oikein.