netti

Tarkkailija oli jotenkin pöhkö tapaus. Anteeksi, jos tämä määritelmä loukkaa, mutta minulle jäi kohtaamisestamme pöhkö olo.

Minulla oli päässäni jonkinlainen visio siitä, että haluaisin kuvata jonkun autossa istuvan ihmisen samaan tyyliin kuin mitä Kari Kaipiainen oli tehnyt vuoden parhaina henkilökuvina palkituissa otoksissaan kirjailija Matti Mäkelästä. Sitten, Pitkänsillan kupeessa, oli parkissa auto ja sisällä kaksi ihmistä. Menin koputtamaan ikkunaan ja kerroin mitä teen ja että he ovat juuri etsimäni tyypit.

Vastaanotto oli jotenkin vaivaantunut. Pelkääjänpaikalla ollut kieltäytyi kuvasta, mutta ratin takaa sain varovaisen kyllän. Rauhoittelin kuvasta kieltäytynyttä, että saan kyllä otettua lasin läpi kuvan niin, ettei häntä näy.

Sitten tunnelma oli lipsahtaa todella vaivaantuneeksi. Kuljettaja totesi, ettei auton rekisterikilpeä tai teippauksia saisi näkyä, ettei kukaan voisi tunnistaa, missä firmassa hän on töissä. Olisi kuulemma sopimatonta se. Oli pakko ihmetellä ääneen, että kuinka niin - mitään tolkkua en väitteeseen keksinyt, kun kyseisen lafkan kanssa olin monasti töiden puolesta asioinut eikä tällaisia julkisuusrajoitteita siellä varmasti ollut ja autokin oli niin julkisella paikalla Helsingin keskustassa kuin vain suinkin saattaa. Asiassa ei ammattitoimittajan järjenkäytön mukaan pitäisi olla mitään salattavaa.

Hiljalleen alkoi selvitä, ettei kyse ollut firman uvausohjeista vaan kuvattavasta, joka alkoi aristella. “Koskaan ei tiedä, mitä siellä netissä on.” Totesin, ettei netti ole paha, jotkut ihmiset siellä toki kyllä. Ihmettelin, että vaikutanko jotenkin epäilyttävältä - olin kuitenkin antanut käyntikortin ja ihan avoimesti selittänyt, mitä olen tekemässä. Jätin kuitenkin kysymäyyä, että mihin ihmeeseen hänestä tässä paikassa otettua kuvaa voisi käyttää väärin.

Ei arkuudessa sinänsä tietenkään mitään pahaa ole, eikä tuiki tavallisia ihmisiä ole mitään järkeä pakottaa kuvaan vastentahtoisesti. Tein työtä pyydettyä: kuten näkyy, kuvasta ei tarkkailijan työnantajaa voi kovin helposti päätellä. Jotenkin vain olo oli vähän höntti tilanteen jälkeen. Kuvattavani oli niin kiltti, ettei kehdannut kieltää kuvaamista, mutta silti kovin, kovin, kovin varautunut.

Ihmiset ovat kovin erilaisia. On mutkattomia ja mutkikkaita. Ylimääräisten kommervenkkien välttämiseksi en halunnut enää kiusata Tarkkailijaa kysymällä hänen nimeään. Olkoon vain nimetön, Tarkkailija.

Toisaalla: Jenni ja Marinadi (taas) ovat näköjään kehuneet sarjaa, mukavaa. Linkeillä on merkitystä - kehut näkyvät heti Pohdiskelevan liftarin kävijämärissä.:”(Tarkkailuhavaintoja: En ollut koskaan oikeastaan tajunnut, miten vaikutusvaltainen Haakana on blogistanissa ennen kuin Karde viime viikolla linkitti tänne. Vaikutus kävijämääriin oli jopa suurempi kuin liftari.orgin muutaman vuoden takaiset kävijäbuumit televisioesiintymisteni jälkeen. Tämä toki näkyy Haakanan Technorati-auktoriteetissa, jota tämänkin turina linkityksineen nostaa. Muutenkin sisään tulevasta liikenteestä voi tehdä mielenkiintoisia havaintoja eri sivustojen kävijöistä ja kävijämääristä: aika pienenkin oloisista blogeista saattaa tulla paljon väkeä postauksessa ollutta linkkiä pitkin, mutta esimerkiksi linkit Technoratin kovasti arvostamassa Tuhat sanaa -blogissa tai Hesarin Uutipöytälaatikossa eivät tuo Pohdiskelevaan liftariin kävijöitä juuri lainkaan. Niin, ja blogroll-linkkejä pitkin ei tänne ikinä tule ketään.)”:

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka arkiaamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.