meemit

Vähänkään isompiin ja tärkeämpiin asioihin keskittyvät blogit tuppaavat olemaan järkyttävän tylsiä. Vähän surku, sillä tarkoitan nyt juuri sellaisia blogeja, joita haluaisin nähdä ja lukea enemmän. Ei niitä juurikaan ole, ja ne, joita on, eivät jaksa kiinnostaa kovin kauaa.

Selailin Amnestyn uuden Suomen-puheenjohtajan Jussi Förbomin Kiina-blogia sekä Amnestyn aktivistien melko tuoretta ihmisoikeuspuolustajat-blogia. Förbomin teksti kulkee, huomaa että mies on ammattitoimittaja, mutta silti en ole ihan varma jaksanko seurata blogia kovin pitkään. Ihmisoikeuspuolustajat-blogissa… no, sanottaisiinko että siinä on lukijan kannalta samat ongelmat kuin tässä blogissa muutaman vuoden takaisen tiiviimmän ihmisoikeuskirjoittelun aikaan – vaikea ajatella, että muut kuin maailmantuskauutisten heavyuserit jaksaisivat tarinoiden virtaa seurata.

Itseä isommista asioista on pirun vaikea kirjoittaa. Tekstistä tulee helposti falskin makuista ja puisevaa. Vaikka kuinka koettaisi kertoa yksittäisestä ihmisestä siellä kaiken keskellä, jutun rakentaminen mukaansatempaavaksi vaatii rutosti taitoa. Ja oikeasti, käsi sydämellä, harva ammattikirjoittajakaan on oikeasti tarpeeksi hyvä.

Ehkä aktivistiblogeissa pitäisi objektiivisen toteamisen sijaan purkaa enemmän myös asioista huolestuneen kirjoittajan omaa vitutusta? Vähän ronskimmalla kolumniotteella voisi tarinoihin tulla sellaista karheutta, joista tavallinen pulliainenkin saisi otteen.

Olen kuitenkin isosta kuvasta yhä samaa mieltä kuin kolme vuotta sitten ^[1] , ns. maailmantuskatiedotuksessa blogit toimisivat parhaiten, jos pienet viestit alkaisivat meemiytyä, levitä tavisten blogista toiseen. Siis ei niin, että olisi vain yksi ihmisoikeusaktivistien virallinen ryhmäblogi, johon kirjotettaisiin, vaan niin, että uutiset/vetoomukset/tiedotteet pitäisi saada leviämään kaikkien bloggaavien jäsenten sivuille, tyyliin “Kävin tänään allekirjoittamassa vetoomuksen naisten hakkaamista vastaan, käy sinäkin”, “Ihmisoikeusaktivisti sai just vankeustuomion Kiinassa, laitoin sähköpostia Kiinan viranomaisille - laita säkin”.

Harmi vaan, että vakavat asiat eivät meemiydy kovin helposti. Yhteisten asioiden - politiikan - höpiseminen hiustenleikkuukuulumisten seassa ei vaan taida olla tätä aikaa. Yhteiskunnallinen passivismi on blogeissa pop.

Tuija haastoi “joo, ja…” -improvisaatiopeliin:

“kommentoi kolmea eri blogia niin, että komppaat blogissa esitettyä ideaa, lisäten vielä jonkun täydentävän uuden ajatuksen.”

Rakentavaa keskustelua siis, kivaa! Kokeillaan.

Marinadi kertoo Jyrki Lehtolan ajatelman innostamana, että “olen aina ollut sitä mieltä, että kahdenkeskisiin tapaamisiin soveliasta toimintaa on kävely.” Tuota ajatusta pitäisi soveltaa enemmänkin, ja laajemmin. Nytin kolumnisti Riku Siivonenhan kertoo monasti pohtineensa fiksuja “sulkapallokaverinsa” kanssa. Pitänee ruveta sopimaan kavereiden kanssa treffejä urheilukentille ja hölkkäpoluille!

Opilas tölvii hiljattain julkistettuja töllön mieskanavia, ja toteaa siinä sivussa muusikoista ja poliitikoista, että

Molempia haastatellaan vain, kun niistä tulee “ajankohtaisia” eli ennen vaaleja/levynjulkaisua. Molempien jorinat voi arvata etukäteen vaikkei haluaisikaan. Koko hommasta jää vissyveden suutuntuma: kummallinenontto poreilu.

Harhar, juuri näin! Lisäksi molemmille lasketaan uskomattoman suureksi ansioksi, jos osaa jotain toisen reviirille kuuluvaa. Musisoiva poliitikko! Yhteiskunnallisesti tiedostava muusikko!

Koetin selailla blogeja blogilistan kautta löytääkseni kolmannen kommentoitavan, mutta luontevasti mistään ei tullut “joo, ja…” -fiilistä. “joo, ja…” -metodi ei nyt vaan toimi, ei tällä väsymysasteella. Hiustenleikkuusta^[1] ei vaan irtoa.

Paitsi että Tuijan haasteessa on kyllä aatetta ja kipinää, jolla sytytellä pientä sisäistä roihua.

Improvisaatioteatterin harjoituksien ydintä, rakentavan vuorovaikutuksen kaavaa “Joo, ja” voi hyvin soveltaa blogeihin. - - Tuloksia käytetään keskustelun aineistona perjantaina konfabulaarissa, jossa haluaisin virittää keskustelua väitteestä “lukemiesi blogien kommentoiminen on vähintään yhtä tärkeää blogipersoonasi muodostumiselle kuin se mitä omaan blogiisi kirjoitat”.

“Joo, ja” -metodi on ainakin minulle jotenkin arkijärkinen tapa keskustella. Sillä saa eniten irti. Se on myös työkalu, jolla jalostetaan juttuideoita. “Joo, mutta” -metodi on siihen hemmetin huono. Eikös tämä ole ihan perusbehavioralismia: jätetään huonot huomiotta, palkitaan hyvästä:”(Maalainen selitti hiljalleen tätä peruskoulutuskeinoa postauksessaan koirasusista, jossakin sivulauseessa.)”:. Ja hyvää syntyy.

Väite blogipersoonastakin on paikallaan. Tässäkin nappaan taas analogian reaalielämästä: se, kenen kanssa hengaat ja kenet tunnet, on urasi kannalta yhtä tärkeää kuin se, miten hyvin hommasi hoidat.

That said, inhoan itsetarkoituksellisesta sosiaalista pelaamista sekä reaalimaailmassa että verkossa. Kaverien valitseminen hyötynäkökulmasta on - niljakasta. Pyrkyryydeksihän sitä sanotaan.

Sekä Aleksi että Suvi^[1] haastoivat minut blogistanissa iät ja ajat kiertäneeseen kirjameemiin, jonka toivoin kiertävän minutkin kaukaa. No, kohdalle osui, ja koska kieltäydyin hiljan Ollin vessakirjameemihaasteesta^[2] niin tähän on kai sitten pakko osallistua.

Samalla mainostan viikonloppuna yleisölle avaamaani Pohdiskelevan liftarin kirjastoa, johon ajattelin alkaa keräillä pieniä arvioita ja makustelupaloja lukemistani kirjoista. Kun Markus ikiaikoja sitten selitti, että olisi vastuuntuntoista pitää julkista listaa lukemisistaan, olin samaa mieltä. Asiat siirtyvät ajatuksista innovaatioiksi vaihtelevalla tahdilla, tällä meni kauan.

1. Kirja, joka muutti elämäni

Kuivakka vastaukseni olisi varmaan, että Risto Kuneliuksen Viestinnän vallassa. Pänttäsin yliopiston pääsykoekirjan läpi keväällä 1999 useaan otteeseen, ja uskon sen olleen yksi elämäni käännekohdista. Kirjahan tosin olisi voinut olla mikä tahansa…

Veitikkamaista vastausta tähän en nyt keksi. Sori.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Risto Kuneliuksen Viestinnän vallassa ;). Tosin en kevään 1999 jälkeen.

Sen sijaan Erlend Loen Supernaiivin pariin palaan vuosi toisen jälkeen, aina kun ahdistaa. Siitä tulee kevyempi - tai ainakin vähän yksinkertaisempi - olo.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle

Sellainen, jossa kerrottaisiin, miten tehdään herkullisia Thai-aterioita tyhjästä paljain käsin ja kaksikymmentä tapaa tehdä talviasuttava hökkeli. Sekä muita hyödyllisiä asioita. Proosaa siellä varmaan ehtisi kirjoittaa itsekin, sen jälkeen kun olisi saanut tietokirjansa opeilla sivilisaation pystyyn.

4. Kirja joka teki minusta hupakon

Olisinkohan joskus höpsähtänyt kirjasta pidemmäksi aikaa? Aleksi mainitsi Supernaiivin, mutta en minä siitä hupakoksi sanoisi muuttuneeni. Mitä minä oikein luin teininä? En muista…

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Jos saan virittäydyttyä tunnelmaan oikein kunnolla, itken kirjoja lukiessa ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin elokuvissa. Eli hyvin suurella. Ja aivan samalla tavoin unohdan asian, kun saan kirjan käsistäni. Eskapismia on se.

Eli ei mitään hajua tästäkään.

6. Kirja, jonka toivon tulevan kirjoitetuksi

Tällä hetkellä toivon hyvää, uutta ja mukaansatempaavan hyvin tehtyä analyysiä Venäjän tilanteesta. Anna Politkovskajan kuoleman jälkipuintiin tarvitsisi eväitä. Adrenaliiniä kansalle.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Pöh. Kyllä ne kaikki on ollut hyvä kirjoittaa, jollain tavalla - kai. Muistaakseni jotain Kata Kärkkäisen pätkää haastattelun pohjaksi lukiessani mietin erityisen kovasti, että olikohan tämä tarpeen, mutta en minä sitä nyt jälkikäteen kieltäisi kirjoittamasta, vaikka etukäteen voisin ^[3]

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Aloitin juuri Peter Høegin Naisen ja apinan, minkä lisäksi olen kaksi vuotta koettanut muistaa selailla Dalai-Laman mietelauseita. Niitä pitäisi olla yksi vuoden jokaiselle päivälle, minun tahdillani niitä riittää kymmeniksi vuosiksi. Niin, ja sitten selailtavanani on myös Vuosaari-Seuran julkaisema Helsingin Vuosaari.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Listasta voisi tulla pitkä, kaikkihan pitää lukea - koska se on kirjoitettu. Koraaniin olisi kiva perehtyä, Dumasin seikkailut voisivat keventää joskus, venäläiset klassikot ovat enimmiltään kahlaamati läpi… Kirjastoon merkitsin suunniteltujen listalle Hirvosta ja Hotakaista. Jos teillä sattuu olemaan kyseisiä kirjoja hyllyssä, otan lainoja vastaan.

10. Haasta 5 bloggaajaa

Nyt loppui mielikuvitus, niin monet ovat jo vastanneet… Sovitaanko, että haastan ne viisi tätä blogia lukevaa bloggaajaa, ketkä ilmoittautuvat ensimmäisinä kommentoimalla tätä merkintää? Joo, sovitaan! Ilmoittautuminen alkaa… ei vielä… ei vielä… eikä vieläkään … NYT!

Yhteishyvän nimissä suosikkilistani blogeista, joilla on alle 25 tilaajaa blogilistalla (satunnaisessa järjestyksessä) (via Marginaali):

• The Hip Pimple - Jari Lindholm kirjoittaa elokuvista englanniksi

• Edoa etsimässä - Suvin mainio Japani-blogi

• Satusetä - Satuja ja turhuutta, ensin mainittuja ääniraitana

• Kapinallisen politiikka - tiukkaa nuoren miehen yhteiskuntakritiikkiä

• Jatkuva funktio - opiskelukaveri Aleksin uusi, asiallinen blogi

• Aivomassaa - Jussin pitkiä, pohdittuja jorinoita sekä pitkiä taukoja niiden välissä

• Luovuus ja kirjoittaminen - Uusi löytö, nimensä mukainen. Ajatuksia luovasta kirjoittamisesta tai ainakin jostain sen läheltä.

• Kuluttajuuden opintoputkessa - Kulutusjuhlan Mari Koon oma blogi, samansuuntaista asiaa vaan enempi tiedevinkkelistä.

• Ilja Suvanto - Ihmisoikeuksia (erityisesti lehdistönvapautta koskevia uutisia maailmalta) ja demarinuoreuksia.

• Jagen renessanssi - Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Jaakko Vasankarin blogi, aktivismia

• Meckin mietteitä - Amnestyn johtokunnan jäsenen Dan Koivulaakson blogi (Daninhan piti tulla mukaan, jos perustetaan ihmisoikeusblogi, mutta se homma seisoo paikallaan toistaiseksi.)

• driftBlue is gone - Toisen opiskelututun, Jussin mietteitä

Lisäksi listojen ulkopuolelta Heidin runollisia ajatuksia: Unohtaa puhua.

EDIT: Sediksen listalta erityisen lupaavilta vaikutti Mietteitä aikakoneesta , joten lisään sen näin omalle listalleni.

Minttu haastoi minut viikko sitten kertomaan viisi omituista tapaani. Kun sain päätettyä, että ylipäätään reagoin tähän meemiin, huomasin vastaamisen melko hankalaksi. Teen paljon asioita, joita keskivertosuomalainen ei välttämättä tee (kasvissyönti, tulisirkus, liftaaminen) mutta ne eivät ole tapoja, vaan elämäntapavalintoja tai harrastuksia. Muuten olenkin sitten oma, normaali lävistetty itseni.

Seuraavat omituisuudet sain kuitenkin itsestäni tarkkailtua:

1. Pakko lukea kaikki

Luen lähettyvillä olevien julisteiden tekstit, postimerkkiautomaattien käyttöohjeet ja, helvetti sentään , City-lehden. En siksi, että ne oikeasti kiinnostaisivat vaan siksi, että ne ovat olemassa. Tätä voi testata jättämällä minut yksin istumaan baaripöytään ja jättämällä pöydälle viisitoista vuotta vanhan kodinkonemainoksen.

2. Päivittäinen valokuva

Otan suurin piirtein päivittäin webbikameralla itsestäni kuvan arkistoon. Minusta on hauska ajatus, että voin seurata ryppyjen syvenemistä. Minusta tämä ei ole tapa, elämänkumppanistani on.

3. Itken, kun viholliset kuolevat sotaelokuvissa

Kun hyvikset sen sijaan ampuvat elokuvassa kasvottomaksi jääviä vihollisen rivisotilaita, alitajuntani täyttää heidän henkilökuvastaan uupuvat kohdat - vaimot, lapset, vanhemmat, kouluajan pienet saavutukset ja taisteluhaudoissa koetun pelon. Minusta tuntuu väärältä, että heidän kuolemansa esitetään olevan oikein. Ei se ole.

4. Ajoittainen, tietoinen suhteellisuudentajun puute

Suhteellisuudentajun puutteessa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta huomaan toisinaan heittäytyväni täysin turhanpäiväisiin projekteihin ja käyttäväni niihin kohteuuttomasti aikaa – kuitenkin niin, että tiedän homman olevan turhanpäiväistä ja että käytän niihin kohtuuttomasti aikaa. Bloggaaminen, tai ainakin ajoittaiset blogin ulkoasuviilaukset kuuluvat tähän sarjaan.

5. Odottamisen mukaminimointi

Odottaminen mitään tekemättä ei kuulu vahvuuksiini. Eilen myöhästyin hiuksenhienosti kolmesta eri ratikasta tai bussista, koska kävelin eri pysäkkien väliä, ettei minun tarvitsisi seisoskella pysäkillä odottelemassa.

Laitetaan meemi kiertämään: haastan mukaan Jeren, Aleksin, Heidin (sähköpostilla, koska kommentointimahdollisuutta ei ole), Jussin ja Pirkan.

Jäin mielessäni kehittelemään eteenpäin Human Rights Watchin Blog for Human RIghts-ajatusta, näin Suomen oloja ajatellen.

Ehdottaisin seuraavaa:

Kootaan Hyvän puolesta, pahaa vastaan -bloggausrinki, joka ottaa asiakseen blogata Suomeksi pieniä kansalaisjournalistisia juttuja. Rinki nostaa blogeissaan esiin uutisia, jotka ovat jääneet huomiotta valtamediassa. Ideana on sekä levittää sanaa suoraan blogien kautta että nostaa sivuun jääneitä asioita esiin hakukoneissa tarjoamalla samaa tietoa useissa paikoissa ja linkittämällä luotettaviin lähteisiin.

Rinki koostuisi kahdesta osasta:

1. Löyhästä tutkivien kansalaisjournalistien porukasta, joka kokoaa juttuja ihmisoikeusaiheista (miksei myös ympäristöaiheista - keskustelu on auki) lukemalla ihmisoikeusjärjestöjen tiedotteita.
2. Vielä löyhemmästä tiedon levittäjien porukasta, joka julkaiseen ringin tuottamia juttuja omissa blogeissaan joko suoraan kopioituna tai blogin tyyliin muokattuna.

Ringin osat olisivat toki osin lomittaiset, eli juttuja kirjoittavat bloggaajat levittäisivät myös muiden kirjoittamia juttuja. Idea jaossa olisi lähinnä se, että hyvän asian puolesta ei tarvitsisi välttämättä aina nähdä niin jumalattomasti vaivaa - asiaa kannattava voisi vain tarttua meemiin ja pitää sitä elossa julkaisemalla sen omassa blogissaan.

Tavallaan ensimmäinen ringin osa koostuisi kansalaisjournalisteista, toinen kansalaisjulkaisijoista. Journalistit tuottavat juttuja, julkaisijat levittävät niitä.

Ai että kyllähän näitä juttuja on ennenkin blogeissa kirjoiteltu? Totta. Esimerkiksi iranilaisten bloggaajien puolesta vedottiin laajalti.

Mutta mitä jos perustettaisiin porukka, joka muun bloggaamisensa ohessa koettaisi määrätietoisesti luoda tällaisia meemejä hyvien asioden puolesta?

Innostuin ehkä kohtuuttomankin paljon Human Rights Watchin ajatuksesta ottaa blogit käyttöön pahoista teoista tiedottamisessa. Jotenkin vain tämä nyt tuntui yhdeltä ihan varteenotettavalta tavalta käynnistellä kohtuullisen vakavasti otettavaa ruohonjuuritason tiedonvälitystä, jolla oikeasti voi olla merkitystä isoihin asioihin.

Ryhdyin mielessäni kehittelemään ajatusta ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvien maiden google-pommittamisesta - siis ihmisoikeusaiheisista meemeistä. Kun iso joukko bloggaajia julkaisee blogissaan merkinnän jonkin maan pahasta teosta, linkittää juttunsa alkuperäiseen lähteeseen (ihmisoikeusjärjestön raporttiin) sekä laittaa linkin pahuuksiin syyllistyneen maan nimestä Amnestyn vuosiraportin maata käsittelevään lukuun, hakukoneet rupeavat yllättäen suoltamaan tavallisille nettikäyttäjille tietoa, josta maiden matkailuviranomaiset eivät varmasti ole mielissään.

Systemaattiset ihmisoikeusloukkaukset, vaikkapa mielivaltaiset pidätykset ja kidutus, ovat asioita, joita valtamedia ei mielellään uutisoi. Kokonaisuutena niissä ei ole dramatiikkaa (ei selkeää hetkeä, jolloin asia on tapahtunut), yksittäisinä tapahtumina ne eivät ole kovin suuria (kolme ihmistä pahoinpidelty). Tällaiset asiat sopivat kuitenkin oikein hyvin asioiksi, joita voi pitää esillä blogeissa. Pienten ihmisten tarinoita pienistä ihmisistä.

Ryhdyin kehittelemään ideaa ihmisoikeusmeemeistä: Silloin tällöin joku bloggaaja kirjoittaa pienen jutun ja kehottaa muita bloggaajia julkaisemaan jutun omissa blogeissaan. Jos tällaiset tärkeän asian puolesta leviävät meemit saavat samanlaista suosiota kuin hauskat “mitä ajattelin tänään retiiseistä”-meemit, ne vaikuttavat melko nopeasti hakukoneiden tuloksiin - sekä tietenkin jo sellaisenaan nostavat tärkeitä asioita blogien lukijoiden tietoisuuteen.

Eikä tällaisten juttujen tarvitse olla ruttuotsaisia ja täyttää koko blogia. Kunhan vaan välillä antaa vähän tilaa blogistaan, hyvän asian puolesta. Näkisin tällaiset “vakavat meemit” kansalaisjournalistisena versiona vetoomuksista.

Kirjoitin ensimmäisen pienen meemiuutisenkin, jonka voi vapaasti julkaista omassa blogissaan: Pakistan: opiskelija-aktivistit “kadonneet”

Ottaako joku haasteen vastaan? Ryhdytkö bloggaamaan paremman maailman puolesta?