matkalta

Noin vuosi sitten ystäväni kaivoi baarissa taskustaan tulitikkurasian ja mitään sanomatta piirsi sen valkoiseen kanteen nukkavierun sarjakuvahahmon ja sille tyhjän puhekuplan. Sitten hän ojensi minulle askin sekä kynän. Täydensin puhekuplan. Katsoimme tulosta, näytimme sen muulle seurueelle. Nauroimme. Otimme esiin lehtiön ja piirsimme illan aikana reilun tusinan verran kollektiivisia sarjakuvia, joista osa vangitsi yhteisiä tunnelmia, osa oli vain absurdeja huumoripaloja. Yksi piirsi ensimmäisen version puhekuplineen, muut täydensivät vuorollaan yhden puhekuplista tai täydensivät piirrosta jostakin muusta kohden.

Sittemmin olemme leikkineet samaa, hieman mustalaisen päiväkirjaa muistuttavaa leikkiä eri kokoonpanoilla useina baari-iltoina. Peli on hauska, ja tulokset usein hulvattomia. Erityisen hyvä paikka leikille on opiskelijoiden, näyttelijöiden ja mediaväen suosima ravintola Rytmi, jonka baaritiskiltä saa täysin valkoisia tulitikkurasioita. Niiden puhtaaseen pintaan on hyvä rustata tajunnanvirtaa, eikä kukaan kiellä palauttamasta rasioita puolivalmiina baaritiskin kippoon, muiden baarivieraiden täydennettäväksi.

Otimme tekniikan käyttöön myös taannoisella liftireissullamme. Joskus kuvina ja irtosanoina saa vangittua paperille tilanteita, jotka muuten karkaisivat ajatusten avaruuteen.

Suosittelen kokeilemaan. Tulokset yleensä yllättävät, tai ainakin ovat arvaamattomia.

Vielä on muutama tarina matkalta kertomatta.

Amsterdamissa pääsimme seuraamaan sivusta viiden kokomustan parivaljakon matkaa läpi kaupungin. Hautajaissaattue, totta kai, mutta melkoisen pramea sellainen.

Etummaisena saattuen tahdin antoi frakkipukuinen mieskaksikko, joka käveli arvokkaaseen tahtiin hevosten edellä. Seuraavana kulki vainaja mustassa umpivaunussa, jota veti kaksi kokomustaan surupukuun puettua mustaa hevosta. Perässä, samaa arvokasta kävelyvauhtia, tulivat kukat ja omaiset.

Mistä pirusta oli kysymys, mietimme siinä samaa matkaa kävellessämme? Puitteiden perusteella suurmies, mutta matkan varrella ei näkynyt surevia kansalaisia.

Vinkkejä vainajan kytkyistä alkoi ilmaantua matkan jatkuessa: kulkueen matkaa rauhoitti jokaisessa risteyksessä puolisen tusinaa motoristia, joilla oli mustien nahkatakkien selässä liekehtiväsiipiset pääkallokuviot.

Helvetin enkelit.

Saattue matkasi pitkin nelikaistaisia teitä ja aiheutti pitkiä jonoja. Paikalle uskaltautunut poliisi kävi purkamassa jonoa, mutta pian motoristit sulkivat kakkoskaistan uudelleen. Poliisia ei näkynyt uudestaan.

Liftikyydin antanut amsterdamilaismies arveli, että saattue vei viimeiseen lepoon Hollannin Helvetin enkeleiden presidenttiä, joka muutamaa päivää aiemmin oli löydetti murhattuna pahoin palaneesta autosta.

Kolmisen viikkoa sitten pidättelin naurua Tallinnassa. Paikalliset puolueet valmistautuivat lokakuisiin paikallisvaaleihin, eikä paikallinen poliittinen kieli oikein auennut suomalaismatkaajalle.

Oikeistolainen [reformipuolue -> http://www.reform.ee/] on saanut logonsa vuoksi maassa oravapuolueen maineen. Puolueen politiikan sisällöstä en tiedä, mutta ulkoisesti maine vaikuttaa ihan ansaitulta. Read the rest of this entry »

Lyonia tuli tuossa aiemmin haukuttua, mutta kyllä kaupungissa oli hyviäkin puolia. Parhaasta päästä olivat uudenuutukaiset kaupunkipyörät.

Suur-Lyonin alueelle hankittiin tänä vuonna 2000 kolmivaihteista kaupunkipyörää, joita kuka tahansa saa käyttää kaupunkimatkustamiseen. Systeemi on kehitetty versio [Helsingin kaupunkipyöräsysteemistä -> Helsingin kaupunkipyörät], jossa eri puolilla kaupunkia olivista pisteistä voi ottaa pyörän lainaan kahden euron panttia vastaan.

Ensinnäkin Lyonin pyörät ovat, kuten sanottua, moderneja vaihdepyöriä. Ne on tarkoitettu ihan oikeasti käyttöön, mistä vaihteiden lisäksi kertovat dynamolla toimivat lamput sekä kevyille kantamuksille riittävä kori ohjaustangon edessä. Ihan merkityksetön ei ole sekään juttu, että pyörässä on vaijerilukko, jolla sen saa kiinni ostoksilla käynnin ajaksi.

Pyörät otetaan käyttöön ja palautettaan johonkin eri puolilla kaupunkia olevasta kahdestasadasta modernista vélo’v -telineestä. Pyörän lainaaja esittää lainausautomaatille elektronisen tunnuskortin, jonka perusteella kone tietää kenen mukaan pyörä on lähdössä. Tunnuskortin voi ostaa erikseen, tai sitten laitteessa voi käyttää paikallisliikenteen matkakorttia.

Jos pyörän palauttaa puolen tunnin kuluessa johonkin palautuspisteistä, käyttö on ilmaista. Tämän jälkeen se maksaa yhdestä kahteen euroon tunti. Yli vuorokauden lainasta peritään 150 euron sakko.

Katukuvassa pyöriä näkyi käytössä paljon, ja paikalliset kehuivat niitä kovin. Kaikki vain pelkäsivät, että pyörät eivät kestä yhteiskäytössä. Pyörälainausta hoitava organisaatio on sitoutunut aktiiviseen kunnossapitoon, mutta monet epäilivät vandaalien runtelevan pyörät käyttökelvottomaksi alta aikayksikön.

Ekologiasta innostunut lyonilaisystäväni kertoi, että pyöräily on muutenkin lisääntynyt Lyonissa huomattavasti viimeisimmän parin vuoden aikana. Kaupungilla on pyöräilyohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä pyöräteiden määrää ja kannustaa ihmisiä muutenkin kaduille.

Ranskassa tähän on aihetta. Henkilöautojen määrä on suuri, ruuhkat ongelmallisia. Amsterdamiin verrattuna pyöräilijöitä on vähän, kohtuullisen hyvän oloisista pyöräteistä huolimatta. Asennekysymys, lähinnä, vaikka tietenkin sitä voi puhua alankomaiden tasaisuuden houkuttelevuudestakin.

Kaupunkikuvan viehättävyydelle pyöräilijät ovat olennaisia. Tämän huomaa vertaamalla Amsterdamia, Ranskan kaupunkeja ja Luxemburgia. Kaikissa on vanhaa arvoarkkitehtuuria, mutta henkilöautojen määrä on polkupyöriin verraten suurin Luxemburgissa ja pienin Hollannissa. Ja Amsterdam on selvästi näistä sympaattisin, ihmiset tekevät siitä inhimillisen tuntuisen.

Kun saavumme Helsinkiin, syksyn ensimmäinen myrsky riepottelee kaupunkia. Kylmää vettä vihmoo vaakatasossa, huppari kastuu ennen kuin ehtii saada rinkan bussin tavaratilasta selkään. Vituttaa. Kesän Barcelonassa viettänyt kaveri kiroaa espanjaksi, itse tyydyn jupisemaan jotain nikotiinipurukumista.

Kotona pöydällä odottaa siisti pino sanomalehtiä ja toinen lähes yhtä korkea kasa postia. Kissanhoitaja on pitänyt talosta hyvää huolta.

Sähköpostilaatikossa on 120 lukematonta postia. Suurin osa näyttää roskalta, mutta seassa on myös tulevista työvuoroista kertova lyhyt lista.

Sen lopussa lähettäjä toivottaa hyvää paluuta arkeen.

Liftaamisemme paattyi myohaan toissailtana Luxemburgiin. Lyonissa liftausonni tuntui takkuavan pitkaan, kunnes saimme Toulouselaiselta kebabyrittajalta puolen tuhannen kilometrin kyydin, aina tahan lilliputtivaltioon asti. Muutimme suunnitelmia ja tulimme maahan, joka ei kuulunut alkuperaiseen ohjelmaan.

Paatimme perille saavuttuamme, etta vajaat kolmetuhatta kilometria on tarpeeksi yhdelle liftausreissulle ja etta otamme bussin taalta lentokentalle. Matka Luxemburgista on suurin piirtein yhta pitka kuin Frankfurtista, mika kertoo paljon Ryanairin kasityksesta Frankfurtin lentokentasta. Frankfurt jaa siis valiin, talla kertaa.

Kahden Luxemburgissa vietetyn yon jalkeen en ole ollenkaan varma, oliko tama sopiva paikka paattaa kunniakas liftausreissumme. Luxemburg on rikkaiden ihmisten ja EU-asianajajien kaupunki, jossa on paljon kaunista nahtavaa, mutta joka tuntuu tyhjalta. Olo on kuin olisi eksynyt Espooseen. Perinteita taalla on toki enemman, mutta ihmisten hinku henkiloautoiluun ja kovapalkkaisiin, onttoihin toihin muistuttaa kovasti Helsingin rikasta ymparyskuntaa.

No, olut on halpaa ja nakymat keskustaa ymparoivan rotkon aarella komeita.

Saavuimme eilen Lyoniin, pian puolenpaivan jalkeen. Isantamme Carcassonessa heitti meidat tietullille, jossa en ehtinyt sytyttaa kunnolla tupakkaa ennen ensimmaisen kyydin saapumista. Montpellierin tietullilla jouduimme odottamaan tovin kauemmin, mutta sitten saimmekin kyydin perille asti.

Matka oli paras ikina saamani ranskantunti, silla jouduin puhumaan kolmen tunnin ajan ranskaksi politiikkaa ranskalaisen vasemmistoalykon kanssa. Matematiikan professori kertoi ranskalaisen yhteiskunnan kurjasta tilasta ja elintasoerojen rajusta kasvusta. Hurjaltahan se kuulosti - 1400 euron mediaanipalkka ei ole kovin kummoinen. Tulipahan sekin sanasto tutuksi.

Toulouse on sailynyt mielessamme viela sielta lahtemisen jalkeen. Paikka oli toistaiseksi sympaattisin nakemamme ranskalaiskaupunki, monestakin syysta. Muutaman sadan tuhannen ihmisen kaupungissa oli maan matalin keski-ika ja enemman opiskelijoita suhteessa kokonaisvakimaaraan kuin missaan muussa kaupungissa. Osittain tasta syysta kaupungin hintataso on hieman matalampi kuin muissa Ranskan kaupungeissa. Nuori vaki lisasi myos kaupungin eloisuutta, ja kiinnostavia palveluita oli paljon. Etenkin kohtuuhintaiset kahvilat ja nettipaikat olivat matkalaisen mieleen. Ja tietenkin kaupungin aarimmaisen laadukkaat sarjakuvakaupat ovat kaupungille pelkkaa plussaa.

Toulouse oli paikka, johon tekee mieli palata.

Lyonissa kaikki on suurempaa. Talot ovat korkeampia, metrolinjoja on enemman, kavelykadut leveita. Suihkulahteet julistavat suuruutta, kauppoja on jokaisen nurkan takana.

Tama ei tunnu kuitenkaan paikalta, johon haluaisi muuttaa asumaan. Hatainen johtopaatos, mutta usein ensivaikutelma on luotettava. Vaikka tassakin kaupungissa on kotoisat kolonsa ja onnistuneet ratkaisunsa, kokonaisuus ei kutsu asumaan. Sanon taman siita huolimatta, etta kavelimme tanaan kaupungin iloja esittelvat kojumarkkinat, missa itseaan mainostivat niin kansalaisjarjestot, urheiluseurat kuin ykkosiin pukeutuneet, punaviinia lipitelleet kaupunginisatkin.

Ensivaikutelma Lyonista syntyy sen mittakaavasta. Taalla, kuten Pariisissakin, kaikki on hieman liian suurta.

Ehka minulla on viela toinen jalka maaseudun mullassa, kuten niin monilla suomalaisilla sanotaan olevan. Suuruus tuntuu poyhkealta ja prameilevalta, eika se tunnu olevan minua varten. Urbaanin ei tarvitse olla mielestani valtavuuden massivinen utopia.

Sataa. Pitäisi jatkaa matkaa kohti Carcassonnea, mutta tien varteen ei huvita lähteä. Siellä kastuu.

Ranska voitti eilen Irlannin 1-0, mutta ainakaan Toulousessa se ei aiheuttanut suuria juhlia. Irlantilainen ystävämme Bennykin nieli tappionsa pystyssäpäin oranssi-valko-vihreää lippua liehutellen.

Poikien uho juopottelustakin jäi yhteen olutlasilliseen ja pieneen kupilliseen rommia. Benjaminin piti lähteä aamuseitsemäksi töihin Airbusin tehtaalle lentokoneita kokoamaan, Benny paljastui absolutistiksi.

Näin lyhyitä pysähdyksiä tehdessä harmittaa, ettei mihinkään ehdi tutustua kunnolla. Kaikki tarinat jäävät pinnallisiksi, eikä kaupunkeja ehdi millään tasolla ottaa haltuun. Toulousestakin olisi paljon hyvää sanottavaa jo nyt: pienet, kiehtovat kujat ja kirjakahvilat, sopiva koko, yliopisto-opiskelijoiden riehakas aloitusrituaali. Päivässä suuren osan ehtii nähdä, mutta juuri mitään ei pysty kokomaan.

Siksi kai japanilaisetkin ottavat niin valokuvia jatkuvalla syötöllä matkustaessaan. Kahden viikon loman aikana ei ole aikaa pysähtyä, joten kaikki tallennetaan kameralla kotona koettavaksi. Muistoja ei ole aikaa luoda, niiden työstämiseen pitää palata.

Meidänkin seikkailumme on tällä pikemminkin liikettä kuin syvää kokemista. Siispä lähdemme liikkumaan; tien varteen, sateeseen.

Liftausonni vaihtelee, sen on tällä reissulla saanut huomata.

Pariisista lähteminen oli, kuten olimme arvelleetkin, ihan yhtä tuskaa. Sopivaa liftauspaikkaa ei ollut löytyä millään, ja neljän tunnin ihmettelyn jälkeen löysimme itsemme paikallisjunamatkaa kokeneempana ja monta kilometriä kävelleenä lähiön moottoritierampista.

Kovin tavallista siis, suurkaupungeista pääseminen on aina hankalaa.

Pariisin jäätyä taakse matka on edennyt mukavasti. Pisimmät odotusajat ovat olleet parinkymmenen minuutin luokkaa. Kahdessa päivässä pääsimme mukavasti Toulouseen, yhteensä seitsemänsataa kilometriä. Hassuin kyyti taisi olla eilisen viisisataa kilometriä pitkä pätkä ruumisauton kyydissä.

Kyllä, ruumisauton. Ei minkään sellaisen mustan hautajaissaattovehkeen, vaan vainajien siirtoon tarkoitetun modernin paketti-Rellun. Kyytiin noustessa huomasi takana vähän kummallisen, harmaalla kokolattiamatolla päällystetyn ison kaapin, joka siis jälkikäteen selvisi jonkinlaiseksi kylmäkaapiksi. Jälkeenpäin tarkoittaa hetkeä, jolloin kuskilta on pakko kysyä ammattia, kun kojelaudalla on kaksisataa paria kumihansikkaita. (Vastaus: “Kuljetan ruumiita. Ei hätää, takana ei tällä hetkellä ole ketään.”)

Tänään käymme kiertelemässä Toulousea irlantilaisen Bennyn kanssa ja illalla lähdemme todennäköisesti paikalliseen irkkupubiin seuraamaan ranskalaisen isäntämme ja tämän edellä mainitun irlantilaisen kanssa Ranska-Irlanti -ottelua. Pojat ovat kehottaneet meitä valitsemaan puolemme ennen ottelua, ja molemmat ovat uhanneet auttaa tappion karvaan kalkin nielemiseen runsaskätisellä alkoholitarjoilulla.

Tilanne vaatii selvästikin äärimmäistä varoivaisuutta ja poliittista korrektiutta.

Muistutuksena vielä: Latailen verkkoon kuvia matkastamme sitä mukaa kun se on mahdollista. Matkagalleriaamme kannattaa siis käydä aina välillä vilkaisemassa.

Saavuimme eilisiltana Pariisiin. Uskomaton tuuri - monen tunnin odottelun jalkeen pysahtyy ensimmainen kyyti, joka viekin sitten suorilta koko matkan Amsterdamista perille asti.

Nukuimme parin paivan univelkoja, ja aamulla sosialisoin isanta-Vincentin koneen valokuvien nettiin laittamista varten.

Jotkut kuvat ovat sinansa tarinan arvoisia, ja koetan kirjoittaa niista paremmalla ajalla.