Lyon

You are currently browsing articles tagged Lyon.

Lyonin kaupunkipyörät

Lyonia tuli tuossa aiemmin haukuttua, mutta kyllä kaupungissa oli hyviäkin puolia. Parhaasta päästä olivat uudenuutukaiset kaupunkipyörät.

Vélo'v pyörän takarengas logoineen

Suur-Lyonin alueelle hankittiin tänä vuonna 2000 kolmivaihteista kaupunkipyörää, joita kuka tahansa saa käyttää kaupunkimatkustamiseen. Systeemi on kehitetty versio [Helsingin kaupunkipyöräsysteemistä -> Helsingin kaupunkipyörät], jossa eri puolilla kaupunkia olivista pisteistä voi ottaa pyörän lainaan kahden euron panttia vastaan.

Vaihteet ja ohjaustanko

Ensinnäkin Lyonin pyörät ovat, kuten sanottua, moderneja vaihdepyöriä. Ne on tarkoitettu ihan oikeasti käyttöön, mistä vaihteiden lisäksi kertovat dynamolla toimivat lamput sekä kevyille kantamuksille riittävä kori ohjaustangon edessä. Ihan merkityksetön ei ole sekään juttu, että pyörässä on vaijerilukko, jolla sen saa kiinni ostoksilla käynnin ajaksi.

Polkupyörän lainausautomaatti

Pyörät otetaan käyttöön ja palautettaan johonkin eri puolilla kaupunkia olevasta kahdestasadasta modernista vélo’v -telineestä. Pyörän lainaaja esittää lainausautomaatille elektronisen tunnuskortin, jonka perusteella kone tietää kenen mukaan pyörä on lähdössä. Tunnuskortin voi ostaa erikseen, tai sitten laitteessa voi käyttää paikallisliikenteen matkakorttia.

Pyörät on lukittu tukevasti, ja valitun pyörän lukko avautuu käyttäjän tunnistuksen jälkeen.

Jos pyörän palauttaa puolen tunnin kuluessa johonkin palautuspisteistä, käyttö on ilmaista. Tämän jälkeen se maksaa yhdestä kahteen euroon tunti. Yli vuorokauden lainasta peritään 150 euron sakko.

Polkupyöriä telieessä

Katukuvassa pyöriä näkyi käytössä paljon, ja paikalliset kehuivat niitä kovin. Kaikki vain pelkäsivät, että pyörät eivät kestä yhteiskäytössä. Pyörälainausta hoitava organisaatio on sitoutunut aktiiviseen kunnossapitoon, mutta monet epäilivät vandaalien runtelevan pyörät käyttökelvottomaksi alta aikayksikön.

Ekologiasta innostunut lyonilaisystäväni kertoi, että pyöräily on muutenkin lisääntynyt Lyonissa huomattavasti viimeisimmän parin vuoden aikana. Kaupungilla on pyöräilyohjelma, jonka tarkoituksena on lisätä pyöräteiden määrää ja kannustaa ihmisiä muutenkin kaduille.

Ranskassa tähän on aihetta. Henkilöautojen määrä on suuri, ruuhkat ongelmallisia. Amsterdamiin verrattuna pyöräilijöitä on vähän, kohtuullisen hyvän oloisista pyöräteistä huolimatta. Asennekysymys, lähinnä, vaikka tietenkin sitä voi puhua alankomaiden tasaisuuden houkuttelevuudestakin.

Kaupunkikuvan viehättävyydelle pyöräilijät ovat olennaisia. Tämän huomaa vertaamalla Amsterdamia, Ranskan kaupunkeja ja Luxemburgia. Kaikissa on vanhaa arvoarkkitehtuuria, mutta henkilöautojen määrä on polkupyöriin verraten suurin Luxemburgissa ja pienin Hollannissa. Ja Amsterdam on selvästi näistä sympaattisin, ihmiset tekevät siitä inhimillisen tuntuisen.

Tags: , , , , , , ,

Luxemburg

Liftaamisemme paattyi myohaan toissailtana Luxemburgiin. Lyonissa liftausonni tuntui takkuavan pitkaan, kunnes saimme Toulouselaiselta kebabyrittajalta puolen tuhannen kilometrin kyydin, aina tahan lilliputtivaltioon asti. Muutimme suunnitelmia ja tulimme maahan, joka ei kuulunut alkuperaiseen ohjelmaan.

Paatimme perille saavuttuamme, etta vajaat kolmetuhatta kilometria on tarpeeksi yhdelle liftausreissulle ja etta otamme bussin taalta lentokentalle. Matka Luxemburgista on suurin piirtein yhta pitka kuin Frankfurtista, mika kertoo paljon Ryanairin kasityksesta Frankfurtin lentokentasta. Frankfurt jaa siis valiin, talla kertaa.

Kahden Luxemburgissa vietetyn yon jalkeen en ole ollenkaan varma, oliko tama sopiva paikka paattaa kunniakas liftausreissumme. Luxemburg on rikkaiden ihmisten ja EU-asianajajien kaupunki, jossa on paljon kaunista nahtavaa, mutta joka tuntuu tyhjalta. Olo on kuin olisi eksynyt Espooseen. Perinteita taalla on toki enemman, mutta ihmisten hinku henkiloautoiluun ja kovapalkkaisiin, onttoihin toihin muistuttaa kovasti Helsingin rikasta ymparyskuntaa.

No, olut on halpaa ja nakymat keskustaa ymparoivan rotkon aarella komeita.

Tags: , , , , ,

Mittakaava

Saavuimme eilen Lyoniin, pian puolenpaivan jalkeen. Isantamme Carcassonessa heitti meidat tietullille, jossa en ehtinyt sytyttaa kunnolla tupakkaa ennen ensimmaisen kyydin saapumista. Montpellierin tietullilla jouduimme odottamaan tovin kauemmin, mutta sitten saimmekin kyydin perille asti.

Matka oli paras ikina saamani ranskantunti, silla jouduin puhumaan kolmen tunnin ajan ranskaksi politiikkaa ranskalaisen vasemmistoalykon kanssa. Matematiikan professori kertoi ranskalaisen yhteiskunnan kurjasta tilasta ja elintasoerojen rajusta kasvusta. Hurjaltahan se kuulosti - 1400 euron mediaanipalkka ei ole kovin kummoinen. Tulipahan sekin sanasto tutuksi.

Toulouse on sailynyt mielessamme viela sielta lahtemisen jalkeen. Paikka oli toistaiseksi sympaattisin nakemamme ranskalaiskaupunki, monestakin syysta. Muutaman sadan tuhannen ihmisen kaupungissa oli maan matalin keski-ika ja enemman opiskelijoita suhteessa kokonaisvakimaaraan kuin missaan muussa kaupungissa. Osittain tasta syysta kaupungin hintataso on hieman matalampi kuin muissa Ranskan kaupungeissa. Nuori vaki lisasi myos kaupungin eloisuutta, ja kiinnostavia palveluita oli paljon. Etenkin kohtuuhintaiset kahvilat ja nettipaikat olivat matkalaisen mieleen. Ja tietenkin kaupungin aarimmaisen laadukkaat sarjakuvakaupat ovat kaupungille pelkkaa plussaa.

Toulouse oli paikka, johon tekee mieli palata.

Lyonissa kaikki on suurempaa. Talot ovat korkeampia, metrolinjoja on enemman, kavelykadut leveita. Suihkulahteet julistavat suuruutta, kauppoja on jokaisen nurkan takana.

Tama ei tunnu kuitenkaan paikalta, johon haluaisi muuttaa asumaan. Hatainen johtopaatos, mutta usein ensivaikutelma on luotettava. Vaikka tassakin kaupungissa on kotoisat kolonsa ja onnistuneet ratkaisunsa, kokonaisuus ei kutsu asumaan. Sanon taman siita huolimatta, etta kavelimme tanaan kaupungin iloja esittelvat kojumarkkinat, missa itseaan mainostivat niin kansalaisjarjestot, urheiluseurat kuin ykkosiin pukeutuneet, punaviinia lipitelleet kaupunginisatkin.

Ensivaikutelma Lyonista syntyy sen mittakaavasta. Taalla, kuten Pariisissakin, kaikki on hieman liian suurta.

Ehka minulla on viela toinen jalka maaseudun mullassa, kuten niin monilla suomalaisilla sanotaan olevan. Suuruus tuntuu poyhkealta ja prameilevalta, eika se tunnu olevan minua varten. Urbaanin ei tarvitse olla mielestani valtavuuden massivinen utopia.

Tags: , , , , , , ,