liftaaminen

You are currently browsing articles tagged liftaaminen.

Muistikuvia-sarja

Aika harvoin olen oikeasti tyytyväinen valokuviini, mutta nyt olen.

Kävin viime elokuussa liftaamassa viikon ympäri Suomea: Helsingistä Tampereelle, Poriin, Vaasaan ja sieltä Jyväskylään. Ennen matkaa ajattelin kuvata jotain erilaista, Muistikuvia. Halusin, että kuvani näyttäisivät siltä kuin muistot näyttävät - päivät, ihmiset ja tapahtumat menevät keskenään sekaisin.

Pakkasin matkaan neuvostoliittolaisen Lomo LC-A -kamerani ja muutaman rullan diafilmiä. Valotin kuvia päällekkäin ja ristiinprosessoin filmit tavallisessa negatiiviprosessissa. Kuvasin filmit omatekoisella valopöydällä ja käsittelin kuvat tietokoneella.

Jokaisessa vaiheessa kuvattu todellisuus antoi tilaa kuvien tunnelmille.

Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen valokuvausharrastukseni aikana kehittelen etukäteen hyvältä kuulostavan taidevalokuvaidean, joka myös toimii käytännössä. Kuvissa sekoittuu kiehtovasti valokuvauksen ja liftaamisen sattumanvaraisuus - en tiennyt matkaan lähtiessäni, keitä ihmisiä kuvaan enkä kuvaa ottaessani, miltä lopullinen kuva näyttää.

Edit: Erkan muistutuksesta vinkki syötteen seuraajille: tässä merkinnässä on kuvia, tulkeehan kattomaan.

Tags: , , , ,

Vapaa verkko näyttää toimivan sittenkin. Se on erityisen mukava huomata niin sanotusti kantapään kautta.

Muutama vuosi sitten koetin pistää pystyyn englanninkielisen, liftausaiheisen wikin, joka yhdistelisi maailmalla keskenään kilpailevia liftaussaitteja. Homman ylläpitoon ei minulla kuitenkaan riittänyt aikaa, ja spämmi alkoi vallata wikiä. Lopulta pistin lapun luukulle.

Nyt huomasin, että wikin silloinen sisältö on otettu hyötykäyttöön ja idean pohjalle on rakennettu varsin hyvältä näyttävä Hitchwiki. Mikä mukavinta, saitilla annetaan krediittiä vanhalle projektilleni. Päivän hyvä mieli on taattu.

Projektit jäävät näköjään elämään, vaikka niiden tekijät väsyisivät matkan varrelle. Rock.

Tags: , , , ,

Opiskelija Timo Riekko Jyväskylän yliopiston etnologian laitokselta on tekemässä gradua liftauksesta. Hän kaipaisi nyt liftareiden kokemuksia - etenkin 1960–1970-lukujen “kulta-aikana” Suomessa liftanneilta.

Mielenkiintoinen projekti, ja kaiken lisäksi ainoita laatuaan - liftaamisen kansanperinnettä ei juuri ole kartoitettu. Liftari.orgin, siis tämän ylläpitämäni liftaussaitin, tarkoitus oli alunperin nimenomaan ruveta keräämään tuota arjen folklorea.

Ottakaahan mieheen yhteyttä. Toivottavasti Timon työ kantaa ainakin opinnäytetyön kokoisen hedelmän. Ja hei toimittajakollegat siellä Jylkkärissä, kompatkaa miehen duunia tekemällä hankkeesta juttu, eiks jee?

Tags: , , ,

Jos joskus on tämän blogin profiiliin sopiva juttu tiedossa, niin nyt: Amsterdamin Amnesty-ryhmät järjestävät ”Can I Get a Right?” -liftauskisan ihmisoikeuksien puolesta. Reitti vie Alankomaista Valko-Venäjän rajalle, ja matkalla on tarkoitus pitää meteliä Euroopan persläven, Alexander Lukashenkon diktatuurin hirmuteoista.

Valko-Venäjällä pidetään 19. maaliskuuta vaalit, jotka tietävät maan muutenkin surkean ihmisoikeustilanteen heikkenemistä kampanjoinnin ajaksi. Maassa toisinajattelu on melkoisen vaarallista - presidentti Lukashenkon vastustajia on systemaattisesti ”kadonnut”, minkä lisäksi ilmaisunvapaus ja -mielipiteenvapaus on maassa muutenkin nollassa. Hyvä esimerkki homman vastenmielisestä älyttömyydestä on varmaan se, maan poliisi on ottanut asiakseen < a href=”http://web.amnesty.org/report2003/blr-summary-eng” title=”Amnestyn vuosiraportti 2003: Valko-Venäjä”>kiduttaa punkkareita. Ihmisoikeustilanteensa puolesta Valko-Venäjä on kategorisesti afrikkalainen diktatuuri, ei eurooppalainen demokratia.

“Ihmisoikeusliftarit” lähtevät liikkeelle Hollannista pari viikkoa ennen vaaleja ja pysähtyvät matkan varrella ainakin Berliinissä ja Varsovassa, joissa he osoittavat mieltään Valko-Venäjän ihmisoikeusrikoksia vastaan. Homman olisi tarkoitus päättyä 16. maaliskuuta Valko-Venäjän rajalla järjestettäviin mielenosoituksiin, minkä jälkeen osa porukasta suuntaa takaisin ja osa yrittää päästä Valko-Venäjälle.

Jälkimmäisten puolesta toivon, että heitä ei yhdistetä kilpailuun - muuten voi tulla tukalat oltavat. Ilmeisesti järjestäjät ovat onnistuneet jo saamaan eurooppalaismedioissa jonkin verran huomiota tempaukselleen.

Kilpailun järjestäjät ovat kaivanneet kisaan myös suomalaisia osallistujia, jotta sanomaa saataisiin levitettyä myös pohjoisen reitin kautta, Baltian läpi Tallinnasta Via Balticaa etelään. Halukkaat voivat liittyä liftauskisan sähköpostilistalle ja kysellä ohjeita.

Harmittaa, etten itse pääse töiden takia mukaan. Varmasti mielenkiintoinen reissu.

PÄIVITYS: BBC kertoo 17. helmikuuta, siis tänään, siis alkuperäistä merkintää seuraavana päivänä, miten Valko-Venäjällä on vangittu kymmeniä toisinajattelijoita.

Tags: , , ,

Paluu

Kun saavumme Helsinkiin, syksyn ensimmäinen myrsky riepottelee kaupunkia. Kylmää vettä vihmoo vaakatasossa, huppari kastuu ennen kuin ehtii saada rinkan bussin tavaratilasta selkään. Vituttaa. Kesän Barcelonassa viettänyt kaveri kiroaa espanjaksi, itse tyydyn jupisemaan jotain nikotiinipurukumista.

Kotona pöydällä odottaa siisti pino sanomalehtiä ja toinen lähes yhtä korkea kasa postia. Kissanhoitaja on pitänyt talosta hyvää huolta.

Sähköpostilaatikossa on 120 lukematonta postia. Suurin osa näyttää roskalta, mutta seassa on myös tulevista työvuoroista kertova lyhyt lista.

Sen lopussa lähettäjä toivottaa hyvää paluuta arkeen.

Tags: , , , , ,

Luxemburg

Liftaamisemme paattyi myohaan toissailtana Luxemburgiin. Lyonissa liftausonni tuntui takkuavan pitkaan, kunnes saimme Toulouselaiselta kebabyrittajalta puolen tuhannen kilometrin kyydin, aina tahan lilliputtivaltioon asti. Muutimme suunnitelmia ja tulimme maahan, joka ei kuulunut alkuperaiseen ohjelmaan.

Paatimme perille saavuttuamme, etta vajaat kolmetuhatta kilometria on tarpeeksi yhdelle liftausreissulle ja etta otamme bussin taalta lentokentalle. Matka Luxemburgista on suurin piirtein yhta pitka kuin Frankfurtista, mika kertoo paljon Ryanairin kasityksesta Frankfurtin lentokentasta. Frankfurt jaa siis valiin, talla kertaa.

Kahden Luxemburgissa vietetyn yon jalkeen en ole ollenkaan varma, oliko tama sopiva paikka paattaa kunniakas liftausreissumme. Luxemburg on rikkaiden ihmisten ja EU-asianajajien kaupunki, jossa on paljon kaunista nahtavaa, mutta joka tuntuu tyhjalta. Olo on kuin olisi eksynyt Espooseen. Perinteita taalla on toki enemman, mutta ihmisten hinku henkiloautoiluun ja kovapalkkaisiin, onttoihin toihin muistuttaa kovasti Helsingin rikasta ymparyskuntaa.

No, olut on halpaa ja nakymat keskustaa ymparoivan rotkon aarella komeita.

Tags: , , , , ,

Mittakaava

Saavuimme eilen Lyoniin, pian puolenpaivan jalkeen. Isantamme Carcassonessa heitti meidat tietullille, jossa en ehtinyt sytyttaa kunnolla tupakkaa ennen ensimmaisen kyydin saapumista. Montpellierin tietullilla jouduimme odottamaan tovin kauemmin, mutta sitten saimmekin kyydin perille asti.

Matka oli paras ikina saamani ranskantunti, silla jouduin puhumaan kolmen tunnin ajan ranskaksi politiikkaa ranskalaisen vasemmistoalykon kanssa. Matematiikan professori kertoi ranskalaisen yhteiskunnan kurjasta tilasta ja elintasoerojen rajusta kasvusta. Hurjaltahan se kuulosti - 1400 euron mediaanipalkka ei ole kovin kummoinen. Tulipahan sekin sanasto tutuksi.

Toulouse on sailynyt mielessamme viela sielta lahtemisen jalkeen. Paikka oli toistaiseksi sympaattisin nakemamme ranskalaiskaupunki, monestakin syysta. Muutaman sadan tuhannen ihmisen kaupungissa oli maan matalin keski-ika ja enemman opiskelijoita suhteessa kokonaisvakimaaraan kuin missaan muussa kaupungissa. Osittain tasta syysta kaupungin hintataso on hieman matalampi kuin muissa Ranskan kaupungeissa. Nuori vaki lisasi myos kaupungin eloisuutta, ja kiinnostavia palveluita oli paljon. Etenkin kohtuuhintaiset kahvilat ja nettipaikat olivat matkalaisen mieleen. Ja tietenkin kaupungin aarimmaisen laadukkaat sarjakuvakaupat ovat kaupungille pelkkaa plussaa.

Toulouse oli paikka, johon tekee mieli palata.

Lyonissa kaikki on suurempaa. Talot ovat korkeampia, metrolinjoja on enemman, kavelykadut leveita. Suihkulahteet julistavat suuruutta, kauppoja on jokaisen nurkan takana.

Tama ei tunnu kuitenkaan paikalta, johon haluaisi muuttaa asumaan. Hatainen johtopaatos, mutta usein ensivaikutelma on luotettava. Vaikka tassakin kaupungissa on kotoisat kolonsa ja onnistuneet ratkaisunsa, kokonaisuus ei kutsu asumaan. Sanon taman siita huolimatta, etta kavelimme tanaan kaupungin iloja esittelvat kojumarkkinat, missa itseaan mainostivat niin kansalaisjarjestot, urheiluseurat kuin ykkosiin pukeutuneet, punaviinia lipitelleet kaupunginisatkin.

Ensivaikutelma Lyonista syntyy sen mittakaavasta. Taalla, kuten Pariisissakin, kaikki on hieman liian suurta.

Ehka minulla on viela toinen jalka maaseudun mullassa, kuten niin monilla suomalaisilla sanotaan olevan. Suuruus tuntuu poyhkealta ja prameilevalta, eika se tunnu olevan minua varten. Urbaanin ei tarvitse olla mielestani valtavuuden massivinen utopia.

Tags: , , , , , , ,

Sade

Sataa. Pitäisi jatkaa matkaa kohti Carcassonnea, mutta tien varteen ei huvita lähteä. Siellä kastuu.

Ranska voitti eilen Irlannin 1-0, mutta ainakaan Toulousessa se ei aiheuttanut suuria juhlia. Irlantilainen ystävämme Bennykin nieli tappionsa pystyssäpäin oranssi-valko-vihreää lippua liehutellen.

Poikien uho juopottelustakin jäi yhteen olutlasilliseen ja pieneen kupilliseen rommia. Benjaminin piti lähteä aamuseitsemäksi töihin Airbusin tehtaalle lentokoneita kokoamaan, Benny paljastui absolutistiksi.

Näin lyhyitä pysähdyksiä tehdessä harmittaa, ettei mihinkään ehdi tutustua kunnolla. Kaikki tarinat jäävät pinnallisiksi, eikä kaupunkeja ehdi millään tasolla ottaa haltuun. Toulousestakin olisi paljon hyvää sanottavaa jo nyt: pienet, kiehtovat kujat ja kirjakahvilat, sopiva koko, yliopisto-opiskelijoiden riehakas aloitusrituaali. Päivässä suuren osan ehtii nähdä, mutta juuri mitään ei pysty kokomaan.

Siksi kai japanilaisetkin ottavat niin valokuvia jatkuvalla syötöllä matkustaessaan. Kahden viikon loman aikana ei ole aikaa pysähtyä, joten kaikki tallennetaan kameralla kotona koettavaksi. Muistoja ei ole aikaa luoda, niiden työstämiseen pitää palata.

Meidänkin seikkailumme on tällä pikemminkin liikettä kuin syvää kokemista. Siispä lähdemme liikkumaan; tien varteen, sateeseen.

Tags: , , , , ,

Liftausonni

Liftausonni vaihtelee, sen on tällä reissulla saanut huomata.

Pariisista lähteminen oli, kuten olimme arvelleetkin, ihan yhtä tuskaa. Sopivaa liftauspaikkaa ei ollut löytyä millään, ja neljän tunnin ihmettelyn jälkeen löysimme itsemme paikallisjunamatkaa kokeneempana ja monta kilometriä kävelleenä lähiön moottoritierampista.

Kovin tavallista siis, suurkaupungeista pääseminen on aina hankalaa.

Pariisin jäätyä taakse matka on edennyt mukavasti. Pisimmät odotusajat ovat olleet parinkymmenen minuutin luokkaa. Kahdessa päivässä pääsimme mukavasti Toulouseen, yhteensä seitsemänsataa kilometriä. Hassuin kyyti taisi olla eilisen viisisataa kilometriä pitkä pätkä ruumisauton kyydissä.

Kyllä, ruumisauton. Ei minkään sellaisen mustan hautajaissaattovehkeen, vaan vainajien siirtoon tarkoitetun modernin paketti-Rellun. Kyytiin noustessa huomasi takana vähän kummallisen, harmaalla kokolattiamatolla päällystetyn ison kaapin, joka siis jälkikäteen selvisi jonkinlaiseksi kylmäkaapiksi. Jälkeenpäin tarkoittaa hetkeä, jolloin kuskilta on pakko kysyä ammattia, kun kojelaudalla on kaksisataa paria kumihansikkaita. (Vastaus: “Kuljetan ruumiita. Ei hätää, takana ei tällä hetkellä ole ketään.”)

Tänään käymme kiertelemässä Toulousea irlantilaisen Bennyn kanssa ja illalla lähdemme todennäköisesti paikalliseen irkkupubiin seuraamaan ranskalaisen isäntämme ja tämän edellä mainitun irlantilaisen kanssa Ranska-Irlanti -ottelua. Pojat ovat kehottaneet meitä valitsemaan puolemme ennen ottelua, ja molemmat ovat uhanneet auttaa tappion karvaan kalkin nielemiseen runsaskätisellä alkoholitarjoilulla.

Tilanne vaatii selvästikin äärimmäistä varoivaisuutta ja poliittista korrektiutta.

Muistutuksena vielä: Latailen verkkoon kuvia matkastamme sitä mukaa kun se on mahdollista. Matkagalleriaamme kannattaa siis käydä aina välillä vilkaisemassa.

Tags: , , , , , , ,

Kuvia Pariisista

Saavuimme eilisiltana Pariisiin. Uskomaton tuuri - monen tunnin odottelun jalkeen pysahtyy ensimmainen kyyti, joka viekin sitten suorilta koko matkan Amsterdamista perille asti.

Nukuimme parin paivan univelkoja, ja aamulla sosialisoin isanta-Vincentin koneen valokuvien nettiin laittamista varten.

Jotkut kuvat ovat sinansa tarinan arvoisia, ja koetan kirjoittaa niista paremmalla ajalla.

Tags: , , , , ,

« Older entries