Muutaman viikon jahkailun jälkeen sain vihdoin päätettyä, että kyllä, hankin meidän perheelle kaksipyöräisen laatikkopyörän eli perhepyörän eli kuljetuspyörän. Siis sellaisen fillarin, jossa on kuljetuskoppa lapsia ja ostoksia varten kuljettajan edessä.
Olen ajanut pari lyhyttä koeajoa Bakfiets.nl Cargobiken pitkällä versiolla. Eihän se samalla tavalla käyttäydy kuin ratafiksi, mutta ihan mukavan oloinen poljettava kuormajuhta se on kuitenkin. Nettilähteet väittävät, että se on noista eri kuljetuspyöristä paras ajaa, ja se merkitsee paljon.

Lapsi polkupyörän kyydissä, auton turva-istuimessa. http://www.bakfiets-en-meer.nl/2008/11/04/kyokos-bakfiets-cargobike/
Toinen merkityksellinen asia on se, että laatikkopyörään saa maxi-cosi- eli auton turvaistuimen sovitettua tiukasti paikalleen. Esikoisemme on määrä syntyä heinäkuussa, ja autonistuimessa pientäkin vauvaa voisi turvallisesti kuljettaa fillarilla. (Fillarihan on autottomalle kantakaupunkilaiselle asiointipeli, ei ulkoiluväline.)
Harmi, että pitkää koeajoa ei Suomessa oikein pääse tekemään, koska noita pyöriä ei kaupoissa ole. Sellainen pitää tilata. Ja se onkin sitten säätöä.
Periaatteessa on kaksi vaihtoehtoa, Ikifillari ja Sähköpyörä. Kaupanteko molempien kanssa tuntuu melkoiselta säädöltä. Sähköpyörä kertoo, että pyörät maksavat sieltä tilattuna myyjän ohjehinnan verran ja kehottaa katsomaan ohjehinnat netistä. Valmistajan nettisivu toteaa, että he eivät kerro hintoja, koska ne vaihtelevat maittain rahdin tms syyn takia niin paljon. Ikifillarilta menee viikko sähköpostitiedusteluihin vastaamisessa, jokaisen sähköpostin välillä.
Toinen säätöasia on, että Vaikka periaatteessa tiedän, mitä haluan, pikkusäätöjä on paljon. Esmes se, että Ikifillari myy nettisivujensa mukaan sekä Workcycles-pyöräpajan tuunaamia että Bakfiets.nl-merkin tehdasvalmisteisia pyöriä, joissa molemmissa on siis tuota haluamaani Bakfiets Cargobikea tarjolla. Tehdasversiossa ei ole lukkoa, napadynamoa tai Schwalben laaturenkaita, mutta Workcyclesin fillarissa on. Sain ikifillarilta tarjouksen pyörästä, mutta en mainintaa siitä, kumpi noista mahtaa olla kyseessä. Piti kysyä erikseen.
Sitten olisi vielä tietenkin mahdollisuus tilata suoraan netistä. Pariisilainen Holland Bikes toimittaisi kuljetuspyöriä Suomeen ihan kohtuullisen kuuloisella rahtihinnalla. Mieluummin sitä kuitenkin tukisi suomalaista yrittäjää.
Stay tuned. Tämä säätö jatkuu. Tilaus olisi määrä tehdä perinpohjaisen tiedustelun ja pohjustuksen jälkeen juhannuksen korvilla.