kuolemantuomio

Saddam Husseinin teloituksesta ei tullut hyvä fiilis, vaikkei hirmuhallitsijaa kyllä tule ikäväkään. Fiiliksiä ei pilannut vain se, että vastustan kuolemanrangaistusta, vaan myös se, että hommasta jäi paha lynkkauksen jälkimaku.

Hesarin mukaan George W. Bush oli luonnehtinut teloitusta “merkittäväksi merkkipylvääksi Irakin matkalla demokratiaan”. Ja milläköhän tavalla? Husseinin joutuminen tilille vakavista ihmisoikeusrikoksista toki oli tärkeää, mutta minun on vaikea nähdä diktaattorin hirttämistä kovin tärkeänä kansanvallan kannalta.

Amnesty ja Human Rights Watch ovat molemmat moittineet oikeudenkäyntiä sen puutteista. Todistajia ja puolustuksen asiamiehiä murhattiin oikeudenkäynnin aikana, minkä lisäksi koko hommassa oli pahasti näytösoikeudenkäynnin maku.

BBC:n uutisessa on Bushilta myös sitaatti, jossa hän kutsuu oikeudenkäyntiä reiluksi.

Olen viime aikoina lukenut toiseen kertaan Alan Mooren Vartijat-sarjakuvaromaania vuodelta 1984. Aikanaan varsin kumouksellinen epäsupersankarisarjakuva pohdiskelee omankädenoikeuden oikeutusta, ja nyt nuo pohdinnat tuntuvat taas pirun ajankohtaisilta. Populaarikulttuurissa esiintyy usein sama hahmo kuin populistisessa politiikassa: oikeamielinen, päättäväinen supersankari, joka tutkii rikokset, etsii syylliset, langettaa tuomiot ja panee ne saman tien toimeen. Oikeassa elämässä tällaiset “oikeamielisyydet” harvoin kestävät kovin tarkkaa tarkastelua - mutta silti niillä on tilausta, kun kansa kaipaa helppoja ratkaisuja.

Saddamia ei tosiaan tule ikävä, mutta miksi helvetissä tämän piti päättyä näin? Hirmuhallitsija pistettiin tilille vain murto-osasta niistä rikoksista, josta hänet olisi pitänyt tuomita oikeudessa ja hirtettiin heti tilaisuuden tullen. Minä olisin halunnut nähdä hänet tuomiolla paljosta muustakin - ja vankilassa koko lopun elämäänsä.

Ilta-Sanomissa uutisoitiin tänään kyselytutkimus, jonka mukaan kolmannes suomalaisista olisi valmis hyväksymään kuolemanrangaistuksen. Harmi sanoa, mutta ei tämä nyt niin iso yllätys ollut. “Saunan taakse vaan” -ajatteluun törmää aika usein.

Sen sijaan mielenkiintoista oli se, että eläkeläiset olivat selvästi jyrkemmin kuolemanrangaistusta vastaan kuin nuoremmat, ja kaikkein hanakimmin hirttosilmukkaa heiluttelevat työikäiset.

Eihän tuollaisesta kyselystä kovin kummoisia päätelmiä pitäisi lähteä vetämään, mutta koska spekulointi on kivaa, heittäisin ilmaan irtoajatuksia: Onko niin, että kun vanhuus tulee lähelle ja kuolema kolkuttelee ovella, alkaa elämää arvostaa ja äärimmäisten päätösten tekeminen muiden elämästä tuntua vieraalta? Ja voisiko olla niin, että kuolemantuomion kannatus liittyy nopeiden ja tehokkaiden käytännön ratkaisujen etsimiseen, mikä olisi puolestaan yleisin ajatusmalli ahkerimmassa työnteon vaiheessa.

Erityisen tehokastahan on muuten joukkopäätöksellä lynkkaaminen heti epäillyn löydyttyä. Inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus ovat molemmat pirun aikaaviepiä ja kalliita ratkaisuita, kun pitää pohtia, punnita ja pitää huolta. Vanhuksista ja vangeista.

Okei, nyt tunnustan vähän revitteleväni otsikossa. Kuolemantuomioita ei ole vielä langetettu, mutta niiden vaara on olemassa.

Kyse on siis viime syksyn mellakoissa pidätetyistä ihmisistä, jotka protestoivat kaduilla syyttäen hallitusta vaalituloksen väärentämisestä. Poliisi ampui yli neljäkymmentä mielenosoittajaa kuoliaaksi, yli 200 loukkaantui. Mellakoiden jälkipuinnin yhteydessä 131 hallitusvallalle epämieluista ihmistä vangittiin, heistä yli 80 on yhä kiven sisässä. Vangittujen joukossa oli parlamentissa työskenteleviä opposition jäseniä, oppositiojohtajia ja puolueettomia toimittajia.

Tämä ylitti uutiskynnyksen. Hesarikin kertoi yhden palstan pikku-uutisessa mellakoista ja pidätyksistä.

Oikeudenkäynnit vangittuja vastaan alkavat ensi viikolla, ja osasta syytteistä voi seurata kuolemantuomio. Amnesty International katsoo, että kaikki heistä ovat mielipidevankeja, siis vangittuja mielipiteen ilmaisun vuoksi. Heidän puolestaan vetoamiseen löytyy ohje klikkaamalla tapauksesta kertovan nettisivun “printer friendly” -linkkiä.

Nyt voisi olla hyvä toimia, ettei käy Ken Saro-Wiwat.

Thaimaassa kaksi parikymppistä kalastajaa, Wichai Somkhaoyai ja Bualoi Posit, ovat saaneet kuolemantuomion brittiläisen reppureissajan raiskauksesta ja murhasta. Tapaus on siitä erikoinen, että siinä on havaittavissa hieman kansainvälistä ristivetoa.

Ensinnäkin Kathrine Hortonin julma murha herätti valtaisaa huomiota Briteissä, kun nuoren naisen ruumis löydettiin rannalta 2. tammikuuta. Kansainvälisen paineen alla maineestaan huolestuneen lomasaaren viranomaiset etsivät syylliset pikavauhtia ja oikeuskäsittely oli valmis kahden viikon kuluttua ruumiin löytymisestä.

Vaikka Kathrine Hortonin murha oli kauhistuttava, kauhistuttavaa on myös supervauhdilla toimineen valtiokoneen verenhimo. Tuomarien lisäksi tappotuomion julisti Thaimaan pääministeri, joka totesi kalastajien tahranneen maan julkisuuskuvan ja ansaitsevan siksi kuolla.

Amnesty International, jonka päämaja on Lontoossa ja jossa varmasti on tilannetta päästy seuraamaan melkoiselta aitiopaikalta, on ilmaissut huolensa mahdollisesta oikeusmurhasta. Köyhillä kalastajilla tuskin oli mahdollisuutta erityisemmmän reiluun oikeudenkäyntiin, etenkään kun vauhti oli näin nopea ja vastassa valtionpäämies ja Ison-Britannian lehdistö.

Kuolemantuomion toimeenpanoa vastustavat Amnestyn lisäksi myös Ison-Britannian viranomaiset ja Hortonin vanhemmat.

Kiinan viranomaiset vahvistivat joulukuussa, että maa myy teloitettujen vankien elimiä elinsiirtoihin sekä Kiinan sisällä että ulkomaisille klinikoille. Asiasta on liikkunut tietoja jo vuosia, mutta virallinen vahvistus groteskille käytännölle tuli vasta nyt. Suomessa asiaa on tehnyt hiljattain tunnetuksi toimittaja Niina Jaatinen, jonka reportaaseja Kiinan elinkaupasta julkaistiin kuun alkupuolella muun muassa Kalevassa, Keskisuomalaisessa ja Turun Sanomissa.

Teloitettavien elimillä käytävä kauppa on melko huimaa bisnestä. Maksansiirto maksaa kiinalaiselle asiakkaalle 27000 euroa, ulkomaiselle 36000. Taipei Timesin mukaan (via Nettipäiväkirja) ulkomaiset firmat tietävät vähintään kaksi viikkoa etukäteen sopivan siirrännäisen tulosta – teloitettavilta siis otetaan etukäteen veri- ja kudosnäytteet elimen yhteensopivuuden varmistamiseksi. Muun muassa Amnesty on epäillyt, että Kiinassa teloitetaan ihmisiä sen mukaan, miten tarvetta siirrännäisille ilmenee. 90 prosenttia elinsiirroissa käytettävistä elimistä on Kiinassa peräisin teloitetuilta vangeilta.

Guardian raportoi syksyllä, että sisäelinten lisäksi teloitettujen ihoa otetaan talteen. Siitä tehdään mahdollisesti esimerkiksi ihonhoitotuotteita euromarkkinoille. Iho kuntoon, murhaajaa naamalle!

Kiinan viranomaiset väittävät, että jokaiselta elimenluovuttajalta on pyydetty luovuttajan ja/tai omaisten lupa elinten luovuttamiseen. Käytännössä tätä sopii epäillä, etenkin kun käsittääkseni itäisillä alueilla pidetään uskonnollisesti kohtuullisen suotavana ihmisen päätymistä manan majoille jotakuinkin elimistöltään täydellisenä kokonaisuutena. Jälkeenpäin ilman lupia tehtyjä elinten irrotuksia on hankala todistaa, koska ruumiit tuhkataan.

Laajamittainen elintensiirtobisnes on vain yksi pöyristyttävä piirre Kiinan tavassa käyttää kuolemanrangaistusta. Kiina teloittaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin koko muu maailma yhteensä. ”Virallinen luku” on 3400 ihmistä vuodessa, mutta keväällä 2004 Kiinan kongressin jäsen ilmoitti maan teloittavan 10 000 ihmistä vuosittain. Vertailukohdaksi: koko maapallolla vuosittain teloitetaan Amnestyn arvion mukaan mukaan ”ainakin 3800 ihmistä”.

Tappamisen tehostamiseksi Kiina otti pari vuotta sitten käyttöön teloitusbussit, pyörillä liikkuvat teloituskammiot, joissa voidaan ottaa hengiltä 24 ihmistä yhdellä kertaa. Eikä teloitetuksi joudu vain murhamiehiä: kuolemanrangaistuksen voi saada Kiinassa esimerkiksi veronkierrosta.

Olympia-aatetta kannattava maa, selvästi.

Yhdysvallat teloittenee tuhannennen vankinsa sitten vuoden 1977 tällä viikolla. On jotenkin kummallista, että vapaa ja demokraattinen valtio teloittaa enemmän väkeä kuin esimerkiksi Saudi-Arabia. Ei vain mahdu kaaliin.

Kaikki perustelut kuolemantuomion puolesta ovat ihmisarvoa alentavia. Sanottiin sitten, että murhaamalla toisen ihmisen murhaaja tekee itsestään eläimen tai että valtio säästää paljon vähentämällä vankien lukumäärää, väite sisältää ajatuksen siitä, että on ihmisiä, jotka eivät ansaitse elää. Kyllähän tämä ajatus tulee murhaajapedofiileista lukiessa mieleen, mutta kuka helvetti minä olen ihmisen arvoa määrittämään? Read the rest of this entry »

Yhdysvalloissa Teksasin osavaltio aikoo teloittaa ensi viikon keskiviikkona, 2. marraskuuta, vuonna 1994 kuolemaantuomitun Jaime Elizalden. Tapaus on ikävä, moneltakin kantilta. Eniten siksi, että Elizaldea vastaan esitetty todistusaineisto ei ole aukoton.

Itse en hyväksy kuolemantuomiota missään tapauksessa. Se on mielestäni sitä ihmisarvoa alentavaa kohtelua, joka kielletään ihmisoikeussopimuksissa. Ihmisoikeussopimuksissa määritellään myös, että ihmisoikeudet ovat luovuttamattomat, eli niistä ei määritelmän mukaan pääse eroon, teki mitä teki. Vastenmielisintä kuolemantuomiossa minusta on se, että valtio ryhtyy leikkimään jumalaa ja päättämään turhan suurista asioista - kuten vaikkapa siitä, kuka ansaitsee elää ja kuka ei. Read the rest of this entry »