kuluttaminen

Vajaa vuosi sitten kirjoittamani merkintä verkostomarkkinointifirma Amwaysta on noussut ylivoimaisesti suosituimmaksi Pohdiskelevan liftarin artikkeliksi. Sen on lukenut nelisentuhatta netinkäyttäjää, joista suurin osa on tullut Googlen kautta etsimään tietoa Amwaysta. :”(Tämä on muuten hyvä esimerkki siitä, miten Google ja blogosfääri muodostavat merkittävän median, jonka kautta ihmiset voivat ja nykyään osaavat hakea tietoa, jota valtamediasta ei ihan noin vain löydy. Arttu kiinnitti tähän huomiota Pohdiskelevan liftarin kommenteissa hiljattain.)”:

Viimeisimmän kuukauden aikana merkintä on herännyt eloon, kun ihmiset ovat innostuneet artikkelia kommentoimaan. Nostan tähän nyt otteen Kibaristin kommentista, jossa laskeskellaan, kannattaako ryhtyä kauppaamaan kavereille saippuaa verkostomarkkinointiyrittäjänä vai osuuskaupan kassana:

Hieman matematiikkaa tähän väliin:

1) Matti tekee 40h/vko töitä palkalla X, jonka lisäksi hän harrastaa Amway-verkostomarkkinointia 12h/vko. Matti saa vuoden päästä 100e/kk bonuksia amwaystä(100e perustuu muutaman amway-kaverini ilmoittamiin lukuihin, voi olla suurempi tai pienempikin). Lisäksi Matti käy amway-seminaareissa ja ostaa amway-opetusmateriaalia noin 20e/kk.

2) Ville tekee töitä 40h/vko, myös palkalla X. Tämän lisäksi Ville tekee 12h/vko töitä kaupan kassalla, tuntipalkalla 7,5e/h. Täten Ville tienaa kaupan kassalta bruttona n. 360e/kk. Ville ei osta amway-materiaalia eikä myöskään maksa kaupan koulutustilaisuuksista.

Kumpi pojista tienaa enemmän, Matti vai Ville?

Villehän se, käteen hänelle jää suurin piirtein neljä kertaa enemmän rahaa per työtunti kuin Matille.

Debatti jatkukoon. Mitä minuun ja verkostomarkkinointiin tulee, me pysymme vastedeskin kaukana toisistamme. Luulenpa, etten enää edes kirjoita asiasta, vaan annan muiden hoitaa senkin homman puolestani.

Mari Koo on kirjoittanut hauskan alustusluonnoksen Thorstein Veblen kirjasta Joutilas luokka.

“Naisten omistaminen oli omistusoikeuden ensimmäinen taso. Sittemmin naisesta on tullut merkki kotitalouden varallisuudesta: hän on miehen tuottamien tavaroiden seremoniaalinen kuluttaja.”

Kirja on siis analyysi amerikkalaisesta miljonääriluokasta 1800-luvun lopulla.

Löysin myös liftarituttu Sampon blogin, koska Suvi linkitti sieltä tänne. Koska tiedän molemmat ihan täysin eri piireistä (verkkotuttuja tosin molemmat) pidän tätä osoituksena maailman pienuudesta.

Jaaa nyt on vuorossa päivän todellisuudestavieraantumispalkinnon jako. Titteli menee tänään Ilta-Sanomiin kirjoittaneelle nimimerkille Luomakunnan suurin peto ihminen, joka tuomitsee metsästyksen todeten, että

Ymmärrän, että aikoja sitten ihmisten on ollut pakko metsästää pysyäkseen hengissä. Mutta tänä päivänä lihaa saa lähimarketista, jos sitä ruokavalioonsa kaipaa.

Nimimerkki osoittaa kirjoituksellaan menettäneensä täysin kosketuksen reaalimaailmaan. Lihasta on tullut tuote, joka vain kasvaa tyhjiöpakkauksessa ja kypsyttyään ilmestyy marketin kylmäkaappiin. Erinomaista.

Pohdiskeleva liftari suosittelee muillekin eettisesti ajatteleville kuluttajille todellisuudesta vieraantumista, joka helpottaa huomattavasti omien valintojen perustelua. Kun ei ajattele tehokasvatettua eläintä eläimenä vaan kaupasta ostettavana kulutustuotteena, ei tule paha mieli. Ajoittainen metsästäjien julmuudelle vihoittelu parantaa tehokkaasti omatuntoa. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Pidemmälle pohdiskelua tulee ehdottomasti välttää. Se saattaa aiheuttaa ahdistusta sekä heikkohermoisten tapauksessa pahimmillaan jopa pakottaa muuttamaan elämäntapoja.

Maikkarin uutisissa oli eilen otettu vinkeä näkökulma saksalaisten “uuteen” bisnesideaan, viimeistä myynti-/käyttöpäivää lähentyvien ruokien myymiseen alennuskorista pilkkahinnalla: ruokateollisuuden etu. Uutisen mukaan Saksassa maatalous ja ruuanjalostajat pelkäävät nyt housut tutisten, että halpoja loppuunmyyntituotteita ostavat saksalaiset ajavat alan perikatoon.

Hei haloo, oliko tässä taas yhtään mietitty mistä on kyse? Nuo samat safkathan menisivät seuraavana päivänä roskikseen, nyt joku maksaa niistä ainakin jotain. Saksalaiselle kansantaloudelle tuostakin säästöstä on hyötyä, josko valmistajan kannalta einesten menekki toki paranee kauppiaan hukkaprosentin kasvaessa.

Ympäristökin kiittää pihiä saksalaista. Vaikka osa ahneuspäissä ostetuista ruuista pilaantuisi sitten kotona jääkaapissa, niin ainakin osa siitä tulee käyttöön. Tätä voisi pitää jonkinlaisena kaupallisettuna dyykkaamisena tai ainakin eettisenä syömisenä by accident.

Fiksummalta näkökulmalta ilmiöön olisi tuntunut vaikkapa irvailu sille, että sakemannit eivät taida juuri perustaa ruuan laadun päälle, kun pistävät suuhunsa moista roskaa. Uutisen mukaan saksalaiset käyttävät suhteessa tulotasoonsa ruokaan vähemmän rahaa kuin kukaan muu Euroopassa. Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa muuten todettiin, että kalliisti syövät syövät (Japani, Ranska) terveellisemmin, elävät pidempään ja pysyvät laihempina kuin halvalla syövät (USA). Siis noin tilastollisesti.

Maalle muuttanut tuttava otti pitkästä aikaa yhteyttä. Oli kuulemma projekti, josta voisi olla hyötyä. “Se on vähän liiketoimintaa, vähän verkostoitumista. Tämä on juuri sellainen juttu, josta juuri sinun kaltaisillesi aktiivisille ja kiireisille ihmisille voisi olla hyötyä, mutta sitä ei oikein voi selittää. Se pitää vain itse tajuta”, sain vastaukseksi, kun sanoin, etten juuri nyt ehdi tai halua mukaan mihinkään uusiin virityksiin.

Tyttöystäväni ennätti kuitenkin tapaamaan, ja meni “projektin” infotilaisuuteen. Homma vaikutti varsin epäilyttävältä, kyseessä oli nettikauppa “jossa jokainen on kauppias”. Lähtemällä mukaan voisi esittelijöiden mukaan siirtyä passiivisesta kuluttajasta passiivisen tulon saajaksi.

Totesimme yhteistuumin, ettemme ole kiinnostuneita.

Tuttava pyysi pari viikkoa myöhemmin kahville. “Voihan sitä muustakin puhua.” Ei voinut. Totesin, että koko homma kuulostaa minusta tupperwaren ja dotcomin yhdistelmältä, pyramidihuijauksen ja verkostomarkkinoinnin sekasikiöltä. Sain vastaukseksi epämääräistä mainospuhetta, jossa mistään ei puhuttu oikeilla nimillä, mutta taustalla oli lupaus rikastumisesta.

Lopuksi sain tuotekatalogin, josta “ei saa kokonaiskuvaa”. Siitä sai kuitenkin nimen.

Amway.

Nimen perusteella oli hyvä hakea faktoja verkosta. Firman omilla sivuilla asiasta kerrotaan melkoisen vähän, mutta yhtiön nimen perusteella on helppo etsiä myös muiden näkemyksiä. Ja niitähän minä juuri kaipasin.

Amway on yksi vanhimmista verkostomarkkinointibisneksistä. Se on perustettu jo vuonna 1959, ja se toden totta on tuonut rikkautta. Omistajilleen.

Yritys myy pääasiassa kosmetiikkaa, mutta myös paljon muuta. Vuodesta 1999 yhtiö on toiminut verkossa nimellä Quixtar. Samana vuonna yritys rantautui myös Suomeen.

Skeptikkojen verkkosanakirjassa Amway on saanut oman lukunsa. Siellä ihastellaan, miten Amway on onnistunut luomaan pyramidihuijauksen, joka ei kuitenkaan täytä laittomalle pyramidihuijaukselle asetettuja ehtoja, mikä tekee siitä tavallaan laillisen pyramidihuijauksen - eli siis vain pyramidin, ei huijausta. Muun väittäminen taitaisi mennä jonkinlaisen oikeushenkilön kunnianloukkauksen tasolle.

Amwayn pyramidissa mukana olevat kokevat saavansa voittoa kaupasta, mutta todellisuudessa suurin voitto syntyy mukaan värvättävien uusien “kumppanien” liittymisestä – ja ne voitot menevät koko systeemin omistajille. Käytännössä hyvin vähän kaupasta menee muille kuin myyjille itselleen, joten myyjänä olemisen ja “passiivisen tulon” nauttimisen sijaan verkoston jakelijat, siis yksittäiset ihmiset, päätyvät hamstraamaan tuotteita omiin kylpyhuoneisiinsa.

Uskon hyvin pitkälti samaan kuin Forbesin artikkelitoimittaja, joka toteaa mukaan liittyvien täyttävän todennäköisemmin hyllynsä Amwayn shampoopulloilla kuin taskunsa rahalla.

Amwayn systeemi ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Erikoisen siitä tekee uskonnollisuutta lähentelevä into, jolla mukaan liittyvät ihmiset siihen suhtautuvat. Ainakin heillä tuntui olevan oma kielenkäyttönsä, jossa sanat pyramidihuijaus ja verkostomarkkinointi määriteltiin uudelleen.

Ja kyllä, pakkohan se on myöntää, minäkin kiinnostuin yrityksestä siitä pari kertaa pakolla kuultuani. Se inspiroi tutkimaan asiaa hetken, ja teksti oli oikein mukava kirjoittaa verkkoviitteiden pohjalta. Prosessin kuluessa löysin myös asiallisen, suomenkielisen verkostomarkkinointiblogin, jolle voi toivottaa vain onnea ja menestystä.

Lisäyksiä:

Verkosta löytyy jonkin verran Amwaysta ja/tai Quixtarista bloggaavia ihmisiä.

• QuixtarBlog vaikuttaa melko hyvältä ja viihdyttävältä.
• QuixtarBlog listaa myös muita hyviä Amway-blogeja.