kirjoittaminen

You are currently browsing articles tagged kirjoittaminen.

Goatse – sokeeraava valokuva | Jani Sourander
Sourander pohdiskelee sokeerauskulttuuria: "Jos sosiaalista sokeerauskulttuuria ei olisi olemassa, moinen sivusto ei olisi koskaan saavuttanut suosiotaan. Yhdessä ällöäminen on kivaa. Porukalla pitää olla selviä ”ei”-asioita, joille voi yhdessä nauraa. Sopivat naurun kohteet vaihtelevat ajasta riippuen; keskiajalla julkiset eläinrääkkäykset olivat yleinen huvittelun ja vitsailun aihe."

Tämä on ärsyttävää otsikointia | Mari Koo
Mari ehdottaa boikottia jutuille, joiden otsikko on laadittu vain keräämään klikkauksia. Postaus on ihan poikkeuksellisen kommentoitu ja linkattu lukemissani blogeissa, harvoja viimeaikojen instant-klassikoita.

r c hill photography
Tunnen Richardin ensimmäisenä vimpan päälle inspiroituneena 100 tuntematonta -harrastajakuvaajana. Ilmeisesti inspiraatio on vienyt pitkälle – nyt mies on perustanut kuvaustekniikkaa melko syvistä vesistä luotaavan blogin ja näyttää pyrkivän tosissaan ammattikuvaajaksi.

18.1.2009 by delicious | No comments

4.365 Onko luovan työn tekeminen ilmaiseksi idioottien hommaa? Juu tai ei, niin kansainvälisessä valokuvausblogosfäärissä se on ainakin ollut puheenaihe. Ja se, mikä pätee valokuvaukseen, pätee melko suoraan myös kirjoittamiseen, eikö?

Strobistin David Hobby kirjoitti pari viikkoa sitten postauksen Four Reasons to Consider Working for free. Ilmaisduunin ylistys kirvoitti hemmetinmoisen keskustelun. Höpötys on täynnä asiaa ja ennen kaikkea väärinymmärryksiä. Suosittelen lueskelemaan ainakin osan keskustelusta läpi, jos aikaa on.

Koska aikaa tai keskittymiskykyä teillä ei kuitenkaan ole, referoin: Hobbyn perusajatus oli, että luovuudelle ja omalle innolle olisi hyväksi tehdä välillä proggiksia, jotka ovat juuri sitä mitä itse haluaa – vaikkei siitä välttämättä saa rahaa. Varsin mainio valokuvaaja Chase Jarvis peesasi ajatusta, Vincent Laforet sanoo kyllä mut ja John Harrington veti koko ajatusta turpaan kuusinolla. Kommentteja näissä postauksissa on yhteensä useita satoja.

Hobby kirjoittaa itse haluavansa kehittyä kuvaamaan luovia tilannemuotokuvia ihmisistä, jotka ovat parhaita siinä mitä tekevät. Jos hän ottaisi kuvat esimerkiksi aikakauslehtien henkilöjuttuihin, AD ja toimittaja olisivat kertomassa, mitä pitää tehdä. Niinpä hän on päättänyt itse ihan omalla ajallaan ottaa yhteyttä mielenkiintoisiin ihmisiin ja ehdottaa, että kuvaisi näitä – ilmaiseksi. Silloin ei kukaan ole määräämässä, millaiset värisävyt kuvissa pitää olla, millaista fiilistä pitäisi hakea eikä niskassa ole paineita pakko-onnistumisesta.

Hobbyn kriitikot sanovat, että ilmaiseksi kuvaavat ammattilaiset ovat valokuvauksen syöpä. He vievät leivän muiden ammattilaisten suusta ja polkevat ammatin arvostusta.

Innostuin märehtimään asiaa, koska Hobbyn postauksen jälkeen keskustelu alkoi rönsytä kaiken maailman erilaisiin syihin kuvata ilmaiseksi. Tässä listaa:

  • Vapaaehtoistyö
    Ihmiset sekoittivat ajatuksen ammattikuvaajan ilmaisproggiksista hyväntekeväisyyteen. Saahan sitä hyväntekeväisyyttäkin tehdä, mutta se on kyllä ihan oikeasti duunin tekemistä ilmaiseksi. Monet ilmaistyötä teettävät järjestöt voisivat maksaakin, mutta ovat pihejä. Ei vapaaehtoistyö ole irrottelua arkiduunista, se on omantunnonkysymys.
  • Ilmaisnäytteet
    Se, että kirjoittaa tai kuvaa ilmaiseksi jollekin firmalle, jotta saisi jalan oven väliin, on sama asia kuin jakaisi ilmaisnäytteitä keksipakkauksista Rautatientorilla. Voipi olla hyvä idis joskus, vaan voipa olla huonokin. Ja siinä voi viedä leivän toisen kuvaajan suusta tekemällä työtä ilmaiseksi tuntitaksan sijaan.

    Ilmaisnäyteosastoon muuten kuuluvat myös luovalle alalle pyrkivien ilmaiset tai pahasti alihinnoitellut työt. Monet firmat käyttävät innokkaita ja arvostaan epävarmoja aloittelijoita röyhkeästi hyväkseen.

  • Vaihtodiilit
    Joku meni selittämään, että tekee duunia ilmaiseksi, kun ottaa kuvia ilman rahakorvausta jollekin firmalle joka puolestaan antaa omia tuotteitaan ilmaiseksi. Tuohan on vaihtotaloutta, ei mitään luovaa irrottelua markkinatalouden ahdistavien sääntöjen ulkopuolella.
  • Kaverinpalvelukset
    Jotkut sanoivat kuvaavansa ilmaiseksi sukujuhlissa tai naapurien pyynnöstä. No totta mooses, mutta se on ammattilaiselle vähän kuin muuttoapua antaisi. Riippuu ihan siitä, miten hyvissä väleissä on, sattuuko silloin justiinsa ehtimään. Harrastelijalle tämä voi olla hyvää harjoitusta, mutta muutaman juhlakeikan jälkeen pönöttävien puolituttujen ikuistaminen tuntuu kyllä varmasti duunilta siinä missä pianon kantaminen kuudenteen kerrokseen.

Edellä mainituissa keisseissä ei vaihdu rahaa, mutta jonkinlaisen palkkion perässä työtä tehdään: parempaa omaatuntoa, markkinointia, vaihdantataloutta tai palveluksia ja arvonantoa. Se, onko ollut ilmaistyötä tekevät dille, riippuu ihan tapauksesta.

Ei Hobbykaan niin tyhmä ole, että ottaisi ilmaiskuvia maailman huippunimien mainoksiin. Jos kuvattavat päättävät (ilmaisten)kuvausten jälkeen tehdä hänen otoksillaan rahaa, ottaa Hobby kaupallisesta kakusta oman osansa.

Pikemminkin kuin ilmaisesta työstä, Hobbyn olisi pitänyt minusta puhua harrastamisesta. Tunnen useita valokuvaajia, jotka sanovat “harrastavansa” valokuvausta, millä he käytännössä tarkoittavat kuvaavansa myös silloin, kun siitä ei saa rahaa. Harrastusproggikset ovat yleensä sellaisia, joista kukaan ei olisi ainakaan etukäteen valmis maksamaan, mutta joita on hauska tehdä. Jos rahaa sitten jälkikäteen jostain tulee, se on kiva ylläri.

Tunnen toki myös kuvaajia, joille kuvaaminen on vain (tosin yleensä varsin mieluisa) duuni. Ja vain idiootti tekee duunia ilmaiseksi.

Minun mielestäni Hobby on tietenkin oikeassa. Välillä pitää irrotella, ja raha kahlitsee. Siksi välillä olisi hyvä kehitellä oman alan harrastusproggiksia omaksi iloksi ja innostukseksi.

Pitkän tarinan päätteeksi havainto, jota olen pohtinut jo ennen Hobbyn postauksesta alkaneen keskustelun lukemista: Kuvauksen ammattilaisista moni kokemukseni mukaan siis harrastaa kuvaamista, mutta sen sijaan tuntemistami kirjoittamisen ammattilaisista vain harva tietääkseni irrottelee vapaa-ajan kirjoitusproggiksissa.

Mistäköhän moinen johtuu? Suhtautuvatko kirjoittajat ja kuvaajat työhönsä eri tavoin vain tunnenko vain väärät kirjoittajat?

Tags: , , , ,

Kannattaako kirjailijan blogata? | Sokeripala
"Ihailin nuorempana kovasti Neil Gaimania. Olin muodostanut hänestä päähäni tyylikkään goottiunelman ja arvatkaa miltä tuntui, kun luin hänen blogistaan, että hän harrasti kuminauhajumppaa ennen kirjakiertuetta, koska oli päässyt mahaa kertymään!" Niin, kannattaako kenenkään oikeesti kirjoittaa julki arkimaneereitaan? Edes printtiin?

Become Web Dead: Erase Your Online Identity in 10 Steps: | SMASHgods
"There are some practical steps a savvy surfer can take to prevent (and reverse) the “morning after” effects associated with putting TMI on the web." Eräänä päivänä tapan itseni verkosta. Paitsi duunijuttuja en taida kyetä. (via Halo Efekti)

Arab Columnists: The Economic Crisis – A Conspiracy by U.S. Government, American Jews | MEMRI
"In recent articles, several Arab columnists wrote that the global economic crisis is the result of a conspiracy by the U.S. government, by American Jews, and/or by the Zionists. They claimed that the conspirators were aiming to prevent the establishment of a Palestinian state, to seize Arab wealth, and to take over the global economy – all as a means of increasing their influence in the world." Siis mitä helvettiä? Onko Loka-Laitisen annettu kirjoittaa arabilehtiinkin? (via Halo Efekti)

Big Tech Companies Back Global Plan to Shield Online Speech – NYTimes.com
"Google, Microsoft and Yahoo and a group of human rights and public interest organizations plan to introduce Wednesday a global code of conduct that they say will better protect online free speech and privacy against government intrusion." No jopas, suuret pahat ryhtyvät oikomaan tekemiään vääryyksiä? Mainiota, jo oli aikakin.

28.10.2008 by delicious | 1 comment

Journalists Should Follow President Bush’s Example | Poynter Online
Roy Clark pilkkoo Bushin puheen paloiksi ja näyttää, miten sen kirjoittaja on tehnyt vaikeista asioista ymmärrettäviä. Olen samaa mieltä Clarkin kanssa siitä, että tuosta on syytä ottaa opiksi. Opit kääntyvät hyvin myös suomenkieliseen kirjoittamiseen.

China watches over internet café customers in web crackdown | Times Online
Kaikki pekingiläiseen nettikahvilaan menijät joutuvat vastedes valokuvaan, ja valokuvat pannaan hallituksen tietokantaan. Kiinan hallitus näemmä kiristää otettaan verkosta jälleen, vaikka olympialaistenhan lupailtiin tarjoavan jotain muuta. Aika paksua huttua.

19.10.2008 by delicious | No comments

Iso suomen kielioppi – verkkoversio
Kappas, tämäpä mainio työkalu: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Iso suomen kielioppi verkkoversiona (via suviko/dst)

Maissintähkä iskee takaisin! | Globbarit – toimintaa paremman maailman puolesta
Aina hauskaa, kun kuville löytyy käyttöä. Napsin kesällä kuvia Tauko-putiikin tekemistä globbausvaatteista, nyt ne päätyivät käyttöön maailman ruokapäivänä.

16.10.2008 by delicious | No comments

Nettiuutisten lukijat eivät kaipaakaan lyhyitä tekstejä, vaan lukevat itseään kiinnostavista aiheista pidempiäkin juttuja. Poynter Instituten Eyetrack-tutkimuksen [1] keskeisimmän havainnon mukaan lukijat etsivät nopeasti silmäilemällä itseään kiinnostavat otsikot ja syventyvät sitten niihin ajan kanssa.

Kaksi kolmesta lukijasta luki mielenkiintoiseksi valitsemansa jutut kokonaan, alusta loppuun. Tämä on melkoinen uutinen aikana, jolloin verkkosivujen lukijoita pidetään keskittymiskyvyltään kultakaloina [2] ja nettituottajat vaativat lyhentämään uutisia taustoittavat jutut muutaman rivin rykäisyiksi. Lukijoilla riittää into pidempiikin teksteihin, kunhan aihe kiinnostaa.

Journalistille tosin tarinan keskeisin opetus on ennestään tuttu: tärkeintä on otsikoida hyvin ja keskittyä muotoilemaan pari ensimmäistä lausetta kunnolla. Kun lukijan kiinnostus on näillä täkyillä napattu, lopusta ei tarvitse juurikaan murehtia.

Lisäys: Online Journalism Review’ssa on mainio artikkeli, jossa summataan tutkimustuloksia katseen kulusta verkon uutissivuistoilla. Sieltä löytyy myös tuo Suvikon kommenteissa heittämä havainto, että miehet tuijottavat kuvissa olevien ihmisten haarovaliä sekä analyysi siitä, miten tuloksia voisi toimitustyössä soveltaa.

Viitteet:
  1. Eyetrack-tutkimuksessa seurattiin noin 600 lukijan silmän liikettä paperilehden sivuilla ja verkkouutisissa. Tutkimuksella saatiin uutta tietoa ihmisten tavoista lukea lehtiä ja verkkosivuja.
  2. Tosin myytti kultakalojen muististakin on kumottu – kultakalathan todistetusti voi opettaa kulkemaan esteratoja tai vaikka pelaamaan “jalkapalloa”, mikä edellyttää keskittymis- ja oppimiskykyä.

Tags: , , , , ,

Sain vihdoin ja viimein tulostettua ja luettua Jeren blogiaiheisen gradun. Lukemisesta innostuin ajattelemaan asiaa ja sain töihin pyöräillessäni oivalluksen, joka on monille varmasti selviö, mutta josta en ole kovin usean nähnyt kirjoittavan: helpoin tapa käsittää suurinta osaa blogistaniin liittyvistä ilmiöistä, on ajatella bloggaamista harrastuksena.

Ajatus kimposi Jeren tutkielmassaan läpikäymistä perinteisistä tavoista jakaa blogeja sisällön perusteella nettipäiväkirjoihin ja linkkiblogeihin tai teknologiasta, politiikasta ja henkilökohtaisista asioista pidettäviin blogeihin.

Mietin, voisiko bloggaajat jakaa myös vaikkapa tiedottajiin ja kirjailijoihin; osa bloggaajista kirjoittaa saadakseen jonkin ajatuksen julkisuuteen – tiedottaa – ja osa haluaa pääasiassa ilmaista itseään – kirjoittaa. Jerellä on hyvä pätkä aiheesta (ks. gradun sivu 68), kun hän kirjoittaa erilaisista tavoitteistsa osallistua blogimaailmaan, joskin hän löytää motiiveja kolme: yhdet kirjoittavat ja kommentoivat rakentaakseen identiteettiään (henkilökohtaiset päiväkirjat, vaikkapa Veloena), toiset haluavat vaikuttaa mielipiteiden muodostumiseen (Vahtikoira), kolmannet haluavat koota tietoa (linkkiblogit, vaikkapa Linko tai Just sopivasti).

Jäin pohdiskelemaan myös niitä merkintöjä, joissa on kirjoitettu muista blogeista ja bloggaamisesta tai jopa bloggaamisesta bloggaamisesta. Miksi blogeissa puhutaan vaikkapa blogeihin linkittämisestä? Eihän sen pitäisi olla kovin merkittävää oman identiteetin tai poliittisen mielipiteiden muodostuksen kannalta, ja maailmanmittakaavassa se on kyllä varsin yhdentekevää tietoakin.

Pyörän päällä Sturenkatua alas kohti Töölönlahden rantaa rullaillessa ajatus sitten kirkastui.

Blogeihin kirjoitetaan bloggaamisesta, koska se on suurimmalle osalle harrastus, josta halutaan jutella. Kalastajat juttelevat siimoista ja verkoista, askartelijat liimoista ja papereista, bloggaajat blogeista. Bloggaamiseseta kirjoittaminen on blogiharrastajalle sekä identiteetin rakentamista, mikrotason poliittisen mielipiteen muodostamista siitä, miten harrastajien kesken sopii toimia että bloggaamiseen liittyvän tieto-taidon välittämistä.

Bloggaaminen on uusi siis pöytälaatikko: blogiin sopii kirjoittaa, jos kirjoittaminen tuntuu kivalta. Bloggaaminen on uusi kirjoituspiiri: joku kommentoi kirjoituksiasi. Bloggaaminen on uusi pienlehti: voit sanoa asiasi samoista asioista kiinnostuneille.

Tästä tulokulmasta aukeaa monta muutakin bloggaamiseen liittyvää asiaa, jotka jäävät melko hämäriksi, jos blogimaailmaa yrittää ymmärtää tiedonvälityksenä tai yhteisön kahvipöytäkeskusteluna.

Tiedon välittämisen kannalta esimerkiksi Blogilista ei ole kovin merkittävä. Olisi tehokkaampiakin tapoja mainostaa itseään kuin päätyä listan sivulle 40. Mutta blogiharrastuksen keskeisenä solmuna lista on tärkeintä, mitä voi kuvitella. Erilaiset listat ajavat samaa asiaa kuin perinteiset kirjoituskilpailut, Kuukkelit ovat kuin kirjailijaliiton vuosigaalat.

Toiset kirjoittavat pikemminkin kuin kirjoituspiiriin, jossa tekstejä sitten kommentoidaan. Heille olennaista on löytää sopiva porukka, samanhenkisten blogien verkosto. (Lukekaa tästä lisää Jeren gradusta.)

Koska bloggaaminen on ainoa asia, joka kaikkia bloggaajia yhdistää,
bloggaamisesta kirjoittaminen on varmimpia tapoja saada merkintäänsä runsaasti linkkejä ja kävijöitä. Neuleista, politiikasta tai tekniikasta kirjoittaminen ei mikään vedä vertoja yhteisen harrastuksen nyansseista horisemiselle.

Osin blogistanin harrastehenkisyydestä johtuu, että heikoimmin bloggaajien yhteisöön kiinnittyvät ne, jotka kirjoittavat blogiin ammattinsa puolesta. Asemansa vuoksi he kilpailevat eri ryhmässä, jossa sijoitus blogilistalla ei ole olennaista, vain työnantajan mittaamat kävijämäärät merkitsevät. Ammattikirjoittajien tarvitse pohtia bloggaamista tai tehdä lukemiensa blogien listoja, koska, no, se ei ole olennaista. He ovat ensisijaisesti kirjoittajia, eivät bloggaajia. Palkkio tulee tilille, ei saman harrastajaporukan selkääntaputuksina.

Näin ajatellen blogin pitäminen ei vielä tee ihmisestä bloggaajaa. Blogi on tekninen asia, bloggaaminen harrastus. Keksin nyt vain kökön vertauksen auton käyttäjiin ja autoharrastajiin. Keksikää parempi, lisätkää kommentteihin, kiitos.

Ennen kuin joudun kivitettäväksi siitä, että pönkitän ammattijournalistien käsitystä bloggaajista harrastelijakirjoittajina, heitän ilmaan uuden pointin: Jos blogistan on valmis tunnustautumaan saman lajin harrastajiksi, avautuu muuten myös mahdollisuus järjestäytyä ja ryhtyä hakemaan kulttuurin ja harrastustoiminnan tukemiseen tarkoitettuja rahoja valtion, maakuntien ja kaupunkien (sekä EU:n?) kassasta. Näillä rahoilla voisi saada ammattilaisia puhumaan blogipiknikeille ja kaikenlaista muuta pientä kivaa, vaikkapa palvelintilaa ja kaistaleveyttä. Luovaa taloutta hehkuttavassa maassa kirjoistusharrastukselle löytyy takuulla tukijoita, kunhan vain joku keksii pyytää.

Tags: , , , , , , , , , ,

Kehotanpa tässä aikani kuluksi tyylikkyyttä pohtineen merkintäni lukeneita tutustumaan Lehden asianmukaiseen esimerkkiin siitä, miltä luova kirjoittaminen lehtitekstissä hulvattomimmillaan näyttää/kuulostaa.

23.8.2006 by Teppo | 1 comment

Kun viime kesänä aloitin ensimmäisen määräaikaisenpestini Hesarissa, silloinen pomoni kehotti hiomaan omaa tyyliä: “Perusuutisen osaa rakentaa kuka vain, mutta persoonallista kirjoittajaa ei ihan noin vain korvata.”

Selailin Flickriin lataamiani valokuvia ja huomasin miettiväni tyyliä. Osa kuvistani on ihan rehellisesti tyylittömiä ja osa enemmän tai vähemmän tyylikkäitä, mutta omaa kuvaustyyliä minulla ei ole. Sen sijaan suosikkikuvaajieni tyylin tunnistan: Pystyn osoittamaan kohtuullisella tarkkuudella suosikkieni kuvat allekirjoitusta katsomatta niin Hesarin sivuilta kuin Flickrin kuvavirrastakin.

Tyyli on mielenkiintoinen juttu. Se tunkee melkolailla kaikille elämän alueille. Pukeutumisessa, musiikissa, kirjoittamisessa ja elokuvissa on kaikissa tyylilajinsa ja tyyliniekkansa. Tyylikkyyden ja oman tyylin raja on veteen piirretty viiva – tyylikkyys ei tarkoita, että ihmisellä olisi oma persoonallinen tyylinsä eikä omaa persoonallista tyyliään noudattava ihminen ole läheskään aina tyylikäs.

Ihmeellisimpiä ovat minusta ne, joilla tuntuu olevan pettämätön, persoonallinen ja synnynnäinen tyylitaju. He saapuvat tilaisuuteen kuin tilaisuuteen näyttäen samaan aikaan sekä itseltään että tilanteeseen oikein pukeutuneilta. He kirjoittavat monipuolisesti tekstejä, jotka täyttävät aina vaaditun tyylilajin kriteerit mutta ovat silti tekijänsä näköisiä. Näiden luonnonlahjakkuuksien huiput sekoittavat suvereenisti tyylilajeja ja tekevät sen niin tyylikkäästi että itkettää.

Suurin osa ihmisistä jää kauas tästä. Jotkut epäonnistuvat surkeasti yrityksessä sopeutua tyylilajiin ja imitoivat huonosti muita – parhaana esimerkkinä varmaankin huonosti istuvaan Halosen pukuun sonnustautuneet miehet sukujuhlissa. Toiset koettavat olla yltiöpersoonallisia ja tyylikkäitä tilanteen mukaan ja tekevät itsensä yksinkertaisesti naurettaviksi – katsokaapa kuvia naisten iltapuvuista cocktail-kutsuilla, niin löydätte kyllä ne, kenestä puhun.

Ja sitten ovat ne, jotka eivät edes yritä. He eivät koskaan ole tyylikkäitä, vaan aina vain ja ainoastaan oman tyylinsä mukaisia. Tässä arkkityyppinä voisi pitää vaikkapa Uuno Turhapuroa, joka marssii tilanteeseen kuin tilanteeseen omana nuhjuisena itsenään.

Ihailen kyllä turhapurolaisia. He eivät kikkaile.

Pomoni avoin kannustus oman kirjoitustyylin etsimiseen johti viime kesänä sen sijaan enemmän tai vähemmän juuri kikkailuun. Muutamat kesätoimittajat koettivat kuumeisesti kehittää “omaa tyyliään”, mikä tarkoitti sekavia lauserakenteita ja täysin todellisuudelle vierasta tekotaiteellisuutta. Sitä sitten editoitiin pois ennen julkaisua. Kyllä, niin tehtiin minunkin teksteilleni.

Kirjoittamisessa, kuten elämässä yleensäkin, on hankalaa olla tyylikkäästi oma itsensä. Se vaatii rohkeutta panna itsensä peliin ja tarpeeksi ymmärrystä, että osaa välttää ilmeisimmät kliseet ja tekotaiteellisuuden sudenkuopat. Tyylin kehittyminen vaatii aikaa ja harjoitusta, ja matkalla epäonnistuu varmasti.

Uskon silti yhä, että esimieheni oli viime vuonna oikeassa rohkaistessaan nuoria toimittajia tielle, jolla ylilyönnit olivat itsestäänselvyys. Oma tyyli on lopulta se ainoa tapa luoda uutta – persoonaton tyylikkyys on kuitenkin aina vain jo tehdyn tarkkakorvaista imitointia.

Tags: ,

Tarmo Thorström pohtii omaa länsisuomalaista bloggaamistaan. Imarreltuna Pohdiskelevan liftarin “suosituksi blogiksi” kutumisesta siteeraan Ajankuvaa, jota voisin itsekin noudattaa. Korostukset minun:

Suora ja välitön itsensä ilmaisu johtaa yleensä parhaaseen lopputulokseen niin elämän pienissä kuin suurissa asioissa. Olkaamme siis avoimia toisillemme ja ilmaiskaamme vapaasti ajatuksiamme kuitenkin muistaen hyvät tavat ja harkinnan (sekä Suomen lain).”

9.1.2006 by Teppo | No comments