kidutus

You are currently browsing articles tagged kidutus.

Teppo Says: No torture here!Kidutus on yhä yleinen käytäntö kuulusteluissa eri puolilla maailmaa, ja sen vastainen työ [1] on ollut yksi Amnesty Internationalin keskeisiä tehtäviä 1960-luvun lopulta lähtien. Suomen Amnestyllä on nyt meneillään kampanja, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti Yhdysvaltojen “terrorismin vastaisessa sodassa” käyttämiin “kehittyneisiin kuulustelumenetelmiin”.

Mustankuuluisin keissi kidutuksista taisi olla Abu Ghraibin sittemmin suljettu vankila Irakissa, mutta ehkä vielä sitäkin tunnetumpi on Guantanamon pidätyskeskus Kuubassa. Yhdysvaltain kuulustelu - eli kidutuskeskuksia oli muutama vuosi sitten myös Euroopassa ja ilmeisesti vankeja lennättäneet koneet vierailivat myös Suomessa.

Amnestyn kampanjassa vaaditaan, että

  • Yhdysvallat sulkee Guantanamon tukikohdan pidätyskeskuksen ottaa vastuun siellä tapahtuneesta kidutuksesta
  • EU kantaa vastuunsa siitä, että se puuttumattomuudellaan edesautti USA:n käytöntöjä Euroopassa
  • Suomi liittää lakiinsa kidutuksen kieltävän pykälän ja ottaa vastaisuudessa aktiivisesti kantaa kidutusta vastaan sekä EU:ssa että muissa kansainvälisissä suhteissaan.

Vetoomusten kirjoittamisen sijaan kantaa otetaan nyt poseeramalla “No torture here” -lipun kanssa ja lataamalla kuva kampanjasivustolle. Minä seisoin kuvaa varten lipun kanssa puistossa Mäntyniemen palatsin lähettyvillä.

Viitteet:
  1. Amnestyn ensimmäiset vetoomukset kirjoitettiin poliittisten vankien vapauttamisen puolesta, sittemmin ihmisoikeustyö on laajentunut melkolailla

Tags: , , , , ,

Täällä ei kiduteta!

Amnestylla on hauskasti sosiaalista webbiä hyödyntävä No torture here! -kampanja, jossa aktivistien on määrä poseerata vapaasti valitsemallaan paikalla “Täällä ei kiduteta” -lipun kanssa. Poseeraus kuvataan tai videoidaan, ladataan nettiin ja isketään maailmankartalle. :”(Kampanja on Amnesty Internationalin Suomen osaston tekosia ja sen toteutuksesta on näemmä huolehtinut Taideteollisen korkeakoulun medialabra.)”:

Idea vie eteenpäin parin vuoden takaisia “poseeraa maailma paremmaksi” -kampanjoita [1] mutta kehittää ideaa vähän eteenpäin. Jos/kun kuvia kertyy, syntyy maailmankartalle kidutusvapaiksi julistettujen alueiden verkosto, mikä on ainakin minusta ihan kiehtova visuaalinen kannanotto.

Tuli heti mieleen, että taidan yhdistellä ihmisoikeusaktivismia ja 100 tuntematonta -projektiani ja pyytää kymmentä tuntematonta ottamaan kantaa kidutusta vastaan. Kunhan nyt saan ensin tämän meneillään olevan kymmenen kuvan sarjan tehtyä.

Viitteet:
  1. Kirjoittelin joskus aikanaan tätä lärvivetoomusaihetta sivuten otsikolla Massojen kasvoton vastarinta

Tags: , , , , ,

Human Rights Watchilla on tyrkyllä tylyhkö raportti, jonka mukaan jenkit ovat lähettäneet Guantanamossa pidettyjä vankeja takaisin kotimaahansa Venäjälle kidutettavaksi.

Kyseessä on seitsemän Afganistanista pidätetyn kaukaasin remmi, joka passitettiin Venäjälle vuonna 2004. Venäläiset vannoivat kautta kiven ja kannon, että porukkaa kohdeltaisiin inhimillisesti, vaan kappas - kolme joutui kidutuspenkkiin.

Uh. Näitä stooreja lukiessa ei oikein tiedä, miten päin pitäisi olla. Ihmisoikeusjärjestöt ovat ihan aiheesta haukkuneet näitä niin sanottuja diplomaattisia takuita täysin mitääntekemättömäksi horinaksi. Ketään ei tulisi lähettää maahan, jossa voi joutua epäinhimillisesti kohdelluksi - eikä kansainvälisen oikeuden mukaan saakaan :”(YK:n kidutuksenvastainen sopimus kieltää luovutukset, joissa luovutettava on vaarassa joutua kidutetuksi kohdemaassa)”:.

Vaan niin vain suurvaltain virkamiehet diilaavat ihmiskohtaloita. “Hei Sergei, ethän nyt varmasti sitten hakkaa tätä sälliä siellä Moskovassa jos me sen teille annamme?” “No en tietenkään, Bob, en varmana…” :”(BTW, Ihmisiä ovat karkottaneet kolmansiin maihin kidutettavaksi myös ainakin Kanada ja Ruotsi. Näissäkin Pilateksen käsienpesuna on toiminut diplomaattisilla takuilla diilailu. )”:

Tags: , , , , ,

Kaikki ovat varmaan huomanneet jo BBC:n uutisen, jonka mukaan kolmannes maailman ihmisistä kannattaa kidutusta jossain tilanteessa. [1] Melko huolestuttavaa. Ihmiset ovat tyhmiä.

Suomalaisissa ihmisoikeuskeskusteluissa minua huolestuttaa enemmän se tyhmyys, jolla joka saatanan väkivaltakeskusteluun vedetään “kyllä henkinen väkivalta voi olla yhtä julmaa kuin fyysinen väkivalta”. Eli siis, sinun vittuilusi sattuu minuun enemmän kuin minun lyöntini sinuun.

Mistä nämä tyypit sikiävät?

Totta kai ihmisiä voi kyykyttää ja aiheuttaa traumoja ilman nyrkkejä, ihan vain psyykkaamalla, mutta kunnon piekseminen on kuitenkin ihan eri juttu. Kumman ottaisit mieluummin: puolisosi huutamassa päivittäin, että sinusta ei ole mihinkään vai vaimokkeen/miehekkeen, joka pieksää sinut kerran kuussa harjanvarrella viikoksi sairaalaan?

Onko muuten suomeksi olemassa sitä lähinnä jenkkiläisistä elokuvista tutta lorua, jossa sanotaan, että “sticks and stones may break my bones, but names can never hurt me”?

Viitteet:
  1. Tulos perustuu 27 maassa tehtyyn kyselyyn, jossa mielipiteitä kidutuksesta kyseltiin yhteensa 27000 ihmiseltä. Valtaosa, 59% vastusti kidutusta kaikissa tilanteissa. Eniten kidutuksenvastaisia oli Italiassa. Yhdysvalloissa ja Israelissa jonkinasteisen kidutuksen hyväksyminen oli yleisempää. Intiassa kidutuksen vastustajia oli vähiten, kun lähes puolet väestä ei ottanut kantaa.

Tags: , , , , , ,

Venäjällä on tuomittu poliiseja pidätetyn miehen kidutuksesta. Poliisimiehet Igor Somov ja Nikolai Kosterin koettivat saada vuonna 1998 Nizhnii Novgorodissa pidättämänsä Aleksei Mikheevin sähköshokeilla ja pahoinpitelemällä tunnustamaan teon, jota hän ei ollut tehnyt, mikä ajoi Mikheevin yrittämään itsemurhaa kidutushuoneen ikkunasta hyppäämällä. Poliisien saamat neljän vuoden vankeusrangaistukset ovat historiallisia, sillä tähän asti joka ikinen väitetty kidutustapaus on lakaistu maton alle.

Tammikuu 31, 2006 by Teppo | 1 comment

Presidentti George W. Bush pitää tänään state of the union -linjapuheensa. Amnesty Internationalin paikalliset aktiivit vaativat, että puheessa kerrottaisiin myös totuus kidutuksesta: mitä Yhdysvaltain viranomaiset ovat oikeasti tehneet; millaisiin toimiin kiduttajia vastaan on ryhdytty; miten aiotaan varmistaa, että kidutusta ei enää koskaan tapahdu. Realismin nimissä on tietenkin melko epätodennäköistä, että nämä aiheet nousisivat asialistalle, mutta on hyvä että yrittävä jaksavat pitää metelliä.

Tammikuu 31, 2006 by Teppo | No comments

Venäjän ja Georgian väliset kaasuongelmat ovat nostaneet muuten suomalaismediassa melko syrjään jääneen Georgian otsikoihin. Maassa ei kyllä mene hyvin, täytyy sanoa. Lämmitysongelmien lisäksi Georgiassa nimittäin on myös ihan sisäsyntyinen kidutusongelma. Poliisin käyttämiin kuulusteluvalikoimiin kuuluuvat muun muassa sähkösokkien käyttö, kuulusteltavien polttaminen tupakalla tai kynttilällä, kuulusteltavan tukehduttaminen vetämällä muovipussi pään yli ja keskiaikaistyylinen kehon venyttäminen kahden pöydän välissä.

Tammikuu 24, 2006 by Teppo | 2 comments

Väärä tunnustus

Viime keväänä vaimonsa murhan tunnustanut 39-vuotias entinen vartija She Xianglin vapautettiin Kiinassa vankilasta 11 vuoden vankeuden jälkeen, kun vaimo palasi vierailulle kotikyläänsä. Kesällä 30-vuotias teinipojan murhasta tunnustuksen perusteella tuomittu työläinen vapautettiin Shanxin provinssissa, kun hänen uhrikseen väitetty poika palasi työnhakumatkalta kaupungista kotiin. Qin Yanhong tuomittiin tunnustuksen perusteella kuolemaan 1998 raiskauksesta ja murhasta. Hänet vapautettiin 2002, kun murhan tekijäksi paljastui sarjamurhaaja.

Kaikkia näitä tapauksia yhdistää se, että tunnustus oli saatu kaivettua esiin kiduttamalla.

Kiinan oikeusjärjestelmä on hemmetin surkeassa kunnossa. New York Timesin artikkeli piirtää lohdutonta kuvaa elämästä maailman johtavaa asemaa kohti kapuavassa maassa.

Technorati Tags: ,

Tags: , , ,

Mukavaa saada vaihteeksi positiivisiakin uutisia Amnestylta. Iranilainen poliittinen vanki Manuchehr Mohammadi on päässyt vankilasta hoitamaan huonoon kuntoon päässyttä terveyttään. Mies on ollut kiven sisässä puoli vuosikymmentä, hänen saatuaan kahdenkymmenen vuoden tuomion osallisuudesta vuoden 1999 opiskelijamielenosoitusten johtamisesta.

Amnesty on kampanjoinut Mohammadin puolesta aktiivisesti. Hänet on tuomittu puolueellisessa oikeudenkäynnissä poliittisin perustein. Kun hän aiemmin saamansa loman aikana antoi haastatteluita ulkomaiselle lehdistölle ja kertoi mielipiteistään Iranilaisille, hänen tuomioonsa läväytettiin vielä pari vuotta lisää.

Mohammad oli tänä vuonna syömälakossa heinäkuusta syyskuuhun protestina siitä, ettei hän päässyt sairauslomalle vankilasta. Sairauslomaa mies ei vielä tuolloin saanut, ja pitkän syömälakon aikana hän vaipui koomaan.

Sairauslomaa Mohammad todella tarvitsee, sillä Mohammadin kidutus on johtanut siihen, että hänen ikenensä ovat tulehtuneet vankeusaikana erittäin vakavasti. Sairaalalääkärin mukaan kaikki hampaat on poistettava ja koko kalusto laitettava uusiksi.

Sairausloman pituutta ei tiedetä. Toivon mukaan mies saa itsensä kuntoon, ja saa olla lomalla pitkään.

Mohammadin tapaukseen voi perehtyä Amnestyn kirjastossa:

Tags: , , ,

Iranissa yhdeksän arabivähemmistöön kuuluvan perheen jäsentä on pidätetty toisinajattelijaliikkeen toimintaan osallistumisesta. Heitä pidetään vangittuna salaisessa paikassa, eikä heitä kohtaan ole asetettu virallisesti syytettä yli kuukauden kestäneestä pidätyksestä huolimatta. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt pelkäävät heidän olevan vaarassa joutua kidutetuksi.

Tapaus on klassinen ihmisoikeusloukkaus, jossa hallitus vangitsee kansalaisia mielivaltaisesti, eristää heidät ennaltamääräämättömäksi ajaksi ja estää pääsyn minkäänlaiseen oikeusapuun. Tällaisena se muistuttaa paljon Latinalaisen Amerikan likaisten sotien “katoamisia”, joissa kommunisteiksi epäiltyjä nuoria vangittiin kidutuskeskuksiin kuukausien ajaksi, minkä jälkeen heidät ilman oikeudenkäyntiä teloitettiin ja ruumiit hävitettiin pudottamalla ne lentokoneesta valtameren yläpuolella.

Iranin turvallisuusjoukot pidättivät viisi Bawin perheeseen kuuluvaa veljestä sekä heidän serkkunsa Asad Bawin 11. elokuuta. Perhe on hyvin tunnettu vaikuttaja Ahvazin kaupungissa, itäisessä Iranissa. Mohsen Bawi, vanhin veljeksistä, on IT-konsultti. Imad Bawi opiskelee lakia libanonilaisessa yliopistossa ja oli vierailemassa perheensä luona Iranissa, kun viranomaiset estivät hänen pääsynsä takaisin opiskelumaahansa. Amnestylla ei ole tietoa matkustuskiellon syystä. Zamel Bawi on ahvazilainen liikemies, Hani Bawi opiskelee Ahvazin yliopistossa kauppatieteitä. Myös Moslem Bawi on opiskelija. Serkku Asad Bawi on liikemies ja veljesten lanko, joka asuu perheen yhteisessä kodissa Ahvazissa.

Perheen johtohahmo Hajj Salem Bawi pidätettiin, kun hän kävi kyselemässä muiden pidätettyjen kohtalosta paikallisviranomaisilta.

Lisäksi pidätettyinä ovat Mansour Tayouri ja Hassan Boughedar, jotka myös kuuluvat Bawin laajaan sukuun avioliittojen kautta. Heidän pidätyksestään ei kuitenkaan ole lisää tietoja.

Pidätykset liittyvät Iranin arabivähemmistöön kohdistuvaan painostukseen. Itä-Irakissa asuva vähemmistö elää strategisesti tärkeällä öljykenttäalueella lähellä Irakin rajaa. Arabit ovat olleet tyytymättömiä, koska he ovat katsoneet jäävänsä paitsi alueen öljykenttien tuloista ja hallituksen suosivan persialaisenemmistöä. Alueen levottomuuksissa on tämän vuoden aikana kuollut useita ihmisiä.

Sikälimikäli nämä miehet ovat epäiltyjä osallisuudesta laittomuuksiin, heidät tulisi asettaa syytteeseen ja heidän tulisi saada tavata asianajajansa. Oikeudenkäynnin tulisi olla puolueeton, ja olojen vankilassa inhimilliset. Hampaiden hakkaaminen irti saappaanpohjilla ei kuulu inhimillisiin kuulustelumenetelmiin, tämä ihan vain muistutuksena.

Tähän tapaukseen viittaava Amnestyn paperi:

Aiempia vastaavia pidätyksiä:

Tags: , , , ,