kehitys

Sain tuossa alkukuusta mukavan huomionosoituiksen, kun Pohdiskelevan liftarin lukija Jaakko Helleranta lähetti 25 dollarin lahjakortin kiitokseksi bloginpidosta.

Jaakko oli miettinyt homman mukavasti loppuun asti ja selvästi osasi aavistaa, mikä lämmittää tämän nöydän kirjoittajanne mieltä. Lahjakortti ei ollut suinkaan mikään Stockan ostoslahjoitus, vaan Kiva-mikrolainalahjakortti, joten voin osoittaa rahat eteenpäin johonkin hyvään tarkoitukseen sitä enemmän tarvitseville.

Hatunnoston arvoinen temppu, josta tulin hyvälle mielelle. :”(Sekin lämmitti mieltä, tunnustettakoon, että Jaakko tavallaan nosti tämän blogin Osmo Soininvaaran blogin rinnalle antaessaan saman tunnustuksen mielle kahdelle. Ainakin kommenttimäärien perusteellahan Pohdiskeleva liftari painii ihan eri luokassa kuin Osmo.)”: Iso kiitos Jaakolle!

Jos oikein ymmärsin, Jaakko halusi myös herätellä vähän ajatuksia siitä, miten suosikkibloggaajiaan voisi kiittää hyvästä työstä. Onko ajatuksia? Onko kukaan esimerkiksi lähettänyt joululahjaa tai lounaslahjakorttia bloginpitäjälle? Vai onko blogikommenttien kautta annetussa lämpimässä kädessä kiitosta tarpeeksi?

New York Times analysoi mielenkiintoisessa jutussa ongelmia, joita kehitysmailla on vaurauden tiellä. Ajatus siitä, että vain Euroopan ja Yhdysvaltojen suojatullit estävät kehitysmaita kaappaamasta työvoimaintensiivisiä teollisuusaloja - kuten vaatevalmistuksen ja elektronisten laitteiden kokoonpanolinjat - itselleen, on melkoisen vajavainen.

Juttu Laosista kertoo, miten moninaisia ongelmia halvan työvoiman perässä kulkeminen saattaa tuottaa. Yhdysvaltalaisen vaatevalmistajan kokemuksen mukaan suoraan maalaiskylistä saadut ompelijat ovat kyllä halpoja, mutta kouluttamattomia ja tottumattomia koneisiin. Ompelijoiden työ ei ole erityisen tehokasta, ja englanninkielentaitoisia konttorityöntekijöitä hoitamaan kansainvälisiä ei ole lainkaan - ei ainakaan toivottuun hintaan. Lisäksi huonot kulkuyhteydet lisäävät kustannuksia ja paikallisen pankkijärjestelmän kehittymättömyys tekee rahoituksen saamisesta vähintäänkin hankalaa.

Tarinan opetus on, että tullirajojen poistaminen ja vapaakauppa eivät tarkoittaisi automaattisesti lisää töitä kaikille maailman köyhimmille. Kilpailukyvyssä on kyse muustakin kuin halvimmasta mahdollisesta työvoimasta. Työntekijöiden pitäisi olla myös koulutettuja, maan infrastruktuurin pitäisi olla kunnossa ja taloudellisen systeemin toimia myös paikallisesti. Tullit ovat se viimeinen niitti, joka tekee köyhistä maista kisan häviäjiä.

En voi olla pohtimatta tässä Suomen tietä vaurauteen - sen pohjanahan oli varhainen maareformi, laaja äänioikeus ja satsaaminen (kaikkien) koulutukseen. Pelkästään tuijottamalla palkkoja ja “kilpailukykyä” ei oltaisi päästy tähän, missä nyt ollaan.

Sama ollaan huomaamassa myös kehitysmaista käytävässä keskustelussa, mikä on varsin terveellistä.

Laajemmassa mittakaavassa tässäkin keskustelussa taustalla voi nähdä ongelmana maailman selittämisessä aiemmin tehdyt laskuvirheet. Uusliberalistinen malli, johon 1980-luvun kehityspolitiikka - ja talouspolitiikka laajemminkin - perustui, pystyi selittämään maailman kauniisti ja järkevän kuuloisesti, kertomaan mistä kana pissii. Vikaan mentiin siinä, että malli oli liian yksinkertainen, eikä toiminut. Näin siitä huolimatta, että jotkut yhä kieltäytyvät tätä uskomasta.

Minua nykyäänkin hirvittää, kun kansantaloustieteen airuet esittelevät matemaattisia maailmanselityksiään. Matemaattiset yhteiskuntamallit ovat kieltämättä elegantteja ja vakuuttavat luonnontieteitä jäljittelevällä esitystavallaan, mutta unohtavatko ne jotain? Ovatko kaikki lopputulokseen vaikuttavat muuttujat mukana, vai jätettiinkö ne sivuun koska niitä pidettiin epäolennaisina tai liian vaikeina muuttaa numeroiksi?

Mutta minä olenkin mukatieteellinen yhteiskuntajorisija, joka on hankkinut talousymmärryksesnsä lukemalla taloushistoriaa, ei -tiedettä.

Justice African johtaja Tajudeen Abdul-Raheem toteaa BBC:n keskustelussa Afrikan ruokakriiseistä, että ruokapulan syynä on ensisijaisesti huono hallinto, eivät niinkään luonnonkatastrofit. Hän huomauttaa, että Afrikassa hallitukset eivät ole kieltäytyneet sotimasta naapurivaltoja vastaan resurssipulaan vedoten, sen sijaan omien kansalaisten kouluttamiseen ja ruokkimiseen ei tunnu löytyvän rahaa.

“Until we are able to transform the seemingly infinite capacity of our states for war into one for peace and prosperity for our peoples we shall remain victims.”

Attacin Mika Rönkkö raportoi Kepan Kampanjapäiväkirja-blogissa Maailman sosiaalifoorumista Bamakosta:

Bamakon foorumin afrikkalaisten järjestämissä seminaareissa oltiin suhteellisen yksimielisiä siitä, ettei perinteinen kehitysapu kykene auttamaan Afrikkaa omaehtoisen kehityksen tielle. Nykyinen ODA(Virallinen kehitysapu, tark. TM)-rahoitus on sidottu monin keinoin sopeutusohjelmiin, uusliberalistiseen kaupan vapauttamiseen ja yksityistämispolitiikkaan, joka ei yksinkertaisesti jätä tilaa oman Afrikan sisäisen talouden kehittymiselle. Kehitysapu vahvistaa korruptoituneita eliittejä, murentaa valtiokoneistoa ja luo loputtoman riippuvuuden noidankehän.

Monien afrikkalaisten mielestä tämä onkin kehitysavun päätarkoitus. Jotkut näkevät kehitysavun hyväntekeväisyytenä, tai sen kehittyneempänä muotona. Afrikkalaiset ovat todistelleet jälleen Bamakossa, kuinka he eivät kaipaa hyväntekeväisyyttä, vaan tasavertaisia edellytyksiä omaehtoiselle kehitykselleen. ODA-virrat tuskin ratkaisevat Afrikan rakenteellista asemaa alikehittyneenä osana maailmantaloudessa. Afrikka on ja pysyy raaka-ainetuottajana ja Euroopan työvoimareservinä tavanomaisen kehitysavun aikakaudella.

Rönkkö itse ei ota suoraan kantaa virallisen kehitysavun turmiollisuuteen, mutta perää muita globaaleja rahoitusmalleja. Kehitysmaiden elintason nostaminen on Rönkön mukaan myös teollisuusmaiden siirtolaisongelman ratkaisemista.

Kristillissä World-blogissä käydään keskustelua siitä, kummat ovat anteliaampia kehitysavussaan, yhdysvaltalaiset vai eurooppalaiset. Lyhyen merkinnän perusväite on, että Eurooppa antaa valtiollista apua enemmän, mutta Yhdysvaltalaisten yksityisesti antamat lahjoitukset tasaavat tilit.

Hauskinta luettavaa on kuitenkin merkintää seuraava keskustelu:

this sounds an awful lot like Socialism: ie. France & Sweden. and what does socialism produce, in a nutshell ? “France on Fire” & Swedish skinheads(neonazis) who loathe the African & Arab immigrants who milk the golden-pig (their welfare-state) to death.

via Valtavirran vierestä

Joulu tulee, ja mattimyöhäiset ovat nyt lahjaostosten kanssa niin sanotusti kusessa. Mitä antaa ihmiselle, jolla on jo kaikkea? No, miten olisi vaikkapa lehmä? Word Visionin lahjakatalogista voit valita takuulla yllättävän ja hyvää mieltä tuottavan lahjan. Tarjolla on koulutarvikkeita, vuohta ja vesiputkea. Hinnat vaihtelevat kymmenestä kahteentuhanteen euroon. Kahdella tonnilla saa jo tyttöjen turvatalon.

Lahjaksi lehmä -sivuston kautta hankitut joululahjat toimitetaan kehityskohteisiin Intiaan, Peruun, Keniaan, Somaliaan ja Ugandaan, joissa niistä ihan oikeasti on hyötyä ja iloa. Ystäväkin varmasti ilahtuu, jos on vähääkään joulumielellä.

Lisää maailmaa parantavia lahjavinkkejä löytyy Kepan joululahjasivuilta.