Kari-Haakana

Tehtaankadulla oli Anna Politkovskajaa muistamassa useita satoja, ehkä jopa tuhansia ihmisiä:”(Hesarin uutisen mukaan paikalla oli yli tuhat ihmistä, mikä olisi kaksi kertaa niin paljon kuin esimerkiksi Moskovassa.)”:. Tunnelma oli harras. Paikalla oli myös paljon ystäviä, kaikki allapäin. Hinkstoona tiivisti eilisessä postauksessaan varmasti hyvin monen tunnelmat.

Itse mielenosoituksessa tunnelma oli harras. Puheista ei väkijoukon keskelle kuullut juuri mitään, mutta eipä kuullut muutakaan. Jossain vaiheessa miesääni alkoi kovaan ääneen kailottaa: “Osasyy tästä kuolemasta kuuluu Tasavallan presidentti Tarja Haloselle, joka ei missään vaiheessa ottanut puheeksi Venäjän ihmisoikeustilannetta.” Joku otti sitten asiakseen huutaa kahta lujempaa “Älä puhu paskaa”, mihin häiriköinti loppui.

Ei niin, että Venäjän ihmisoikeustilanteesta olisi puhuttu tarpeeksi. Ei ole, ei todellakaan. Mutta sisäpoliittinen välihuutelu ei kuulu kansainväliseen muistotilaisuuteen.

Otin jonkin verran kuvia ja latasin niitä Flickriin. Haakana ehti ensin - taisi pistää kuvat verkkoon jo paikan päältä. Perustin Politkovskaja-kuville ryhmän, johon sopii liittyä.

Kari Haakana oli näköjään jo perjantaina ehtinyt blogata uutisen Radio Helsingin myynnistä Helsingin Sanomille. Tästä aiheesta tuli juhlimisen lomassa vähän kiristeltyä hammasta viikonlopun aikana, pitkälti samoista syistä kuin Radio Helsingin keskustelupalstalle tuntojaan tilittelevät pessimistit.

Axa Sorjosen rauhoitteluista huolimatta en usko, että tähän asti messevänä pysynyt meininki jatkuu entisellään, ainakaan kovin pitkään. Radio Helsinki on tehnyt tappiota, eikä sitä varmasti ostettu Hesarille taakaksi. Näkyvyyttä tulee varmasti lisää, mutta mainoseurojen ohella kasvaa tulosvastuu. Ennen pitkää media-, imago- ja muut huuhaakonsultit käyvät analysoimassa kanavan kohderyhmää ja esittämässä powerpoint-kalvosulkeisilla kehitysehdotuksia ohjelmaprofiiliin. Seuraus: Virtaviivaisuutta monimuotoisuuden kustannuksilla. Lisää kuulijoita. Radio Helsingin hengen kuolema.

Mutta niinhän se menee, maailma muuttuu ja uusista asioista tulee vanhoja, ja vanhuus tulee tunnetusti harvoin yksin. Radio City oli 1980-luvulla vaihtoehto ja uuden luoja, nykyään jotain aivan muuta. Myös Radio Helsinki piristi (ja toistaiseksi piristää yhä) radioskeneä oman aikansa, mutta mikäänhän ei ole ikuista. Kun Radio Helsingin taantuma intomielisestä kulttuuriprojektista vakiintuneeksi isolla rahalla tehdyksi keskivertokanavaksi alkaa,jotain tulee tilalle.

Vastarinta ja vaihtoehtokulttuuri elävät aina. Niiden nimi, tekijät ja muoto vaihtuvat.