juoksupäiväkirja

Miten tyhmä ja huolimaton sitä voi olla?

Olin vannonut ja vakuuttanut itselleni ja kertonut tutuille, että aion osallistua Helsinki City Runiin, toukokuussa juostavaan puolimaratoniin. Juoksun piti olla välietappi matkalla maratonin juoksemiseen.

Viime viikonloppuna juoksin vähän vajaan kahdenkymmenen kilometrin lenkin ja totesin, että kyllä, jalat kestävät. Ei kun puolimaratonille. Eli ei kun ilmoittautumaan.

Ja mitä kertovat HCR:n sivut? Ne kertovat, että ilmoittautuminen päättyi viime viikolla. Teppo ei juokse ainakaan tuota puolimaratonia. Saamarin sählä.

Onko mitään varteenotetettavia vaihtoehtoja? Mihinkään tosijuoksukisaan ei huvita osallistua, ennemminkin johonkin häppeninkiin jossa voisi hävitä väkijoukon sekaan. Anyone?

Perjantain baariseura antoi yhteisen nimen uusille harrastuksilleni, kuntonyrkkeilylle ja pitkänmatkanjuoksulle. Ne ovat kolmekymppisen kuolemanpelkolajeja. Ja minä, 28-vuotiaana, olen niiden harrastajana etuajassa.

CQ-lehdessä kolumnisti kertoi saman asian uudestaan. Vanhentua voi kunnialla, mutta lihominen on noloa. 25-vuotiaaksi asti voi elää kuin viimeistä päivää, sen jälkeen alkaa kuolemanpelko, ruokavalion kyttääminen ja terveysintoilu. Miksi? Koska, kuten Damon Albarn aikanaan huomautti, jos Kurt Cobain olisi pelannut jalkapalloa, hän eläisi yhä :”(Löysin äkkiseltään tähän Albarnin heittoon viitteen Radioheadista kertovasta artikkelista, jonka lopuksi haastattelija kehottaa Thom Yorkea testaamaan futista oman angstinsa karkottamiseen)”:. Pää pysyy paremmin kasassa, kun liikkuu vähän. Enkä tarkoita nyt pään hajoamisella haulikonlaukauksen seurauksia, vaan siihen liipasimesta vetämistä edeltävään tilaan joutumista.

Olisi mielenkiintoista kuulla, onko liikuntaharrastuksella (tai sen puutteella) ja mielen sairauksialla tilastollista yhteyttä. Terve ruumis - terve mieli?

No, aika moni tuttuni aloitti kuntoilun juuri tuossa 25 vuoden korvilla, vaikka eivät olisi koskaan suostuneet ottamaan yhtään juoksuaskelta koko koulutusputken pakkoliikuntatunneilla. Pakko sanoa, kyllä sen eron huomaa. Kuolemaa kunnioittavalla on punaisemmat posket.

Ja minä pelkäsin kuolemaa sunnuntaina 18 kilometrin juoksulenkin eli tunnin ja 50 minuutin verran. Aamulla jalat tuntuivat jonkun muun raajoilta.

Auts. Kävin viime viikonloppuna juoksemassa kuudentoista kilometrin lenkin merenrantoja pitkin. Satoi, ja märät sukat alkoivat hiertää matkan puolivälissä. Ikävää sinänsä, että reittivalinnan takia ei voinut oikein muuta kuin juosta koko matkan takaisin. Loppumatkasta sukat tuntuivat jo hiekkapaperilta ja iho melko pahalta.

Hiertymät tuntuivat vähän ikäviltä alkuviikosta, mutteivät mitenkään tuskallisilta. Tiistaina kävin vielä hölkkäämässä vähän, mutta kun otin sukat pois, sunnuntaina jalkapöydän kaaren alla punottaneiden hiertymien kohdalla oli mahtavat rakot.

Vesikelloja minulla on harvoin, joten vajosin samaan mietelmään kuin aina ennenkin: kumpi olikaan ihon paranemisen kannalta parempi vaihtoehto, puhkaista rakko vai antaa sen olla? Kuvittelen aina selvittäneeni asian, mutten koskaan muista vastausta. Kyselin asiaa pukuhuoneen äijiltä, joista toinen kuului “puhki vaan”- ja toinen “parempi antaa olla”-koulukuntaan. Google oli jo sormenpäiden iholla ja netin lääkärivinkit haussa, mutta sitten muistin, että kyllähän tällaisiin terveyspulmiin on tarjolla nettiä varmempaakin asiantuntija-apua, ja vielä verorahoilla: 10023-palvelunumero.

Satakakskolme on pääkaupunkiseudun kaupunkien terveydenhoidon neuvova puhelin, josta yllättävänkin harva tietää ja vielä harvemmalla on kokemuksia. Numerossa päivystää ympäri vuorokauden sairaan- ja terveydenhoitajia. He sitten antavat neuvoja hoitoon ja tarvittaessa kertovat, mihin päin - ensiapupäivystykseen, aamulla terveyskeskukseen vai yksityiselle lääkäriasemalle - pitää vaivan kera kiiruhtaa.

Suosittelen.

Tällä kertaa hoitaja opasti, että parhaiten iho paranee, kun vesirakkula suojaa sitä. Jos rakko on sellaisessa paikassa, että se voi repeytyä, on se parempi puhkaista puhtaalla neulalla (muista puhdistaa myös iho ennen neulan kanssa huitomista) ja lypsää vesi rakosta ulos. Silloin rakkulan iho ei repeydy niin helposti vaan suojaa uuden ihon kasvamista siellä alla.

Ja kyllä, jalkapohja kuuluu puhkaisupaikkoihin, arveli sairaanhoitaja.

Juoksupäiväkirja on kuulemma hyvä konsti pitää yllä harjoittelumotivaatiota ja hahmottaa omaa treenaamistaan. Lisäksi harjoittelupäiväkirjaan voi kerätä kaikenlaista mielenkiintoista tietoa itsestään ja kevään treenien etenemisestä, mikä jo itsessään hivelee tällaisen narsistisen kontrollifriikin mieltä.

Kun päiväkirjaa vielä pitää sähköisesti, saa mukaan ns. nörttiaspektin. Pääsee leikkimään koneilla ja voi piirtää käyriä.

Kehittyneemmät juoksutietokoneet osaisivat tallentaa suoraan kaikenlaista mielenkiintoista tietoa sykemittarin kanssa tehdyistä harjoituksista, mutta mutta… Kumpikaan suurista suomalaisvalmistajista, Polar tai Suunto, eivät ole tällaisen Mac-ihmisen kavereita: mittarien harjoituspäiväkirjaohjelmistot on tehty vain Windowsille.

Vietin muutaman tunnin punnitsemalla erilaisia vaihtoehtoja. Löysin kaksi Macille tehtyä ohjelmistoa: Training Log Pro ja iSmart Train. Edellinen on vähän turhan joustamaton, joskin ilmainen. Jälkimmäinen osaisi lukea joidenkin tyyriimpien Polar-mittarien sykelukuja, mutta eivät minun ostamaani puolikarvalakkiversiota.

Sitten olisi tarjolla kaikenlaisia nettihärpäkkeitä. Harjoituspäiväkirjaa voisi pitää esimerkiksi treenit.netissä, ja Juoksija-lehdellä on oma verkkopäiväkirjansa juoksijoita varten. Jälkimmäinen on maksullinen, ei sovi. Treenit.net ei puolestaan osaa pirtää käyriä, mikä vie siltä merkittävimmän edun perinteisintä harjoittelun kirjaamistapaa eli treenivihkoa vastaan.

Toistaiseksi paras ja joustavin vaihtoehto tuntui olevan OpenOffice.orgin taulukkolaskentaohjelma. Se on ilmainen, tekee kaikenlaisia käppyröitä ja tietoja voi tallentaa ihan oman mielensä mukaan. Tein itselleni elokuun Helsinki City Marathoniin asti kurottavan kalenterin, johon luonnostelin harjoitussuunnitelman tapaista kuukaudeksi eteenpäin.

Sattuuko jollakulla Mac-käyttäjällä olemaan parempaa tietoa hyvistä ohjelmista, joilla voisi seurailla ja suunnitella juoksuharjoittelun etenemistä?

Jos jotakuta kiinnostaa, tiedoksi: kirjaan itselleni muistiin juoksuista harjoitustyypin (intervalleja vai peruslenkkiä jne), juoksun keston, matkan, maksimisykkeen ja keskisykkeen sekä jonkinlaisen kommentin fiiliksestä (kivaa, raskasta, mistä kiristi). Toiseen sarakkeeseen merkkailen muiden lajien treenit ja niiden kestot. Lisäksi pidän kirjaa painosta ja leposykkeestä. Näistä luulisi puolen vuoden päästä pystyvän jo piirtämään yhtä sun toista mielenkiintoista käppyrää omaksi iloksi.

Olen muuten saanut jo yhden opiskelukaverin yllytettyä mukaan maratonprojektiin ja toisen lenkkiseuraksi. Onko muita ilmoittautujia? Sekä lenkkiseura että kilpakumppanit ovat tervetulleita.

Ostamastani juoksutietokoneesta, siis sykemittarista, on ollut jo verratonta hupia. Olen ottanut tavakseni mitata aamuisin lepopulssin, jonka muutosten pitäisi kertoa kehon tilasta vähän samaan tapaan kuin vaikkapa painon. Karkeasti: Hyvä kunto - matala pulssi. Korkean lepopulssin pitäisi paljastaa liika harjoittelu ja stressi.

Ainakin krapulan sydän aistii ylikierroksin. Tavallisena aamuna, otos tähän mennessä neljä kappaletta, sydämeni lyö minuutissa noin 55 kertaa. Uudenvuodenpäivänä, aaton juhlien jälkeen, heräsin hiukkasen heikon tuntuiseen oloon. Syke oli 89.

Hankin tänään juoksutietokoneen.

Kuukausi sitten lopetin (taas) tupakoinnin, ja olen muutaman vuoden maistellut mielessäni ajatusta maratonin juoksemisesta.14 vuotta vanhasta sykemittaristani loppuivat patterit jo jokin aika sitten, ja ominaisuudetkin ovat olleet melko vähissä. Nyt sitten ajattelin palkita itseni kirityskoneella: tein illalla vähän pohjatöitä ja marssin aamulla kauppaan. “Haluaisin sykemittarin, juoksua varten.”

Sokoksen myyjä esitteli kahta vaihtoehtoa, Suunnon T3:sta ja Polarin RS200sd:tä - molempia matkaa mittaavan jalkapotikan kanssa. Molemmat paketit maksoivat 230 euroa (plusmiinus euron), ja myyjän suosituksesta (oman kokemuksen mukaan pitänyt helpompana) päädyin Polariin.

Helppokäyttöisyydestä en tiedä, kyllä sitä käyttöohjetta piti vähän tavata ennen laitteen ominaisuuksien avautumista.

Ennätin aamupäivästä vielä testaamaan laitetta ja itseäni.

Hölkkäsin Eläintarhan kentälle, missä oli helppo mitata matkaa. Hölkkäsin ensin rauhallisesti 1600 metriä ja kalibroin samalla askelmittarin. Sitten kokeilin omia rajojani ja koetin juosta Cooperin. Epäonnistuin sekä ajanotossa että kierrosten laskemisessa, ja päädyin juoksemaan noin 11 minuuttia 15 sekuntia ja tasan 2600 metriä. Tai siis 2600 metriä ratamerkintöjen mukaan, hölkyttelylle hetkeä aiemmin täsmätty mittarini näytti 2640 metriä.

Vähintään tuon kokoisiin heittoihin kannattaa siis matkan mittaamisessa varautua, kun askeleen pituus kuitenkin käytännössä vaihtelee maaston ja nopeuden mukaan.

No, se nyt ainakin tuli testattua, ettei 28-vuotiaan pumppu tykytä enää kuin 191 lyöntiä minuutissa. Laskukaavoissahan sanotaan, että maksimisyke on 220-ikä, eli aika lähelle mennään. Kyllähän tässä rehellisyyden nimissä on jo lähempänä 29 vuotta kuin 28-vuotispäivää.

Tästä alkanee jonkinlainen epätasaisesti päivittyvä juoksupäiväkirja. Tavoitteena on 42 kilometrin kellotettu lenkki myöhemmin tänä vuonna, todennäköisesti joko Helsingissä elokuussa tai Vantaalla lokakuun alussa. Tuohon pystyminen edellyttänee painon pudottamista nykyisestä 77 kilosta lähelle 70 kiloa. Tällä painolla eivät polvet kestä neljän tunnin töksyttelyä.

Vinkkejä ja kannustusta harjoitteluun otetaan vastaan. Sattuuko muuten tämän blogin lukijoissa olemaan juoksuintoilijoita?