historia

Shorpy - 100 vuotta vanha kuvablogi tarjoilee kuvaherkkuja vuosien takaa. Nimensä blogi on saanut 1900-luvun alun alabamalaiselta lapsityöläiseltä, joka raatoi Bessien kaivoksessa rasvaajana. ^[1] Shorpy sattui lapsityötä vastustaneelle National Child Labor Committeelle kuvanneen Lewis Hinen linssin eteen ja jäi historiaan. Moni hänen kaltaisensa, kymmenvuotiaana duunit aloittanut ja kolmekymppisenä ammatin aiheuttamaan keuhkopöhöön kuollut ei jäänyt - eikä jää; samanhenkisessä tilanteessa monet lapsiduunarit ovat yhä.

Jäin ihmettelemään, miten hyviä värikuvia jo 1940-luvulla on saatu aikaan. Näkemissäni sodanaikaisissa värikuvissa on aina ollut vähän valjuutta väreissä ja tarkennuksessa, mutta esimerkiksi Shorpyn veturikuvat 1940-luvulta ovat ihan teknistä priimaa. Vau. (via Kasa)

Tämänaamuinen Hesarin juttu natsien Saksassa käymästä kulttuuritaistelusta (€) herätteli minua taas ihmettelemään, miksi tunnen samankaltaista spontaania vastenmielisyyttä jääkiekkoa, amerikkalaisia (ja suomalaisia) action-elokuvia ja kotoista muukalaisvihaa vastaan.

Kaikkia näitä yhdistää samankaltainen väkivallan ja ennakkoluulojen kulttuuri.

Hesarin artikkeli nosti esiin sen unohdetun näkökulman, että natsit kävivät raakaa taistelua saksalaisten mielistä humaania, sivistynyttä ja tasavaltalaista 1920-luvun eliittikulttuuria vastaan. “Heikon inhimillisyyden” tilalle tarjottiin vahvaa kansallista arjalaisyhteisyyttä, taistelun kautta ansaittavaa sankaruutta ja ylemmyyttä suhteessa muihin kansakuntiin. Epäinhimillisen toiminnan teki mahdolliseksi epäinhimillinen kulttuuri.

On liioittelua laittaa yhtäläisyysmerkit natsi-Saksan sallimien (ja rohkaisemien) opiskelijoiden kaksintaisteluiden ja jääkiekon kovaa taklauspeliä ylistävän kulttuurin välille, mutta samankaltaisuuttahan näissä on - eikö? Ja eikö kansallissosialismi olisi ihan hyvä nimi aatteelle, jonka mukaan kaikenlainen muukalaisten hyysääminen on perseestä, mutta valtion tehtäväksi nähdään oman kansallisvaltion syrjäseutujen pitäminen leivässä laajalla valtiollisella tukipolitiikalla?

Suomessa on onneksi hyvin vähän ihmisiä, jotka hyväksyisivät natsien toimintatavat. Samaa, humanismia halveksuvaa henkeä löytyy kuitenkin pelottavan monesta vaikutusvaltaisestakin suomalaisesta.

Toimin eilisiltana hetken aikaa seuranpitäjänä venäläiselle naisasianaiselle Natalia Hodyrevalle. Ajauduimme puhumaan turkulaisen baarin nurkkapöydässä neuvostoajan samizdat-kulttuurista, feminismistä ja rock ‘n’ rollista.

Amnesty-klubilla Turussa oli hiljaista, tarjosin Hodyrevalle lasillisen kuivaa valkoviiniä. Baarimikko mittasi annoksen ja tarjoili sen muovikupissa. “Pidän kyllä rokista”, lähemmäs viisikymppinen Hodyreva totesi parikymppisten nuorten suomalaisten bändin soittaessa taustalla, “mutta olen kyllä vähän jäänyt kiinni vanhoihin yhtyeisiin - Led Zeppeliiniin, ja joihinkin muihin. Tiedätkö sellaisen bändin kuin Deep Purple?”

Kyllähän Deep Purple ja Zeppelin ovat minulle tuttuja bändejä, mutta olin luullut niiden olleen Neuvostoliitossa kiellettyjä. No, tämä kuusikymmentäluvun lopulla nuoruuttaan elänyt nainen oli ainakin niitä diggaillut. Read the rest of this entry »