henkilökohtaista

You are currently browsing articles tagged henkilökohtaista.

Yhteinen nimi ratkeaa reiluimmin arpomalla

10.8.2009 by Teppo | 12 comments

Oli viikonloppuna arvan varassa, ettei sukunimeni vaihtunut Laineeksi.

Menimme pitkän avoliiton jälkeen naimisiin. Halusimme liitossa molemmille saman sukunimen symboliksi yhteisen perheen perustamisesta, mutta olisiko se Moisio vai Laine?

Kumpikaan sukunimi ei ole erityisemmän arvokas, siis harvinainen tai kulkenut suvussa vuosisatoja. Molemmat nimet ovat kuitenkin hyviä. Kumpaakaan ei joudu tavaamaan kirjain kirjaimelta uusille tuttaville, ja suomalaisiksi nimiksi ne toimivat kansainvälisessäkin käytössä molemmat ihan OK. Kumpikaan meistä ei ole sillä tavalla konservatiivinen, että miehen nimi pitäisi ilman muuta ottaa – pikemminkin päin vastoin, molemmat haluaisivat tehdä mieluummin modernin valinnan ja ottaa yhteiseksi nimeksi vaimon nimen.

Ihan uusi yhteinen nimi voisi olla vaihtoehto, mutta se loukkaisi taas molempia sukuja. “Mikäs niissä teidän omissa nimissä nyt muka on vikana?” Kummallakaan ei myöskään ole mitään tarvetta tehdä pesäaroa omaan sukuunsa.

Riippumatta siitä, kumpi vaihtaa nimeä, toinen joutuu aikamoiseen urakkaan papereiden uusimisen ja uuteen nimeen totuttelun kanssa. Toisen vaiva on toki toiselta pois, mutta kumpikaan ei ole vastuun ja vaivan toiselle sysäävää sorttia.

Pallottelimme asiaa viikkotolkulla, ja päädyimme aina tasatilanteeseen. Kun emme järkiargumentein saaneet päätöstä aikaan, ratkaisimme asian kivi, sakset, paperi -menetelmällä. Moision sakset voittivat Laineen paperin, joten nyt olemme siis herra ja rouva Moisio.

Samassa tilanteessa oleville suosittelen nimen arpomista. Ellei mitään killeriargumenttiä toisen nimen puolesta ole, tasa-arvoisin konsti nimen valintaan on sattuma. Järkiperusteluita ei oikeasti ole kovin montaa, vaan yleensä kyse on siitä, kumpi saa pitää omansa ja kumman suvulle annetaan enemmän arvoa.

Reiluinta on antaa sattuman ratkaista ja vetää nimi ihan rohkeasti hatusta.

Tags: ,

Kodikas valokuvatorstai

28.3.2007 by Teppo | 6 comments

kodikas

Valokuvatorstai on minusta ollut aivan briljantti tapa käyttää verkkoa: Yhtäällä inspiroidaan valokuvaajia, kaikkialla inspiroidutaan. Toteutustavassa minua kiehtoo homman hajauttaminen [1] ja yksinkertainen toteutus [2] Periaatepuolella ihmisten inspiroiminen on minusta kannustettavaa ja kaunista.

Silti osallistun ensimmäistä kertaa. Valokuvaaminen on ylipäätään jäänyt kaiken muun varjoon: Viime vuosina olen keskittynyt kirjoittamiseen [3] ja viimeisimmän puolentoista kuukauden aikana remontointiin ja muuttoon.

Katsotaan, josko Valokuvatorstai vastedes inspiroisi tarttumaan useammin kameraan ja kaivelemaan arkistoista kuvia uudelleenkäsittelyyn. Tässä kuitenkin kuva Valokuvatorstain 39. haasteeseen, joka on kodikas. Kuvassa ei oikeastaan ole sen suurempaa kikkaa, se on vain jotain, mikä juuri nyt tuntuu korostuneen kodikkaalta: pieni siivu uutta, omaa kotia. [4]

Viitteet:
  1. Valokuvatorstaihin voi osallistua riippumatta siitä, miten kuvansa verkossa julkaisee: mukana voi olla flickrin tai minkä tahansa blogipalvelun käyttäjänä. Periaattessa kuvat voisi vain ladata mielivaltaiseen nettiosoitteeseen – edes blogin tai kuvapalvelun käyttö ei ole mitenkään välttämätöntä ↩
  2. Blogissa julkaistaan kerran viikossa inspiraatiosana ja hommaan ilmoittaudutaan kommentoimalla. Ei mitään ylimääräisiä koodinpätkiä tai vitkutuksia ↩
  3. Kymmenisen vuotta olin hyvin, hyvin innostunut kuvaamisesta ja hengailin pitkiä aikoja pimiöillä. Sitten Ylioppilaskameroissa totesin kuvia muiden kerholaisten kuviin verratessani, että lahjat eivät taida riittää ammattilaiseksi ja päätin keskittyä kirjoittamiseen. Nyt kaikki ne, jotka tuolloin tunnustin paremmikseni, ovat ammattikuvaajia ja osa nykyisiä työkavereitani, joiden kanssa käyn juttukeikoilla. ↩
  4. Tämän enempää en hingu vaatekaappiani julkisuudelle avata täällä tai toisaalla. ↩

Tags: , , ,

Mitä kiusaajista tulee isona?

5.1.2007 by Teppo | 5 comments

Suurin osa kavereistani on sitä ihmistyyppiä, joka oli koulukiusaamisen ottavana osapuolena: sellaisia vähän erilaisia nuoria, osa ehkä vähän sisäänpäin kääntyneitä, kukaan ei harrastanut jääkiekkoa tai ollut koulun cheerleader-joukkueessa, [1] Suurimmalla osalla heistä menee nyt pirun hyvin: lähes jokainen pääsi siihen kouluun, mihin halusi ja aloittelee nyt opintojenjälkeistä uraa: heistä on tullut toimittajia, tiedottajia, nokian kovapalkkaisia diplomi-insinöörejä, yliopistotutkijoita, graafisia, teollisia ja vaatesuunnittelijoita, kovassa uranousussa olevia nuoria virkamiehiä, joistain kunnon julkkiksiakin.

Olen elänyt maailmassani siinä illuusiossa, että me olimme niitä, jotka voitimme: me pääsimme sinne, minne halusimme ja teemme asioita, joilla on meille merkitystä. Sen perusteella, mitä olin muutamasta kiusaajaksi muistaneesta ala-astetutustani kuullut, arvelin nöyryyttäjien joutuneen sivuraiteille. Yksi oli marketin kassana, toinen alkoholistihoitolassa, kolmas kuollut.

Viime vuoden puolella olimme tulenpyörityskeikalla bisnesihmisten megasyntymäpäivillä, missä minulle aukesi toinen todellisuus. Kun yksi juhlakaluista, valkoiseen pukuun ja hattuun sonnustautunut keski-ikäistyvä äijä, sihtaili esiintyjäryhmämme valmisteluita kalliinoloisella, lasertähtäimellä varustetulla hernepyssyllään ja nauroi aina huomatessaan olevansa häiriöksi, tajusin: tuonne se toinen puoli takapihan bullyistä menee! Ne perkeleet ottivat voiton omalla kentällään!

Tuija kirjoitti ennen joulua kiltteydestä, Kjell Westön ja Annamari Sipilän sanoin, ja olin kovin samaa mieltä. Minusta kiltteys on viisautta. Vaan valitettavasti ilkeydellä ja röyhkeydelläkin pääsee pitkälle, kun valitsee alansa oikein.

Osasta kiusaajia tulee epäonnistujia, jotka ampuvat kuulan kalloonsa ennen 25-vuotispäiväänsä. Osa kiusaajista nöyryyttää itselleen tien kovapalkkaisiksi, vittumaisiksi pomoiksi. Tämä oivallus voidaan kirjata suureen elämänkirjaani yhtenä katkerana havaintona siitä, että oikeudenmukaisuutta ei anneta. Elävässä elämässä paha ei saa palkkaansa, vaan toisinaan kovaa palkkaa.

Onko tässä muuten perimmäinen selitys siihen, että bisnesmaailman harmaat pukumiehet ovat tuhoamassa maailmamme täydellisellä sosiaalisella ja ekologisella vastuuttomuudellaan? Eikö se johdukaan systeemistä, kuten olen olettanut, vaan keskeisten tekijöiden henkilökohtaisista taipumuksista pahaan?

Viitteet:
  1. Kyllä, lukiossa meillä oli ihan oikeasti cheerleader-tyttöjä, vaikkakaan ei ihan rehellisesti sanoen kyllä koulun joukkueessa. ↩

Tags: , , , ,

Blogilehti minun osaltani jäihin

11.12.2006 by Teppo | 1 comment

Niin surku kuin tämä onkin, joudun heittämään pyyhkeen toistaiseksi kehään paljon keskustelua herättäneessä, mutta paikalleen jumahtaneessa blogilehtihankkeessa. Työnantaja tarjosi pätkäsopimukselle jatkoa vuoden 2007 loppuun asti, ja haaveilen gradun tekemisestä täysipäiväisen työn sivussa.

Siinäpä se ensi vuosi näppärästi meneekin, töiden ja opiskeluiden parissa. Muulle ei jää aikaa, kun pitäisi jonkinlaisia perhe- ja kaverisuhteitakin pitää yllä.

Jos joku kokee asian omakseen, saa minun puolestani omia idean ja jatkaa tästä. Jo käydyssä julkisessa keskustelussa on jonkin verran pohjaa konseptin kehittelylle ja voin myös referoida uudelle projektin vetäjälle kahden kesken eri ihmisten kanssa käymiäni taustakeskusteluita, jos tarpeen.

Ja sori Olli, jäi ne skaippaamisetkin tekemättä. Mutta vielä minä siellä koneen ääressä killun, joten kilauta, jos jotain jäi hampaankoloon. Ja saa ottaa yhteyttä myös muuten vaan.

Tags: ,

Editointia pukinkonttiin

4.12.2006 by Teppo | No comments

Kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle sen jälkeen, kun aloin askarrella joululahjoja. Olen väkerrellyt viime päivinä vapaa-aikani kuluksi vanhojen kaitafilmien parissa.

Syksyllä saimme siirretyksi perheeni katafilmiarkistosta digitaalimuotoon vuosina 1979-85 kuvatut kaitafilmit, ja nyt olen ajanut mäkkini iMovieen[1] sisään kolmea tuntia raakamateriaalia, joista koetan koostaa jonkinlaisen järkevän puolituntisen dvd:n sukulaisten pukinkonttiin.

Kotivideoille tarkoitettu editointiohjelma on osoittautunut kiitettävän helppokäyttöiseksi. Oikeastaan isoin pettymys minulle on ollut ohjelman valmiiden teemojen ylenpalttinen amerikkalaisuus – Applen graafikkojen suunnittelemat lomamatkavideopohjat eivät oikein istu suomalaisen 70-luvun kuvitukseen. Pitänee pitäytyä jossain simppelimmässä.

Seuraavaksi pääsen sitten painiskelemaan dvd-valikkojen rakentamisen kanssa. Sama ongelma nimittäin tulee vastaan, kun ryhdyn kasaamaan iMoviestani varsinaista julkaisua iDVD:lla[2]

Koetin muuten etsiskellä kaupoista poltettavia dvd-levyjä, joissa olisi leffatyyppinen, läpinäkyvä kotelo. Sellaiseen voisi tehdä kaksipuoleisen kansilehden. Löysin vain erivärisiä, läpinäkymättömiä kansia. Vinkkejä oikeasta ostospaikasta otetaan vastaan.

Toinen pikkusäätö, jonka tähän elektroniseen käsityöhän haluaisin, olisi vähän fiinimmän näköinen levy. Mikä olisi fiksuin tapa saada itse dvd-levyn kanteen itse valittu kuva?

Isoin ongelma ei kuitenkaan ole muoto vaan sisältö. Koska kaitafilmi oli varsin kallista ja sitä on pitänyt säästää, vanhat filmit sisältävät villejä kolmen sekunnin otoksia, joista järkevän kokonaisuuden rakentaminen on varsin hankalaa. Joskus varhaisteininä kuvasimme kavereiden kanssa spaltterfilmejä videolle ja editoimme niitä suoraan kameralla, mutta sen jälkeen editointikokemus on ollut varsin vähäistä – olen tehnyt pari televisiojuttua, mutta niitä varten on käyty kuvaamassa erikseen, eli materiaali on ollut melko hallittua. Tässä oppii arvostamaan arkistomateriaalista dokumentteja koostavia ihmisiä: punaisen langan löytäminen hajanaiseen materiaaliin on pirun hankalaa.

Mutta editoinnissa on voimaa, ja lyhyistäkin pätkistä saa aikaan hyvää jälkeä. Paraatiesimerkkinä stop motion -tekniikalla tehty sävellys/musaviedo, johon eilen törmäsin youtubessa:

Viitteet:
  1. iMovie – Applen iLife-ohjelmistopakettiin kuuluva, helppokäyttöinen videoeditointiohjelma ↩
  2. iDVD – iLife-paketin iDVD on rakennettu yhteensopivaksi iMovien kanssa, ja ideana olisi käyttää samoja pohjia sekä leffan grafiikoissa että dvd-valikoissa. Koska ne leffagrafiikat eivät maistu, menee tukkoon myös helppo ratkaisu dvd-valikkojen tekemiseen. ↩

Tags: , , , , , , , , ,

Esittäydyin eilen työpaikan bileissä neljättä(!) kertaa samalle ihmiselle. Olin kuulemma kätellyt reilun vuoden kuluessa skarpin näköisesti jo kaksissa aiemmissa juhlissa ja kerran baarissa, ihan hiljattain. Nolotti ihan saa-ta-nas-ti. Kertokaahan kikkoja, millä ihmisvirran yksityiskohdat saa paremmin jäämään mieleen.

21.10.2006 by Teppo | 4 comments

Elämäni kirjat

16.10.2006 by Teppo | 9 comments

Sekä Aleksi että Suvi[1] haastoivat minut blogistanissa iät ja ajat kiertäneeseen kirjameemiin, jonka toivoin kiertävän minutkin kaukaa. No, kohdalle osui, ja koska kieltäydyin hiljan Ollin vessakirjameemihaasteesta[2] niin tähän on kai sitten pakko osallistua.

Samalla mainostan viikonloppuna yleisölle avaamaani Pohdiskelevan liftarin kirjastoa, johon ajattelin alkaa keräillä pieniä arvioita ja makustelupaloja lukemistani kirjoista. Kun Markus ikiaikoja sitten selitti, että olisi vastuuntuntoista pitää julkista listaa lukemisistaan, olin samaa mieltä. Asiat siirtyvät ajatuksista innovaatioiksi vaihtelevalla tahdilla, tällä meni kauan.

1. Kirja, joka muutti elämäni

Kuivakka vastaukseni olisi varmaan, että Risto Kuneliuksen Viestinnän vallassa. Pänttäsin yliopiston pääsykoekirjan läpi keväällä 1999 useaan otteeseen, ja uskon sen olleen yksi elämäni käännekohdista. Kirjahan tosin olisi voinut olla mikä tahansa…

Veitikkamaista vastausta tähän en nyt keksi. Sori.

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Risto Kuneliuksen Viestinnän vallassa ;) . Tosin en kevään 1999 jälkeen.

Sen sijaan Erlend Loen Supernaiivin pariin palaan vuosi toisen jälkeen, aina kun ahdistaa. Siitä tulee kevyempi – tai ainakin vähän yksinkertaisempi – olo.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle

Sellainen, jossa kerrottaisiin, miten tehdään herkullisia Thai-aterioita tyhjästä paljain käsin ja kaksikymmentä tapaa tehdä talviasuttava hökkeli. Sekä muita hyödyllisiä asioita. Proosaa siellä varmaan ehtisi kirjoittaa itsekin, sen jälkeen kun olisi saanut tietokirjansa opeilla sivilisaation pystyyn.

4. Kirja joka teki minusta hupakon

Olisinkohan joskus höpsähtänyt kirjasta pidemmäksi aikaa? Aleksi mainitsi Supernaiivin, mutta en minä siitä hupakoksi sanoisi muuttuneeni. Mitä minä oikein luin teininä? En muista…

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Jos saan virittäydyttyä tunnelmaan oikein kunnolla, itken kirjoja lukiessa ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin elokuvissa. Eli hyvin suurella. Ja aivan samalla tavoin unohdan asian, kun saan kirjan käsistäni. Eskapismia on se.

Eli ei mitään hajua tästäkään.

6. Kirja, jonka toivon tulevan kirjoitetuksi

Tällä hetkellä toivon hyvää, uutta ja mukaansatempaavan hyvin tehtyä analyysiä Venäjän tilanteesta. Anna Politkovskajan kuoleman jälkipuintiin tarvitsisi eväitä. Adrenaliiniä kansalle.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Pöh. Kyllä ne kaikki on ollut hyvä kirjoittaa, jollain tavalla – kai. Muistaakseni jotain Kata Kärkkäisen pätkää haastattelun pohjaksi lukiessani mietin erityisen kovasti, että olikohan tämä tarpeen, mutta en minä sitä nyt jälkikäteen kieltäisi kirjoittamasta, vaikka etukäteen voisin [3]

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Aloitin juuri Peter Høegin Naisen ja apinan, minkä lisäksi olen kaksi vuotta koettanut muistaa selailla Dalai-Laman mietelauseita. Niitä pitäisi olla yksi vuoden jokaiselle päivälle, minun tahdillani niitä riittää kymmeniksi vuosiksi. Niin, ja sitten selailtavanani on myös Vuosaari-Seuran julkaisema Helsingin Vuosaari.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Listasta voisi tulla pitkä, kaikkihan pitää lukea – koska se on kirjoitettu. Koraaniin olisi kiva perehtyä, Dumasin seikkailut voisivat keventää joskus, venäläiset klassikot ovat enimmiltään kahlaamati läpi… Kirjastoon merkitsin suunniteltujen listalle Hirvosta ja Hotakaista. Jos teillä sattuu olemaan kyseisiä kirjoja hyllyssä, otan lainoja vastaan.

10. Haasta 5 bloggaajaa

Nyt loppui mielikuvitus, niin monet ovat jo vastanneet… Sovitaanko, että haastan ne viisi tätä blogia lukevaa bloggaajaa, ketkä ilmoittautuvat ensimmäisinä kommentoimalla tätä merkintää? Joo, sovitaan! Ilmoittautuminen alkaa… ei vielä… ei vielä… eikä vieläkään … NYT!

Viitteet:
  1. Suvi valitteli, että olisi halunnut haastaa muitakin. Koska minä sain tuplahaasteen, voisin hyvinkin antaa Suvin käyttää vielä yhden haastepaikan lisää. Ole hyvä vaan, Suvi ↩
  2. Vessalukemistot vm. 2006 – Olisin kuvitellut Ollin vessalukemistolistausta parodiaksi tästä kirjameemistä, ellei se olisi saanut ensimmäisen koeajonsa jo vuosi sitten. Hauska on se, osallistukaa ken avautumista arvostaa. ↩
  3. Tämä lause olisi toki saanut jäädä kirjoittamatta ↩

Tags: , , , , , ,

Kuolema sanomalehdessä

25.9.2006 by Teppo | No comments

Nepalissa viikonloppuna helikopterin mukana kadonnut suomalaisdiplomaatti Pauli Mustonen on ensimmäinen ihminen, jolta muistan pummaanneeni tupakkaa ja jonka kohtaloa joudun seuraamaan aamun lehtien onnettomuusuutisista. Tapasin Mustosen useaan kertaan Nepalin-matkaani liittyen, sekä ennen matkaa ja sen aikana. Mukava mies, ymmärsi ilmasto- ja ihmisoikeusasioita. Juuri nyt hän nauttii komennusmaassaan erityistä huomiota, sillä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella hän on myös EU:n korkein edustaja Nepalissa.

Muistan erityisen hvvin, miten istuimme patiolla, joimme viskiä ja kuuntelin briiffausta Nepalin vallankumouksen jälkeisestä poliittisesta tilanteesta.

Tunnistin helikopterin matkustajalistalta myös pari muuta nimeä. Koetin esimerkiksi saada haastattelun WWF:n Chandra Gurungilta, mutta minut ohjattiin hänen alaisensa puheille.

Tilanne tuntuu kummalliselta. Uutiset hyppäävät varoittamatta silmille ja iskevät tunteisiin. Maailma, josta eilen saattoi vielä tehdä nokkelaa analyysiä sivustakatsojan roolista, muistuttaa että minä ja tuttuni olemme tässä virrassa ihan samalla tavalla mukana kuin kaikki ne muutkin, joita en tunne.

Uh… Huomenta, maailma, miten pyyhkii? Samassa sopassa ollaan. Nyt täytyy vain toivoa harvinaista, hyvää uutista: helikopterin matkustajien löytymistä elossa.

Edit: Seuraavaa uutista ei tarvinnut odottaa aamuun asti. Turmakopteri löytyi, eikä eloonjääneitä ole. Surullinen olo.

Tags: , , , , , ,

No jopas. Laura kirjoitti minusta jutun Opintoluotsiin.

11.9.2006 by Teppo | No comments

Työnantajani tekstiarkistosta löytää näköjään näppärästi kirjoittamiani juttuja. Näin se elämäntyö siirtyy verkkoon, ihan bloggaamatta.

3.7.2006 by Teppo | No comments

Taas päättyi yksi määräaikaisuus. Tämä prekariaari (näinköhän se oikeaoppisesti taipuu) elää pari kuukautta ilman isäntää ja urakkakorvauksilla, kunnes kesätyö vie taas kuukausipalkalle.

1.4.2006 by Teppo | No comments

Miten ottaa parempia valokuvia?

19.3.2006 by Teppo | 1 comment

Human touch Hankin viime viikolla itselleni uuden kameran, Canonin 20D-digitaalijärjestelmän. Se on kohtuullisen kallis vehje, tarkoitettu köyhille ammattilaisille tai rikkaille harrastelijoille. Usein puhutaan prosumer-kamerasta; kohderyhmä on jossain ammattilaisen (professional) ja peruskuluttajan (consumer) välistä.

Kamera on hyvä ja olen nauttinut näistä parista päivästä, joina olen sen käyttöä harjoitellut. Luovuin muutama vuosi sitten filmijärjestelmästäni ja käytin kuvaamiseen kohtuullisen laadukasta digikompaktikameraa, joka kulki kivasti mukana – mutta se ei ollut järjestelmäkamera eikä sillä voinut tehdä samoja asioita.

Valokuvaaminen on siitä hassu ilmaisun muoto, että siihen liittyy paljon tekniikkaa, joka maksaa. Valokuvaussivustot ovat täynnä puhetta siitä, mikä on paras kamerarunko ja millaisella objektiivilla saa parhaita kuvia. Valokuvauksen harrastajissa on iso laitehifistelijöiden alakulttuuri, joka kuolaa kalliiden kuvauslaitteiden perään. Jostain syystä kaikki tämän alakulttuurin edustajat ovat muuten miehiä.

Kuvaushifistit ovat vähän surkuhupaisa ryhmä. Sen edustajat ottavat usein teknisesti moitteettomia, mutta aivan jumalattoman tylsiä kuvia. Heidän kuvansa ovat kummallisella tavalla uskomattoman huonoja: ne ovat tarkkoja otoksia, joissa kuvan piirto on upea ja kompositiokin usein kohdallaan (joskaan ei välttämättä), mutta kuvien sielu puuttuu. Vähän kuin tekstejä, joissa pilkut ovat kohdallaan mutta joista puuttuu pointti.

Hyvissä kuvissa on kertomus. Hyvän ja huonon kuvaajan ero on siinä, että hyvällä kuvaajalla on kyky ja halu sanoa jotain valokuvillaan. Ei hyvää tekstiäkään saa syntymään pelkästään sommittelemalla sanoja yhteen pelkästään sanojen sommittelun vuoksi. Estetiikka pelkän estetiikan vuoksi on tylsää.

Uuden kameran hankkiminen sai minut pohtimaan, kuulunko minä hifisteihin, jotka ovat valmiita hassaamaan liikaa rahaa tekniikkaan suhteessa omiin taitoihin. Kalliin kameran kaivaminen esiin laukusta tuntuu vähän naurettavalta – tulee sellainen wannabe valokuvaharrastajasetä -olo. Alitajunta kysyy: “Onko sinulla enemmän rahaa kuin lahjoja?”

Parempia valokuvia ei oteta hankkimalla parempia kuvausvehkeitä. Parempia kuvia otetaan kuvaamalla paremmin.

Tags: ,

Kuukausi ilman kessua

24.2.2006 by Teppo | No comments

En ole täällä asiasta aiemmin paljoa keuhkonnut, mutta tänä iltana – joskus puolenyön aikaan – tulee kuluneeksi tasan neljä viikkoa edellisestä savukkeestani. Kuukausi ilman kessua on mennyt melko kevyesti, etenkin verrattuna aiempiin lopettamisyrityksiini. Hermot ovat pysyneet hanskassa aktiivisella nikotiinikorvaushoidolla, tai sitten purukumin mässyttämisen lumevaikutuksella.

Nikotiinipurukumin ohella toinen hyvä motivaattori on ollut lyömäni veto; tupakointi ei juurikaan houkuttele, koska yhdetkin henkoset tietäisivät kuukauden tiskivuoroa. Tiskaaminen ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, joten maaliskuun lopussa häämöttävään määräpäivään asti tahtotasoni savuttomuuteen pysynee melkoisen korkealla.

Tags: , , , , , , ,

5 kummaa -meemi

29.1.2006 by Teppo | 7 comments

Mitä tällä viikollaMinttu haastoi minut viikko sitten kertomaan viisi omituista tapaani. Kun sain päätettyä, että ylipäätään reagoin tähän meemiin, huomasin vastaamisen melko hankalaksi. Teen paljon asioita, joita keskivertosuomalainen ei välttämättä tee (kasvissyönti, tulisirkus, liftaaminen) mutta ne eivät ole tapoja, vaan elämäntapavalintoja tai harrastuksia. Muuten olenkin sitten oma, normaali lävistetty itseni.

Seuraavat omituisuudet sain kuitenkin itsestäni tarkkailtua:

1. Pakko lukea kaikki
Luen lähettyvillä olevien julisteiden tekstit, postimerkkiautomaattien käyttöohjeet ja, helvetti sentään , City-lehden. En siksi, että ne oikeasti kiinnostaisivat vaan siksi, että ne ovat olemassa. Tätä voi testata jättämällä minut yksin istumaan baaripöytään ja jättämällä pöydälle viisitoista vuotta vanhan kodinkonemainoksen.
2. Päivittäinen valokuva
Otan suurin piirtein päivittäin webbikameralla itsestäni kuvan arkistoon. Minusta on hauska ajatus, että voin seurata ryppyjen syvenemistä. Minusta tämä ei ole tapa, elämänkumppanistani on.
3. Itken, kun viholliset kuolevat sotaelokuvissa
Kun hyvikset sen sijaan ampuvat elokuvassa kasvottomaksi jääviä vihollisen rivisotilaita, alitajuntani täyttää heidän henkilökuvastaan uupuvat kohdat – vaimot, lapset, vanhemmat, kouluajan pienet saavutukset ja taisteluhaudoissa koetun pelon. Minusta tuntuu väärältä, että heidän kuolemansa esitetään olevan oikein. Ei se ole.
4. Ajoittainen, tietoinen suhteellisuudentajun puute
Suhteellisuudentajun puutteessa ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta huomaan toisinaan heittäytyväni täysin turhanpäiväisiin projekteihin ja käyttäväni niihin kohteuuttomasti aikaa – kuitenkin niin, että tiedän homman olevan turhanpäiväistä ja että käytän niihin kohtuuttomasti aikaa. Bloggaaminen, tai ainakin ajoittaiset blogin ulkoasuviilaukset kuuluvat tähän sarjaan.
5. Odottamisen mukaminimointi
Odottaminen mitään tekemättä ei kuulu vahvuuksiini. Eilen myöhästyin hiuksenhienosti kolmesta eri ratikasta tai bussista, koska kävelin eri pysäkkien väliä, ettei minun tarvitsisi seisoskella pysäkillä odottelemassa.

Laitetaan meemi kiertämään: haastan mukaan Jeren, Aleksin, Heidin (sähköpostilla, koska kommentointimahdollisuutta ei ole), Jussin ja Pirkan.

Tags: , ,

Suojattu: Viikkoa 49 / 05

7.12.2005 by Teppo | Syötä salasanasi lukeaksesi kommentteja

Tämä artikkeli on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi:


Tags:

« Older entries