Helsingin-Sanomat

Jaaha, kaupunkimaasturit ovat hypehybridejä ympäristöystävällisempiä ekologisella selkärepulla mitattuna. Täytyy myöntää, että yllätyin Hesarin autosivujen uutisesta amerikkalaisen CNW Marketing -tutkimuslaitoksen selvityksestä. Jutun juoni on, että maastureissa käytetään yksinkertaisempia ja pitkäikäisempiä osia kuin hybrideissä. Kertakäyttöosien tekemiseen menee energiaa enemmäin kuin mitä maasturien syöpöt moottorit ehtivät käytön aikana niellä.

Hybridiautoja valmistava Toyota on tietenkin jo ehtinyt syyttää tutkimusta kököksi, ja kyllä se vähän minunkin arkijärkeäni vastaan on. Se, onko tutkimus oikeassa vai väärässä, ei nyt ole pointti. Pointti on, että tuollainen tulos on ihan mahdollinen. Ympäristöystävällisiksi luullut tai ainakin sellaisina myydyt vaihtoehdot saattavat kriittisessä tarkastelussa paljastua perusmassatuotettuja kilpailijoitaan epäekologisemmiksi.

Maailmanparannuksessa kiusallista on, että liikkuvia osia on maailmanparannusyhtälössä tuhottomasti. Ympäristöihmisen pitäisi osata ynnätä kokonaista ekologista selkäreppua :”(Ekologinen selkäreppu tarkoittaa kaikkia niitä materiaaleja ja maapinta-alaa, sekä energiaa, joka on tarvittu tuotteen koko elinkaaren aikana - sisältäen valmistuksen, käytön ja jätteen käsittelyn. Usein tuotteen ekologinen selkäreppu on paljon painavampi kuin itse tuote. )”: tuotteille ja palveluille ja vertailtava näitä kokonaisuuksina toisiinsa. Ja sitten jos oikeasti aletaan parantaa maailmaa, pitäisi lisäksi ynnäillä, millaisia sosiaalisia vaikutuksia^[1] tuotteen matkan varrelle kuuluu. Nämä sitten yhteen vaakakuppiin sen varsinaisen käyttöarvon kanssa, toiseen hinta ja sitten ostopäätöstä tekemään.

Sitä rupeaa aika pian kaipaamaan helpompia tapoja tehdä kulutuspäätöksiä.

Nyt on sitten saavutettu yksi merkkipaalu blogistanissa: työtoverini Jarmo Huhtasen viime vuonna pitämä Kaupungin valot -blogi sai käsittääkseni ensimmäisena suomalaisena blogina journalistisen tunnustuksen, kun Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen myönsi tänään Huhtaselle vuoden kaupunkijournalisti -kunniakirjan.

Kun kuulin tunnustuksesta, arvelin sen johtuvan lähinnä Jarmon ansiokkaasta skuuppaamisesta: hän oli se, joka kaiveli esiin muunmuassa uutiset Helsingin Sipoon-valloitusretkestä ja Hanasaaren myrkyistä.

Vaan ei. Perusteluiden mukaan tunnustus tuli blogista, joka satiirisilla kommenteillaan oli luomassa uutta keskustelukulttuuria.

Ylipormestarin omakätisesti signeeraaman kunniakirjan lisäksi Jarmo sai kukkapuskan ja paljon kunniaa. Ruskea kirjekuorikin olisi kuulemma kelvannut, mutta sellaista pakettiin ei kuulunut.

Onnea Jarmolle. Vuoden kaupunkitoimittajia valitaan kerran vuodessa, mutta ensimmäisenä journalistisen tunnustuksen saa vain yksi suomalaisblogi.

Lisäys: Lisäinfoa Hesarin uutisesta (€). Koska Helsingin kaupungin tiedotteeseen ei pysty linkittämään suoraan, tässä koko ritirimpsu copypastena tulevaisuuden varalle:

Kaupunginjohtajan kiitokset ja kunniakirja ojennettiin Helsingin Sanomien toimittajalle Jarmo Huhtaselle 18.1. Helsingin kaupungintalolla. Ylipormestari Jussi Pajunen toteaa tunnustuksen perusteluina haluavansa kiittää kaupungin päätöksentekoa jo pitkään seurannutta toimittaja Jarmo Huhtasta, jonka vuonna 2006 ilmestynyt Kaupungin valot -blogi on lisännyt kansalaisten kiinnostusta kaupungin päätöksentekoa kohtaan. Blogin herkullisen satiiriset kommentit ja laajaan kaupungin asioiden tuntemukseen pohjautuva irrottelu ovat myös olleet omiaan synnyttämään uutta ja virkistävää keskustelukulttuuria lukevan yleisön, median ja päättäjien välillä. Kaupunginjohtajan kiitokset kunniakirjoineen on Helsingin kaupungin perinteinen huomionosoitus joukkoviestimien edustajille. Vuonna 2006 kunniakirja luovutettiin Kauppalehti Presson toimitukselle.

Edit2: No nyt se kaupungin tiedote löytyy sitten verkosta, samaten kuin Hesarin juttukin.

Kari Haakana oli näköjään jo perjantaina ehtinyt blogata uutisen Radio Helsingin myynnistä Helsingin Sanomille. Tästä aiheesta tuli juhlimisen lomassa vähän kiristeltyä hammasta viikonlopun aikana, pitkälti samoista syistä kuin Radio Helsingin keskustelupalstalle tuntojaan tilittelevät pessimistit.

Axa Sorjosen rauhoitteluista huolimatta en usko, että tähän asti messevänä pysynyt meininki jatkuu entisellään, ainakaan kovin pitkään. Radio Helsinki on tehnyt tappiota, eikä sitä varmasti ostettu Hesarille taakaksi. Näkyvyyttä tulee varmasti lisää, mutta mainoseurojen ohella kasvaa tulosvastuu. Ennen pitkää media-, imago- ja muut huuhaakonsultit käyvät analysoimassa kanavan kohderyhmää ja esittämässä powerpoint-kalvosulkeisilla kehitysehdotuksia ohjelmaprofiiliin. Seuraus: Virtaviivaisuutta monimuotoisuuden kustannuksilla. Lisää kuulijoita. Radio Helsingin hengen kuolema.

Mutta niinhän se menee, maailma muuttuu ja uusista asioista tulee vanhoja, ja vanhuus tulee tunnetusti harvoin yksin. Radio City oli 1980-luvulla vaihtoehto ja uuden luoja, nykyään jotain aivan muuta. Myös Radio Helsinki piristi (ja toistaiseksi piristää yhä) radioskeneä oman aikansa, mutta mikäänhän ei ole ikuista. Kun Radio Helsingin taantuma intomielisestä kulttuuriprojektista vakiintuneeksi isolla rahalla tehdyksi keskivertokanavaksi alkaa,jotain tulee tilalle.

Vastarinta ja vaihtoehtokulttuuri elävät aina. Niiden nimi, tekijät ja muoto vaihtuvat.