flickr

Valokuvatorstain 85. haaste on jokin kolmesta: Humiseva harju; Lennä, uneksi tai Vetää kaikista ovista. Sorruin taas arkistojen kaivelemiseen, vaikka viime viikolla siitä jo vähän nitisinkin. Pari kuukautta vanha kuva vain jotenkin toi Humisevan harjun mieleen, vaikkei siinä tietenkään mitään harjua ole, vaan Tokoinranta.

Emily Brontën kirjaa en ole lukenut, enkä muista edes jaksaneeni istua yhtään Humisevan harjun filmatisointia läpi, mutta tämä onkin fiilisjuttu.

Pieni lupaus tulevalle: koska en ole osannut päättää, mitä sadan tuntemattoman sarjallani tekisin, ajattelin jatkaa miniatyyrihenkilökuvien kuvaamista ja julkaisua Pohdiskelevassa liftarissa. Tahti tulee olemaan rauhallinen, mutta kuitenkin: lisää naamoja ja tarinoita kohtaamisista tulossa.

Flickrin puolella joku muuten ehti jo oivaltaa, että kontaktinottohaastetta voisi laajentaa videohaastatteluihin, nyt kun palvelu antaa postata puolentoista minuutin “pitkiä valokuvia”.

Ja nyt kun tänne rönsyttiin: Flickrin videot ovat herättäneet reaktioita suomalaisblogeissa (Erkka, Jere, Kari) ja vastarintaliikkeen Flickrissä.

Lempivalokuvasaitilleni Flickriin on nyt lisätty mahdollisus pistää jakoon “pitkiä valokuvia”, kuten sivuston ylläpitäjät uudistusta kuvailevat. Kyse on videoista, joita Erkka viime kuusta odotteli saapuvaksi.

Videoiden pituus on rajoitettu 90 sekuntiin, siitä ajatus pitkistä valokuvista. Ilmeisesti ajatus on ollut se, että puoleentoista minuuttiin mahtuu niin pitkä pätkä kenen tahansa amatöörin ottamaa sukulaisjuhlaa tai taidevideota, että pidempi menisi jo kiusaamisen puolelle. Pidemmät klipit ovat joko puuduttavia tai telkkarista nauhoitettuja, eikä etenkään jälkimmäisiä toivoteta Flickriin tervetulleiksi.

Pitäisi tietenkin itse koettaa ladata jotain ja testata palvelua sillä, mutta näin kuvien muiden palvelimelle tuuppaamien videoiden vilkaisun perusteella en vielä ryhdy raikumaan riemusta. Ehkä myöhemmin, mutta en vielä. Taidan olla vähän pysähtyneen kuvan miehiä.

Hihkuin jokin aika sitten ihmisiä mukaan “kansalaiskuvajournalismin rohkeuskurssille“, siis juttelemaan kadulla vastaan tulleiden vieraiden ihmisten kanssa ja pyytämään lupaa kuvan ottamiseen.

Olen itse kuvannut nyt reilut kolmekymmentä tuntematonta ja julkaissut niistä Flickrissä 27. Projekti on ollut antoisa, sen varrella on tullut käytyä monta kiinnostavaa keskustelua ja oma ote kuvaamiseen on parantunut selvästi. Tuntuu, että matkan varrella on tullut opittua paljon, sekä valokuvaamisesta, muista ihmisistä että itsestään. Paljon opittavaa on kuitenkin vielä jäljellä – ja niin on kaksi kolmasosaa kurssistakin.

Projekti on ilman sen kummempaa markkinointia innostanut mukaan mukavan määrän ihmisiä. Flickriin perustamassani projektiryhmässä hengailee mukana yli sata jäsentä, joista kymmenkunta on ilmoittanut aikovansa oikeasti vastata haasteeseen. Ryhmän yhteiseen kuvapooliin on kertynyt jo reilut sata kuvaa eri puolilta maailmaa.

Vaikka tämä onkin minulle ennen kaikkea henkilökohtainen hanke, on mukava nähdä sen innostavan muitakin.

Flickrissa on hienoja kuvajournalistisia settejä Pariisin uutta työlakia vastustavista mellakoista. Oma suosikkini on Hugo, jonka sarja mellakkakuvia on paitsi teknisesti hieno, myös varsin rohkea - mies on ollut koko tapahtumien keskellä, siellä missä värikuulat viuhuvat ilmassa ja mellakoitsijat jakavat potkuja jotakuinkin satunnaisesti valituille rivitovereilleen.

Muutenkin Flickria on käytetty melko hyvin tällaiseen tiedonvälitykselliseen “kansalais”journalismiin. Siellähän on koottuna kuvasarjoja erilaisista tapahtumista, suomalaisittain varmaan mielenkiintoisimmin journalismin päiviltä viime syksyltä.

Kuvat ovat todistusvoimaisia, missä mielessä juuri kuvajournalismin puolella ei-ammattilaisten mahdollisuus nousta tiedonvälittäjinä merkittävään asemaan on merkittävä. Jos mellakoitsija kirjoittaa blogiinsa, että “taas se poliisi pieksi meitä kohtuuttomasti ilman, että me teimme mitään”, aika harva uskoo. Jos sen sijaan sivulle laittaa kuvan, jossa pamppu heiluu ja veri lentää, kukaan ei kyseenalaista totuusarvoa.

No, joka tapauksessa – hienoja kuvia, hyvää kansalaisjournalismia.

Kresta King Cutcher on yksi Flickrissä surffaillessani tekemistäni löydöistä. Afrikassa reissanneen kuvaajan sivuilla on hyviä kuvia ja välistä vakaviakin ajatuksia. Tähän merkintään lainaamani Ruandan kansanmurhamuistomerkin kuvan saatetekstissä Cutcher aka Camera_Rwanda muistuttaa, että kansanmurhien aika ei ole ohi. Se, mitä tapahtui Ruandassa 1994, on nyt käynnissä Sudanissa.

Muutenkin käsitykseni Flickristä on kohentunut sen jälkeen, kun vaivauduin koluamaan sivustoa hiukkasen enemmän. Aiemmin pidin saittia lähinnä suttuisten perhealbumien tyyssijana, mutta nyt olen joutunyt myöntämään, että sieltä löytyy ihan laadukastakin harrastekuvaa - jopa muutama kuvajournalismin ammattilainen.

Olen viime aikoina intoillut avainsanoista (joita systemaattisesti kieltäydyn kutsumasta tägeiksi tai tageiksi, kuten kansainvälinen trendi vaatisi) ja folksonomiasta. Suomeksi aiheesta ei ole juurikaan kirjoitettu, vaikkakin asiaan perehtyneitä ihmisiä on. Jo vuosia sitten, kun minulla ei ollut minkäänlaista ymmärrystä koko ilmiöstä, esimerkiksi Jere puhui avainsanojen käytön puolesta.

Folksonomia on termi, jolla kuvataan avainsanoihin perustuvaa, vapaasti verkossa tapahtuvaa tiedon jäsentämisen tapaa. Sanassa yhdistyvät väkeä tarkoittava sana folk ja perinteistä kategorisointiin perustuvaa tieteellistä luokittelujärjestelmää tarkoittava sana taksonomia. Sanan keksijänä pidetään Thomas Wander Valia, joka myös pyrkii tarkentamaan nykyistä folsonomian määritelmää.

Siinä missä luokittelu perustuu ajatukseen kattokäsitteistä ja niiden alle jakautuvista alaluokista, folksonomia perustuu ihmisten tietoon liittämiin assosiaatioihin.

Petri Vilén antaa hyvän esimerkin taksonomisen ja folksonomisen luokittelutapojen eroista:

“Taksonomisessa luokittelussa kettu luokitellaan seuraavasti

Eläinkunta - Selkäjänteiset - Selkärankaiset - Nisäkkäät - Petoeläimet - Koiraeläimet - Ketut (vulpes) - vulpes

Folksonomiassa kettu voitaisiin luokitella edellä mainittujen sanojen lisäksi esimerkiksi seuraaviin avainsanoihin:

punakettu, punainen eläin, nisäkäs, Eurooppa, Pohjois-Aasia, Pohjois-Amerikka, metsäeläimet, suomalaiset eläimet ”

Avainsanoihin perustuva luokittelu on tullut tunnetuksi ennen kaikkea del.icio.us-linkkimuistion ja Flickr-kuvapalvelun kautta. Molempien suosio perustuu siihen, että ne tarjoavat yksittäiselle käyttäjälleen helpon mahdollisuuden arkistoida digitaalista tietoa (linkkejä ja valokuvia) helposti ja helposti löydettävästi. Muistiin merkitsemisen yhteydessä käyttäjät merkitsevät kuvat ja linkit assosiatiivisilla avainsanoilla, joiden avulla ne on jälkeenpäin helppo löytää. Toisaalta avainsanojen avulla muut palvelun käyttäjät pystyvät löytämään samaan aihealueeseen liittyviä linkkejä tai kuvia.

Folksonomian etu yksilön kannalta taksonomiaan verrattuna on sen helppous. Avainsanojen käyttö tiedon arkistointiin ei edellytä perehtymistä luokittelujärjestelmään, joten aloittamiskynnys on matala. Arkistoijalla ei tarvitse olla kirjastonhoitajan koulutusta. Rashmi Sinha kiinnittää tähän huomiota erinomaisessa avainsanoihin perustuvan arkistoinnin kognitiivisessa analyysissään.

Sinha on analysoinut myös toista folksonomian merkittävää piirrettä, sosiaalista ulottuvuutta. Avainsanoja käyttävien järjestelmien avulla ihmisten on mahdollista löytää kohtuullisen helposti muita ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Sosiaalisuus myös muokkaa avainsanojen määrittelyä. Molemmat ilmiöt voi huomata esimerkiksi blogilistan hakemistossa, jossa blogien pitäjät voivat vapaasti määritellä blogilleen avainsanoja, “luokkia”. Selaamalla samaan luokkaan kuuluvia blogeja voi löytää itselleen mielenkiintoisia blogeja. Vastaavasti ainakin itse olen kokenut perustelluksi muuttaa oman blogini luokittelua siten, että se vastaa paremmin muiden samantyyppisten blogien luokkajakoa.

Kun ensimmäisen kerran kuulin ehdotuksen, että tietoa ryhdyttäisiin järjestelemään vapaasti määriteltävillä avainsanoilla, oli puhe nimenomaan Blogilistan hakemiston luokitteluperiaatteesta. Olin ennalta määritellyn luokittelun luomisen kannalla: ihmisethän voisivat antaa kummallisia sanoja, ja syntyisi luokkia, joissa olisi esimerkiksi vain yksi blogi. Avainsanojen perusteella tapahtuva tiedon jäsentely tuntui liian mielivaltaiselta.

Folksonomia ei tuotakaan tietorakenteita, joissa jokaiselle valokuvalle, linkille tai artikkelille olisi olemassa vain yksi oikea luokka. Kuten Vilënin esimerkistä näkee, avainsanoilla tapahtuva luokittelu riippuu pitkälti yksittäisten ihmisten tuottamista assosiaatioista. Kertooko tämä artikkeli esimerkiksi tekniikasta vai onko se osa kognitio- tai informaatiotiedettä?

Wikipedian artikkelissa folksonomiasta varoitetaan sekoittamasta folk taxonomy -termiä folksonomiaan. Folk taxonomylla tarkoitetaan sosiaalisia luokittelujärjestelmiä, jotka - toisin kuin tieteellinen luokittelu - poikkeavat kulttuurista toiseen. Tilanne on kuitenkin samankaltainen myös verkossa tapahtuvassa tiedon jäsennyksessä. Eri ihmiset ja ihmisryhmät voivat luokitella tietoa eri tavoin. Tämän voi nähdä kaaoksena tai rikkautena, ja ainakin antropologeja aiheen luulisi jossain vaiheessa alkavan kiinnostaa.

Verkossa tietoa (kuvia, linkkejä, blogimerkintöjä) tuottavia ihmisiä on miljoonia. Kaikkia heitä ei voi edellyttää perehtymään tieteelliseen tiedonluokittelujärjestelmään. Avainsanoihin perustuva tietojäjestelmä on epätarkempi kuin taksonominen järjestelmä, joten sen käyttö tiedon etsimisessä edellyttää kykyä suodattaa epäolennaisuuksia ja hyväksyä ohilyöntejä. Assosiatiivisten avainsanojen syöttäminen on kuitenkin helppoa, ja se on avainasia.

Avainsanoja käyttävät järjestelmät myös sivistyvät koko ajan ja osaavat entistä paremmin käyttää paitsi yksittäisiä avainsanoja, myös niiden yhdistelmiä ja (jonkinlaisella sumealla logiikalla) myös arvata lähelle osuvia avainsanoja.

Avainsanat, siis folksonominen tiedon arkistointi, palvelevat bloggaajia itseään. Minun on vuoden päästä kohtalaisen helppoa löytää tämä merkintä arkistoistani katsomalla, mitä olen kirjoittanut folksonomiasta. Toisaalta avainsanojen käyttö parantaa myös mahdollisuuksia sille, että samasta aiheesta kiinnostuneet ihmiset löytävät sivuni - sekä google että blogihakukone Technorati pitävät avainsanojen käyttäjistä. Kolmanneksi, minun on helppo palvella lukijoitani tarjoamalla heille linkki johonkin avainsanojen perusteella tietoa folksonomisesti kokoavaan palveluun.

Kotimaanrakkaiksi loppusanoiksi, olkaa hvvät: Technoratin listaamat tuoreimmat blogimerkinnät avainsanalla Suomi, samalla sivulla myös tuoreimmat Suomi-aiheiset flickr-kuvat. Voitte listätä omanne joukkoon alkamalla käyttää avainsanoja ja kirjoittamalla jotain Suomesta.

Lisälukemiseksi suosittelen seuraavia:

• Technorati tags Sivulla suosituimmat blogeissa käytettävät avainsanat
• A cognitive analysis of tagging (or how the lower cognitive cost of tagging makes it popular)
• A social analysis of tagging (or how tagging transforms the solitary browsing experience into a social one)
• Folksonomy Definition and Wikipedia
• Would We Create Hierarchies in a Computing Age?
• Categories versus Tags - What’s the Difference and Which One?

Pohdiskelevan liftarin vuodenvaihteeseen ajoittuneen uudistuksen pääasiallinen tarkoitus oli (oman mielen piristämisen lisäksi) ottaa askel kohti verkottuneempaa, kokonaisuuden kannalta merkittävämpää bloggaamisen tapaa. Suuri muutos kiteytyy käytännössä katsoen täydelliseen luopumiseen melko suurpiirteisesti merkintöjä erilaisten aihenimien alle koonneesta kategorisoinnista. Sen sijaan, että pyrkisin vastaisuudessa sovittamaan merkintäni johonkin aiemmin keksimääni “kategoriaan”, merkitsen jokaiseen tästedes kirjoittamaani artikkeliin niiden sisältöjä mahdollisimman hyvin kuvaavat tagit eli avainsanat.

Avainsanojen tarkoitus on tehdä tiedon luokittelusta hienojakoisempaa aiemman “yleinen/media/ihmiset” -tyyppisen jaottelun karkean kategorisoinnin sijaan. Tämä palvelee muitakin kuin tämän blogin aktiivilukijoita. Avainsanojen käyttö on askel suuntaan, jossa blogien kirjoittajat ikään kuin puolivahingossa työstävät verkon valtavaa tietomäärää kokonaisuutena helpommin hallittavaan muotoon luokittelemalla ja linkittämällä sitä. Tälle tiedon luokittelun tavalle on olemassa hieno sanakin, folksonomia.

Folksonomia ei ajatuksena ole nettiajassa mitattuna kovinkaan uusi, sillä avainsanat ovat olleet jo useita vuosia keskeinen osa esimerkiksi Filckrin ja Del.icio.usin käyttöä. Blogimaailmassa kategoriat ovat pitäneet pintansa avainsanoja vastaan tähän asti, mutta viime syksystä lähtien suunnannäyttäjät ovat alkaneet tunnustautua tagiuskovaisiksi. Tagien avulla merkintöjä ei ole pakko tunkea johonkin ennalta määrättyyn muottiin, mikä johtaa merkintöjen aiempaa tarkempaan, joskin hajanaisempaan luokitteluun.

Blogosfäärissä tagien nousujohteelle on kaksi syytä: tagittamiselle on nyt mielekästä käyttöä ja se on entistä helpompaa. Avainsanojen avulla eri puolilla olevaa verkkoa olevaa tietoa voidaan linkittää ja koota, ja blogiohjelmistojen lisäosien avulla tämä onnistuu yhdellä napinpainalluksella.

Wordpressin uuden version julkistaminen oli uskoakseni vedenjakaja, sillä sen uudet ulkoasuteemat, kuten todennäköisesti suosituimmaksi nouseva K2 ja Pohdiskelevan liftarin käyttämä Squible käyttävät tehokkaasti hyväkseen Ultimate Tag Warrior (UTW) -lisäosaa ja sen tagitysmahdollisuuksia. Väitän, että useat Wordpressia käyttävät bloggaajat lähtevät Wordpress 2.0:n ja K2:n myötä mukaan avainsana-avaruuteen, ja muiden on seurattava perästä.

Pohdiskelevassa liftarissa avainsanat jäsentävät tietoa sivuston käyttäjille, tarjoavat koukkuja avainsanojen avulla tietoa jäsentäville verkkopalveluille ja toimivat linkkeinä muihin tageja käyttäviin palveluihin. Etu- ja arkistosivulla blogin sisällöstä kertoo avainsana-avaruutta kuvaava tagipilvi, tag cloud. Sen perusteella on helppo intuitiivisesti hahmottaa, mistä aiheista täällä kirjoitetaan paljon, mistä vähemmän. Jokaisella sanalla on tietenkin oma arkistosivunsa.

Jokaisen merkinnän perässä on linkki kustakin avainsanasta paitsi blogin omiin arkistoihin, myös Del.icio.usin, Technoratin ja Flickrin palveluihin kyseisen avainsanan kohdalle. Jos kirjoitan täällä vaikkapa Pakistanista, merkinnän perästä löytyy linkki Del.icio.usin tuoreimpiin Pakistan-linkkeihin, Techoratin kirjaamiin tuoreimpiin Pakistan-aiheisiin blogimerkintöihin ja Flickrin Pakistan-valokuviin.

Squiblen sivuilla annettujen lupausten mukaan rekisteröityneiden käyttäjien pitäisi pystyä lisäämään asianmukaisina pitämiään avainsanoja merkintöihin. Harmikseni en tätä ominaisuutta ole toistaiseksi saanut Pohdiskelevassa liftarissa toimimaan.

Ja kiusallista sinänsä, toisin kuin Pakistan-esimerkissäni, monien suomenkielisten avainsanojen kohdalla linkkien takaa ei löydy kovinkaan montaa merkintää, kuvaa tai linkkiä - vielä. Yhteisölliseen tiedonkeräämiseen tarvitaan väkeä jotta saadaan vääntöä. Nyt siis tagittamaan niitä omia kirjoituksia, kuvia ja linkkejä. Yhteisen hyvän tähden!