Kirjoitin eilen cyclocrossista. Se on maastossa krossaamiseen tarkoitettu maantiepyörä. Nimi on ulkomaankieltä ja sopii vähän huonosti suomalaisen suuhun.
Timpan kanssa käytiin mielenkiintoinen pilkunviilauskeskustelu, jonka lopputulema oli, että cyclocross-pyörä on suomeksi krossari. Sana on puhekielessä jo käytössä, joten yhtä hyvin sen voisi sujauttaa kirjakieleenkin.
Krossarilla ajettava kilpapyöräilyn alalaji saa minun puolestani pysyä virallisesti cyclocrossina. Sen sijaan minä aion sanoa omaa pöpelikössä ajeluani krossailuksi.
Cyclocross on kippurasarvinen polkupyörä, jonka saa viritettyä maastossa rälläämistä varten. Toisin kuin asfalttiajoon tarkoiettuun oikeaan maantiepyörään, cyclocrossiin saa leveät renkaat sekä usein myös lokarit ja tarakan. Siksi cyclocrosseja myydään (ja ostetaan) työmatkapyöriksi.
Cyclocrossin ja oikean maantiepyörän erot
Maantiepyörässä käytetään noin 23 millimetriä leveitä, sileitä maantierenkaita, joiden vierimisvastus on pieni. Haarukat ja maantiepyörässä käytettävät jarrut on mitoitettu kapeiden renkaiden mukaan, eikä paksumpaa rengasta pysty käyttämään.
Cyclocrossiin pannaan leveä nappularengas, jolla saa pitoa mudalla rälläämiseen. Jotta paksumpi rengas mahtuisi, ovat haarukat leveämmät ja caliper-jarrujen sijaan käytössä ovat cantilever- tai levyjarrut.
Cyclocrossin ajoasento on jonkin verran pystympi kuin maantiepyörän ajoasento. Cyclocrossissa on usein myös lisäjarrukahvat, jotka helpottavat jarrujen käyttöä pystyssä asennossa. Cyclocross on usein ohjaustuntumaltaan maantiepyörää rauhallisempi, retkipyörämäinen. Retkipyörä on sitten vielä astetta cyclocrossia vakaampi/jähmeämpi peli.
Maantiepyörässä on harvoin kiinnikkeitä lokasuojille tai tarakalle. Cyclocrosseista sellaiset löytyvät useammin.
Cyclocross-kilpailussa pyörää joudutaan välillä kantamaan. Siksi vaijerit kulkevat vaakaputken yläpuolella – alapuolella kulkevat vaijerit painavat olkapäätä, kun pyörää kantaa putki hartian päällä. Maantiepyörässä moista ei tarvitse ajatella.
Mitä cyclocross on?
Cyclocross on Länsi-Euroopan pyöräilymaissa kehittynyt puistopyöräilylaji.
Jo sata vuotta sitten kesäkauden jälkeen ja ennen seuraavan kesäkauden alkamista maantiepyöräilyn harrastajat pidensivät harrastuskautta vaihtamalla sileiden ja syksyllä liukkaaksi käyneiden maantierenkaiden tilalle karkammat renkaat ja ajamalla lenkkejä puistoissa.
Puistolenkeistä kehittyi oma kilpailulajinsa, jossa trikoomiehet törttöilevät kippurasarvisella pyörällä muutaman kilometrin pituista krossirataa ympäri ja kansa hurraa komeille kaatumisille. Rata yhdistelee asfalttia, nurmikkoa ja mutaa, eikä kunnon ringistä saisi selviytyä ilman, että pyöräilijä joutuu nousemaan pyöränsä selästä, heittämään pyörän hartialleen ja juoksemaan esteen/portaikon/mutavellin ohi.
Cyclocross on satakunta vuotta vanha eurooppalainen laji. Maastopyöräilynä tunnettu laji kehittyi, kun kalifornialaispenskat alkoivat 1970-luvulla kisata alamäkiajossa järeatekoisilla Schwinn-lastenpyörillä sen jälkeen, kun moottoripyörien käyttö rälläämisessä kiellettiin.
Minulle yritettiin myydä cyclocross. Miksi?
Cyclocrossit ovat nyt muotia. Siksi.
Ei vaan, oikeasti cyclocross on myös ihan pätevä vaihtoehto jos haluaa käyttää yhtä ja samaa pyörää maantieajohenkiseen lenkkeilyyn tai kohtuupitkien (15km+) työmatkojen ajoon ympäri vuoden.
CYclocrossissa on maantiefillarin menevyyttä, koska siinä pääsee kovassa vauhdissa tai vastatuulessa kippurasarvien tarjoamaan matalaan ajoasentoon. Toisin kuin maantiepyörään, cyclocrossiin saa syksyksi kiinni lokasuojat ja talveksi nastarenkaat, mikä on työmatkailijalle kova juttu. Kesällä voi sitten rullailla kapeilla maantierenkailla ja riemuita 10km/h kovemmista vauhdeista.
Kilpa-cyclocrossiin ei saa asentaa levyjarruja (kuva) (koska ne saattaisivat vahingoittaa kolarin sattuessa muita pyöräilijöitä, selitti yksi fillarikauppias) mutta markkinoille näyttää tulevan koko ajan enemmän ja enemmän hupi/hyötyajoon tarkoitettuja levyjarrullisia cyclocrosseja. Sellainen on hyvä vaihtoehto, etenkin jos aikoo ajaa ympäri vuoden. Levyjarrut pitävät sohjosäillä vannejarruja paremmin eivätkä kulukaan yhtä pahasti.
Kelvollinen cyclocross-pyörä maksaa noin 800 euroa. 1300 eurolla saa jo oikein hyvän.
Uusissa kippurasarvisissa fillareissa tanko on ohjainkannattimen vierestä paksumpi kuin peruspyörässä, eikä tavallista soittokelloa saa siksi asennettua paikalleen ilman ylimääräistä säätöä. Näin ainakin minun viime kesänä hankituissa fillareissani.
Kokeilin Pro-tuotemerkin soittokelloa, joka oli tarkoitettu näihin ylipaksuihin putkiin. Se maksoi kympin ja oli paska – ei pysynyt paikallaan eikä pitänyt ääntä.
Tässä patentti, jolla soittokellon kiinnittämiseksi cyclocrossin lisäjarrukahvaan.
Tarvitaan yksi Bilteman halpa (1,5€) mutta kovaääninen soittokello ja käytetty polkupyörän sisäkumi.
Leikataan saksilla sopivan levyinen pala sisäkumia ja kierretään sitä lisäjarrukahvaan, kunnes paksuus on sopiva. Sitten asennetaan soittokello sisäkumirullan päälle samalla tavalla kuin tankoon.
Sama viritys toiminee myös muissa kuin cyclocrosseissa. Itse asiassa varastin idean saksalaisesta mummomallisesta sähköpolkupyörästä.
Kun sanon ihmisille, että ajelen nykyään fillarilenkkejä näin talvellakin, saan yleensä ihmetteleviä katseita. Selitän sanomalla, että oikeastaan tuolla lumimuhjussa harrastuksen vuoksi ajelu on ihan kivaa. Ei samalla tavalla kivaa kuin asfaltilla viilettäminen kesällä, vaan enemmän kuin mutaisten metsäpolkujen ajelu. Vaikka vauhtia on vähän, haastetta riittää.
Ja sitä varten on kellarissa viime keväänä hankittu cyclocross, jolla voi viilettää kesällä polkuja ja maantietä, talvella kevyen liikenteen väylää.
Nyt hangen aikaan toki monet kesäisin fillareillekin tarkoitetut väylät on muutettu laduiksi, ja vain pari reittiä on fillarointikunnossa. Jos nämä muutamat lenkit sattuvat omalle työmatkalle, ne ovatkin sitten ihan priimaa lenkkeilypolkua vaudikkaaseen krossiajoon.
Autoteiden varsilla olevat väylät ovat nimittäin ajoväylältä roiskuvan suolan ja aurauspärskeiden takia ajokelvotonta muhjua. Vallin, puiden tai peräti puistotaipaleen takana piilossa olevat pyörätiet säilyvät sen sijaan aurauksen jälkeen pitkään hyvässä ajokunnossa, koska sulatuskemikaalit tai autojen renkaat eivät pääse pehmentämään tiukaksi pakkautunutta lumipohjaa.
Hypoteesini on, että tilanne muuttuu, kun sulaminen alkaa. Autoteiden varret sulavat varmaan pikemmin kuiviksi, kun taas nuo metsäväylät muuttuvat omalla vuorollaan sohjomuhjuksi.
Veikkaus vain, koska tämä on ensimmäinen talvipyöräilytalveni Helsingissä.
Pohdiskeleva liftari on Teppo Moision henkilökohtainen blogi kaikesta mahdollisesta. Viime aikoina aiheina ovat olleet ennen kaikkea polkupyöräily ja valokuvaus, mutta vuosien varrelle on mahtunut muutakin.
Kirjoitin eilen cyclocrossista. Se on maastossa krossaamiseen tarkoitettu maantiepyörä. Nimi on ulkomaankieltä ja sopii vähän huonosti suomalaisen suuhun.
