couch-surfing

Odottelen vierasta ihmistä kotiini. Liettualainen Arturas, nelikymppinen valokuvaaja, on liftaillut eilisen aikana Vilnasta kohti Tallinnaa ja saapui parikymmentä minuuttia sitten satamaan Helsingissä. Hänen tarkoituksenaan on jatkaa matkaa kohti Ruotsia. Majoitan hänet yhdeksi yöksi. En jaksanut lähteä vastaan, pistin tekstiviestinä ohjeet tulla lähipysäkille ratikalla.

Arturas on minulle ennestään täysin vieras tyyppi. Hän otti muutama päivä sitten yhteyttä Hospitality Clubin kautta. Olen ollut jäsen pari vuotta ja majoittanut aiemminkin ihmisiä. Ensi viikolla lähden itse reissuun Länsi-Eurooppaan, ja yövyn vastaavasti minulle ennestään tuntemattomien ihmisten vieraana.

Hospitality Club on kasvanut hyvää vauhtia. Tein siitä juttua pari vuotta sitten, kun mukana oli seitsemisen tuhatta jäsentä. Nyt porukkaa on ringissä kymmenkertaisesti.

Muita vastaavia verkostoja on paljon. Viime viikolla liityin Couch Surfingiin, jossa jäseniä on jonkin suurin piirtein saman verran kuin kahden vuoden takaisessa Hospitality Clubissa.

Vieraanvaraisuuskerhot ovat pirun mukava harrastus, pitkälti samasta syystä kuin liftaaminenkin: niiden avulla voi säästää rahaa reissatessaan, tutustua ihmisiin ja virkistellä ajatusta siitä, että ihmiset ovat oikeastaan aika mukavia otuksia.

Kaikkein hauskinta on, että vieraanvaraisuusvaihdossa kaikki voittavat. Matkalainen tutustuu aivan eri tavalla paikalliseen kulttuuriin, kun elämää pääsee vilkaisemaan tavallisen kodin seinien sisäpuolelta. Vastaavasti minusta on hauskaa kuunnella matkalaisten juttuja kotimaistaan. Omakin arki piristyy, kun vieraana on vaikkapa monta kuukautta maailmaa kiertänyt japanilainen liftari, kuten minun kämpässäni puolisen vuotta sitten.