Canon-st-e2

Aloitin tämän sarjan kuvaamisen loppukeväällä, ja kun sen teko venyi talveen asti, halusin ainakin yhteen kuvaan edes vähän lunta. Niinpä, kun vapaana päivänä aamulla satui vähän lunta, lähdin etsimään sopivaa paikkaa ja ihmistä kuvaan.

Paikka löytyi Hesperian esplanadilta ja ihminen siitä vierestä. Johanna sattui kävelemään ohi, ja pyysin häntä poseeraamaan kuvassa. “Haluaisin ottaa sellaisen iloisen hyppykuvan. Tiedätkö Beatlesin Help-levyn kannen?” “En ole varma, mutta ehkä…”

Johannallakin oli vapaapäivä, joten hänellä ei voinut kieltäytyä ainakaan kiireeseen vedoten. Kuten muutkin hyppyyttämäni ihmiset, hän selvästi ilahtui pienestä hassuttelusta. “Kiitos, oli mukava olla mukana. Onnea jatkossakin”, hän toivotteli.

Onnea tarvitsee vähemmän, kun rutiinia kuvaamiseen on karttunut. Olen esimerkiksi oppinut muotoilemaan varsin käyttökelpoisen tavan esittää asiani, kun pyydän ihmisiä kuvaan. Se menee näin: “Hei, olen valokuvaaja N.N. (Kuka olen, tähän voi odottaa vastauksen ennen kuin jatkaa) ja kuvaan projektiini helsinkiläisiä/ihan tavallisia/mielenkiintoisia ihmisiä (… ja mitä teen). Tuossa kymmenen metrin päässä takanasi on mielettömän hieno kuvauspaikka ja sinä sopisit tuossa punaisessa myssyssäsi tosin hyvin kuvaan (miksi minä puhun juuri sinulle). Sopisiko, että ottaisin sinusta kuvan? (Pliis) Aikaa menisi viisi minuuttia (ei tartte koko päivää käyttää).”

Tämän jälkeen yleensä tulee vastaan kysymys, mihin kuvaa käytetään, mutta muuten tuo ritirimpsu on aika tyhjentävä ja ilmeisesti herättää aika hyvin luottamuksen. Ja oman kenttäkokemukseni perusteella toimii melkoisen hyvin. Ihan vaan vinkkinä, jos joku vielä innostuu tekemään samantyyppistä projektia.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Emmi seisoskeli Kampin ostoskeskuksen ala-aulassa. “Olisiko sulla hirveä kiire? Tarvitsisin mallia ihan tietyntyyppiseen kuvaan ja sopisit tosi hyvin.” “No olin kyllä menossa matkamessuille, mutta ei kai tässä nyt niin kiire ole…”

Kun selitin, mistä on kyse, Emmin kasvoille nousi ilme, josta ei ollut ihan varma: olik se enemmän hämmennystä kuin huvittuneisuutta. No, mukana leikissä hän pysyi silti. “Lähdetään ulos, tuossa edustalla on varmaan hyvä paikka kuvata. Jos hyppäät vaikka penkin päältä, saadaan lentoon lisää korkeutta.”

Emmi teki työtä käskettyä, nousi penkille ja hyppäsi alas. Ensimmäinen hyppy oli vielä vähän varovainen, mutta sitten tapahtui se, mitä liikkuessa ja riemua teeskennellessä usein tapahtuu: teeskennelty ilo tarttui ja muuttui aidoksi. “Tämähän on oikeasti tosi hauskaa!”

Varmasti se oli myös hyvää hyötyliikuntaa. Emmi joutui kuvaa varten kapuamaan penkille ainakin parikymmentä kertaa, joten lämmin tuli takuulla.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Aiemmin julkaisinkin jo kuvan Tuomaksesta, joten tiedätte, millainen hauskuutus tästä alkaa. Mietin pitkään (muun muassa edellistä kuvausta avustaneen valokuvaajaystäväni kanssa) millaisilla kuvilla tämän sadan kuvan projektin saisi kunnialliseen päätökseen. Juopottelukuvia? Hymykuvia? Ei, vaan hyppykuvia!

Otin mukaan vähän valaisukamppeita ja lähdin kaupungille assariksi lupautuneen kaverin kanssa (Kiitos, Ahti!). Etsiskelin väkivilinästä katseellani nuoria, jotka saattaisivat lähteä leikkiin mukaan – jotenkin tuntui, että vanhuksia saattaisi olla hankalampi puhua fyysisiin suorituksiin, vaikkei sekään varmasti mahdotonta olisi.

Ruoholahdessa pysäytin Jennin. Hän suostui ensin kuvaan, mutta alkoi nauraa kun kerroin, mitä haluan. Salamatkaan eivät vielä olleet ihan ojossa ja assistentti oli etsimässä lapasiaan. “Tässä menee hetki, että päästään kuvaamaan.” “Sopiiko, että käyn rautakaupassa?” “Toki.” Olin aivan varma, etten enää näkisi häntä.

Kun valot olivat reilassa ja assistenttikin paikalla pitämässä ständiä tuulessa pystyssä, Jenni tuli takaisin K-Raudan kassi kädessä. “Seisot siinä ja hyppäät, vähän niin kuin Beatlesin Help-levyn kannessa.”

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

“Hei, olen etsinyt sun näköistäs tyyppiä valokuvaan. Ehtisitkö olemaan vähän aikaa mallina?” Taaskaan ei tarvinnut kusettaa, kun oli ihan oikealla asialla. Olin kävellyt Helsingin keskustaa parikymmentä minuuttia etsimässä pitkätukkaista, parrakasta nuorta miestä. Halusin järjestää dramaattisen, takavalaistun kuva, joho naamakarva olisi kiva bonus.

“Mikä ettei, oikeastaan olin tässä vain tappamassa aikaa.”

Laitoin kolmijalat pystyyn ja salamat paikoilleen. Kuvista tuli dramaattisia, Matias poseerasi kuin vanha tekijä. “Haluatko, että hiukset ovat auki vai kiinni?”

Päädyimme kuvaussession jälkeen kahville, koska minullakin oli muutama minuutti tapettavaksi. Matias kertoi olleensa tutustumassa Linnanmäen 3D-teatteriin, koska valmisteli lopputyönä selvitystä 3D-teatterin rakentamisesta kotikonstein. Hommaan tarvitsee kaksi videoprojektoria, polarisaatiokalvoa sekä konstin, jolla saa pyöritettyä kahta elokuvaa täsmälleen samanaikaisesti. Viimeinen kohta on hankalin.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Seisoskelin Mikonkadun ja Kaivokadun kulmassa odottelemassa sopivaa mallia. Ei tuo, ei tuo… tuo! “Hei, sinähän näytät hyvältä…”

Halusin ottaa vähän muotikuvahenkisen otoksen niin, että kaikki pystyisivät tunnistamaan kuvauspaikan. Kovin muodikkaan oloisia ihmisiä ei vain mennyt – ellei sitten lähdetä siitä, että musta ja harmaa ovat aina muotia. Suvin punainen takki oli aivan ihana, ja tiesin heti haluavani sen kuvaan.

“Kiitos”, Suvi vastasi, ja hetken kuluttua olin saanut hänet puhuttua mallikseni. “Olin menossa Kelaan, mutta ei tässä nyt varmaan niin kiire ole.”

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Adam sattui sopivasti paikalle, kun etsin kuvattavaa Esplanadilta. “Enpä tiedä, en oikein tykkää olla kuvattavana.” Puhuin hänet kuitenkin mukaan. Kaipasin nuorta miestä, sillä ajattelin koettaa saada aikaan sellaista dramaattista valoa, jota ei oikein kehtaisi tyttösten kasvoille osoittaa.

“Hyvä on, otan sen sitten terapiana.”

Parikin hassua yhteensattumaa, muuten: Adam on Briteistä ja opiskelee Helsingin yliopistossa sosiaali- ja taloushistoriaa. Lena ja Moniek, joita kuvasin Adamia ennen, olivat myös ulkomaisia historianopiskelijoita samaisesta yliopistosta. Toisekseen, sosiaali- ja taloushistoria oli oma laaja sivuaineeni.

Saahan sitä maailmasta juuri niin pienen kuin mitä siitä haluaa tehdä.

Valo tulee kahdesta salamasta, joista toinen on 45 asteen kulmassa Adamin takana vasemmalla ja toinen suurin piirtein päinvastaisella puolella eli Adamin edessä oikealla. Takana oleva valo tekee näköjään vähän heijastusta linssiin.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Viimeistä kymmentä kuvaa viedään… Eikä minulla oikein ollut ideaa, mitä tähän väliin nyt ryhtyisi tekemään. Osin siksi lopun teema on taas tekniikkalähtöinen: kuvaan kymmenen tämän sarjan viimeistä kuvaa kahdella salamalla valaisten.

Lähdin hakemaan ensimmäistä kuvaa “kävin täällä” ajatuksella. Halusin ottaa kuvan, joka olisi jostain turistikuvan ja muotokuvan välimaastosta. Paikan pitäisi olla tunnistettava ja kuvan poseerattu, vähän niin kuin turistit poseeraavat nähtävyyksien edessä, mutta kuvan kuitenkin selvästi erilainen.

Tuomiokirkko!

Pysäytin Lenan ja Moniekin, jotka molemmat ovat Hollannista mutta opiskelevat Helsingin yliopistolla historiaa. “Sopiiko, että toinen pitää toista salamaa, niin laitan vain yhden ständin pystyyn?” Valomiehen hommiin pyytäminen on ihan mukava sosiaalinen liukaste, tuntuu että ihmisille se on sellaista kivaa eksotiikkaa ja uutta tekemistä, joka on jollain tasolla jännittävää.

Lena oli ostanut uudet valkoiset saappaat, sain ne kuvaan. Moniekin kohdalla kävi vähän hassusti, toinen salama ei välähtänyt. Tekniikan kanssa on selvästikin vielä vähän opettelemista.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.

Tykkään ihan mielettömän paljon Helsingin rautatieasemasta, ja olen moneen kertaan tätä projektia kuvatessa ajatellut käydä ottamassa jonkun kuvan myös junalaiturilta. Perusajatus kuvasta on aina ollut sama: ihmisiä odottamassa, taustalla junat ja kiireisten ihmisten kuhina.

Olin itse lähdössä reissuun ja kävelin laiturille, kun Kari ja Mikael olivat siinä. Tämä oli ihan oikeasti ensimmäinen ajatukseni ja myös avauslauseeni. “Hei, nyt te olette siinä.” Mahtoi tuntua pojista kummalliselta.

Mukavia sällejä, odottelivat kaveria saapuvaksi. Pyysin vielä yhtä asemalla hengaillutta nuorta, Jannea, mukaan valomieheksi. Halusin kuvan, jossa taustalla ihmiset kiitävät sellaista vauhtia, että liike näkyy. Siksi piti saada vähän salamaakin, että etualalla tulisi vähän pysähtyneempää.

Tämä merkintä kuuluu Pohdiskelevan liftarin Sata tuntematonta -sarjaan, jossa tavataan ja valokuvataan tuntemattomia ihmisiä. Sarjassa ilmestyy uusi kuva ja tarina joka aamu sadanteen kuvaan asti.

Samanhenkistä projektia kuvaa moni muukin eri puolilla maailmaa. Tutustu heidän ottamiinsa kuviin 100strangers.com-verkkosivulla. Lue myös aiempi artikkeli, jossa selitetään, mistä sarja sai alkunsa.