blogispotti

You are currently browsing articles tagged blogispotti.

maissi ja tankki (1 of 8)Sössitty uuden blogilistan lanseeraus[1] saattoi olla parasta, mitä suomen blogiskenelle on pitkään aikaan tapahtunut.

Blogilistahan oli siinä vanhassa muodossaan muinaisjäänne. Verrattuna uudempiin verkkopalveluihin se oli kuin hevoskiesi autoistuneessa maailmassa, hidas ja yksipuolinen käyttää. Kun uusi, moottoroitu versio ei sitten toiminut, vanhaan puukärryyn kiintyneet massat taisivat vihdoin huomata, mitä nörtit ovat sitten Samikin aikojen ympärille viritelleet.

Veikkaisin, että Sanoma Digital saa kyllä listan kuntoon parissa viikossa. Siihen mennessä kaavoihinsa kangistuneet verkkoihmiset ovat nousseet nojatuolistaan ja

* oppineet käyttämään Google Readeria tai vastaavaa syötelukijaa ja selaavat bloginsa nopeammin, saattavatpa vielä samalla puolivahingossa huomata käyttää samaa palvelua uutisten ja ulkomaisten blogien seurantaan ja siten laajentaa tajuntaansa.

* löytäneet blogispotin ja ryhtyneet napsimaan talteen ja jakoon sekä arvostelemaan mielenkiintoisia postauksia, minkä ansiosta blogistanin kulta alkaa toden teolla siivilöityä esiin kuran seasta.

* siirtäneet kilpailun kävijämääristä Oindexiin, josta saa ulos hemmetisti paljon mielenkiintoisempia väliaika- ja lopputuloksia kuin blogilistasta on saanut tai ikinä tulee saamaan.[2]

Harmi Blogilistan kannalta – olin itse lopettanut sen käytön jo aikaa sitten, mutta uuden listan parannukset olivat lupaavia. Jo se, että etusivulla näki ingressejä tuoreista blogikirjoituksista, teki listasta minun silmissäni hemmetisti paljon kiinnostavamman paikan etsiä uutta ja mielenkiintoista.

Mutta hei – nyt kun ihmiset tässä vihastuspäissään tutustuvat muihin palveluihin, he osaavat vaatia Blogilistaltakin lisää.

Hyvän tavan mukainen disclaimeri: Teen hommia samassa konsernissa kuin Sanoma Digitalin jätkät ja mimmit, tosin eri haarassa.

Viitteet:
  1. Tarina on pitkä, mutta sen osasia voi lukea vaikka Blogilistan kehitysblogista (1,2,3,4,5. Kari Haakana ja Kasablogi ovat keräilleet listoja asian blogistanissa nostattamaan hirmumyrskyyn.
  2. Blogilistassa on aina ollut salaisia kaavoja, ja ne muuttuvat Sanoma Digitalissa varmasti entistäkin salaisemmiksi. Ei siis tietoa kansalle

Tags: , , , , ,

Blogispotin blogihakemisto on näköjään kehittynyt taas vähän: se osaa näyttää blogin tuoreimman merkinnän ja näköjään myös tägipilven. Se olennainen juttu, kävijät, taitaa kuitenkin vielä puuttua. Ja kun blogit alkavat olla ihan eilistä ja kaikki jossain sosiaalisen webin seuraavan sukupolven härpättimessä, ei niitä blogilistan käyttäjiä ehkä enää tullekaan. Harmi.

30.9.2007 by Teppo | No comments

Blogispotti puskee eteenpäin, olisiko sen blogihakemistosta Köykän Blogilistan haastajaksi? Blogispotti on toki tägipilvineen selvästi kehittyneempää sukupolvea kuin Blogilista, vaan voipi olla hankala kerätä se kriittinen massa, jolla käytöstä tulee oikeasti mielekästä. Kirjastoblogeissa Blogispotti tuntuu jostain kumman syystä saaneen hyvän lähdön, mutta kokonaiskisaa Blogilista johtaa toistaiseksi luvuin 11237–55.

8.9.2007 by Teppo | 2 comments