Asiat

George Orwellin romaanissa 1984 eletään dystopiassa, pahassa tulevaisuudessa, jossa kieli on voitettu valtataistelu. Isoveli valvoo sotaa, jota käydään ihmisten mielissä. Ei-toivotuista asioista puhumisesta on tehty mahdotonta.

Onko kukaan huomannut, että Stop töhryille –kampanja on käyttänyt tehokkaasti Orwellin pahaa kaavaa? Kampanjan muutama vuosi sitten lanseeraama ”töhry”-termi johdannaisineen on levinnyt mediaan, jopa blogeihin. Kukaan ei puhu enää graffiteista tai tägeistä, harvat tarroistakaan. On vain töhryjä ja töhrijöitä.

Tähänhän koko kampanja on alusta alkaen tähdännyt. Sanana töhry määrittää työn laadun; on täysin mieletöntä puhua ”taiteellisesti laadukkaasta töhrinnästä”. Raja kaupunkitilaa kaunistavien taideteosten ja ilkivallan välillä on hämärtynyt, kaikki on sitä samaa. Graffittien puolustaminen on mahdotonta niiden laadusta riippumatta, koska se on määritelmällisesti töhrityssä kielessä pahan puolustamista.

Kaupungin kuvista vain mainokset on, tarkoituksellisesti, pidetty erillään töhrykielestä. Isoveli valvoo, mitä valvotaan.

Miten helvetissä näin on annettu tapahtua? Kuka antoi likaisen kielipelin pelaajille vallan rajoittaa mahdollisuuksiamme ajatella ja puhua? On aika panna piste kielen töhrinnälle.

Kansasista otettiin yhteyttä. Paikallisen yliopiston erityispedagogiikan laitos haluaisi käyttää verkkosivuillaan ottamaani valokuvaa, jonka he olivat löytäneet flickristä..

Olen viivytellyt pyyntöön vastaamisessa, sillä en osaa päättää ehtoja - eli siis käyttöoikeuden hintaa.

Olen pitänyt periaatteena, että kuviani saa käyttää vapaasti ei-kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan vain mainitsee tekijän. Kansasilainen yliopisto on kuitenkin kaupallinen, se rahoittaa toimintansa perimällä melkoisia lukukausimaksuja. Periaatteessa kuvan käytöstä pitäisi siis maksaa. Read the rest of this entry »

Noin vuosi sitten ystäväni kaivoi baarissa taskustaan tulitikkurasian ja mitään sanomatta piirsi sen valkoiseen kanteen nukkavierun sarjakuvahahmon ja sille tyhjän puhekuplan. Sitten hän ojensi minulle askin sekä kynän. Täydensin puhekuplan. Katsoimme tulosta, näytimme sen muulle seurueelle. Nauroimme. Otimme esiin lehtiön ja piirsimme illan aikana reilun tusinan verran kollektiivisia sarjakuvia, joista osa vangitsi yhteisiä tunnelmia, osa oli vain absurdeja huumoripaloja. Yksi piirsi ensimmäisen version puhekuplineen, muut täydensivät vuorollaan yhden puhekuplista tai täydensivät piirrosta jostakin muusta kohden.

Sittemmin olemme leikkineet samaa, hieman mustalaisen päiväkirjaa muistuttavaa leikkiä eri kokoonpanoilla useina baari-iltoina. Peli on hauska, ja tulokset usein hulvattomia. Erityisen hyvä paikka leikille on opiskelijoiden, näyttelijöiden ja mediaväen suosima ravintola Rytmi, jonka baaritiskiltä saa täysin valkoisia tulitikkurasioita. Niiden puhtaaseen pintaan on hyvä rustata tajunnanvirtaa, eikä kukaan kiellä palauttamasta rasioita puolivalmiina baaritiskin kippoon, muiden baarivieraiden täydennettäväksi.

Otimme tekniikan käyttöön myös taannoisella liftireissullamme. Joskus kuvina ja irtosanoina saa vangittua paperille tilanteita, jotka muuten karkaisivat ajatusten avaruuteen.

Suosittelen kokeilemaan. Tulokset yleensä yllättävät, tai ainakin ovat arvaamattomia.

Mielenkiintoinen menovinkki lauantai-iltapäiväksi: Teemu Mäen väitöstilaisuus, aiheena raivokkaana vasemmistolaisena tunnetun Teemu Mäen teosten poliittisuus.

Kuvataideakatemian ajankohtaiset tiedotteet:
Teemu Mäen kuvataiteen tohtorin tutkinnon opin- ja taidonnäyte Taide filosofisen ja poliittisen vakaumukseni kokonaisimpana muotona tarkastetaan Kuvataideakatemiassa (auditorio, Kaikukatu 4, Helsinki) lauantaina 15.10.2005 klo 13.00. Tarkastajina toimivat professori Anita Seppä ja kuvataiteilija Ilkka Juhani Takalo-Eskola. Tilaisuuden valvojana toimii professori Jan Kaila.

Sain matkatoimistosta postia. Kuoressa oli kansainvälinen opiskelijakortti sekä kasa erilaisia papereita.

“Sinulle on tehty sähköinen E-lippu”, yhdessä neljästä lappusesta sanottiin. “Pidä liitteenä oleva vahvistus (passenger receipt) mukanasi koko matkan ajan. Vahvistuksen puuttuessa lentoyhtiö voi evätä koneeseen pääsyn.”

Jaaha. En siis saanut lippua, vaan vain paperin, joka pitää näyttää koneeseen ilmoittautuessa.

Ero tuntuu jotenkin… semanttiselta.

Odottelen Applestoresta tilaamaani uutta iMacia ja seurailen kärsimättömänä paketin kulkua. Kuriirifirman kulunseurantasivu aiheuttaa kuitenkin hieman hämmennystä.

Osaako kukaan kertoa, miksi asiat otetaan useaan kertaan vastaan samassa paikassa ja ne reissaavat ees ja taas?

Hesarin A-niskan takakannessa oli tänään koko sivun kokoinen ev.lut. kirkon mainos.

“Tutustu [armoon -> http://www.armo.fi], se on markkinoiden kallein liittymä. Yhteys yläkertaan.”

Mainoksen muotokieli parodioi kännykkäliittymämainoksia. Lehtimainoksen sinipukuinen partajeesus näyttää Telefinlandin supertyperältä kaljupäältä partahöylien hukkumisen ja viidenkymmenen hiusvesilitran jälkeen, kampanjan nettisivut tuovat mieleen teiniliittymä zerofourfortyn, tosin Anita Hirvosen hahmo on korvattu samaisella partajeesuksella.

Eikö tämä nyt ole vähän naurettavaa? Kuvittele valtionkirkon tilalle mikä tahansa muu uskonto ja mieti, pystyisitkö katsomaan uskonnon brändäysyritystä aamiaispöydässä tukehtumatta muroihisi.

Technorati Tags: armo, armo, markkinointi, Suomi, uskonto

Suojatiemaalaukset ovat pirun liukkaita näin syysaikaan. Tämä on tuttu juttu ennen kaikkea motoristeille, mutta kyllä minä olen polkupyörälläkin ollut kaatua sateen liukastamaan seepraraitaan. Ongelma ei ole pelkästään syksyinen, vaan liukastelua tapahtuu pitkin kesää aina sateiden jälkeen.

Liukkaus aiheuttaa vaaratilanteita etenkin paikoissa, joissa suojatien kohdalla pitäisi kääntää pyörää. Jos pito häviää renkaan alta, keskipakoisvoimat heittävät pyörän kuljettajineen näppärään kylkiliukuun.

Luxemburgissa oli otettu asia huomioon karhentamalla suojatiemaalaukset. Read the rest of this entry »

Päätin asiaa aikani ihmeteltyäni liittyä [Dotkommuunin blogikampanjaan tekijänoikeuslakiehdotusta vastaan -> http://www.dotkommuuni.com/olenrikollinen/index.php?p=3]. Sen seurauksena tuonne blogini oikeaan ylänurkkaan ilmestyi kaiken muun päällä kelluva kannanottobanneri.

Olen pitänyt tekijänoikeuslakiehdotusta hieman epäonnistuneena, mutta sitä vastaan noussutta kansalaiskampanjaa vielä pöhkömpänä. Ihmiset käyttävät hirveän määrän energiaa pauhaamisestaan oikeuteen kuunnella mp3-musiikkia. Siitähän tässä on puhuttu - saako ostamaansa levyä kopioida vai ei. Ja kuka siitä määrää.

Kaipa tämä kertoo siitä, miten keskeiseksi viihde on noussut elämässämme. Kansa nousee barrikaadeille puolustamaan oikeuttaan kohtuuhintaiseen popmusiikkiin. Read the rest of this entry »

Kävimme eilen katsomassa Tennispalatsin [Japan Pop -näyttelyn -> http://www.taidemuseo.hel.fi/suomi/tennispalatsi/ohjelma/manga.html]. Mikäs siinä, oli hauskaa istuskella metrovaunuksi lavastetussa näyttelytilassa ja lueskella puhelinluettelon kokoisia sarjakuvakirjoja takakannesta etukanteen. Tarinat olivat sen verran simppeleitä, että ne kyllä ymmärsi ilman sen syvällisempää japaninkielen taitoa. Viihdyttävää.

Näyttelyn esittelytekstit pyrkivät luomaan suomalaisille jonkinlaisen käsityksen mangan kulttuurisista merkityksistä Japanissa ja kehystämään töitä jonkinlaiseen taidemittapuuhun.

“Japanissa manga on samanaikaisesti sekä kunnianhimoista taidetta että menestyvää massateollisuutta”

Mikä tekee sarjakuvasta “kunnianhimoista taidetta”? Tekninen taidokkuus? Vaikutteiden hakeminen ja lainailu oman genren ulkopuolelta? Ärsytys, eikö tämä voisi olla vain sarjakuvaa? Read the rest of this entry »