amnesty-international

You are currently browsing articles tagged amnesty-international.

Hanki rillit

Unkarin Amnesty ja FIDH vihjaavat, että maailman näyttäminen kauniilta ja (ihmisoikeus)ongelmattomalta saattaa johtua vain huonosta tai valikoivasta näöstä. (via Luovat, via Houtlust)

Amnesty-mainos Katso Kiinaa

Tags: , , , , ,

Oikeutta kafkalaisittain

Lueskelin tuoreen Amnestyn raportin tiivistelmää, jossa Ison-Britannian terrorisminvastaisia toimia kuvattiin “kafkamaisiksi”. Sana oli hyvä, se vangitsi paljon omasta käsityksestäni sanan “ihmisoikeudet” sisällöstä - tai oikeastaan sen vastakohdasta.

Oikeudettoman maailman kutsuminen kafkamaiseksi ei aukea, ellei ole lukenut Franz Kafkan Oikeusjuttua. Siinä päähenkilön seuraksi ja piinaksi ilmestyy valtion virkamiehiä, jotka syyttävät häntä kertomatta kuitenkaan mistä ja mihin perustuen. Hiljalleen päähenkilö alkaa itsekin uskoa syyllistyneensä johonkin, vaikkei koskaan tiedä, mihin. Lopulta päähenkilö teloitetaan sen kummempia selittämättä, jos oikein muistan.

Terrorismin vastaisessa taistelussa on paljon tällaisia piirteitä, kun sitä katsoo pidätettyjen kannalta. Ihmisiä pidätetään vuosiksi ilman, että heitä virallisesti syytetään mistään. Miltäköhän mahtaisi tuntua, jos huomaisi yllättäen viettävänsä unettomia öitään valoisassa, humisevassa kahden neliön huoneessa toisella puolella maapalloa ja joutuvansa päivittäin kidutetuksi, koska naapuri on vittumaisuuksissaan väittänyt minua terroristiksi miehitysjoukkojen tiedustelupalvelulle? Missä vaiheessa sitä alkaisi itsekin epäillä, että on syyllistynyt johonkin? Ehtisikö, ennen kuin kiduttaisivat kuoliaaksi?

Ihmisoikeusväkeä syytetään aina toisinaan jonkin sortin hihhuleiksi. Idealististahan kansainvälisen oikeusjärjestelmän parantaminen on - inhorealisti menisi vain virran mukana ja koettaisi pysytellä turvallisesti voittajien puolella - mutta minun on vaikea mieltää kafkalaisen oikeusjärjestyksen kritiikkiä muumimammailuksi.

Tags: , , , , , ,

Hipiä kuntoon, teloitettua kiinalaista naamaan

Photo by: vincent boiteau Kiinan viranomaiset vahvistivat joulukuussa, että maa myy teloitettujen vankien elimiä elinsiirtoihin sekä Kiinan sisällä että ulkomaisille klinikoille. Asiasta on liikkunut tietoja jo vuosia, mutta virallinen vahvistus groteskille käytännölle tuli vasta nyt. Suomessa asiaa on tehnyt hiljattain tunnetuksi toimittaja Niina Jaatinen, jonka reportaaseja Kiinan elinkaupasta julkaistiin kuun alkupuolella muun muassa Kalevassa, Keskisuomalaisessa ja Turun Sanomissa.

Teloitettavien elimillä käytävä kauppa on melko huimaa bisnestä. Maksansiirto maksaa kiinalaiselle asiakkaalle 27000 euroa, ulkomaiselle 36000. Taipei Timesin mukaan (via Nettipäiväkirja) ulkomaiset firmat tietävät vähintään kaksi viikkoa etukäteen sopivan siirrännäisen tulosta – teloitettavilta siis otetaan etukäteen veri- ja kudosnäytteet elimen yhteensopivuuden varmistamiseksi. Muun muassa Amnesty on epäillyt, että Kiinassa teloitetaan ihmisiä sen mukaan, miten tarvetta siirrännäisille ilmenee. 90 prosenttia elinsiirroissa käytettävistä elimistä on Kiinassa peräisin teloitetuilta vangeilta.

Guardian raportoi syksyllä, että sisäelinten lisäksi teloitettujen ihoa otetaan talteen. Siitä tehdään mahdollisesti esimerkiksi ihonhoitotuotteita euromarkkinoille. Iho kuntoon, murhaajaa naamalle!

Kiinan viranomaiset väittävät, että jokaiselta elimenluovuttajalta on pyydetty luovuttajan ja/tai omaisten lupa elinten luovuttamiseen. Käytännössä tätä sopii epäillä, etenkin kun käsittääkseni itäisillä alueilla pidetään uskonnollisesti kohtuullisen suotavana ihmisen päätymistä manan majoille jotakuinkin elimistöltään täydellisenä kokonaisuutena. Jälkeenpäin ilman lupia tehtyjä elinten irrotuksia on hankala todistaa, koska ruumiit tuhkataan.

Laajamittainen elintensiirtobisnes on vain yksi pöyristyttävä piirre Kiinan tavassa käyttää kuolemanrangaistusta. Kiina teloittaa vuosittain enemmän ihmisiä kuin koko muu maailma yhteensä. ”Virallinen luku” on 3400 ihmistä vuodessa, mutta keväällä 2004 Kiinan kongressin jäsen ilmoitti maan teloittavan 10 000 ihmistä vuosittain. Vertailukohdaksi: koko maapallolla vuosittain teloitetaan Amnestyn arvion mukaan mukaan ”ainakin 3800 ihmistä”.

Tappamisen tehostamiseksi Kiina otti pari vuotta sitten käyttöön teloitusbussit, pyörillä liikkuvat teloituskammiot, joissa voidaan ottaa hengiltä 24 ihmistä yhdellä kertaa. Eikä teloitetuksi joudu vain murhamiehiä: kuolemanrangaistuksen voi saada Kiinassa esimerkiksi veronkierrosta.

Olympia-aatetta kannattava maa, selvästi.

Tags: , , , , , ,

Hyvää joulua (sota on ohi)

Make Some Noise Joulu on täällä. Samaten joulubiisit.

Amnesty International päräytti joulupöytään John Lennonin vanhan jouluhitin Merry Xmas (War Is Over). Esittäjä ei kuitenkaan ole Lennon itse, vaan Maroon 5.

Biisi on joulumaistiainen Make Some Noise -kampanjasta, jonka tarkoituksena on laulaa ihmisoikeusaate nykynuorten sydämiin - John Lennonin vanhojen biisien uusilla versioilla. Tällä hetkellä kampanjan verkkosivuilla on Maroon 5:n joulurallatuksen lisäksi ladattavissa neljä biisiä: Black Eyed Peasin uudelleenversiointi Power to the people:sta, The Curen Love, The Postal Servicen Grow old with me ja Snow Patrolin Isolation.

Ja lisää on tulossa. Ainakin Avril Lavignen nimi on vilahdellut promootiopuheissa, ja on noita muitakin nimiä korviin kantautunut. Kiitos kampanjasta kuuluu muuten Yoko Onolle, joka antoi miesvainaansa tekijänoikeuksia Amnestyn käyttöön vuonna 2003.

Mutta tärkein kysymys tietekin pitää jättää viimeiseksi: kuka saa kunnian vetäistä uuden version Imaginesta? Oma veikkaukseni (tietoa ei ole) on U2, joka sai ihmisoikeuksien päivänä Omantunnonlähettilään palkinnon, Amnesty Internationalin korkeimman ihmisoikeustunnustuksen.

Tags: , , , , , , ,

Venäjällä tapetaan vaimo tunnissa

Photo by: squeeger Olin hieman yllättynyt, että vain Iltalehti tarttui Amnestyn viime viikolla julkaistuun raporttiin lähisuhdeväkivallasta Venäjällä. Vaimonhakkausluvut siellä ovat täysin pöyristyttäviä, siltä osin kun niitä ylipäätään on.

Venäjällä vain kuolonuhrit lasketaan, ja niitä oli viranomaisten varovaisen arvion mukaan vuonna 2003 yli yhdeksän tuhatta. Paria vuotta aiemmin annettu arvio oli 14 000. Jo tuo pienempi luku tarkoittaa yhtä tapettua vaimoa per tunti, eikä tuo suurempikaan välttämättä ole yläkanttiin heitetty arvio. Poliisi ei aina pistä ruksia oikeaan kohtaan, eikä vanhempiensa luona asuvan tyttöystävän tappoa välttämättä lasketa perheen sisäiseksi väkivallaksi. Read the rest of this entry »

Tags: , , , , ,

Kidutettu vapaalle Iranissa

Mukavaa saada vaihteeksi positiivisiakin uutisia Amnestylta. Iranilainen poliittinen vanki Manuchehr Mohammadi on päässyt vankilasta hoitamaan huonoon kuntoon päässyttä terveyttään. Mies on ollut kiven sisässä puoli vuosikymmentä, hänen saatuaan kahdenkymmenen vuoden tuomion osallisuudesta vuoden 1999 opiskelijamielenosoitusten johtamisesta.

Amnesty on kampanjoinut Mohammadin puolesta aktiivisesti. Hänet on tuomittu puolueellisessa oikeudenkäynnissä poliittisin perustein. Kun hän aiemmin saamansa loman aikana antoi haastatteluita ulkomaiselle lehdistölle ja kertoi mielipiteistään Iranilaisille, hänen tuomioonsa läväytettiin vielä pari vuotta lisää.

Mohammad oli tänä vuonna syömälakossa heinäkuusta syyskuuhun protestina siitä, ettei hän päässyt sairauslomalle vankilasta. Sairauslomaa mies ei vielä tuolloin saanut, ja pitkän syömälakon aikana hän vaipui koomaan.

Sairauslomaa Mohammad todella tarvitsee, sillä Mohammadin kidutus on johtanut siihen, että hänen ikenensä ovat tulehtuneet vankeusaikana erittäin vakavasti. Sairaalalääkärin mukaan kaikki hampaat on poistettava ja koko kalusto laitettava uusiksi.

Sairausloman pituutta ei tiedetä. Toivon mukaan mies saa itsensä kuntoon, ja saa olla lomalla pitkään.

Mohammadin tapaukseen voi perehtyä Amnestyn kirjastossa:

Tags: , , ,

Surullisia tarinoita Pakistanista ja Syyriasta

Tässä on taas tarjolla pari tarinaa maailmalta. Kumpikaan ei ole ollut lehdissä, eikä kumpikaan ole järin mukava. Tosin jälkimmäisessä on vahva positiivinen pohjavire.

Pakistanissa kolme kansalaisaktivistia on telkien takana melkoisen raa’assa sähköhoidossa. Ali Nawaz, Akhter Nadeem and Allah Nazar pidätettiin jo maaliskuussa osallistumisesta Balochistanin paikallisväestön asemaa puolustavien järjestöjen toimintaan. Maan suurimmat kaasuesiintymät ovat Balochistanissa, minkä vuoksi paikallisia on välillä kohdelty kaltoin, halukkaat verratkoon tilannetta paremmin tunnettuun Ogonien tilanteeseen Nigeriassa.

Vangittuja miehiä vastaan on käyty näytösoikeudenkäynti, jossa heitä syytettiin ryöstöstä. Oikeudenkäynnin yhteydessä miehet saivat tavata kymmenen minuutin ajan perheitään.

Perheille tämä ei varmasti ollut pelkkää jälleennäkemisen riemua: kaikkia kolmea miestä oli kidutettu antamalla heille sähköiskuja, ja Allah Nazarin pelätään halvaantuneen käsittelystä pysyvästi.

Amnesty kehottaa asiasta kiinnostuneita ryhtymään kirjeenvaihtoon Pakistanin diktaattorin Pervez Musharrafin, oikeusministerin Muhammad Wasi Zafarin ja Punjabin alueministerin Chaudary Pervez Elahin kanssa. Äkäisen sävyisissä kirjeissa sopisi ilmoittaa, että me tiedämme mitä te teette, emmekä me suvaitse sitä.

Aiheesta lisää seuraavissa hilpeissä asiakirjoissa:

Syyriassa kaksi kansalaisaktivismiin osallistumisen vuoksi pidätettyä miestä, Yassin al-Hamwi ja Muhammad ‘Ali al-’Abdullah, ovat päässeet vapaaksi takuita vastaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Miehet ovat mielipidevankien omaisten perustaman järjestön johtohahmoja, ja heidät pidätettiin heinäkuun lopulla järjestön ensimmäisen kokouksen jälkeen. Molempia syytetään salaliitosta ja vehkeilystä hallitusta vastaan.

Yassin ja Muhammad olivat molemmat Amnestyn kampanjointilistalla, ja heidän vapauttamisestaan Amnestyn aktiivit voivat vallan mainiosti ottaa sulan hattuunsa. Miehet olisi hyvinkin voitu pitää telkien takana loppuelämänsä, ellei kansainvälinen huomio olisi pakottanut Syyriaa miettimään asiaa uusiksi.

Tämäkään tarina ei ole ohi, eikä loppu ole välttämättä kaunis. Yassin ja Muhammad joutuvat 6. syyskuuta leivättömän pöydän eteen, eikä oikeudenkäynnistä odoteta puolueetonta.

Amnesty kehottaakin vetoamaan Syyrian presidenttiin Bashar al-Assadiin, sisäministeri Ghazi Kan’aniin ja oikeusministeri Muhammad al-Ghafariin, jotta syytteistä luovuttaisiin kokonaan – miehethän vain käyttivät kokoontumis- ja ilmaisunvapauttaan. Molemmat näistä ovat perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia, joita ilman demokratia ei voi toimia.

Tähän tapaukseen liittyvät paperit verkossa:

Tags: , , , ,

Ihmisoikeusaktivistit vaarassa joutua kidutetuiksi

81 vankia on vaarassa joutua kidutetuksi Uzbekistanissa, varoittaa Amnesty International. Heidän joukossaan on ainakin kolme ihmisoikeusaktivistia, jotka on pidätetty ilmeisesti tekaistuin perustein.

Pidätykset liittyvät toukokuun 13. päivän verilöylyyn, jossa Uzbekistanin hallituksen joukot surmasivat suuren joukon mielenosoittajia Andizhanin kaupungissa. Maan hallituksen mukaan kuolonuhreja oli 170, opposition mukaan luku on yli puoli tuhatta. Hallitus pyrkii ilmeisesti estämään pidätyksin ihmisoikeusaktivisteja ja oppositiota keräämään tietoja tapahtuneesta.

Virallisesti pidätettyjä syytetään pyrkimyksistä kaataa laillinen hallitus, mellakoiden lietsomisesta ja murhista. Amnesty pelkää, että pidätettyjä koetetaan kiristää “tunnustamaan” syytteet kiduttamalla. Muutenkin pidätettyjen oloista on tietoja varsin niukalti. Kaikilla heillä ei ilmeisesti ole ollut mahdollisuutta ottaa yhteyttä omaisiinsa tai asianajajaan tai saada tarvitsemaansa lääkärin hoitoa.

Amnesty pyytää jäseniään vetoamaan Uzbekistanin viranomaisiin pidätettyjen inhimillisen kohtelun puolesta. Ihmisoikeuksien puolustajien rauhanomaista toimintaa ei saa estää. Maan tulee myös käynnistää perinpohjainen, puolueeton, kansainvälinen ja julkinen tutkimus 13. päivän tapahtumista.

Lähde: * Amnesty International: Uzbekistan: Fear for safety of detainees and refugees

Technorati Tags: ,

Tags: , , ,

Mistä aiheet taistelussa pahaa vastaan?

Jatkan aiheesta Hyvän puolesta, pahaa vastaan. On ollut mukavaa saada ajatukselle kannatusta kommenteissa, ja kiitokset myös Maalaiselle ajatukseni komppaamisesta. Lyhennelmänä vielä: Ideani olisi siis ruveta levittämään blogeissa meemien tavoin vetoomuksia ja pikku-uutisia, jotka ovat valtamediassa jääneet huomiotta. Hajautettu näkyvyys blogeissa toisi lukijoita jo sinällään, mutta laaja levitys suppeiden lukijaryhmienkin blogeissa tarkoittaisi näkyvyyttä myös siellä, missä massat liikkuvat: hakukoneissa.

Kaksi ajatusta: mistä aiheita meemeihin, ja miten niistä pitäisi kirjoittaa? Aloitan jälkimmäisestä.

Uskottavuuden vuoksi meemien pitäisi olla läpinäkyviä. Perustelemattomat mielipiteet ja summittaiset viittaukset ovat huttua. Ei riitä, että siteeraa nimettömän bloggaajan kohtaamia vääryyksiä. Ehkä olen vanhanaikainen, mutta teen eron vakavasti otettavien juttujen ja juorujen välille.

Objektiivisyyttä tai asiapenttityyliä en kaipaa, mutta faktoja ja tarkistettavuutta. Kantaa voi ottaa olematta hihhulijurpo. Siis linkkejä alkuperäisiin lähteisiin, ja käyttöön luotettavia lähteitä.

Hyvä linkityskäytäntö vaikuttaisi suoraan hakukoneiden tuottamiin tuloksiin. Tässä olen kuitenkin aloittelija, joten jätän vinkit parhaista tavoista jonnekin tuonnemmaksi ja yleiseen keskusteluun.

Yleensähän blogien keskustelunaiheet nousevat massamediasta, ja silloin voi aina viitata Hesarin tai muun vastaavan “uskottavan tietolähteen” nettisivuille. Blogeissa olisi mahdollista tehdä tunnetuksi myös muita kuin jo kaikki tiedossa olevia asioita ja esittää enemmän kuin vain näkökulmia jo käsiteltyyn aiheeseen. Mutta mistä uutta?

Tässä jokainen, jolla intoa riittää, voi tehdä itsestään amatöörijournalistin, joka kirjoittaa rahapalkinnon sijasta rakkaudesta kirjoittamiseen. Ammattilaisten käyttämät, luotettavat lähteet ovat melko hyvin netissä saatavilla ilman pressikorttia ja suurta taustaorganisaatiota.

Tähän hätään voisin vinkata, että ihmisoikeusjärjestöjen tiedotteet ovat ihan samalla tavalla bloggaajien kuin lehdistönkin saatavilla. Jutun juurta löytyy Human Rights Watch -järjestön nettisivuilta, jopa RSS-syötteinä. Amnesty Internationalin sivuilta saa tietoa moneen tarpeeseen, ja nämäkin uutiset voi ottaa virtana. Molempia pidetään luotettavina.

Ja sitten ovat tietenkin kaikenlaiset vetoomukset, joiden levittäminen sellaisenaan tai kunkin blogin henkeen sopivaksi muokattuna voisi olla helppo tapa lähteä liikkeelle taisteluun. Itse kuulun Amnestyn pikavetoomusverkostoon, jonka kautta saan pari kertaa kuussa sähköpostiini pyynnön vedota jonkin ihmisoikeusloukkauksen uhrin puolesta. Näistä vetoomuksista saisi mielestäni ihan näppärää meemitavaraa, yhden laitoin jo malliksikin. Näppärää sinänsä, tapaukset löytyvät myös Amnestyn kirjastosta, ja näihin dokumentteihin voi linkittää.

Tällaisten vetoomusten levittäminenhän olisi tavallaan perinteisen addressikäytännön päivittämistä blogiaikaan - kukin asian omakseen kokeva voisi julkaista vetoomuksen omassa blogissaan.

Niin, vielä selityksenä tuosta naiivista “Hyvän puolesta…” -sloganista: ajattelin, että löyhän yhteisön muodostaminen jonkin ei-niin-kauhean-ryppyotsaisen otsikon alle voisi olla ihan hyvä ajatus, noin ryhmähengen kannalta. Ihmiset, jotka kokisivat kuuluvansa porukkaan, voisivat käyttää tuota (tai jotain muuta) yhteistä nimittäjää kuvakkeena sivustollaan tai ainakin ringin innostamissa postauksissaan. Ylipäätään, tällaisessa blogittamisessa on mahdollisuutensa vaikka mihin, mutta nähdäkseni asiaa ei kannata ottaa niin vakavasti, että sydänveri tummuu.

No, tässä ajatuksia tähän hätään. Toivottavasti aiheesta syntyy keskustelua.

Tags: , , , , , ,

Pakistan: opiskelija-aktivistit “kadonneet”

Pakistanissa on “kadonnut” epäselvissä oloissa useita opiskelija-aktiiveja maaliskuun lopulla. Imdad Baloch, Yusuf Baloch, Ghulam Rasool Allah Nazar, Naseem Baloch, Nawaz Ali , Akhter Nadeem sekä useita muita pidätettiin aikaisin 25. maaliskuuta 2005, eikä heidän olinpaikastaan ole sen jälkeen tietoa. Amnesty International on huolissaan opiskelijoiden turvallisuudesta ja pelkää, että heitä kidutetaan. Pidätetyt opiskelijat kuuluivat Balochin opiskelijajärjestöön, joka on aktiivisesti tuonut esiin Balochin kansan tukala tilannetta. Balochistanin maakunnassa sijaitsevat Pakistanin tärkeimmät maakaasuesiintymät, joista saatavista tuloista valtaosa päätyy keskushallinnolle. Pakistanin armeijan on väitetty tappaneen laittomasti Balochistanilaisten kylien asukkaita.

Amnesty vetoaa Pakistanin presidentti Pervez Musharrafiin, Oikeus- ja ihmisoikeusministeri Muhammad Wasi Zafariin ja Balochistanin kuvernööriin Awais Ghaniin, jotta pidätettyjen opiskelijoiden olinpaikka selvitettäisiin välittömästi. Järjestö muistuttaa myös, että salaiset pidätykset rikkovat Pakistanin omaa perustuslakia. Vapauden saa viedä vain, mikäli vangitsemista edeltää syyte lain rikkomisesta ja sitä seuraa oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Amnesty vaatii vakuuksia siitä, ettei opiskelijoita kiduteta tai kohdella pidätyksen aikana muuten epäinhimillisesti, Heille tulee taata välittömästi oikeus asianajajaan.

Lähde: Amnesty International.Teksti: teppo@ Pohdiskeleva liftari. Tämän merkinnän tekstiä saa levittää vapaasti. Itse asiassa, se on toivottavaa.

Technorati Tags: ,

Tags: , , , ,