aktivismi

Vähänkään isompiin ja tärkeämpiin asioihin keskittyvät blogit tuppaavat olemaan järkyttävän tylsiä. Vähän surku, sillä tarkoitan nyt juuri sellaisia blogeja, joita haluaisin nähdä ja lukea enemmän. Ei niitä juurikaan ole, ja ne, joita on, eivät jaksa kiinnostaa kovin kauaa.

Selailin Amnestyn uuden Suomen-puheenjohtajan Jussi Förbomin Kiina-blogia sekä Amnestyn aktivistien melko tuoretta ihmisoikeuspuolustajat-blogia. Förbomin teksti kulkee, huomaa että mies on ammattitoimittaja, mutta silti en ole ihan varma jaksanko seurata blogia kovin pitkään. Ihmisoikeuspuolustajat-blogissa… no, sanottaisiinko että siinä on lukijan kannalta samat ongelmat kuin tässä blogissa muutaman vuoden takaisen tiiviimmän ihmisoikeuskirjoittelun aikaan – vaikea ajatella, että muut kuin maailmantuskauutisten heavyuserit jaksaisivat tarinoiden virtaa seurata.

Itseä isommista asioista on pirun vaikea kirjoittaa. Tekstistä tulee helposti falskin makuista ja puisevaa. Vaikka kuinka koettaisi kertoa yksittäisestä ihmisestä siellä kaiken keskellä, jutun rakentaminen mukaansatempaavaksi vaatii rutosti taitoa. Ja oikeasti, käsi sydämellä, harva ammattikirjoittajakaan on oikeasti tarpeeksi hyvä.

Ehkä aktivistiblogeissa pitäisi objektiivisen toteamisen sijaan purkaa enemmän myös asioista huolestuneen kirjoittajan omaa vitutusta? Vähän ronskimmalla kolumniotteella voisi tarinoihin tulla sellaista karheutta, joista tavallinen pulliainenkin saisi otteen.

Olen kuitenkin isosta kuvasta yhä samaa mieltä kuin kolme vuotta sitten ^[1] , ns. maailmantuskatiedotuksessa blogit toimisivat parhaiten, jos pienet viestit alkaisivat meemiytyä, levitä tavisten blogista toiseen. Siis ei niin, että olisi vain yksi ihmisoikeusaktivistien virallinen ryhmäblogi, johon kirjotettaisiin, vaan niin, että uutiset/vetoomukset/tiedotteet pitäisi saada leviämään kaikkien bloggaavien jäsenten sivuille, tyyliin “Kävin tänään allekirjoittamassa vetoomuksen naisten hakkaamista vastaan, käy sinäkin”, “Ihmisoikeusaktivisti sai just vankeustuomion Kiinassa, laitoin sähköpostia Kiinan viranomaisille - laita säkin”.

Harmi vaan, että vakavat asiat eivät meemiydy kovin helposti. Yhteisten asioiden - politiikan - höpiseminen hiustenleikkuukuulumisten seassa ei vaan taida olla tätä aikaa. Yhteiskunnallinen passivismi on blogeissa pop.

Jenkkilän hallinto pitää nykyisellään viherpiiperöitä pahempana uhkana kansalliselle turvallisuudelle kuin oikeistoterroristeja, mikäli Guardianin kuriöösiin juttuun on uskominen. Keissinä jutussa on aiemmin tänä vuonna sattunut tuhopoltto, jossa liuta Washingtoniin rakenteilla olleita luksusasuntoja kärähti maan tasalle.

Suuri uhka on FBI:n mukaan Maan vapautusrintama, Earth liberation front :”(Ainakin Wikipedia tuntee ryhmän, minkä lisäksi ryhmällä näyttää olevan Viagra-kauppiaiden hakkeroima nettisivu)”:. Viranomaiset uskovat sen olevan Eläinten vapautusrintaman sisarjärjestö, mutta ainakin tuon jutun perusteella koko lafkan olemassaolo jää vähän ilmaan heitetyksi herjaksi.

Lisäksi koko tuhopolttotapauksen linkitys ympäristöterrorismiin :”(Ympäristöterrorismille on näköjään hieno sanakin, ecotage eli ekotaasi. Lisää Wikipediassa)”: on ilmeisen kyseenalainen. Ympäristöihmisten mielestä talojen käräyttämisessä ei ympäristömielessä olisi ollut mitään järkeä, koska ne oli rakennettu tiukimpien ekostandardien mukaan ja polttamisessa pärähti ilmaan melkoinen määrä kasvihuonepäästöjä. Syyttävä sormi osoittaa talojen omistajien suuntaan. Lama on tulossa ja asuntojen myyminen olisi saattanut osoittautua hankalaksi. Haiskahtaa siis vakuutuspetokselta.

Jutussa vihjaillaan, että FBI:llä on taipumus leimata ihmisiä, joista Valkoisen talon väki ei pidä. Ympäristöaktivistit kuuluvat tähän porukkaan. Heillä on nyt isoveli niskassa, ja kansalaisoikeusjärjestöt varoittelevat tältäkin osalta perusoikeuksien kaventamiseseta.

Aktivistit ovat olleet jenkeissä ilmeisen tiukoilla vuoden 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. Terrorilakeja on kovennettu, ja jokainen aktivisti on mahdollinen terroristi. Ja jos rötökselle saadaan lyötyä “terrorismin” leima, sen tutkintaan saa rahaa ja tuomioon pituutta. Tähän osastoon kuuluvat esimerkiksi eläinoikeusaktivistien iskut tehotuotantolaitoksia vastaan.

Onko sitten järkevää, että kansainvälinen ison luokan terrorismi, jossa pyritään tappamaan ihmisiä kuin rottia, isketään samaan sarjaan kuin militanttien viherpiiperöiden iskut, joissa tuhotaan omaisuutta, ettei rottia tapettaisi laboratorioissa?

Mielenkiintoinen ilmiö joka tapauksessa, täältä kauempaakin tiiraten. Kaikista Smash Asem -jutuista huolimatta kuitenkin tuntuu, että täällä ei aktivistista vielä ole ihan tehty terroristia. Eihän?

Amnestylla on hauskasti sosiaalista webbiä hyödyntävä No torture here! -kampanja, jossa aktivistien on määrä poseerata vapaasti valitsemallaan paikalla “Täällä ei kiduteta” -lipun kanssa. Poseeraus kuvataan tai videoidaan, ladataan nettiin ja isketään maailmankartalle. :”(Kampanja on Amnesty Internationalin Suomen osaston tekosia ja sen toteutuksesta on näemmä huolehtinut Taideteollisen korkeakoulun medialabra.)”:

Idea vie eteenpäin parin vuoden takaisia “poseeraa maailma paremmaksi” -kampanjoita ^[1] mutta kehittää ideaa vähän eteenpäin. Jos/kun kuvia kertyy, syntyy maailmankartalle kidutusvapaiksi julistettujen alueiden verkosto, mikä on ainakin minusta ihan kiehtova visuaalinen kannanotto.

Tuli heti mieleen, että taidan yhdistellä ihmisoikeusaktivismia ja 100 tuntematonta -projektiani ja pyytää kymmentä tuntematonta ottamaan kantaa kidutusta vastaan. Kunhan nyt saan ensin tämän meneillään olevan kymmenen kuvan sarjan tehtyä.

Voima julkaisi viime viikolla Ultra Bra -henkisen laulun kunniaksi Anna Politkovskan muistoksi. Nyt biisiin tekeillä on video, johon etsitään kynttilämielenosoituksissa mukana olleiden ottamia kuvia ja videota.

Projekti etenee melkoisella vauhdilla, kuvat tarvitaan kasaan keskiviikkoon 25. lokakuuta 2006 mennessä. Kyselkää mukana olleilta, pyytäkää ottamaan yhteyttä. ^[1] Valokuvia tarvitaan paljon, ja erityisesti videokuvasta olisi kuulemma huutava tarve.

Kyse on hyväntekeväisyysprojektista. Panoksensa ovat antaneet jo muun muassa Joanna Haartti, Risto Hemmi, Terhi Kokkonen, Kerkko Koskinen, Susanna Kuparinen, Elena Leeve, Antti Lehtinen, Joel Melasniemi, Silvia Modig, Jussi Nikkilä, Ilmari Pohjola, Verneri Pohjola, Pepa Päivinen, Tommi Saarikivi, Dan Tigerstedt, Olavi Uusivirta, Jukka Viikilä, Pihla Viitala ja Klaus Welp – nyt on mahdollisuus päästä mukaan siis hyvään tekijäporukkaan.

Niin juu, ja käykää ihmeessä kuuntelemassa se biisi: Uuden ajan kynnyksellä – Laulu Anna Politkovskajalle.

Jos joskus on tämän blogin profiiliin sopiva juttu tiedossa, niin nyt: Amsterdamin Amnesty-ryhmät järjestävät ”Can I Get a Right?” -liftauskisan ihmisoikeuksien puolesta. Reitti vie Alankomaista Valko-Venäjän rajalle, ja matkalla on tarkoitus pitää meteliä Euroopan persläven, Alexander Lukashenkon diktatuurin hirmuteoista.

Valko-Venäjällä pidetään 19. maaliskuuta vaalit, jotka tietävät maan muutenkin surkean ihmisoikeustilanteen heikkenemistä kampanjoinnin ajaksi. Maassa toisinajattelu on melkoisen vaarallista - presidentti Lukashenkon vastustajia on systemaattisesti ”kadonnut”, minkä lisäksi ilmaisunvapaus ja -mielipiteenvapaus on maassa muutenkin nollassa. Hyvä esimerkki homman vastenmielisestä älyttömyydestä on varmaan se, maan poliisi on ottanut asiakseen < a href=”http://web.amnesty.org/report2003/blr-summary-eng” title=”Amnestyn vuosiraportti 2003: Valko-Venäjä”>kiduttaa punkkareita. Ihmisoikeustilanteensa puolesta Valko-Venäjä on kategorisesti afrikkalainen diktatuuri, ei eurooppalainen demokratia.

“Ihmisoikeusliftarit” lähtevät liikkeelle Hollannista pari viikkoa ennen vaaleja ja pysähtyvät matkan varrella ainakin Berliinissä ja Varsovassa, joissa he osoittavat mieltään Valko-Venäjän ihmisoikeusrikoksia vastaan. Homman olisi tarkoitus päättyä 16. maaliskuuta Valko-Venäjän rajalla järjestettäviin mielenosoituksiin, minkä jälkeen osa porukasta suuntaa takaisin ja osa yrittää päästä Valko-Venäjälle.

Jälkimmäisten puolesta toivon, että heitä ei yhdistetä kilpailuun - muuten voi tulla tukalat oltavat. Ilmeisesti järjestäjät ovat onnistuneet jo saamaan eurooppalaismedioissa jonkin verran huomiota tempaukselleen.

Kilpailun järjestäjät ovat kaivanneet kisaan myös suomalaisia osallistujia, jotta sanomaa saataisiin levitettyä myös pohjoisen reitin kautta, Baltian läpi Tallinnasta Via Balticaa etelään. Halukkaat voivat liittyä liftauskisan sähköpostilistalle ja kysellä ohjeita.

Harmittaa, etten itse pääse töiden takia mukaan. Varmasti mielenkiintoinen reissu.

PÄIVITYS: BBC kertoo 17. helmikuuta, siis tänään, siis alkuperäistä merkintää seuraavana päivänä, miten Valko-Venäjällä on vangittu kymmeniä toisinajattelijoita.

Joulu on täällä. Samaten joulubiisit.

Amnesty International päräytti joulupöytään John Lennonin vanhan jouluhitin Merry Xmas (War Is Over). Esittäjä ei kuitenkaan ole Lennon itse, vaan Maroon 5.

Biisi on joulumaistiainen Make Some Noise -kampanjasta, jonka tarkoituksena on laulaa ihmisoikeusaate nykynuorten sydämiin - John Lennonin vanhojen biisien uusilla versioilla. Tällä hetkellä kampanjan verkkosivuilla on Maroon 5:n joulurallatuksen lisäksi ladattavissa neljä biisiä: Black Eyed Peasin uudelleenversiointi Power to the people:sta, The Curen Love, The Postal Servicen Grow old with me ja Snow Patrolin Isolation.

Ja lisää on tulossa. Ainakin Avril Lavignen nimi on vilahdellut promootiopuheissa, ja on noita muitakin nimiä korviin kantautunut. Kiitos kampanjasta kuuluu muuten Yoko Onolle, joka antoi miesvainaansa tekijänoikeuksia Amnestyn käyttöön vuonna 2003.

Mutta tärkein kysymys tietekin pitää jättää viimeiseksi: kuka saa kunnian vetäistä uuden version Imaginesta? Oma veikkaukseni (tietoa ei ole) on U2, joka sai ihmisoikeuksien päivänä Omantunnonlähettilään palkinnon, Amnesty Internationalin korkeimman ihmisoikeustunnustuksen.

Digikko visioi, että tulevaisuudessa vastarinta on yhä useammin kasvottoman massan yhteistoimintaa kuin yksittäiseen kapinajohtajaan henkilöityvää, “keskusjohtoista” vastustusta. Väitteellään Digikko kommentoi Tanja Karpelan syytöstä siitä, että Jyrki J. Kasvi olisi masinoinut tekijänoikeuslakipakettia kritisoineen sähköpostikampanjan.

Jaa-a. Onko se kasvotonta vastarintaa, jos Amnestyn pikaavetoomusaktivistit lähettävät asianosaisille monta tuhatta henkilökohtaista viestiä ihmisoikeusloukkauksesta keskusorganisaatiolta kuultuaan? Vai onko vastarinnalla Amnestyn pääsihteerin Irene Khanin kasvot?

Entä kenen kasvot on Control Armsin miljoonien kasvojen vetoomuskampanjalla tai poseeraa parempi maailma -kampanjalla?

Kysymyksiä, joihin en yritäkään tänään vastata.

Technorati Tags: kansalaisaktivismi

Briteissä viime kuukausien mittaan melkoiseksi muotivillitykseksi nousseet Make poverty history -nauhat tekevät tuloaan Suomeen. Yleisurheilun MM-kisoista suunnitellaan aatemarkkinoinnin megatapahtumaa.

Nauhaliikkeen idea on osoittaa tukea vaatimuksille YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluvalle vaateelle puolittaa köyhyys vuoteen 2015 mennessä. Mielipiteenilmaisu tapahtuu käyttämällä valkoista rannenauhaa, jossa on pienellä präntillä ”Make Poverty History” -teksti.

Osaava on voinut kysellä nauhoja YK-liitosta. Liiton kampanjabussi on kiertänyt festareita jakamassa tietoa ja nauhoja muun muassa Tangomarkkinoilla ja Eukonkannon MM-kisoissa.

Nyt YK-liitto, joka on mukana MM-kisojen lukuisien kumppanuuksien joukossa, aikoo jakaa nauhat kaikkiin kisoihin osallistuville. Mikäli kisojen ympäristöohjelmaa käsitelleen tiedotustilaisuuden sivurönsyn kuulin oikein, nauhan saisivat kilpailijoiden lisäksi vapaaehtoistyöntekijät ja tuhannet tapahtumaan rekrytoidut median edustajat.

Nappasin muuten itselleni nauhan tiedotustilaisuuden päätteeksi. Nyt on hyvä olla hetken aikaa trendin nousevalla aallonharjalla. Loppusyksystä nauhoja on jo utsjoen teineilläkin, ja silloin pitää trendikkään maailmanparantajan olla siirtynyt jo seuraavan hankkeen pariin.