Onko luovan työn tekeminen ilmaiseksi idioottien hommaa? Juu tai ei, niin kansainvälisessä valokuvausblogosfäärissä se on ainakin ollut puheenaihe. Ja se, mikä pätee valokuvaukseen, pätee melko suoraan myös kirjoittamiseen, eikö?
Strobistin David Hobby kirjoitti pari viikkoa sitten postauksen Four Reasons to Consider Working for free. Ilmaisduunin ylistys kirvoitti hemmetinmoisen keskustelun. Höpötys on täynnä asiaa ja ennen kaikkea väärinymmärryksiä. Suosittelen lueskelemaan ainakin osan keskustelusta läpi, jos aikaa on.
Koska aikaa tai keskittymiskykyä teillä ei kuitenkaan ole, referoin: Hobbyn perusajatus oli, että luovuudelle ja omalle innolle olisi hyväksi tehdä välillä proggiksia, jotka ovat juuri sitä mitä itse haluaa – vaikkei siitä välttämättä saa rahaa. Varsin mainio valokuvaaja Chase Jarvis peesasi ajatusta, Vincent Laforet sanoo kyllä mut ja John Harrington veti koko ajatusta turpaan kuusinolla. Kommentteja näissä postauksissa on yhteensä useita satoja.
Hobby kirjoittaa itse haluavansa kehittyä kuvaamaan luovia tilannemuotokuvia ihmisistä, jotka ovat parhaita siinä mitä tekevät. Jos hän ottaisi kuvat esimerkiksi aikakauslehtien henkilöjuttuihin, AD ja toimittaja olisivat kertomassa, mitä pitää tehdä. Niinpä hän on päättänyt itse ihan omalla ajallaan ottaa yhteyttä mielenkiintoisiin ihmisiin ja ehdottaa, että kuvaisi näitä – ilmaiseksi. Silloin ei kukaan ole määräämässä, millaiset värisävyt kuvissa pitää olla, millaista fiilistä pitäisi hakea eikä niskassa ole paineita pakko-onnistumisesta.
Hobbyn kriitikot sanovat, että ilmaiseksi kuvaavat ammattilaiset ovat valokuvauksen syöpä. He vievät leivän muiden ammattilaisten suusta ja polkevat ammatin arvostusta.
Innostuin märehtimään asiaa, koska Hobbyn postauksen jälkeen keskustelu alkoi rönsytä kaiken maailman erilaisiin syihin kuvata ilmaiseksi. Tässä listaa:
-
Vapaaehtoistyö
Ihmiset sekoittivat ajatuksen ammattikuvaajan ilmaisproggiksista hyväntekeväisyyteen. Saahan sitä hyväntekeväisyyttäkin tehdä, mutta se on kyllä ihan oikeasti duunin tekemistä ilmaiseksi. Monet ilmaistyötä teettävät järjestöt voisivat maksaakin, mutta ovat pihejä. Ei vapaaehtoistyö ole irrottelua arkiduunista, se on omantunnonkysymys. -
Ilmaisnäytteet
Se, että kirjoittaa tai kuvaa ilmaiseksi jollekin firmalle, jotta saisi jalan oven väliin, on sama asia kuin jakaisi ilmaisnäytteitä keksipakkauksista Rautatientorilla. Voipi olla hyvä idis joskus, vaan voipa olla huonokin. Ja siinä voi viedä leivän toisen kuvaajan suusta tekemällä työtä ilmaiseksi tuntitaksan sijaan.Ilmaisnäyteosastoon muuten kuuluvat myös luovalle alalle pyrkivien ilmaiset tai pahasti alihinnoitellut työt. Monet firmat käyttävät innokkaita ja arvostaan epävarmoja aloittelijoita röyhkeästi hyväkseen.
-
Vaihtodiilit
Joku meni selittämään, että tekee duunia ilmaiseksi, kun ottaa kuvia ilman rahakorvausta jollekin firmalle joka puolestaan antaa omia tuotteitaan ilmaiseksi. Tuohan on vaihtotaloutta, ei mitään luovaa irrottelua markkinatalouden ahdistavien sääntöjen ulkopuolella. -
Kaverinpalvelukset
Jotkut sanoivat kuvaavansa ilmaiseksi sukujuhlissa tai naapurien pyynnöstä. No totta mooses, mutta se on ammattilaiselle vähän kuin muuttoapua antaisi. Riippuu ihan siitä, miten hyvissä väleissä on, sattuuko silloin justiinsa ehtimään. Harrastelijalle tämä voi olla hyvää harjoitusta, mutta muutaman juhlakeikan jälkeen pönöttävien puolituttujen ikuistaminen tuntuu kyllä varmasti duunilta siinä missä pianon kantaminen kuudenteen kerrokseen.
Edellä mainituissa keisseissä ei vaihdu rahaa, mutta jonkinlaisen palkkion perässä työtä tehdään: parempaa omaatuntoa, markkinointia, vaihdantataloutta tai palveluksia ja arvonantoa. Se, onko ollut ilmaistyötä tekevät dille, riippuu ihan tapauksesta.
Ei Hobbykaan niin tyhmä ole, että ottaisi ilmaiskuvia maailman huippunimien mainoksiin. Jos kuvattavat päättävät (ilmaisten)kuvausten jälkeen tehdä hänen otoksillaan rahaa, ottaa Hobby kaupallisesta kakusta oman osansa.
Pikemminkin kuin ilmaisesta työstä, Hobbyn olisi pitänyt minusta puhua harrastamisesta. Tunnen useita valokuvaajia, jotka sanovat “harrastavansa” valokuvausta, millä he käytännössä tarkoittavat kuvaavansa myös silloin, kun siitä ei saa rahaa. Harrastusproggikset ovat yleensä sellaisia, joista kukaan ei olisi ainakaan etukäteen valmis maksamaan, mutta joita on hauska tehdä. Jos rahaa sitten jälkikäteen jostain tulee, se on kiva ylläri.
Tunnen toki myös kuvaajia, joille kuvaaminen on vain (tosin yleensä varsin mieluisa) duuni. Ja vain idiootti tekee duunia ilmaiseksi.
Minun mielestäni Hobby on tietenkin oikeassa. Välillä pitää irrotella, ja raha kahlitsee. Siksi välillä olisi hyvä kehitellä oman alan harrastusproggiksia omaksi iloksi ja innostukseksi.
Pitkän tarinan päätteeksi havainto, jota olen pohtinut jo ennen Hobbyn postauksesta alkaneen keskustelun lukemista: Kuvauksen ammattilaisista moni kokemukseni mukaan siis harrastaa kuvaamista, mutta sen sijaan tuntemistami kirjoittamisen ammattilaisista vain harva tietääkseni irrottelee vapaa-ajan kirjoitusproggiksissa.
Mistäköhän moinen johtuu? Suhtautuvatko kirjoittajat ja kuvaajat työhönsä eri tavoin vain tunnenko vain väärät kirjoittajat?
Samasta aiheesta
Tags: journalismi, kirjoittaminen, talous, työ, valokuvaus
-
Vertauksesi kuvaajien ja kirjoittajien välillä ontuu sikäli, että olet itse hyvä poikkeus asiassa. Olet ammatiksesi toimittaja, mutta harrastat kirjoittamista bloggaamisen muodossa vapaa-ajalla.
Minäkin olen ammatiltani toimittaja, mutta harrastan bloggaamista työn ulkopuolella.
-
Tuomo, aika vähän on kirjoitajabloggaajia, jotka irrottelisivat blogissaan oikein kunnolla. Tämäkin blogi on enemmän tiedonvälitystä ja baaripöytähöpinää kuin sanataidetta. Vähän niinkusta ammattivalokuvaaja ottaisi pokkarilla keskinkertaisia matkavalokuvia muistoksi sukulaisille.
-
-
Kato valokuvaaminen on niin helppoa ja mukavaa, että sitä voi tehdä ilmaiseksikin. Kirjoittaminen taas on niin vaikeaa ja vaativaa, että siitä on pakko saada rahaa.
Näin se menee.
-
Näin se menee.
-
-
Suomessa kuvataan työkseen käytännössä ilmaiseksi.
Tällä hetkellä Helsingissä saa jonkunlaisen lehtikuvaajan keikalle n 30 eurolla ja tiedän tapauksia, joissa wannabe lehtikuvaaja on ilmoittanut maksavansa että pääsee kuvaamaan esimerkiksi Iltasanomiin.Näiden onnettämien lisäksi meillä on todellinen valokuvauksen syöpä eli kuvaavat toimittajat, jotka tekevät leijonanosan kuvaajien töistä.
Tilanne on niin huono, etten jaksa siitä enää enempää kirjoittaa 15 vuoden jatkuvan kiljumisen jälkeen.
En oikein usko että Suomea huonommin ovat asiat tämän rosvouksen suhteen missään.
Vielä kerran sama litania.
Suomessa valmistuu vuosittain n 60 ammattivalokuvaajaa, jotka kaikki menevät suoraan kortistoon tms. koska amatöörit kuvaavat lehtiin käytännössä ilmaiseksi ja tästä syystä meillä on Euroopan heikoin kuvajournalismin taso.
Joka taas vaikuttaa journalismin uskottavuuteen ja siihen miten ns. demokratia ja sen valvonta toteutuu.Jore Puusa
Kuvajournalismilinjan johtaja HEO / Helsinki-
Moikka Jore, ajattelinkin että otsikko varmaan houkuttelee sinut paikalle.
-
Niinhän se houkutteli.
Mutta asia on vakava vaikka hunajaan tartuinkin,
10 päivää sitten SJL:n freeasiamies oli vierailemassa meillä ja puhui samat madonluvut.
Hankkiessani opiskelijoilleni vierailijoita olen törmännyt masennukseen, joka näkyy alalla vanhemmilla kuvaajilla. Substanssi on ihan oikeasti lakannut merkitsemästä. Enkä minä tästä kirjoita iloissani siitä että saan kirjoittaa vaan koska minusta on kamalaa se valtavan osaamisen ja ammattitaidon hukkaaminen, joka nyt tapahtuu toimittajien viedessä vääjäämättä alan kuvaustyöt…juurikin koska kuvan visuaalinen laatu ei enää merkitse.Ongelma kumuloituu koska toimittajat ovat lähempänä ostavaa toimitusta ja päättävät käytännössä freekuvaajan elämästä. On siis oltava erittäin tarkka sanomisiensa suhteen, eettisistä ongelmista ei freekuvaaja voi puhua ollenkaan koska joutuu samantien poistolistalle.
Freekuvaajat ovat kuin pieniä saaria journalismin meressä, koska kadehtivat toisensa kuoliaiksi sensijaan että nousisivat kuvan puolesta, jos ei nyt barrikadeille niin puollustamaan omaa työtään.
-
-
-
Minä kuulun niihin, jotka kuvaavat ilmaiseksi nettiin projekteja. Katsojia projekteilla riittää, mutta ei niistä ikinä mitään tuloja ole tullut. Tietääkseni enin osa katsojista harrastaa valokuvausta.
Tiedotusvälineitä tai suurta massaa kiinnosta moiset rääpäleteokset, sillä ne ovat vain netissä, eivätkä täten ikinä voi ylittää korkeakulttuurin rimaa. Ja populaarikulttuuria ne eivät tyyliltään ole.
Olen ihmetellyt tuota, että minkä takia ammattikirjoittajat eivät ylläpidä voittamattomia blogeja tai tee muita hienoja projekteja. Ammattitoimittajien ja -kirjailijoiden runosivusto, vaikkapa. Niin progea tavaraa, että se ei ikinä myisi, ellei se ennen saavuta jotain underground-mainetta.
Ehkä syynä on ammattiylpeyden puute; töissä tehdään töitä, kotona selataan facebookia ja paijataan kissaa. Toisin sanoen ammattikunta ei rakasta kirjoittamista. Tai ehkä heillä, jotka rakastavat työtään, on niin paljon töitä ettei kerkeä harrastaa. Tai sitten syynä on kritiikin pelko. Tai vaatimattomuus. Tai laiskuus. En tiedä.
-
Tuota kirjoittamisen vs. kuvaamisen rakastamista minäkin olen miettinyt yhdeksi syyksi.
Tosin onhan niitä toimittajia ja tiedottajia, jotka vääntävät vapaa-ajallaan kirjan tai monta. Ja muutamat anonyymiblogit ovat ammattitoimittajien hupailuita.
-
-
Pojat, pojat, nyt te kyllä aliarvioitte kovasti kirjoittajia. Kyllä minä ainakin rakastan kirjoittamista, palavammin kuin leipääntynyt lehtikuvaaja kuvaamista, enkä minä ymmärrä, miksi minun pitäisi kirjoittaa runoja voidakseni todistaa olevani kova jätkä tai muuten vaan hyvä työssäni.
Kirjoittaisin jotain kuitenkin, jos en tekisi sitä työkseni. Bloggaamiseen kuluu ainakin aikaa, vaikka niistä kirjoituksista ei Nobelin kirjallisuuspalkintoja tipahtaisikaan. Ei muuten tipahda töissä tehdyistä lehtijutuistakaan eivätkä kaikki valokuvaajien vapaa-ajan kuvausprojektit ole automaattisesti huipputaidetta.
Jore Puusa tuntuu elävän ihan omassa todellisuudessaan. Ei siitä enempää.
-
Hmm. En tiedä muista, mutta en minä ainakaan kuvaa vapaa-ajallani todistellakseni omaa “kovuuttani”. En myöskään tavoittele Nobelia. Teen sitä siksi, kuten jo sanoin, että rakastan valokuvaamista. Ei minua kiinnosta, kuinka paljon siihen menee aikaa.
Elät ihmeellisen suorituskeskeisessä todellisuudessa.
-
“Elät ihmeellisen suorituskeskeisessä todellisuudessa.”
Höpsis. Otin kantaa siihen, että kyllä toimittajillakin on ammattiylpeyttä, eikä bloggaaminen ole mitenkään vähäpätöisempi harrastus kuin taidekuvaaminen tai runojen rustaaminen.
-
-
Puusallahan on pointtinsa. Kuvajournalismissa on polkuhintaosasto, joka syö leipää oikeilta osaajilta ja polkee kuvajournalismin tasoa.Itsekin tunnustan kerran urani aikana ottaneeni lehtijuttuun paskat kuvat tilanteessa, jossa ehkämahdollisesti olisi ollut vaihtoehtona ottaa mukaan keikalle koulutettu freekuvaaja (joka olisi kyllä saattanut myös ottaa tilanteesta paskat kuvat, tai sitten ei).
Suurimmassa osassa yksityiskohtia olen kyllä Joren kanssa eri mieltä, mutta eri todellisuudesta en ole silti ihan valmis puhumaan.
Mutta ei siitä sen enempää.
-
Kommentti eri todellisuudesta tarkoitti mm. sitä, että Jore Puusa kirjoitti Jokelan jälkeen Helsingin Sanomien yleisönosastoon kirjoituksen, jossa “kuvaavat toimittajat” osoitettiin syyllisiksi median ylilyönteihin Jokelassa.
Kirjoitus ei vastannut todellisuutta. Tiedän, koska olin Jokelassa itse monta päivää. Jore Puusa ei tainnut olla.
Tästä kaikesta tulee siis sellainen olo, että vaikka Jore Puusalla on kokemusta lehtikuvauksesta ja paljon kontakteja, hän heittelee hatusta väitteitä, joilla ei ole todellisuuspohjaa.
Tämä tästä. Hyvät joulut!
-
Kävin Jokelassa kaksi kertaa.
Oleellista on, että kuvaavien toimittajien kuvaamistapa aikaansai vihaa kuvattavissa.
Suoralla salamalla nenän eteen ja PAM ilman sanaakaan kuvattavalle.
Tästä jälkeenpäin puhuivat monet nuoret mutta ymmärrettävistä syistä asiasta ei kirjoitettu.
Sama näkyy pääkaupunkiseudun haastatteluissa yhä enemmän.
Jokainen meistä ammattilaisista kuulee seuraavan ainakin kerran kuussa.
” Minua ei kyllä saa kuvata, täällä kävi sellainen toimittaja, joka otti niin kamalan kuvan ja laittoi sen lehteen, etten anna enää koskaan kuvata itseäni”
-
-
-
-
Joo,– totta on että elän ihan eri todellisuudessa.
Elän jatkuvassa läheisessä kommunikaatiossa kymmenien kuvajournalismin ammattilaisten kanssa.
Viikottaiset alan luennoitsijat tuovat myös tätä omaa todellisuutta todellisemmaksi, puhumattakaan siitä mikä määrä päivittäistä työtä tekeviä toimittajia kommunikoi kanssani.
Minulla on läheiset suhteet myös neljään alan kouluun USA:ssa ja Englannissa ja vanhat UPI:n ja AP:n ja BlackStarin kollegatkin ovat silloin tällöin yhteydessä.
Minulla on 15 kuvajournalismiopiskelijaa linjallani ja he saavat useiden koulussamme olevien kenttätyötä tekevien ammattilaisten opetusta viikoittain.Että kyllä se todella on ihan eri todellisuus kuin vaikka Tuoma B:llä on….kuka hän sitten lieneekin.
jorep-
Klikkaa nimeni kohdalta, niin pääset katsomaan kotisivuilleni, kuka olen. En esiinny suinkaan anonyyminä tällaisissa keskusteluissa.
-
Laita nimesi tekstiesi yhteyteen, se on reilua.
Näytän miten…
Jore Puusa
Helppoa.
-
-
-
lainaus
Suurimmassa osassa yksityiskohtia olen kyllä Joren kanssa eri mieltä
lainaus
Kun tässä on jouluna aikaa niin kerropa toimittajakuoma missä olet erimieltä niin vastaan esimerkein ym. Ja ihan omalla nimelläni sen teen kaikenlisäksi.
Oma nimi, paras nimi mulle.-
Kaikella kunnioituksella Jore, tässä keskustelussa on hitusen sellainen ikävästi tutunoloinen jankkaava fiilis. Muistaakseni kun edellisen kerran keskustelimme aiheesta, perustelit lopuksi ylivertaisen asiantuntemuksesi lähettämällä sähköpostilla täysimittaisen CV:n ja toteamalla, että sinä tiedät mistä puhut ja minä en.
Se oli aika tylsä keskustelu, en jaksaisi ryhtyä siihen uudestaan.
-
Jankkaava sävy tulee pakostakin, koska olen ainoa kuvaaja joka uskaltaa asiasta kirjoittaa.
Suurin osa ei uskalla sanoa sanaakaan tilanteesta pitääkseen edes jonkun toimittajan asiakkaana.
Ostava toimittaja kostaa heti jos kuvaaja ajattelee ja sanoo sen ääneen.
Keikat loppuvat siihen.
Miksi Heikura on siinä missä on.
Koska hän EI puhu mitään. Vaaraton kumppani keikoilla.
Kuvansa alkoivat tulla vasta myöhemmin aseman saavuttamisen jälkeen.CV:ni on mainio tapa näyttää että tiedän mistä puhun kuvien suhteen, jos sinulla ei ole kuvaamisesta osoittaa faktista osaamista esim CV:n kautta voi vain vetää johtopäätöksiä..
Näinhän tämä menee kuvaajienkin suhteen.
Jankaava sävy tässä on teidän kuvaavien toimittajienkin suhteen. Saman mielipiteen toistoa vuodesta toiseen. “Kuvaaminen kuuluu toimittajille vaikka ammattikuvaajakollega kuolisi nälkään.
-
-
-
Pitäiskö sun Jorma opettaa ne kuvajournalismin huippuosaajat myös kirjoittamaan niin veisivät toimittajaretkujen duunit. Kosto olisi suloinen… >D
-
Minusta tämä on loistava ajatus.
-
-
Pete, nimeni on Jore Puusa.
Ollut jo seitsemän vuotta.Ei siis Jorma.
Koulussamme olevat kuvajournalistit saavat kirjoittamiskoulutusta ja tekevät vuoden aikana journalistiikan approbaturin.
Heidät siis opetetaan tajuamaan lehdenteon tekstuaalinen puoli, mutta heistä ei tehdä toimittajia, vaan henkilöitä, joilla on valmius hakeutua sellaiseen valokuvauskoulutukseen, josta voi siirtyä eteenpäin lehtikuvaajaksi.
Tosin kukaan ei Suomesta tältä alalta työtä saane, vaikka kovasti niin toivoisinkin. Peli on jo menetetty.
Mutta uskon että historia on aaltoliike ja 10- 20 vuoden kuluttua suomessa voi olla kuvajournalismia taas lehdissäkin, sillä sanomalehden en usko häviävän mihinkään vaikka se muuttaakin muotoaan ja ainakin joksikin aikaa tekstejä ja kuvia pitää helpottaa että nykynuoret ne ymmärtävät.
Silloin nyt koulutusta saaneet voivat ainakin teoriassa palauttaa lehdistölle sen asemaa vallan vahtikoirana myös visuaalisuuden suhteen.Mistään kostosta ei todellakaan ole kyse.
Ajatuskin on naurettava.Opetan myös lyhyen periodin koulumme toimittajaopiskelijoille kuvajournalismia ja sen perusteella syntyy aika hiljaista porukkaa kun oivalletaan mitä käsite kuvajournalismi pitää sisällään ja luetaan lehdistössä joka päivä julkaistavia “lehtikuvia” auki.
Koulutus on lähtökohta kaikkeen mutta ikävä kyllä Suomessa ei kuvajournalismikoulutusta saa missään kouluamme lukuunottamatta…tiedän kyllä että sillä nimikkeellä on oppituoleja, mutta niissä ei ole ainuttakaan alan ammattilaista työssä, on oltava koko ajan kentällä, jotta voi opettaa jatkuvasti muuttuvaa alaa. -
Jore on esiintynyt verkkokeskusteluissa mm. opettajana ja graafisena suunnittelijana. Kumpaankaan hänellä ei ole ammatillista tutkintoa. Samalla lailla voisi kysyä, miksi Jore vie oikeiden opettajien ja graafisten suunnittelijoiden työt. Kuvaava toimittaja, opettava kuvaaja – where’s the difference?
CV:ssä Joren varsinaisten lehtikuvaustöiden osuus päättyy jonnekin 90-luvun hämäriin, ellei lasketa satunnaisia pestejä kesäkuvaajana tai jossain paikallislehdessä. Siksi en sanoisi, että kosketusta tämän päivän kenttään olisi juuri lainkaan. Yhteydenpito alan ammattilaisiinkin taitaa olla vain meiliräksytystä ja nettispämmiä.
Ikävä kyllä kelkasta putoaminen on näkynyt Joren omien sivujen kuvanäytteissä, jotka paljastivat kehnot photoshop-taidot esim. maskauksen osalta kohteen ympärille jääneiden karmeiden halojen myötä. Enää niitä ei taida olla esillä.
Opetuspestitkin ovat tainneet jäädä kovin lyhytaikaisiksi. Ehkä tähänkin syy löytyy kaikkialta muualta paitsi peiliin katsomisesta?
Esimerkiksi RAW-lehti on osoitus siitä, että alalla riittää innokkaita ja innovatiivisia nuoria osaajia. Onko Jorella kenties kontaktia sen lehden tekijöihin? Ainakaan yhtään Joren kuvaa tai juttua en ole lehdessä nähnyt.
Kuvajournalistiikan kanssa HEO:n kaltaisen opiston kursseilla on yhtä vähän tekemistä kuin yksityisillä lääkiksen valmennuskursseilla lääketieteen kanssa. Sisään pääsee se, ken tahtoo lystistä maksaa.
-
Ainakin uskallan kirjoittaa omalla nimelläni.
Siinä sinulla “Kysyjä” ja minulla on eroa.
Minä en ole pelkuri!PS: Luepa seuraava RAW lehti.
-
Ok, se on tullut selväksi.
Voisitko nyt palata asia-argumentoinnin tasolle ja vastata muihin esitettyihin asioihin. Miksi käytät ammattinimikkeitä, joihin sinulla ei ole tutkintoa?
-
Heti kun sinä kerrot oikean nimesi ja yhteystietosi.
Nimettömät kommentit ovat merkityksettömiä.
Jore Puusa -
Joo, ja sitten alkaa taas spämmi. Sinä et vastaa tässä vain minulle, vaan hahmottomalle joukolle ihmisiä, joiden henkilöllisyyksiä et tiedä. Siksi vaatimus on kehno tekosyy, suorastaan hätävale.
Myös sosiaalisuus, erilaisten ihmisten kanssa toimeen tuleminen ja kritiikin sietäminen sekä siitä oppiminen on osa journalistista ammattitaitoa. Jos näitä osa-aluetta ei hallitse, voi käydä niin, että joutuu elättämään itsensä sekalaisilla pätkätöillä, vaikka takana olisi ollut miten monta näytön paikkaa tahansa.
Kas kun lehteä tai mitään muutakaan journalistista tuotetta ei tehdä yksin, vaan tiimityönä.
Kommenttini surkeasta kuvankäsittelystä nojasi mm. aikoinaan esillä olleisiin Kellokas-lehden kuviin, jotka olit ottanut. Niissä näkyi karmeita, alkeellisia virheitä, kuten haloja kohteiden ympärillä, kun taivasta oli kömpelösti tummennettu osaamatta (tai viitsimättä) maskata kohdetta kunnolla. Tämä on konkreettinen esimerkki, oli henkilöllisyyteni sitten mikä tahansa. Sitä voi joko väistellä tai yrittää selitellä.
Valitettavasti en nyt voi laittaa linkkiä esimerkkikuvaan, koska Jore on ne verkosta poistanut.
Valokuvaajan CV ei kerro yhtään mitään. Sen sijaan portfolio kertoo. Mutta missäs 2000-luvulla on voinut nähdä yhtään Puusan ottamaa kuvaa, jossa kristallisoituu kaikki se substanssi, josta hän puhuu? Mielenkiinnolla näkisin sellaisen.
Lopuksi: Heikuran kuvaaminen helpoksi persoonaksi on aika koomista, jos miestä yhtään tuntee.
-
En keskustele trollien kanssa vaan henkilöiden, jos et uskalla kirjoittaa nimelläsi vaan kätkeydyt nimimerkin taakse, ei minulla ole sinulle mitään vastattavaa.
Over and out.Minä uskallan allekirjoittaa nimelläni sinä et, siinä on aikamoinen ero.
Jore Puusa -
Menkääs muualle riitelemään siitä. Tsup tsup.
-
Menkääs muualle riitelemään siitä. Tsup tsup
—-
Mitäs jos katsot millaista henkilökohtaista herjaa blogissasi annat kirjoittaa?!
Sinuna edellyttäisin kommenteissa nimen käyttöä.
Minä vain ilmoitan trollille etten vastaa hänelle, älä silloin käytä monikkomuotoa
riitelijät. Toimittaja oivaltaa tämän? Vaikka onkin salaa tyytyväinen, että tiedän huutia
-
Minä en ala keskustella sinun kanssasi, Jore. Jos et halua vastata sinusta esitettyihin väitteisiin, niin älä sitten, mutta turha sitä on siitä inistä. Ei noissa Kysyjän riveissä mitään kunniaa loukkaavaa ole. Kommentit koskevat vain asioita, joita olet itse itse tuonut julkisesti keskusteltavaksi joko tässä tai jossain muualla.
Minusta tämä keskustelu on turha, eikä kuulu tänne.
Eli menkääs muualle riitelemään siitä. Tsup tsup.
-
Päivitysilmoitus from benrope: Tie ulos on 22.10.2009 at 23.21
35 comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/12/21/idiootti-tekee-duunia-ilmaiseks/trackback/