Mitäköhän oli YTHS:n lääkärillä mielessä, kun määräsi tropiikkiin lähtijälle malarialääkkeeksi Doximyciniä, joka herkistää auringonvalolle? Jäi muutenkin huono maku rokotuslääkäristä, koska sälli näsäviisasteli kysymyksiin ja tuntui koko ajan olevan jossain muualla mieluummin kuin puhelinvastaanotolla.
Ja minulla oli aiempien käyntien perusteella sellainen muistikuva, että YTHS oli ihan mukava hoitolaitos.
Samasta aiheesta
Tags: kuluttaminen, terveys, yliopisto
-
Ei tuo tunnu toimivan aina kauhean hyvin kaupallisillakaan “matkailulääkäreillä.”
Eräs katsoi WHO:n nettisivuilta maakohtaiset tiedot ja määräsi malariaeston maiden mukaan eikä malaria-alueiden mukaan eli 2vko liian pitkän kuurin. Lariam maksaa ja on sellaista myrkkyä ettei sitä muutenkaan halua elimistöönsä yhtään ylimääräistä.
Jatkossa tarkistan itse ensin mitä tarvitsen ja jos lääkäri määrää jotain muuta niin vaadin perusteluja.
-
Hei Teppo,
Oikotieto.fi on jatkuvasti päivittyvä uutisvahti-sivusto. Sivulla on myös linkkejä uutisia ja ajankohtaisia tapahtumia kommentoiviin blogeihin.
Haluaisitko sinä saada sinne linkin omaan blogiisi?
Linkinvaihto onnistuu, jos sinä sijoitat oman blogisi etusivulle vastaavan arvoiseen paikaan linkin Oikotieto.fi -sivustolle.
Niin kuin varmaan tiedät, tällainen linkinvaihto tuo lisää liikennettä ja nostaa kummankin sivuston arvoa hakumoottoreiden silmissä.
Mallina linkistä sivustollesi laitoin sinne väliaikaisen linkin blogiisi. Linkit ovat listassa uusimman artikkelin nimellä ja sen aikaleiman mukaisessa järjestyksessä.
Parhain terveisin
Esko Särkkälä

4 comments
Comments feed for this article
Trackback link: http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/10/24/kummallinen-malarialaake/trackback/