Paluu linkkilokiin

Kuten varmaan suurin osa Pohdiskelevan liftarin lukijoista on huomannut, tämä blogi on nykyään enimmäkseen perinteinen linkkiloki eri weblog siinä perinteisessä merkityksessä. Merkinnät ovat lähinnä linkkejä, joita kommentoin muutamalla lauseella.

Monet ovat varmasti hoksanneet myös, että linkkini ovat päivittäiskoosteita del.icio.us-linkeistäni. [1] Ensin löysin palvelun oman bloggauspalikan, joka kuitenkin meni elokuussa palvelun uudistuksen yhteydessä epäkuntoon. Pari päivää sitten löysin postalicious-lisäkilkkeen wordpressiin, ja sama hupi jatkui. Ero oli lähinnä siinä, että sain deliciousin tagit ja blogiotsikot toimimaan postauksissakin paremmin.

Blogipostausten parsiminen kasaan deli-linkeistä on vaivatonta, ja olen perustellut tätä samojen juttujen päällekkäistä postailua itselleni helpolla tavalla pitää blogia elossa. Ajattelin myös, että useampi seuraa blogiani kuin deli-linkkisyötettä, joten hyvä leviää näin varmemmin.

Olen kuitenkin pohtinut, onko linkkilokissa mitään mieltä näin veppikakkosen aikana. Linkkejähän voisi ihan yhtä hyvin jakaa pelkästään Del.icio.usin kautta tai kavereille Facebookissa.

Onko tällaisen perinteisen linkkiblogin pitämisessä mitään mieltä?

Viitteet:
  1. eli delicious.com, kuten palvelu nykyään on nimetty
Share this:
  • del.icio.us
  • Facebook
  • Google Bookmarks
  • Digg
  • TwitThis

Samasta aiheesta

Tags: ,

  1. Mikael’s avatar

    Hyvää täytettä nuo linkit ovat, kun ei minun ainakaan tulisi deliciousista ketään seurattua, vaikka itsekin aktiivisesti käytän.

    Ei niitä mitenkään kovin aktiivisella silmällä tule luettua, mutta sillein silmäillen kuitenkin.

    Reply

  2. Valpuri’s avatar

    Minusta teet mielenkiintoisia löytöjä. Ja tosiaan, käytän itsekin deliciousia aktiivisesti, mutta harvoin sitä kautta tulee kenenkään toisen linkkikokoelmaa hirveästi selattua. Näin helmet eivät huku.

    Reply

  3. Anitak’s avatar

    Samaa mieltä kuin Valpuri. Jatka linkkiblogin pitämistä.

    Reply

  4. Aleksi’s avatar

    Todellakin jatkat linkkilingon pyörittämistä! Eihän noita Delicious-virtoja tule kuitenkaan yleensä seurattua, ja Facebookissa linkit hukkuisivat kaiken krääsän alle.

    Reply

  5. Teppo’s avatar

    Oho. Kylläpä moni ehtikin jo kommentoida – ollut aika hiljaista paitsi blogissa niin kommenttiosastossa myös.

    Mukava kuulla mielipiteitä. Sitä kun ei muiden tavoista käyttää nettiä tiedä juuri mitään, paitsi kyselemällä. Sanoistanne viisastuneena pidän linkkejä lisäävän härpäkkeen toiminnassa.

    Reply

  6. Jaakko’s avatar

    Linkkiblogi on mainio. Helppo silmäillä läpi tai hyppiä GReaderissa yli (painaa j tai n) tilanteesta riippuen.

    Mistä tulee mieleen: olenko missannut kommenttisi vai kuinka RSS-kokeilun kanssa kävi? Siis kävijämäärien, kommenttimäärien ja mitä muita fiiliksiä kokeilusta jäi käteen?

    .. Ja blogi”keskustelua” liipaten: Oikeita Totuuksia blogin Eero vinkkasi käyttävänsä http://txfx.net/code/wordpress/subscribe-to-comments/ :ä. En o vielä itse kokeillut, mutta tuntuu toimivan kommentoijan näkökulmasta.

    Reply

  7. Teppo’s avatar

    Äähh, niin, se RSS-kokeilukin pitäisi kirjoittaa auki. Pitää palata asiaan, jos vaikka ensi viikonloppuna ehtisi. Ja kiitos vinkistä, tuota kommenttiplugaria voisi kokeilla.

    Reply

  8. Teppo’s avatar

    Nyt tuolla kommenttilootan alla on mahdollisuus tilata jatkokommentit omaan spostilaatikkoon. En tosin testannut, toimiiko systeemi, mutta eiköhän se jossain vaiheessa sekin selviä.

    Reply

  9. OlliS’s avatar

    Linkkaa muuten tää merkintä about-sivulle tai jotain vastaavaa, jos joku tarttee ohjeet vastaavan deli-koosteen tekemiseen. Niin kuin mie tarviin nyt.

    Reply

  10. Teppo’s avatar

    Eihän mulla enää oo about-sivua!

    Reply

  11. OlliS’s avatar

    Onpas. Katso etusivulla sivupalkkia.

    Reply

  12. Teppo’s avatar

    Kato perkele. Laitan huomenna sinne linkin.

    Reply