Luin uunituoreen blogikirjan Teppo M:n sata naista eilen. Jäi hämmentynyt olo.
Kaiman blogia en ole seurannut, mutta kirjahan oli ihan viihdyttävä omalla tavallaan. Nimestä toki on minulle naljailtu jo vähän aikaa, mutta nyt vasta tajusin miten Teppo M on aloittanut oman Sata naista -projektinsa pian sen jälkeen, kun oma Sata tuntematonta -projektini sai vähän laajemmin näkyvyyttä. Yhteensattumaa?
Jos Ellien Teppo M on pöllinyt minulta nimen ja proggisrakenteen, niin blogimerkintöjen sisältö tuntui yhtä lailla tutulta. Luin pari vuotta sitten Neil Straussin Pelimiehet-kirjasta, joka on romaanimuotoon naamioitu iskuopas: kerrotaan tarinaa, mutta varsinainen koukku on väliin upotetuissa sosiaalipsykologisissa knopeissa miesten ja naisten eroista ja siitä, miten psykologisia kikkoja voi käyttää naisten manipulointiin. Tarinat pokista oikeastaan vain luovat tarinalle rakenteen, jonka varjolla voi esittää muualta opittuja viisauksia. Ihan kuten kaiman blogissa.
Tein Straussin kirjasta muuten Nyt-liitteeseen myös pokaustestin, jossa oli vähän samaa henkeä Teppo M:n proggiksen kanssa.
Kaima siis sovittaa kansainvälisten viettelyoppaiden ja -sivustojen neuvoja ja teorioita suomalaiseksi tunnustusblogiksi. Veikkaukseni on, että tarinakin päätyy samankaltaiseen loppuun kuin Strauss: kaikki temput, jotka helpottavat saamaan irtoseksiä, vaikeuttavat vakituisen suhteen rakentamista. Lopulta, kun oma pelisilmä on todistettu ja vinkit opetettu, voi vetäytyä kunniakkaasti eläkkeelle pelimiehen hommista pohtimaan seksiin perustuvan elämän tyhjyyttä ja tosirakkauden voimaa.
Hyvät lainaavat, parhaat varastavat. Kaima kirjoittaa hyvin ja on ansainnut yleisönsä, vaikka idea vaikuttaakin muualta napatulta.
Ja vaikka kaikki olisikin vain yhteensattumaa, minä kyllä signeeraan nykyisellään sähköpostini “Teppo M”. Ihan vain soppaa hämmentääkseni.







5 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/06/12/will-the-real-teppo-m-please-stand-up/trackback/
Kesäkuu 15, 2008 at 3:45 pm
Pingback from Snapshot.fi » Blog Archive » Teppo Moisio tapasi 100 Tuntematonta / Teppo Moisio: 100 Strangers, in contact
Kesäkuu 12, 2008 at 4:55 pm
Tuomo
Tai jos tämä kaikki onkin hämäystä ja sinä olet Teppo M. Se yksi ja tämä toinen. :-p
Kesäkuu 12, 2008 at 9:24 pm
Teppo
Hitto, ei se vaadi kovinkaan kummaa tekstianalyysia, että huomaa, ettei tämän blogin kirjoittajasta tuollaiset tarinan tekijäksi ole. Olkoonkin adaptaatio, teksti on hyvää.
Kesäkuu 13, 2008 at 3:29 am
Just Sopivasti
Liiankin.
Heinäkuu 1, 2008 at 8:04 am
Tuomo
Nyt kun vihdoin harjoitin aineistoon tutustumista ja luin sen toisen Teppo M:n tekstiä, panin merkille, että kirjoittaja tuntee sekä ohjelmistokehityksen perusteitä että osaa kirjoittaa. Itse asiassa rakenne ja kielikuvat maistuivat ammattikirjoittajan tekstiltä. Viittaukset matematiikkaan saattavat olla hyvinkin lainaa. Tai sitten henkilö on lahjakas kirjoittaja, joka vain sattuu työskentelemään IT-alalla. Tai sitten koko touhu on fiktiota.