-
Vierityspalkki kertaa varsin ansiokkaasti, miksi kuuluu linkittää: se on hyvää palvelua ja pohjimmiltaan koko verkon perusrakennetta. Itsekin olen kirjoitellut aiheesta aikojen saatossa paristi.
-
Soininvaara ehdottaa, että paskoista pyöräteistä tehtäisiin vapaaehtoisia - jalkakäytävällä saisi ajaa, jos sillä olisi “pyöräilijöille sallittu” -lisäkyltti. Tosijätkät ja -mimmit saisivat huristella autojen seassa.
-
Kolme somalitoimittajaa sai tunnustuksen rohkeudesta, jota ovat osoittaneet sananvapautensa puolustamisessa. Somalia on jälleen sodan takia paha paikka, pitää muistutella, että siellä on hyviä ihmisiä.
-
Muahahaha
-
Valokuvaajat kertovat tarinoita maailmalla palkittujen lehtikuvien takana.
-
Jenkkilehden mukaan kiinalaisilla hakkereilla oli osuutensa, kun sähköverkot prakasivat uudella mantereella. Pitää lukea juttu joskus ajan kanssa.
-
Skitso-Janne muistuttaa, että ei sitä Suomessa kannata rahasta blogata, vaan rakkaudesta.
-
Radio Helsingin nurkilla tapahtuu älyttömiä. Polkupyöriä ei saa enää parkkeerata normaalisti, vaan ne pitää viedä erikoisavaimella suljettuun kellariin. Kuinkakohan monella vieraalla moinen on?
Oletko lukenut jo nämä?
1 comment
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/06/04/links-for-2008-06-04/trackback/
Kesäkuu 9, 2008 at 1:28 am
Pingback from Kansalaisjournalismia: Tutkimus: Kukaan ei ajattele lapsia » Lehti