Sössitty uuden blogilistan lanseeraus:”(Tarina on pitkä, mutta sen osasia voi lukea vaikka Blogilistan kehitysblogista (1,2,3,4,5. Kari Haakana ja Kasablogi ovat keräilleet listoja asian blogistanissa nostattamaan hirmumyrskyyn. )”: saattoi olla parasta, mitä suomen blogiskenelle on pitkään aikaan tapahtunut.
Blogilistahan oli siinä vanhassa muodossaan muinaisjäänne. Verrattuna uudempiin verkkopalveluihin se oli kuin hevoskiesi autoistuneessa maailmassa, hidas ja yksipuolinen käyttää. Kun uusi, moottoroitu versio ei sitten toiminut, vanhaan puukärryyn kiintyneet massat taisivat vihdoin huomata, mitä nörtit ovat sitten Samikin aikojen ympärille viritelleet.
Veikkaisin, että Sanoma Digital saa kyllä listan kuntoon parissa viikossa. Siihen mennessä kaavoihinsa kangistuneet verkkoihmiset ovat nousseet nojatuolistaan ja
oppineet käyttämään Google Readeria tai vastaavaa syötelukijaa ja selaavat bloginsa nopeammin, saattavatpa vielä samalla puolivahingossa huomata käyttää samaa palvelua uutisten ja ulkomaisten blogien seurantaan ja siten laajentaa tajuntaansa.
löytäneet blogispotin ja ryhtyneet napsimaan talteen ja jakoon sekä arvostelemaan mielenkiintoisia postauksia, minkä ansiosta blogistanin kulta alkaa toden teolla siivilöityä esiin kuran seasta.
siirtäneet kilpailun kävijämääristä Oindexiin, josta saa ulos hemmetisti paljon mielenkiintoisempia väliaika- ja lopputuloksia kuin blogilistasta on saanut tai ikinä tulee saamaan.[1]
Harmi Blogilistan kannalta – olin itse lopettanut sen käytön jo aikaa sitten, mutta uuden listan parannukset olivat lupaavia. Jo se, että etusivulla näki ingressejä tuoreista blogikirjoituksista, teki listasta minun silmissäni hemmetisti paljon kiinnostavamman paikan etsiä uutta ja mielenkiintoista.
Mutta hei - nyt kun ihmiset tässä vihastuspäissään tutustuvat muihin palveluihin, he osaavat vaatia Blogilistaltakin lisää.
Hyvän tavan mukainen disclaimeri: Teen hommia samassa konsernissa kuin Sanoma Digitalin jätkät ja mimmit, tosin eri haarassa.
- Blogilistassa on aina ollut salaisia kaavoja, ja ne muuttuvat Sanoma Digitalissa varmasti entistäkin salaisemmiksi. Ei siis tietoa kansalle ↩
Samasta aiheesta
Tags: blogilista, blogispotti, blogistan, Blogit, google-reader, oindex







7 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/05/13/blogilistan-sahlayksesta-on-rutosti-hyotya/trackback/
Toukokuu 13, 2008 at 9:45 pm
Pingback from Mari Koo » Arkisto » Ne käyttöehdot
Toukokuu 15, 2008 at 8:25 am
Pingback from Listan kätköistä » Salasanalla suojatut blogit
Toukokuu 16, 2008 at 6:42 am
Pingback from 00100
Toukokuu 21, 2008 at 4:23 pm
Pingback from PopuLAARI - populaarikulttuuri on pop!: Blogispotti puhuttaa
Toukokuu 26, 2008 at 3:55 pm
Pingback from BlogiBlogi - Bloggaamisesta ja markkinoinnista bloggaajille
Toukokuu 13, 2008 at 8:52 pm
Bitten
Haha. Vihdoinkin jotain erilaista näkökantaa tähän asiaan. Tottahan tuo on. Loppujen lopuksi ainoa taho, joka jää nuolemaan näppejään, on Sanoma ja Blogilista. Ihmiset hyötyvät.
Toukokuu 13, 2008 at 9:06 pm
Mari Koo
Jep, olen samoilla linjoilla: Suomen blogimaailma on saanut uinua rauhassa, liiankin, joten ravistelu oli paikallaan.
Toukokuu 15, 2008 at 5:08 pm
pe3
Tää on niin totta.