Kirjoittelin joskus aiemmin alakarppaamisesta - jota pidän yhtenä nykyajan älyttömista ravintoainehullutuksista - ja viittasin siinä sivussa Michael Pollanin NYTimes Magazineen kirjoittaman Unhappy Meals -artikkeliin. Artikkeli on yhä edelleen tervejärkisimpiä lukemiani tekstejä syömisestä. Ravintoainehömpötys :”(Mari kirjoittaa muuten tämän päivän Hesarissa ravitsemushömppäkritiikkiä sivulla D1, artikkeli on maksullisena myös netissä )”: on pseudotiede ja nykyajan uskonto, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä ja sen keskellä on mukava lukea ihan tavallisen ruuan terveellisyydestä.
Michael Pollan on kirjoittanut ruuasta enemmänkin, esimerkiksi kirjat The Omnivore’s Dilemma ja In Defence of Food. Siihen nähden on vähän hassua, että hän pystyy tiivistämään neuvonsa syömisestä seitsemään sanaan: Eat food, mostly vegetables, not too much. [1]
Tänään opin, että Pollan myös puhuu hyvin. Kuten esimerkiksi tässä Googlen järjestämässä tilaisuudessa, josta joku nappasi videon ja laittoi verkkoon.
Itse luen Pollania siten, että ihmisten pitäisi lopettaa ravintoaineista stressaaminen ja käyttää enemmän aikaa ja rahaa ihan oikean ruuan tekemiseen ja sen syömiseen hyvässä seurassa. Kyseessä on siis ruokaan liittyvän elämäntavan ja asenteen muutos. Siksi tuntuu hassulta, että hänelle luennon lopuksi esitettävät kysymykset koskevat kuitenkin yksittäisiä asioita, joihin halutaan oikeaoppinen käytännön tulkinta. Voinko syödä ystävieni laittamaa ruokaa, siihenhän voi olla lisätty vähän jotain sopimatonta? Mistä saan lihaa, jossa ei varmasti ole yhtään ylimääräistä hormonia? Saanko syödä karkkia?
Hulluus on yksityiskohdissa.
- Syö ruokaa, enimmäkseen vihanneksia, älä liian paljon. ↩
Samasta aiheesta
Tags: ruoka, ruokavalio







3 comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/05/07/ruuan-puolustus-ravintoaineita-vastaan/trackback/
Toukokuu 7, 2008 at 3:08 pm
Pingback from Mari Koo » Arkisto » Uudistuksen ongelmallisuutta
Toukokuu 9, 2008 at 8:58 am
Kari
Erinomaisen hienoja ajatuksia ruoasta ja sen nauttimisesta. Jahka ehdin, bloggaan itsekin aiheesta ja linkkaan tänne. Huvittavuudessaan kaiken elintarvikemanipulaation huippuhan koettiin taannoin, kun eräässä mainoksessa kehuttiin tuotteesta vähennetyn lisättyä sokeria!
PS. Ruoasta on muuten mainio Leipä Lukkojen Takana -biisi myös Asan uudella levyllä, jota kehun omassa blogissani.
Toukokuu 11, 2008 at 10:09 pm
Teppo
Kiitos kehuista, jään odottelemaan omaan entryäsi.