-
Journalistiliitto, Amnesty ja Suomen Pen järjestävät yhdessä keskustelun sananvapaudesta Suomessa ja Kiinassa. Tilaisuus ei taida olla yleisölle avoin, mutta varmaan sinne voi pynkeä pienemmästäkin julkaisusta paikalle.
-
Tylsässä duunissa aivot menevät autopilotille, kertoo tuore tutkimus.
-
UCLAn tutkimuksessa huomattiin, että ihmisen aivot reagoivat reiluun tarjoukseen samalla tavoin kuin rotan aivot ruokaan. Äkkiseltään tätä voisi tulkita vaikka niin, että tasa-arvon tarve on ihmisen biologinen ominaisuus.
-
Poynterissa mietitään, aiheuttaako epätasa-arvo sairauksia. Yhdistettynä tuohon aivojen tasa-arvotaipumukseen, tässähän alkaa olla mielenkiintoiset eväät kasassa.
-
Onhan se vaan niin helvetin väärin, että yhdet ottavat rahat pois myymällä aseita hävittyjen vaalien jälkeen sisällissotaan valmistuville despooteille. Laiva seis, ja nyt se soihtu sammuksiin!.
-
Onnea, Veera! Kannustava sana myös Päiville, läheltä piti!
-
Ei hitto, tyypit ovat kehittäneet salaman etälaukaisusysteemin, joka toimii radiolla ja jossa samalla toimii automatiikka. Hitto. Ensimmäiset erät toimitettu, eivätkä ole edes aivan pahan hintaisia verrattuna Canonin infrapunapaskaan.
Share this:
These icons link to social bookmarking sites where readers can share and discover new web pages.
Oletko lukenut jo nämä?
No comments
Comments feed for this article
Trackback link
http://pohdiskeleva.liftari.org/2008/04/24/links-for-2008-04-24/trackback/